tag:blogger.com,1999:blog-53704447929254749062024-03-18T00:23:11.345+02:00Paranormaalin RajamaillaEriskummallisia tosielämän paranormaaleja tapahtumia ja ilmiöitä, otteita elämästäni hämärän rajamailla. Paranormaali/kauhu blogi.Hämärän Rajamaillahttp://www.blogger.com/profile/05444249672349713616noreply@blogger.comBlogger140125tag:blogger.com,1999:blog-5370444792925474906.post-5431403890337057972023-10-31T18:18:00.003+02:002023-10-31T18:18:00.134+02:00Käsi, joka kiikkua keinuttaa<p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Tuttavallani on järvenrantatontillaan vanha torppa, jota hän käyttää majoittaakseen kaukaa saapuvia sukulaisia ja ystäviä kesälomien aikaan. Se on kuin kesämökki majoitusta autenttisimmillaan, torppaan ei tule juoksevaa vettä ja hädän yllättäessä yöllä, on löydettävä pihan nurkalla nököttävään ulkohuussiin asioimaan. Torppa on todennäköisesti yli 200 vuotta vanha, joten sen vanhat, puiset hirret ovat todistaneet yhtä jos toista ihmiskohtaloa, kuten sen pihamaalla rehevöityneet syreenit ja ikivanhat omenapuutkin.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Valtavan kiireisen syksyni vuoksi pääsen jakamaan tämän tarinan vasta nyt, vaikka tämä kävi jo loppukesästä. Torppaan majoittui tuolloin tuttavani sukulaispariskunta.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Torppa on sisälle vedetyistä sähköistä huolimatta kuin aikamatka menneisyyteen, lämmitys tapahtuu vanhan puuhellan avulla tilaan, joka on säästetty vieraiden käyttöön. Torpan eteistila ja muut huoneet ovat tuttavani varastotilana.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Torpan huoneessa vanhat, kupruiset ruutuikkunat avautuvat kolmeen eri ilmansuuntaan, yhdestä ikkunasta voi jopa nähdä suoraan sinisenä siintävälle järvenselälle. Kalustus on yksinkertainen ja väliaikaiseen majoitukseen sopiva, siellä on vain parisänky, pieni pöytä tuoleineen, vanha ruskea kaappi vaatteille ja ikkunan edessä kaunis, puinen keinutuoli, joka on kuulunut torppaan miltei niin kauan kuin torppa on ollut pystyssä.</span></p><p><span style="color: #cccccc;"><span style="font-family: helvetica;">Tuttavani on joskus kertonut minulle, että hänestä tuntuu toisinaan siltä, että torpassa oleskellessaan keinutuoli heilahtelee itsekseen, kuin siinä viimeisimpänä päivittäin istunut, viitisenkymmentä vuotta sitten menehtynyt mummo ei olisi koskaan siitä pois lähtenytkään. Aiheena tämä on erityisen kiehtovaa, sillä olen ennenkin kertonut keinutuoleista, jotka elävät jostain selittämättömästä syystä täysin omaa elämäänsä (ks. </span><a href="https://paranormaalinrajamailla.blogspot.com/2023/02/mika-keinuen-tulee-se-viheltaen-menee.html"><span style="font-family: helvetica;">Paranormaalin Rajamailla: Mikä keinuen tulee, se viheltäen menee</span></a><span style="font-family: helvetica;"> ja <a href="https://paranormaalinrajamailla.blogspot.com/2016/10/keinutuoli.html">Paranormaalin Rajamailla: Keinutuoli</a>)</span><span style="font-family: helvetica;">. Tuttavani ei kuitenkaan jaa tätä tietoa herkästi vierailleen, sillä ei halua ketään herkkänahkaisempaa säikytellä.</span></span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Eräänä elokuun yönä oli tuttavani ystävät yöpymässä torpassa ja he olivat jo käyneet nukkumaan, elokuisen hämärän loistaessa sinisenä ikkunalasien takaa. Pariskunnan nainen heräsi yhtäkkiä ihmeelliseen nitinään ja oli erottavinaan keinutuolin suunnalla liikettä. Hän oli uskonut talon kissan päässeen torppaan ja alkanut kutsua sitä nimellä. Huoneen hämärässä kukaan ei kuitenkaan päästänyt enää pihaustakaan. Hänen miehensä nukkui sikeästi ja nainen päätti antaa asian olla, olihan kyse todennäköisesti vain hänen mielikuvituksensa tuotoksista.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Kuitenkin seuraavana yönä nainen heräsi samaan ääneen ja näki keinutuolin heilahtelevan. Hän herätti miehensäkin, joka pelästyi vaimonsa hätää. Mies nousi ylös ja käveli keinutuolin luo. Kuitenkin miehen päästyä aivan lähelle, pysähtyi keinutuoli äkisti ja itsestään. Kuin jokin olisi noussut siitä tai pysäyttänyt sen kädellään. Mies säikähti, mutta keräsi rohkeutensa ja harppoi keinutuolin luo. Hän jopa kokeili istua sille ja keinuttaa, mutta se ei päästänyt enää pienintäkään narahdusta.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Kolmannen yön illalla pariskunta päätti tehdä asialle jotain, sillä naista oli alkanut hermostuttaa ajatus keinutuolin karmivaan narinaan heräämisestä. Mies otti sängyn päältä yhden kauniisti kirjoituista koristetyynyistä ja työnsi sen keinun jalaksien alle. Nyt tuolin olisi mahdotonta alkaa keinua itsestään. Helpottuneina molemmat kävivät nukkumaan.