Kuolleet kulkevat keskuudessamme

Jaksan aina muistuttaa näin pyhäinpäivänä ja sen tienoilla, kuinka tästä päivästä sanotaan. Tänään kuolleet ovat keskuudessamme, lähempänä kuin koskaan muulloin. Juuri tänään heihin voisi saada kaikista helpoimmin yhteyden, kuten eräs tuttavani koki pyhäinpäivänä. Olen jakanut blogissani muitakin kuin omia paranormaaleja kokemuksiani; ystävieni, sukulaisteni, tuttavieni... Mutta hiljattain sain pyynnön jakaa myös teidän minulle kertomianne kokemuksia, rakkaat lukijat. Tämä tekstini on siis omistettu teille, ja sille, että uskallatte jakaa kokemaanne kanssani. Kiitos siitä.

Alkuun voitte käydä myös halloweenin kunniaksi lukaisemassa viime vuotisen postaukseni, jolla pääsee hyvin tunnelmaan: Halloweenkauhua.

Kun teille itsellenne tapahtuu jotain selittämätöntä tai paranormaalia, muistakaa, ette ole ainoita. Älkää myöskään jääkö tapahtuneen kanssa yksin, meitä on muitakin.

Kiitos viesteistänne ja kommenteistanne. Äänenne ja tarinanne näkevät tänään pimeyden keskellä päivänvalon alla olevien tekstien joukossa jaettuna. Tässä on "vain muutama", mutta ehkä tästä tulee uusi perinne blogissani.

Karmaisevaa halloweenia kaikille!

"Tänään sohvalla maatessani, olin kylläkin puoliunessa, tunsin yhtäkkiä erittäin kovan, kuin nyrkiniskun, päähäni. Säikähdin hirveästi, ja olin ihan kananlihalla. En ollut uskaltanut nukahtaa kokonaan, sillä tunsin voimakkaasti jonkun läsnäolon huoneessa. Olen kokenut monenlaista pelottavaa ilmiötä jo lapsesta saakka, sekä lapsuudenkodissani että asuinpaikoissani." - Lukijalta sähköpostitse

"Mieheni ja minä kuulimme kerran eteisessä ollessamme, kun suljetun makuuhuoneen oven takaa kuului windowsin käynnistysääni. Mielenkiintoista tässä oli se, ettei ääni voinut tulla naapurista tai ulkoa, ääni oli liian voimakas, ja huoneen ainut tietokone oli tietokonelaukussa kahden kirjahyllyn välissä! Mies selitti asian naapurilla tai ulkoa kuuluvalla äänellä, kun tarvitsi järkevän selityksen. Toisella kertaa kuulin samaisen oven takaa eteisen puolelta voimakkaan kolahduksen, kuin jotain olisi heitetty oveen. Asuimme kahden, eikä ollut lemmikkejä ja mies nukkui vieressä... Hieman ahdisti nousta ylös aamutoimille." - Lukijalta sähköpostitse

"Kerran, juhannuksen juhlinnan jälkeisenä aamuna, loikoilin mökkituvan levitettävällä sohvalla kasvot seinää päin, muut nukkuivat vielä, sillä aamu oli hyvin aikainen. Seinällä näin siluettikuvan veneestä, jossa oli kaksi ihmistä. Samaisena juhannuksena eräs mieheni ystävän tuttu kuoli saman järven alueella. Myöhemmin kuulin, että mies oli ollut soutelemassa toisen miehen kanssa ja hukkunut." - Lukijalta sähköpostitse

"Törmäsin tähän blogiin, kun etsin vastausta. Otin viikonloppuna valokuvan, jossa sitten on  hahmoja, joita tilassa ei ollut. Tämä on ensimmäinen kerta, kun minulle tapahtuu näin. Käytin  kuvatessa tablettia. En osaa photoshopata ja mitä näitä nyt on. Nyt tämä asia vaivaa." - Lukijalta sähköpostitse