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Yö sujuikin rauhallisissa merkeissä, kunnes nainen havahtui jälleen tuttuun ääneen. Hän herätti välittömästi miehensä, joka napsautti huoneeseen valot päälle. Huone oli tyhjä, eikä missään ollut liikettä, saati kuulunut pihaustakaan. Mutta koristetyyny oli nostettu lattialta keinun jalasten alta keinutuoliin, kuin se ei olisi koskaan lattialla käynytkään.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Pariskunta päätyi nukkumaan valot päällä loppuyön ja kun he ottivat tapahtumat puheeksi tuttavani kanssa, oli tämän pakko paljastaa omat tunteensa liittyen torpan keinutuoliin. Vaikka ajatus tuntui kaikista hiukan kammottavalta, pystyivät he sopimaan, että pariskunta voisi ehkä ensi kesänäkin vierailla, mutta vain mikäli keinutuoli siirrettäisiin siksi ajaksi pois torpasta.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Tuttavani kertoi tarinan minulle naureskellen, mutta aistin silti pelkoa tuntemattomaan hänen äänensä alle hyvin kätkeytyneenä. Tiedustelin, mitä mahtaisi tapahtua, jos keinutuoli siirrettäisiin sen tavanomaiselta paikalta, entä jos jokin läsnäoleva energia ei tästä ilahtuisi?</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Tuttavani pohti hetken vastausta, mutta totesi sitten, että keinutuoli jääkööt paikoilleen toistaiseksi.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Loppujen lopuksi sehän on vain keinutuoli.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Eikö niin?</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><br /></span></p>Hämärän Rajamaillahttp://www.blogger.com/profile/05444249672349713616noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5370444792925474906.post-75864628492903992132023-06-30T21:22:00.002+03:002023-06-30T21:22:54.387+03:00Vaatekomeron salaisuus<p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Eräällä ystävälläni oli mummola maalla vanhassa, sokkeloisessa puutalossa maaseudulla. Sen pihapiiriä hallitsivat kauan sitten punaiseksi maalatut puiset ulkorakennukset, joihin kuului kaikki vanhan maatilan perinteiset rakennukset navetasta puusaunaan ja valtavista ladoista autotalleihin.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Hän kertoi minulle, että rakasti mummonsa luona käymistä, sillä paikka oli maaginen kaikkine vanhoine tavaroineen ja mummon tarinatuokioineen. Hän ei kuitenkaan mielellään koskaan mennyt vanhan puutalon yläkertaan. Ihan yksinkertaisimmillaan senkin vuoksi, että aika oli siellä täysin pysähtynyt - mummo ei enää päässyt vanhojen jalkojensa kanssa kapeita, pimeitä portaita. Mutta myös sen vuoksi, että talon vinttikerros pelotti häntä lapsena.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Usein mummolla kyläillessään hän kertoo kuulleensa ripeitä askelia aikoinaan asutulta vinttikerrokselta ja sen puisesta portaikosta. Toisinaan tuntui siltä, kun joku hiipisi portaita alas hiljaa, hiljaa, <i>hiljaa </i>portaiden naristessa järjestelmällisesti ylhäältä alaspäin. Sitten yhtäkkiä puisten askelmien ritinä ja ratina lähtikin kohoamaan takaisin vintin synkkiin pimeyksiin täysin varoittamatta. Ystäväni tietenkin kertoi asiasta mummolleen, joka vain nauroi hervottomasti ja kehui ystäväni mielikuvitusta.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Kerran kuitenkin tapahtui jotain sellaista, joka järkytti ystävääni sydänjuuria myöten, ja hän sanoo edelleen, kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin, että tapahtunut saa hänen sydämensä vieläkin laukkaamaan. Tuolloin mummolassa oli ollut kylässä myös ystäväni tädin perhe. Ystäväni lähti vanhempien serkkujensa kanssa talon vintille seikkailemaan ja kaikilla oli alkuun hauskaa. He leikkivät yläkerran monissa erikokoisissa tiloissa piiloleikkiä, vanhojen vaatteiden sekaan ja huonekalujen alle oli helppo piiloutua. Ystäväni meni sisään yhteen pieneen vaatekomeroon, jossa ummehtuneiden, vanhojen vaatteiden tuoksu täytti ilman. Serkuista olikin kuitenkin hauska ajatus lukita ystäväni vaatekomeroon asettamalla tuoli sen kahvan eteen toiselle puolelle.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Ystäväni ei ensin ymmärtänyt, että serkut olivat livahtaneet takaisin alakertaan ja jättäneet hänet yksin pimeään, lukittuun vaatekomeroon tunkkaisten vaatteiden keskelle. Hän istui pienen komeron lattialla odottaen heidän etsivän häntä. Ketään ei kuitenkaan hetkeen kuulunut ja ystäväni alkoi tulla kärsimättömäksi. Silloin hän kuuli hiljaista hyräilyä vaaterekin alta vaatemuurin takaa. Ystäväni säikähti ja kavahti kauemmas. Hyräily oli kuulostanut hänen mielestään pienen lapsen, tytön, hyräilyltä, mutta hän kutsui silti varovasti poikaserkkujaan nimeltä. Jos toinen heistä olisi vaikka päätynyt samaan paikkaan piiloon ja kyllästyneenä odotteluun alkanut lauleskella. Hyräily kyllä lakkasi, mutta tilalle laskeutui sitäkin kylmempi hiljaisuus.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Silloin ystävääni iski pakokauhu. Hän ryntäsi komeron ovelle, joka ei auennut. Pelko alkoi riehua hänen sisällään ja hän hakkasi ovea ja huusi serkkujaan nimeltä. Seistessään komeron lukitun oven edessä, kertoi hän tunteneensa yhtäkkiä kylmän käden tarraavan häntä nilkasta. Hän alkoi kirkua ja potkia jaloillaan hysteerisesti, huutaen äitiään niin lujaa kuin keuhkoillaan pystyi.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Ikuisuudelta tuntuvan hetken ajan ystäväni pelkäsi kuollakseen, kunnes komeron oven takaa kuului ääniä ja ovi avautui vauhdikkaasti. Ystäväni äidin kasvot kurkistivat komeroon ja ystäväni heittäytyi tämän kaulaan. Hän oli äitinsä kertoman mukaan kalpea kuin valkoinen lakana ja näytti siltä, kuin olisi juuri kohdannut kummituksen.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Tapahtuneen jälkeen ystäväni serkut saivat kuulla kunniansa, mutta se ei muuttanut ystäväni kokemaa kauhua. Tapahtumat olivat jättäneet häneen pohjattoman syvät arvet. Hän ei uskaltanut nousta enää uudelleen vinttikerrokseen, ei ennen kuin aikuisiällä mummonsa jo kuoltua hän kävi läpi tämän tavaroita.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Vinttikerroksen makuuhuoneen vaatekomerosta, joka oli kuluneiden vuosien aikana muuttunut entistä ummehtuneemmaksi, löytyi rekissä roikkuvien vaatekappaleiden takaa lattialta vanha nukke. Samasta kohdasta, josta ystäväni oli hyräilyn kuullut vuosikymmeniä aikaisemmin. Hän oli aikuisiän myötä lakannut pelkäämästä yliluonnollista, mutta tuo löytö sai hänet uudelleen varuilleen. Vanhat, hyytävät pelontunteet iskivät hänen mieleensä salaman lailla. Kaikki ne pienten askeleiden kuuloiset tömähdykset yläkerrasta ja portaikosta. Hyräily vaatteiden takaa. Pieni kylmä käsi kiertymässä nilkan ympärille, valmiina vetämään elävän, nuoren tytön seuraansa ikuisuuteen...</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Vuosia ystäväni oli selittänyt tapahtumat mielessään loppujen lopuksi mielikuvituksen tuotokseksi, sehän on turvallisin selitys. Vanhan, kammottavan nuken löytyminen vaatekomeron perukoilta sai hänen vankan päättäväisyytensä kuitenkin horjumaan.</span></p><p><table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="float: right;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEihZpojgDyj2auWjAfC6uIpZ9e7dYrJrQ9jle8Pabo17Yoq8Jf8KGD3XTyFTTudBa1E_oSbqEKOb5a-YR49Tg_RbtTFOLflgmPqMDKLnwgln1AltilsFeiVSZbcepQRIrZhsCLFhBEFmfeAz1BagIug_XOV5fojvd4u1AoE4hbDzpe39FjdP-xvHJYsyEgv/s800/Nukke.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto;"><span style="color: #cccccc;"><img border="0" data-original-height="800" data-original-width="434" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEihZpojgDyj2auWjAfC6uIpZ9e7dYrJrQ9jle8Pabo17Yoq8Jf8KGD3XTyFTTudBa1E_oSbqEKOb5a-YR49Tg_RbtTFOLflgmPqMDKLnwgln1AltilsFeiVSZbcepQRIrZhsCLFhBEFmfeAz1BagIug_XOV5fojvd4u1AoE4hbDzpe39FjdP-xvHJYsyEgv/w217-h400/Nukke.jpg" width="217" /></span></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;"><span style="color: #cccccc; font-size: x-small;">Kuvituskuva; Nukke. Lähde:<br />finna.fi. Kuvan oikeuden<br />haltija: Uudenkaupungin museo</span></td></tr></tbody></table></p><p><span style="color: #cccccc;"><span style="font-family: helvetica;">Entä jos tuon talon pimeissä kolkissa tosiaan asustikin jotain sellaista, joka olisi kaivannut seuraa omiin, ikuisiin ja ajattomiin leikkeihinsä? </span><span style="font-family: helvetica;">Ystäväni ei ehtinyt saada mummoltaan vastauksia talon historiasta, mutta jotain selittämätöntä se kätki sisälleen. </span><span style="font-family: helvetica;">Löysiköhän se jokin vintiltä koskaan rauhaa ja jatkoi matkaansa? Ystäväni mummon talo on jo purettu, paikalla komeilee nyt uusia kivitaloja. Ovatkohan uusien talojen asukkaat todistaneet selittämättömiä ääniä yläkerrastaan?</span></span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Vaikkakin en voi olla ajattelematta, oliko jotain vääränlaista energiaa jäänyt nukkeen kiinni. Tämä ei olisi ensimmäinen kerta, kun vastaavanlaista tapahtuisi. Kummittelevista nukeista on menneisyydessä kerrottu tarina jos toinenkin.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Kysyin ystävältäni missä nukke nykyään on ja hän kertoi halunneensa hankkiutua siitä eroon, mutta eräs hänen työkaverinsa oli vanhan, arvokkaan nuken halunnut ottaa itselleen ja entisöidä.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Missä nukke on tänä päivänä?</span></p><p><span style="color: #cccccc;"><span style="font-family: helvetica;">Toivon todella, ettei oman vanhan taloni välikatolla tai piilossa muissa sopukoissa. Toisaalta... E</span><span style="font-family: helvetica;">hkä se on päätynyt juuri sinun kotiisi...</span></span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><span style="color: #cccccc;">Mitä löydät omasta vaatekomerostasi?