"Itselleni tuli tuossa nelisen vuotta sitten eteen vastaavanlainen paikka missä vahva läsnäolo. En oikein tiedä miksi tätä kutsua, kummitus on naurettava nimike ja ennemminkin oli vain sellainen huono energia. Ennen sitä paikkaa minulla ei ollut kokemusta siitä, että nuo energiat kykenisivät tuottamaan mitään konkreettisia harmeja, mutta se työmaa oli niin epäonninen, että alkoivat jopa muutkin kutsumaan sitä kirotuksi työmaaksi. Yksi vähän vakavampi työtapaturma ja jo alusta kaikki siinä työmaassa tökki tavalla tai toisella. Ennen tuota työmaata olin hyvin avoin kaikille paranormaaleille ilmiöille ja en pahemmin pelännyt, mutta tuon jälkeen aloin hieman karttamaan ja pitämään ovea näille enemmän kiinni." - Lukijalta sähköpostitse

"Olenkin ihmetellyt, kun näen unissa välillä muutamaa eri paikkaa, jotka ovat unista tuttuja, mutta joissa en ole oikeasti käynyt. Unet eivät ole sama toistuva uni, vaan ihan eri tilanteissa saatan unissani ja unen jälkeen herätessäni muistaa, että olen ollut juuri unessa näkemässäni paikassa jossain muussakin unessa! Mielenkiintoista, ja samalla hämmentävää." - Lukijalta kommentti kohteessa Olen ollut täällä ennenkin

"Tuo sisaresi kohtaama "varjohahmo" toi omat kohtaamiset taas elävästi mieleen. Edellisessä kodissamme heräsin kahdesti tunteeseen, kun joku pyrkii sänkyyn. Molemmilla kerroilla näin ihmisen muotoisen hahmon sängyn vierellä. Aluksi kuvittelin miehen tulevan jostain, mutta samaan hetkeen tajusin hänen nukkuvan vieressä. Toisella kerralla taisin jopa mutista, "mistä tulet". Muutakin omituista tuossa asunnossa sattui." - Lukijalta kommentti kohteessa Yöllinen kohtaaminen

"Meillä äidin puolella sukua tuntuu liikkuvan vahvana tuo kuudes aisti. Mummoani "henget" riivasivat enemmänkin. Enoni kanssa olemme keskustelleet jonkun verran näistä asioista ja hänellä on lapsuudesta paljon muistoja kaikista epänormaaleista tapahtumista. Yksikin kerta mummu oli siivoamassa pesuhuonetta ja äkkiä huusi enoani ja alkoi kiroillen sättiä tätä. Oli kuulemma heittänyt häntä jollain. Tilanne raukesi yllättäen, kun mummu löysi kauhan jolla häntä oli heitetty ja totesi ettei ikinä ole moista ennen nähnytkään. Sitten vain sanoi "jaa se on ne taas" ja jatkoi hommiaan. Oli myös joskus sanonut, että äitini "ne" jättävät rauhaan kun ei ole tarpeeksi vahva, mutta se saattaa hypätä sukupolven ylikin. Neuvonut myös enoa, ettei "niitä" kannata pelätä. Niiden kanssa on vain opeteltava elämään. Mummoa on myös elämässään kuulemma suojellut hänen kuollut isänsä, ainakin kahdesta tapauksesta olen kuullut." Lukijalta sähköpostitse

"Varjoihminen, pienenä kuljin kävellen ala-asteelle. Koulusta tullessa on ennen kotiristeystä varmaan joku puolen kilometrin suora. Yksi päivä yksin tullessani risteyksessä seisoi tumma hahmo. Kävelin puolet matkasta katsellen hahmoa. Jossain kohti hahmon pää kääntyi ja seuraavaksi silmiäni räpäyttäessä oli hahmo kadonnut. Jäi sellainen olo kuin hahmo olisi odottanut jotakuta." - Lukijalta sähköpostitse

"Minulle on vuoden verran tapahtunut kaikenlaisia paranormaaleja asioita. Koputuksia jatkuvasti 24/7, raapimisääniä, valojen sammumista ja välkkymistä, hajonnut herätyskello pirisee, tv menee täysille kun istun vessassa, jne..." - Lukijalta sähköpostitse