</span></span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><br /></span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><br /></span></p><p><br /></p><p><span style="font-family: helvetica;"><br /></span></p>Hämärän Rajamaillahttp://www.blogger.com/profile/05444249672349713616noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5370444792925474906.post-39989152100930687212023-05-31T21:05:00.000+03:002023-05-31T21:05:20.169+03:00Urbaani legenda: Mae Nak Phra Khanong<p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Melko varmasti maailman jokaisesta kolkasta löytyy selkäpiitä karmivia urbaaneja legendoja ja kauhutarinoita, ja ne kiehtovat minua ihan uskomattoman paljon. On äärimmäisen viihdyttävää törmätä karmaisevaan tarinaan ja kuvitella sen tapahtumat mielessään, maistellen niitä todenmakuisina, kuin itse kohtaisi jotain vastaavaa silmästä silmään.</span></p><p><span style="color: #cccccc;"><span style="font-family: helvetica;">Thaimaassa kerrotaan tarinaa erään naisen kummituksesta, <a href="https://en.wikipedia.org/wiki/Mae_Nak_Phra_Khanong" target="_blank">Mae Nak Phra Khanongista</a>. H</span><span style="font-family: helvetica;">änen kerrotaan eläneen 1800-luvulla Phra Khaong-nimisellä alueella, kun Thaimaan (silloisen Siamin) hallitsijana oli kuningas Rama IV (hallitsijana vuodesta 1851 vuoteen 1868). Nak oli kaunis nainen, jonka rakastava mies lähetettiin Thaimaan armeijan mukana sotimaan. Raskaana ollut Nak jäi selviytymään kotona itsekseen.</span></span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><span style="color: #cccccc;">Mies, Mak, haavoittui sodassa ja joutuin jäämään hoidettavaksi Bangkokiin. Miehen ollessa hoidettavana, koitti synnytys valitettavasti Nakin kohtaloksi ja sekä hän että pariskunnan lapsi menehtyivät lapsivuoteeseen. Paikalliset tiesivät tämän, mutta sodasta vihdoin kotiin palaava aviomies ei ollut saanut uutisesta sanaa korviinsa. Mak ei siis lainkaan hämmästynyt, kun hänen vaimonsa odotti häntä kotona. Sen sijaan kyläläisten varoittelut miehelle kummituksesta, joka asui nykyään heidän luonaan, tuntuivat oudolta.</span></span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><span style="color: #cccccc;">Kotona alkoi kuitenkin tapahtua outoja asioita. Nak oli toisinaan kateissa, hänen ruumiilliset mittansa muuttuivat ja hän pystyi asioihin, joihin tavallinen kuolevainen ei kykene. Kun Nak noukki maasta esinettä ruoanlaiton yhteydessä ylettyen kädellään epänormaalin pitkälle, ymmärsi Mak kyläläisten olevan oikeassa. Kauhuissaan hänen olisi paettava paranormaalin olennon luota, joka joskus oli ollut hänen ihana vaimonsa.</span></span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><span style="color: #cccccc;">Mak pakeni, tulistunut kummitus jahdaten häntä kylän halki. Thaimaan uskomuksissa yliluonnolliset henget pelkäävät erästä paikallista kukkalajiketta, joten Mak piiloutui sellaisten joukkoon, Nakin vihaisen hengen etsiessä puolisoaan. Mak pääsi turvaan Wat Mahabutin temppeliin, joka on pystytetty pyhälle maalle. Uskomusten mukaan kummitukset eivät pysty kulkemaan pyhällä maalla, joten kauhuissaan oleva Mak oli turvassa.</span></span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><span style="color: #cccccc;">Nak kuitenkin kosti kyläläisille menettämänsä aviomiehen. Se terrorisoi kylää ja sen asukkaita mitä kammottavimmilla tavoilla, sillä se uskoi kyläläisten varoitusten olevan syy Makin pakenemisiin. Paikalle kutsuttiin kuitenkin manaaja, jonka onnistui vangita Nakin raivoava henki kannelliseen ruukkuun. Ruukku heitettiin Phra Khanongin kanaaliin.</span></span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><span style="color: #cccccc;">Legendan mukaan Mae Nakin piinattu kummitus odottaa kanaalin pohjassa, ja mikäli joku nostaa purkin ylös ja avaa kannen, pääsee riivaaja jälleen maan päälle suorittamaan kostonsa.</span></span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><span style="color: #cccccc;">Eri seuduilla kerrotaan tarinaa kuitenkin eri tavoin, ja joidenkin loppujen mukaan kyseessä on toisenlainen reliikki, jonka hallussa Nakin henki olisi. On myös olemassa seesteisempi versio tarinasta. Siinä eräs munkki saa Nakin levottoman hengen rauhoittumaan muistuttamalla, että hänen miehensä liittyy hänen seuraansa toisella puolen kun tämän aika on, ja he voivat olla yhdessä kuoleman jälkeisessä elämässä. Tämä saa Nakin siirtymään eteenpäin tuonpuoleiseen rauhaisasti.</span></span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Kaikista kammottavin versio ei ole kuitenkaan hauskaa kuunneltavaa. Sen mukaan Mae Nakin aviomies olisikin ollut läsnä vaimonsa kuoltua ja menneen järjiltään surusta tämän menettämisen vuoksi. Surusta sekaisin oleva Mak ei halunnutkaan haudata vaimoaan vaan sen sijaan piti tämän hiljalleen mätänevän ruumiin kotonaan ja käyttäytyi kuin tämä olisi vielä hengissä.