"Pari viikkoa sitten heräsin yöllä "räsähtävään" ääneen mielestäni. Nousin istumaan sängylle ja kuuntelin, oli ihan hiljaista hetken ja sitten lapsi alkoi nyyhkyttää sängyssään. Menin lapsen huoneeseen ja tämä itki unissaan. Heräsi hieman siihen, kun istahdin sängylle ja alkoi selittää itkun sekaisena "se meni rikki". Yritin tiedustella, että mikä meni rikki, mutta en saanut mitään ymmärrettävää vastausta ja lapsi nukahti takaisin. Hain keittiöstä lampun ja aloin tutkia taloa. En nähnyt lapsen huoneessa mitään mikä olisi voinut päästää sellaista särkyvää ääntä. Tutkin kaikki talon ikkunatkin ja kaikki olivat ehjiä. Kerroin miehelleni, että sanoo jos jostain löytää jotain, mutta vielä mitään ei ole löytynyt." - Lukijalta sähköpostitse

"Aiheeseen liittyen haluaisin kertoa äidistäni, joka sai vakavan aivoverenvuodon tammikuussa 2015. Äitini leikattiin ja pidettiin leikkauksen jälkeen nukutettuna seuraavat kaksi viikkoa. Lääkärit eivät antaneet paljoa toivoa eikä takeita toipumisesta, mutta niinpä vaan 60-vuotias äitini toipui erinomaisesti, haittanaan nykyään vaan muistin huonontuminen (joka on pieni hinta siitä, että hän olisi saattanut jäädä toimintakyvyttömäksikin, kuolemasta puhumattakaan). Äitini kertoi minulle myöhemmin samana vuonna, miten hänellä oli unenomaisia muistikuvia niiltä nukutettuna vietetyiltä kahdelta viikoltaan. Hän muistaa, että koki olevansa jossakin autiossa, kivikkoisessa paikassa, vailla pelkoa tai ahdistusta. Joku tai jokin oli houkutellut häntä "takaisin", aivan kuin kannustanut äitiäni palaamaan ja taistelemaan. Tämä oli äitini mukaan toistunut useasti sen kahden viikon aikana ja hän kuvasi sitä lempeäksi, lohdulliseksi. En osaa sanoa miten tällaisessa syvässä, lääkkeellisessä nukutustilassa ihminen uneksii tai varsinkaan pystyy muistamaan niitä jälkeenpäin, mutta minusta äitini kertoma oli joka tapauksessa hyvin lohdullista kuultavaa." - Lukijalta kommentti kohteessa Elämän ja kuoleman rajamaat

"Söimme ruokapöydän ääressä, jolloin vieressäni noin parin metrin päässä paukahti. Vieraamme ihmettelivät tapahtumaa ja kerroimme, ettei tuo ollut ainoa kerta, jolloin on tapahtunut. Edellisellä kerralla kuului kimeä pimaus ollessamme eteisessä mieheni kanssa. Täällä on ollut muutenkin levotonta ja olen huomannut, että syyllinen olen minä. Minua on tämä henkiolento seurannut kaiken aikaa." Lukijalta kommentti kohteessa Räyhähenki

"Minulle kävi eilen sattuma kävellessäni noin korttelin päässä poikaystävältäni. Yhtäkkiä vieressäni oleva portti alkoi rämistä, ihan kuin joku olisi tarrannut kahdella kädellä portista ja jyskyttänyt sitä voimakkaasti. Samalla kirkonkello alkoi soida klo 23 ja jyskytys loppui. Yritin ensiksi järkeillä tätä tapahtunutta, jos tuuli olisi tarttunut porttiin, aistiharha tms., mutta silloin ei tuullut. Tämä tapahtuma jäi voimakkaasti mieleen, koska näin ja kuulin sen." Lukijalta kommentti kohteessa Räyhähenki

"Muutettuani, minulle alkoi tapahtua jotain karmivaa, jonka olin lapsuusajoilta unohtanut. Satunnaisina öinä on sänkyni vieressä seisomassa ihmishahmo, eli tuollainen varjohahmo, joista olet blogissasikin kertonut. Tiedän olevani hereillä, se ei ole unta. Hahmo on huoneen pimeässä nurkassa, näen sen ääriviivat selvästi. Viime aikoina se on alkanut liikahtaa ennen kuin katoaa. Se voi ilmestyä joka viikko, tai olla poissa kuukausia. En ymmärrä, mutta pelottaa. Ja tämä ilmeisesti sama henkiolento vieraili siis luonani myös ollessani lapsi, muistikuvat ovat alkaneet hiljalleen palautua." - Lukijalta sähköpostitse