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Kun kyläläiset saivat tästä vihiä, he murtautuivat Makin kotiin ja löysivät osittain mädäntyneen ruumiin. He ottivat ruumiin mukaansa ja hautasivat tämän oikeaoppisesti. Kuitenkin, Mae Nakin henki ei olisikaan enää halunnut lähteä kotoaan. Se jäi vainoamaan kyläläisiä ilmestyen toisinaan kauniina naisena pukeutuneena perinteiseen thaimaalaiseen asuun sylissään vauva. Jos hahmo tuli lähemmäksi, huomasi, että sen kasvot olivatkin puoliksi mädäntyneet.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Jälkimmäisen version tekee kaikista karmivammaksi se seikka, että niin todella on voinut käydä, että surusta sekaisin oleva henkilö säilyttää ruumiin talossaan. Olihan ennen tyypillistä Suomessakin, että ruumista pidettiin esillä ja sille käytiin osoittamassa kunnioitusta. Kesähelteillä nopeasti mätänemään alkava kuollut liha saattoi kuitenkin aiheuttaa pahaa oloa yhdelle jos toisellekin.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Uskon, että on hyvin mahdollista, että Thaimaassa on tapahtunut tarinanmukainen surullinen kohtalo 1800-luvulla ja hyvinkin on voinut olla niin, että Mak-aviomies ei ole halunnut päästää vaimoaan alkuun menemään. Ehkä hän on antanut haudata naisen myöhemmin tai ehkei missään vaiheessa, vaan kyläläisten piti tehdä se väkipakolla. Onko jotain sellaista tapahtunut, että naisen henki on jäänyt vaeltamaan rauhattoman ihmisten keskuuteen, vai onko se vain vajonnut ikiuneen rauhan vallitessa?</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Tarinaa lisää selvitelläkseen pitäisi varmaan jalkautua kyseiseen sijaintiin.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Vaikka en voikaan muuta kuin jakaa tämän mielenkiintoisen urbaanin legendan teille oli sillä todellista alkuperää tai ei, niin sen tiedän, että jos aikaisemmin mainitun kanaalin pohjasta löytyy vanha ruukku, kannattaa se pitää suljettuna.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Vara ei venettä kaada, vanha kansa sanoo.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Mutta Mae Nakin kummitus voi sen tehdä.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><br /></span></p>Hämärän Rajamaillahttp://www.blogger.com/profile/05444249672349713616noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5370444792925474906.post-88901640694774818312023-04-30T21:18:00.001+03:002023-04-30T21:18:48.327+03:00Valvon untasi<p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Olen niin tottunut kotini sisältä kuuluviin ääniin, etten välttämättä edes kiinnitä niihin pienessä mittakaavassa suuremmin huomiota enää. Joskus, kun olen tuntenut oloni uhatuksi, on asia toisin. Aloin pohtia asiaa todella viime yönä herättyäni lattialautojen narinaan, jota kuului arvioltani kolmen askeleen verran. Kun kyseessä oli vain tutut äänet, vaikkakaan niille ei ollut mitään havaittavaa selitystä, tunsin oloni silti rauhalliseksi. Olen oppinut ajattelemaan, että kodissani olen turvassa ja äänet ovat joko vanhan talon natisevaa valitusta tai jos kyse on jostain paranormaalista, se ei ole ainakaan vielä yrittänyt vahingoittaa ketään.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Viime yönä kuitenkin kuulin, kuinka hyvin pian lattian narahtelun jälkeen ilman halkoi mekaanisempi ääni. Värisevä ja vaimea helähdys, kuin matkapuhelimen merkkiääni. Se sai minut havahtumaan ja terästämään aistejani. Puolisoni nukkui, samoin lemmikkimme, mutta minä olin yhtäkkiä täysin hereillä.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Yöllä ei saisi päästää koskaan ajatuksiaan laukalle, mutta tuolla hetkellä minä tein sen virheen. Mieleeni ponnahti mielikuva tunkeutujasta, joka ei olisikaan yliluonnollista alkuperää, vain täysin lihaa ja verta kuten minäkin. Tämän jälkeen muistin urbaanin legendan opiskeluajoiltani. Siinä eräs opiskelijatyttö oli elänyt tavallista elämää, herännyt aamulla, mennyt kouluun, käynyt illalla töissä tai opiskellut, mennyt nukkumaan ja herännyt toistamaan samat rutiinit uudelleen. Eräänä päivänä tyttö oli kuitenkin havainnut, että hänen jääkaapistaan tuntui katoavan ruokaa. Alkuun hän tietenkin ajatteli, ettei itse muista oikein mitä siellä on ollut, mutta tarkasteltuaan asiaa vielä päivän hän vakuuttui asiasta.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Hän ei ollut varma miten suhtautua asiaan, mutta näytti siltä, että joku kävi hänen asunnossaan varkaissa. Niinpä hän soitti poliisille, jotka tytön yllätykseksi neuvoivatkin häntä poistumaan rauhallisesti asunnosta herättämättä huomiota, partio olisi matkalla. Partion saavuttua ei kulunut kuin tovi, kun he löysivät kodittoman miehen tytön sängyn alta.