"Oli 2020 alkuvuosi, jollon oli vielä lunta maassa ihan kiitettävästi. Kävelin mun kaverilta kotiin, sillon oli pimeyden takia katulamput päällä. Olin siis sellasella "syrjäsellä" pitkällä tiellä, ja olin siellä yksin. Yhtäkkiä ne katuvalot alkaa välkkyä, ja n. puolen minuutin päästä sen välkkymisen alkamisesta ne sammuu kokonaa. Siinä tiellä on nyt ihan sysipimeää, joten kaivan puhelimen mun taskusta ja laitan taskulampun siitä päälle. Oon just laittanu siitä sen taskilampun päälle, kunnes katsahan hetken mielijohteesta taivaalle. Siellä taivaalla liikkuu sellanen pieni harmaa hohtava..no, juttu. Kun se on hävinny mun näkökentästä, ne valot menee uudelleen päälle." - Lukijalta sähköpostitse

"En usko hetkeäkään, että unihalvaus olisi vain ja tyystin tieteellisesti selitettävissä. Kiva, että sinäkin pohdit tätä kantaa. Se tunne pahuudesta on jotain käsittämätöntä. En koskaan ole paniikissa, jos koen unihalvauksen, mutta jos näen "sen akan" nurkassa tai se kiipeää päälle puristamaan ilmani pihalle, niin kauhuntunne on jäätävä." - Lukijalta sähköpostitse kommenttina kohteeseen Unihalvaus

Energiavirtaus

Edellisessä blogitekstissäni kerroin "uuden" kotimme selittämättömistä tapahtumista, ja minun on pakko jatkaa samalla linjalla tämänkin tekstin kanssa, sillä tapahtumat tuntuvat hiljalleen kiihtyvän. Lieneekö lähestyvällä pyhäinpäivällä ja halloweenilla olevan osuutta asiaan? Jääköön tälle kuukaudelle alun perin suunnittelemani teksti vielä odottamaan, sillä olen luvannut jakaa kanssanne kaikki omat kokemukseni niitä kertyessä.

En muista kokeneeni kovinkaan usein mitään fyysistä selittämättömien, paranormaalien tapahtumien vuoksi ja pelottavin fyysinen tuntemukseni oli ehdottomasti unihalvaus, jota kovasti myös tieteellisestä näkökulmasta selitetään.

Puhun jatkuvasti kuudennesta aistista, jollaisen uskon löytyvän jokaiselta. Toisilla syvälle haudattuna, kiellettynä, ikuisesti umpeen muurattuna, mutta toisilla, hieman avarakatseisimmilla, varovasti uteliaana, tutkivana, hyväksyvänä. Itse olen joskus sulkenut kuudetta aistiani vain, koska minua on alkanut pelottaa liikaa. Myönnetään. Joskus pidän ovea aistiini auki vain himpun verran, joskus vähän rohkeammin, mutta en ole koskaan avannut sitä kokonaan. Mitäköhän silloin voisinkaan kokea, ja olisiko siitä paluuta?

Joka tapauksessa uskon, että mikäli antautuisin täysin tämän kuudennen aistin vietäväksi, kokemus skaalani laajentuisi, ehkä vahvemmin myös fyysiselle puolelle. Hiljattainen kokemukseni muistutti minusta suuresti edellisessä kodissani yöllä kokemaani paranormaalia toimintaa, joka oli jo jotain niin voimakasta, että melkein odotin pian tuntevani jotain ihollani. Hieman saman kaltainen energiavirtaus kulki uuden kotimme läpi eräänä iltana, ja se oli mielestäni voimistunut. Kotimme ulko-ovi on temppuillut enemmän tai vähemmän koko loppukesän ja alkusyksyn, jonka olemme täällä viettäneet, joten kun tuona iltana kännykkää selatessani eteisessä ovi napsahti auki ja kostea syysilma vierähti sisään, en vielä osannut odottaa mitään.

Katsoin ovea ja ihoni nousi tahtomattani kananlihalle. Silloin, eteisen lamppumme alkoi vilkkua. Pelko alkoi nousta sisälläni ja tunsin sydämeni sykkeen kiihtyvän. Olen ennenkin maininnut, että aikoinaan minulle kerrottiin valojen välkkyvän, kun kuollut on astunut huoneeseen. En voinut sulkea tuota mielestäni, enkä saanut itseeni liikettä.

Valot räpsähtelivät hetken ja rauhoittuivat sitten. Annoin itseni hengittää. Tilanne oli ohi, mitä se ikinä oli ollutkin.

Sitten, täysin varoittamatta lamppu sammui kokonaan sulakekaapin naksahtaessa takanani ja vasempaan korvaani iski kova tinnitus. Viheltävä, kylmäävä ääni tuntui huutavan läpi pääni, kunnes se vaimeni.

Ryntäsin ulko-ovelle, laitoin sen lukkoon ja kiskaisin sen kiinni, mutta vielä oven edessä sen ollessa jo suljettuna, tunsin kylmää virtaa jaloissani. Valot syttyivät.

Yhtäkkinen, selittämätön ja täysin äkillinen sähkökatkos oli loppunut. Ovi oli kiinni, korvani hiljaa, jäljellä oli enää sydämeni takova pamppailu. Se ja valoisa, hiljainen tyhjyys. Odotin hetken aivan liikkumatta, mutta mitään ei enää tapahtunut.

Muistin välittömästi aikaisemman kotini tapaukset ja aloin pohtia onko niillä mitään muuta yhtenäistä kuin ovet ja valot? Voisiko jokin virtapiikki aiheuttaa sekä sähköjen reagoimisen, että korvani tinnituksen? Melkein väistämättä jotain energiaa on tuolloin iskenyt kotiini, mutta mitä? Sähköistä? Sattumuksellista? Yliluonnollista?

Kriittisimmät teistä haluavat varmasti selittää kaiken sattumilla - käyhän sitä kaiken aikaa mitä ihmeellisimpiä sattumuksia. Miksi tämä eroaisi muista?

En voi olla pohtimatta tapahtunutta, ja ihoni nousee edelleen kananlihalle, kun muistan kylmän ilmavirran. Erikoinen sattumien sarja, toden totta.

Tai sitten ei sattumaa alkuunkaan. Kuinka paljon olen valmis avaamaan kuudennetta aistiani? Sillä jokin sisälläni sanoo, että kyseessä oli tarkka tapahtumaketju, jolle löytyy selitys, jos on valmis avartumaan paranormaalin puoleen. Oliko kyseessä jotain sellaista energiaa, jota en ennen ole kohdannut?

Kuka, tai mikä, luonani vieraili ja mitä se halusi?

Ehkä tärkeämpänä kysymyksenä: olenko valmis kohtaamaan sen uudelleen?

Kuudennen aistini oven raosta kuulen äänen, joka varoittaa, että niin tulee vielä tapahtumaan.

Ennemmin tai myöhemmin...

Älä avaa ovea pelolle

Uusi kotimme lapsuudenkotini läheisyydessä on valanut minuun mielenrauhaa. Täällä, suurten metsien siimeksessä tunnen todella olevani kotona. Tunnen palanneeni juurilleni, joista aikaisemmin revin itseni irti turhankin vimmatusti.

Kotimme on rakennettu 60-luvulla, ja vanhojen talojen sanotaan elävän ympärillämme. Kirjaimellista elämää saattaa olla seinänkoloissa, joissa hiiret ovat luoneet tunneleitaan (onneksi kissamme säikyttelee ne tiehensä) ja lattiat narahtelevat, kun astuu tiettyihin kohtiin. Narahdus on erilainen astuessa ja painon noustessa lattialta, olen oppinut tunnistamaan ja erottamaan nämä äänet. Siksi onkin jotenkin selkäpiitä karmaisevaa kuulla yksin ollessaan juuri niitä narahduksia, jotka syntyvät kuin joku askeltaisi kotonamme.