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Selvisi, että mies oli majaillut tytön luona jo jonkin aikaa, hyödyntäen tarpeidensa täyttämiseen ajat, jolloin tyttö oli poissa tai nukkumassa. Mies oli asunut tytön sängyn alla. Hengittäen siellä silloin, kun tyttö vain muutaman kymmenen sentin päässä alkoi vajota syvempään uneen. Urbaani legenda ei kerro sitä, mikä saa kylmät väreet vilistämään holtittomasti selkäpiitäni pitkin - saattoiko mies nousta yöllä sängyn vierelle seisomaan ja tuijottamaan nukkuvaa tyttöä tämän ollessa kaikkein haavoittuneimmillaan.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Olin itsekin vain parikymppinen opiskelija, kun kuulin tämän tarinan ensimmäistä kertaa. Asuessani yksin minua kammotti se niin sydänjuuriani myöten, että hetken aikaa minun oli varmistettava, että pienen yksiöni jokainen kolkka oli vapaa tunkeutujista ja että ulko-ovi oli varmasti lukossa ja vielä varmuusketjulla sinetöity.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Myöhemmin elämässäni törmäsin todellisiin artikkeleihin ja turvakameravideointeihin kotien sala-asukeista, ja ymmärsin, että urbaani legenda onkin ennemmin tositapahtumiin perustuva tarina kuin täysin tuulesta temmattu turina. Jokin on kuitenkin irvokkaan vääristyneellä tavalla vialla ajatuksessa, että kodin rauhalliseen turvasatamaan on tullut joku kutsumaton vieras, vieläpä jäädäkseen. Kuinka paljon he näkevät ja kuulevatkaan päivän aikana? Mitä heidän päässään liikkuu, sillä jotenkaan en usko tällaisien luvattomien asukkien ajattelevan täysin selväjärkisesti.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Reilu vuosikymmen sitten Manhattanilainen <a href="https://www.ladbible.com/news/viral-man-sets-up-camera-and-finds-woman-is-living-in-his-cupboard-20210529" target="_blank">Joe Cummings</a> huomasi jääkaapistaan katoavan ruokaa ja keittiön lavuaarin haisevan virtsalta. Hän viritti valvontakameran, josta paljastuva näky oli karmivaa katsottavaa. Siinä hintelä nainen laskeutuu yön hämärässä Joen keittiön yläkaapista ja alkaa toimittaa asioitaan keittiössä hyödyntäen lavuaaria ja valiten syötävää jääkaapista. Lopulta nainen palaa takaisin kaappiin. Poliisit saivat naisen kiinni ja päättelivät, että tämän on täytynyt asua Joen kaapissa jo ainakin kaksi viikkoa. He uskoivat naisen aikomuksena olleen ensin ryöstää Joen asunnon arvotavarat, mutta tilaisuus oli tehnyt naisesta sala-asukin.</span></p><p><span style="color: #cccccc;"><span style="font-family: helvetica;"><a href="https://www.youtube.com/watch?v=06X9qXTvKNQ" target="_blank">Youtubesta löytyy Joen itsensä julkaisema alkuperäisvideo</a></span><span style="font-family: helvetica;"> tästä tunkeilijattaresta ja kuinka hän kammottavalla, varovaisella tavalla laskeutuu alas kaapista herättämättä minkäänlaista huomiota. Kuin häntä ei todella olisi olemassa, tai kuin hän olisi aave.</span></span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><span style="color: #cccccc;">Olemme niin haavoittuvaisia yöaikaan, ettemme aina huomaa tai ymmärrä mitä tapahtuu ympärillämme. Se on kaikista pelottavin aika millekään tapahtumalle, oli kyse sitten paranormaaleista tai fyysisen maailman pedoista. Ehkä siksi olemme silloin kaikkein helpoimpia uhreja joka ulottuvuudessa. Muistan joskus lukeneeni, että unessaan ihmisen mieli on kaikkein lähimpänä toisia maailmoja, niitä joita paljas silmä ei erota. Onko kyse sitten toispuoleisesta vai tämän maailman energiavirroista, mutta öisin olemme maalitauluina. Pimeän huoneen nurkkaan voi helposti kätkeytyä silmäpari jos toinenkin katsomaan, kuinka nukumme...</span></span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><span style="color: #cccccc;">En saanut selvyyttä aamulla matkapuhelimen viime öiseen merkkiääneen, sillä sekä minun että puolisoni matkapuhelimet olivat äänettömillä koko yön. Mutta kiertelin tänään kyllä kodissamme hiukan tarkkaavaisemmin. Vanha talomme, monine vanhan talon oikkuineen ja onkaloineen. Ties mitä täältä voisi löytyä jos todella osaisi etsiä.</span></span></p><p><span style="color: #cccccc;"><span style="font-family: helvetica;">Kun olimme muuttaneet, liikkui piha-alueellamme joku luvatta. </span><span style="font-family: helvetica;"><a href="https://paranormaalinrajamailla.blogspot.com/2020/12/hirviot-seiniemme-ulkopuolella.html" target="_blank">Hirviöitä on seiniemme ulkopuolella</a>, mutta jos emme ole tarpeeksi valppaana, ne löytävät kolot joista ryömiä sisään.</span></span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Yksi kammottavimmista ajatuksista mitä tiedän on herääminen siihen, että joku tuijottaa minua sänkyni vieressä. Havahtua yöllä ja kuulla ylimääräinen hengitys vierestään, pimeydessä välähtävä katse.