Olen huomannut, että ovet täällä elävät myös omaa elämäänsä. Ne saattavat aukeilla ja yllätyksekseni ne ovat myös onnistuneet sulkeutumaan ilman, että olen niihin koskenut. Vanhan talomme ilmanvaihto on painovoimainen, joten kohautan olkapäitäni tälle ilmiölle - ilma pyrkii liikkumaan ulos ja sisään huoneista. Ulko-ovemme etenkin napsahtelee auki herkästi, mikäli se ei ole lukittuna ja tuulikaapin ovi on jäänyt auki.

Kirjoitin parisen vuotta sitten juhannuksen aikaan tekstin, jossa kerroin lukemastani, karmaisevasta tarinasta. Tarinassa seinän takaa oli kuultu koputuksia, ja kun asiaa oli tutkittu, oli sieltä löytynyt ihmisen luuranko. En aio kertoa, että uudesta kodistamme olisi löytynyt luurankoja (onneksi), mutta ollessani muutamia päiviä sitten yksin kirkkaassa päivänvalossa. ulko-oveemme koputettiin. Keittiömme ikkunasta näkee ulko-oven edustan, ja hämmennyin kurkistaessani kuka oli saapunut, sillä kotimme edusta ammotti tyhjyyttään.

Kävelin varovaisesti ulko-ovemme suuntaan, mutta jähmetyin jännityksestä oven napsahtaessa vauhdikkaasti auki. Rationaalinen puoleni halusi heti sysätä tapahtuneen ilmanvaihdon harteille, mutta päässäni taisteli myös toinen järjen ääni, joka väitti kivenkovaan, ettei tuo ollut mahdollista. Ei silloin, kun tuulikaapin ovi oli myös visusti kiinni. Kävin vielä kurkistamassa pihalle, mutta en nähnyt, tuntenut, kuullut tai aistinut mitään. Jokin silti muuttui sisälläni, sillä ensimmäistä kertaa pieni jännitys paranormaalin läsnäolon mahdollisuudesta oli hiipinyt mieleeni.

Samanlainen tapaus toistui seuraavana päivänä, tismalleen samalla tapaa. Olin keittiössä kuullessani koputuksen, mutten nähnyt ketään. Kun lähestyin tuulikaappia, näin sen rosoisen lasin läpi valon tulvahtavan sisälle tarkoittaen sitä, että ulko-ovi oli juuri auennut itsestään. Mieleeni palautui entisessä kodissani tapahtuneet koputukset ja pamaukset, jotka eivät olleet jättäneet jälkeensä miellyttävää muistoa.

Tämä tapahtui kaksi kertaa, mutta suorastaan pelkään niin käyvän vielä uudelleen, sillä muistot edellisestä kodistani siirrettynä omakotitaloon metsän keskellä säkkipimeän syksyn saapuessa saattavat olla liikaa. Vielä en ole kohdannut mitään voimakasta tai karmaisevaa, ja vaikka yliluonnollisia tapahtumia tunnun kaipaavanikin, en ole varma haluanko niitä kotiini enää. Täällä puitteet ovat jotenkin syvemmältä kauhugenrestä itsestään.

En voi olla pohtimatta naapurimme tontin rajalle haudattuja ihmisiä. Keitä he olivat? Mitä he saavuttivat elämässään? Jäikö heillä keskeneräisiä asioita?

Sanotaan, että ihminen kuolee kahdesti: ensimmäisen kerran maan päällisen elämän päättyessä ja toisen kerran sielun kadotessa, kun kukaan maan päällä ei enää muista sitä ja elämää, jonka se kätki sisälleen. Tällaisen uskomuksen mukaan henkien vaellus keskuudessamme kestää juuri niin kauan, kun heistä puhutaan ja heitä muistellaan.

Entä, jos henki ei olekaan valmis poistumaan, vaan haluaa muistuttaa itsestään ruokkiakseen omaa olemassaoloaan?

Ja voíla, kummittelu on syntynyt.

Kunhan leikittelen ajatuksilla, sillä kuten olen aikaisemmin kirjoittanut, ei kukaan todella voi varmuudella sanoa, mitä tapahtuu elämän jälkeen.