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Opiskelijanuorena kurkistin joka ilta sänkyni alle kuultuani aikaisemman urbaanin legendan. Jotenkin minusta tuntuu, että kurkkailen sinne taas tovin ennen kuin uskon sen todella olevan tyhjä.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Kauniita unia kaikille...</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><br /></span></p>Hämärän Rajamaillahttp://www.blogger.com/profile/05444249672349713616noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5370444792925474906.post-62746541581640371342023-02-28T21:11:00.003+02:002023-02-28T21:12:59.397+02:00Mikä keinuen tulee, se viheltäen menee<p><span style="font-family: helvetica;"></span></p><table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="float: right; margin-left: 1em; text-align: right;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEinw1V4WlZ7U1I6sUQ8436pemfsqIAiFYvliyUAc0YCQjN9n0lUzAPtvTEab5imomyy3j0X7LrtMFfflUoB7IM8-WXPURFcPYQFm5Y9uw995vYFs9pf1hGEmhbBe_JEWr_AEcSrbgaF_mFnbQXOv_CsQTNy3z5hlOJ0eovur7slkSyDUwV4KJRuJxhSNg/s800/Keinutuoli.jpg" style="clear: left; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="800" data-original-width="565" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEinw1V4WlZ7U1I6sUQ8436pemfsqIAiFYvliyUAc0YCQjN9n0lUzAPtvTEab5imomyy3j0X7LrtMFfflUoB7IM8-WXPURFcPYQFm5Y9uw995vYFs9pf1hGEmhbBe_JEWr_AEcSrbgaF_mFnbQXOv_CsQTNy3z5hlOJ0eovur7slkSyDUwV4KJRuJxhSNg/w283-h400/Keinutuoli.jpg" width="283" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;"><span style="font-size: xx-small;"><i>Kuvituskuva; Puinen keinutuoli raamatullisilla kaiverruksilla.<br />Kuvaaja Gustaf Welin, Turun Museokeskus.<br />Kuvan lähde <a href="http://finna.fi" target="_blank">finna.fi</a></i></span></td></tr></tbody></table><span style="font-family: helvetica;"><span style="color: #cccccc;">Vuosia sitten kerroin teille lapsuuden aikaisesta tuttavastani ja paranormaalista kokemuksesta, johon liittyi tuttavani</span></span><span style="color: #cccccc;"> <span style="font-family: helvetica;"><a href="https://paranormaalinrajamailla.blogspot.com/2016/10/keinutuoli.html" target="_blank">keinutuoli</a>. Vierailin jälleen samaisen tuttavan luona tammikuussa, iloisena jälleennäkemisestä. Hän asuu nykyään suhteellisen lähellä muutettuamme lapsuuden kotini maisemiin, mutta tapaan häntä silti aivan liian harvoin. Jotenkin myös tuntuu, että hän mieluummin vierailee muualla kuin kutsuu ketään kotiinsa, saahan hän vaellella keskellä omaa yksinäistä hiljaisuuttaan kaikki päivät ja hakeutuu välillä mielellään muiden ihmisten keskuuteen, irti omista arkisista rutiineistaan.</span></span><p></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Paitsi tuttavani tapaamista, odotin myös sanoinkuvaamattoman paljon vanhan keinutuolin näkemistä pitkästä aikaa. Rupateltuamme tovin ja juotuamme kahvit, hakeuduinkin hiljalleen kuin magneetin vetovoimasta lähemmäs ja lähemmäs huonetta, jossa tiesin keinutuolin viimeksi olleen. Kun tuttavani poistui käymään vessassa, jäin nauttimaan vanhan talon äänistä. Odotin jännittyneenä kuulevani tutun keinutuolin narahduksen, mutta sitä ei tullut tällä kertaa. Tilaisuus teki minusta varkaan, ja kurkistin ovesta olohuonemaiseen kamariin, jossa keinutuoli oli. Siinähän se, samassa paikassa kuin ennenkin, kuin tähän huoneeseen ei koskaan ajan hammas olisi yltänytkään tiukalla purennallaan.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Tuijotin keinutuolia hetken uskaltamatta räpäyttää, paloin halusta kokea jälleen saman ilmiön kuin vuosia aikaisemmin, mutta keinutuolin puiset pienat pysyivät hievahtamatta paikallaan. En voinut välttää pettymyksen humahdusta sisälläni, suljin oven ja palasin kahvipöydän ääreen.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Kun tuttavani palasi jutustelimme vielä tovin ennen kuin oli minun aikani päättää vierailu. Nousin ylös lähteäkseni, kun kuulin selkäni takaa suljetun oven toiselta puolelta tutun, väsyneen ja pitkän narinan. Pysäytin kaiken liikkeen ja kohotin katseeni voitonriemuisena tuttavaani, joka vain hymyili minulle lempeästi. Tajusin, ettei hän ollut kiinnittänyt ääneen huomiota, eikä yhdistänyt sitä mihinkään spesifiin asiaan. Minulle sen sijaan se oli merkki siitä lumotusta, taianomaisesta keinutuolista, jonka läheisyyteen liittyy jotain sellaista energiaa, mitä ei järjellä pysty selittämään.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Lähdin tuttavani luota kummastuttavan ilahtuneena, oli suorastaan huvittavaa kuinka paljon niin pienen hetken kestävä ääni pystyi mielialaani kohottamaan. Enhän edes voinut olla täysin varma sen tulleen keinutuolista, en mitenkään. Mutta jokin sisälläni kuitenkin oli vahvasti sitä mieltä.