Se, mitä koputukset ja ovien avaamiset merkitsevät, saattavat aueta minulle ennemmin tai myöhemmin. Ja voitte olla varmoja, että jaan tiedonmurut kanssanne.

Vaikka taidankin pitää jonkin aikaa ovea lukossa, ihan vaan varmuuden vuoksi. Vai enkö todellakaan ole ottanut mistään opikseni?

Ovet siis lukkoon. Vaan riittääkö se?

Variksenpelätin

Lenkillä lapsuudenkotini maalaismaisemissa tunnen oloni monesti hyvin tyyneksi, rentoutuneeksi ja rauhalliseksi. Vaikka olenkin saanut kokea yhtä ja toista näissä maisemissa, täällä tunnen juurieni olevan. Saan voimaa tästä maaperästä.

Mutta myös koen selittämättömiä, paranormaaleja tapahtumia ja ilmiöitä enemmän kuin muualla.

Lenkki näissä kesäisen vehreissä maisemissa voi kätkeä eteensä yllätyksiä, ja niin kävi jälleen kerran. Kävelin erään syrjäisen hiekkatien reunaa ja kuuntelin lenkkitossujeni rahinaa soran pinnalla ja ojassa viulujaan soittelevien heinäsirkkojen sirkutusta. Kauempaa tien päästä alkoi kantautua voimakasta lintujen raakuntaa. Terästin kuuloni, ja jatkoin matkaa. Lähemmäksi päästyäni huomasin, kuinka pitkään hylättynä olleen maalaistalon vanhan latorakennuksen eteen niitylle oli pystytetty karun näköinen variksenpelätin. Ironista kyllä, sen ympärillä lenteli ainakin viisi varista, välillä laskeutuen maahan ja lehahtaen jälleen lentoon.

Hymähdin näylleni. Pelätin ei näyttänyt osaavan toimittaa edes yhtä yksinkertaista virkaansa, sitä ainoaa, jonka vuoksi se edes oli olemassa. No, eipä näyttänyt rehevöitynyt niitty erityisesti pelättiään kaipaavankaan. Se oli minulle tutun, Kummitustalo-blogitekstissäni kertomani hylätyn maalaistalon maisemissa.

Pysähdyin hetkeksi ihmettelemään variksenpelätintä kauempana villiintyneellä niityllä. Se näytti jotenkin karmivalta harmaassa, venähtäneessä paidassaan, kangassäkkikasvot roikkuen oudosti vääntyneen pään vinksottavan, ruskean hatun alta. Kuin koko pelätin roikkuisi näkymättömästä hirttosilmukasta. Varikset rehahtivat yhtäkkiä taivaalle parvena pitäen kovaa meteliä, ja ihoni oli noussut täysin huomaamatta kananlihalle. Lähdin jatkamaan kävelyäni.

Joitakin päiviä myöhemmin kävelin "kummitustalon" ohi uudelleen, mutta variksenpelätin oli poissa. Miksi kukaan olisi vienyt vanhan pelättimen keskeltä villiintynyttä niittyä? Seisoin hetken ihmetyksen vallassa, kun mahdollisesti sama varisparvi lehahti lentoon jostain läheltä taloa. Ne lensivät läheltäni raakkuen vihamielisen kuuloisesti, kuin en saisi olla siinä missä olin, seisoa tuijottamassa niiden pyhättöön. Lähdin jatkamaan takaisin vanhempieni kotiin, mutta törmäsin matkalla erääseen kylän naisista. Pysähdyin vaihtamaan muutaman sanan hänen kanssaan, ja satuin mainitsemaan hänelle karmaisevasta linnunpelättimestä. Nainen oli hetken hiljaa, kunnes kysyi vaimeasti:

"Sinäkin näit sen vai?"

Myönsin hiukan hämilläni asian olevan niin. Nainen kertoi, että on nähnyt satunnaisesti kesän aikana kuinka variksenpelätin on "liikkunut ympäri" hylätyn talon tonttia. Milloin hän on nähnyt sen niityllä, joskus nojaavan ladon seinään, jonain iltana talon ulko-oven edessä ja toisena tuijottamassa niityn laidalla tielle päin.

En pystynyt pidättämään jännittynyttä henkäystäni. Pelättimessä oli ollut mielestäni jotain pahaenteistä, mutta yritin selittää asiat niin naiselle kuin itsellenikin, ja tokaisin, että ovatpahan kylän lapset keksineet itselleen erikoisen harrastuksen. Nainen naurahti vaimeasti, ja tokaisi olevansa tyytyväinen, kun joku muukin oli nähnyt pelättimen. Hänen miehensä ei ollut kuulemma milloinkaan onnistunut näkemään sitä missään päin tonttia, vaikka oli joskus käynyt talon pihaltakin käsin katsomassa, koska vaimo tuntui saaneen oudosta pelättimestä päähänpinttymän.

Jo sanoessani ääneen uudelleen lausahduksen kylän lapsista, huomasin, ettei se kuulostanut aidolta. Kumpikaan meistä ei tuntunut uskovan, että lapset olivat siirrelleet pelätintä, mutta kumpikaan meistä ei halunnut myöntää mitään selittämätöntä, saati paranormaalia vaihtoehtoa olevan kyseessä.

Vielä oudomman pelättimen tapauksesta tekee se, että kuulin muutamaa päivää myöhemmin eräältä toiseltakin kyläläiseltä "höyryävästä variksenpelättimestä" kyseisellä niityllä. Hän oli sattunut huomaamaan pelättimen lenkillään ja kiinnittänyt huomiota sen ympärillä lenteleviin variksiin sekä höyryyn, jota näytti nousevan siitä. Samaan tapaan kuin joskus kuumana kesäpäivänä raikkaan sadekuuron jälkeen tienpinta höyryää. Ongelmana oli vain, ettei tuona päivänä ollut kuuma, eikä silloin ollut satanut.

On todella vaikea käydä kiinni ongelmanytimeen, sillä mitään ongelmaa ei ole. On vain muutama hassu havainto hitusen karmaisevasta variksenpelättimestä, epämääräiset tuntemukset jostain oudosta ja muutaman kyläläisen mielipide, että kyseisellä tilalla on meneillään jotain selittämätöntä, jopa yliluonnollista.

En osaa itse vielä takertua aiheeseen tiukemmin, sillä näin pelättimen vain kerran. Elämässäni on kuitenkin tapahtunut suuri muutos, sillä muutimme vain viikko sitten vanhaan omakotitaloon lapsuudenkotini läheisyydessä, minulle tutuissa maisemissa. Täältä käsin minun on helpompi seurata myös pelättimen pelättyä ilmestymistä, kuten kaikkia muitakin täällä päin tapahtuneita - ja tapahtuvia - paranormaaleja asioita.

Jäivätköhän edellisen kotini henget asuinpaikkaansa, vai kulkeutuivatko ne mukanani? Onko uudessa kodissani yliluonnollista elämää? Uusi naapurimme ainakin kertoi, kun tarkastimme tonttimme rajat, että heidän tonttinsa nurkilta on löytynyt jopa hautoja 1900-luvun alusta. Historian havinaa, menneisyyden haamuja ja kalmistoja, kirjaimellisesti aivan nurkillamme. Tiedän myös, että talon itselleen rakentaneet ihmiset ovat jo jättäneet tämän ajan, mutta malttoivatko he poistua rakkaasta kodistaan lopullisesti?

Kaikkeen tähän tulen saamaan selvyyttä ja vastauksia ajan kuluessa ja syksyn pimetessä. Minulla on vahva tunne siitä, että kerrottavaa tulee olemaan.

Täytyy myös harhailla "kummitustalon" lähettyvillä, jos satun jälleen todistamaan jotain eriskummallista. Tai voisiko tämä tuleva syksy olla se syksy, jolloin uskaltautuisin vaeltamaan Verivalkamalle? Jokin sisälläni sanoo, ettei minun kannattaisi lähteä sinne yksin, ei nyt kun uskollinen ystäväni ei kulje enää rinnallani.

Tunnen luissani, ettei variksenpelätin tule olemaan ainoa outo seikka elämässäni tulevien kuukausien aikana.

Mutta missä mittakaavassa jotain tulee tapahtumaan?

Vain aika sen näyttää...