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Kun illalla olin kotona valmiina pistämään päiväni päätökseen ja painamaan pääni tyynyyn, haukahti nuori koirani yhtäkkiä ja murisi vaimeasti. Säpsähdin hiukan ja katsoin suuntaan, jonne koirani pelokas huomio oli kiinnittynyt. Sydämeni alkoi takoa hiukan lujemmin, kun huomasin oman keinutuolini keikahtavan pari kertaa eteen ja taakse, vain hiukan, mutta kuitenkin selvästi. Naurahdin ääneen. Kuinka hassu sattuma se olikaan, että kissani oli ollut keinutuolissa nukkumassa ja jostain syystä koirani oli reagoinut sen liikkeisiin. Minusta oli huvittavaa, että niin kävi juuri sinä päivänä, kun keinutuolit olivat mielessäni enemmän kuin koskaan muulloin.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Katsoin hetken keinutuoliamme, joka on myös kotiutunut meille sukupolvien takaa, kun kissani naukaisi unisena selkäni takaa. Käännähdin katsomaan juuri sopivasti nähdäkseni sen loikkivan portaikosta yläkertaan vierelleni. Täysin eri suunnasta, kuin olisi mahdollista. Mikäli se olisi ollut keinutuolissani.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Jos se ei ollut keikauttanut keinutuoliani, niin mikä sitten? Miksi koirani oli reagoinut niin vahvasti?</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Aistivatko eläimet todella jotain mihin me ihmiset emme aisteillamme kykene?</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Ja jos aistivat... Ajatus tuntuu hieman pelottavalta...</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Eihän mikään olisi voinut seurata minua kotiin tuttavani luota?</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Eihän..?</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><br /></span></p>Hämärän Rajamaillahttp://www.blogger.com/profile/05444249672349713616noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5370444792925474906.post-86969218743361120082022-11-29T18:29:00.002+02:002022-11-29T18:29:00.222+02:00Vierailija<p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Marraskuiset illat ovat olleet synkässä pimeydessään kerrassaan houkuttelevia. Arjen kiireet ovat kuitenkin taittaneet minut täysin uupuneena hyvissä ajoin nukkumaan, ja olen nukkunut niin sikeästi ettei mikään öinen ääni olisi saanut minua hätkähtämäänkään. Tai jos olisin hätkähtänyt, olisin todennäköisesti vain mumissut: "Ei tänään henkiolennot, en jaksa nyt reagoida".</span></p><p><span style="color: #cccccc;"><span style="font-family: helvetica;">Muutettuani lapsuudenkotini läheisyyteen olen kuitenkin säännöllisen epäsäännöllisesti kohdannut talossani ja sen ympäristössä outoja, selittämättömiä asioita. Tuoreimpana selkäpiitäni karmii edelleen <a href="https://paranormaalinrajamailla.blogspot.com/2022/08/kirkaisu-yon-sydamesta.html" target="_blank">karmea kirkaisu</a>, jonka kuulin kesken elokuisen illan. Puhumattakaan <a href="https://paranormaalinrajamailla.blogspot.com/2021/11/ala-katso-taaksesi.html" target="_blank">metsän pimeydessä sattuneesta tapauksesta</a></span><span style="font-family: helvetica;">, josta kerroin teille vuosi sitten. Ja sitten on tapauksia, joissa tuntuu, kuin sisällä kotonani kulkisi jonkinlainen energiavirtaus aiheuttaen kylmiä ilmavirtoja ja elektronisten laitteiden häiriöitä.</span></span></p><p><span style="color: #cccccc;"><span style="font-family: helvetica;">Asuessani edellisessä kodissani, sain kokea oudon ja pelottavan </span><span style="font-family: helvetica;"><a href="https://paranormaalinrajamailla.blogspot.com/2018/11/kop-kop-kop.html" target="_blank">kolahduksien sarjan</a></span><span style="font-family: helvetica;">, joka tuntui suorastaan aggressiivisesti lähestyvän minua. Ja hiljattain sellainen tapahtui myös tässä uudessa kodissani.</span></span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><span style="color: #cccccc;">Olin yksin valveilla iltasella television ääressä kuullessani oudon kolahduksen selkäni takaa käytävältä. En kääntynyt katsomaan, mutta terävöitin aistejani ja katseeni suuntasi hajamielisesti ikkunoiden takana pimeyden päällä lepäävään heijastukseen käytävästämme, jossa kattovalo paloi kirkkaana. Yhtäkkiä, täysin yllättäen näin, kuinka epämääräinen hahmo kulki käytävän poikki heijastuksessa vauhdikkaasti, ilman että ääntäkään kuului. Hätkähdin ja hieroin silmiäni. Olin kyllä väsynyt, mutta näkemäni hahmo oli kovin aidon oloinen. Olisiko kuitenkin silmäni tehneet vain tepposet?</span></span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><span style="color: #cccccc;">Nousin ylös ja lähdin käytävää kohti. Hiljaisuus hyökyi päälleni ja ainoa sen rikkova ääni oli lattian narahdus astuessani juuri oikeaan kohtaan. Kuulin jälleen kolahduksen, mutta tällä kertaa alakertaan johtavasta portaikosta. Lähdin äänen perään uteliaana ja varuillani. Alakerrassa kissamme loikoili takkahuoneen sohvan lämmössä katse tiiviisti kohti kylpyhuonettamme, sitten se kääntyi vilkaisemaan minua laajentunein pupillein. Silitin sen päätä ja se tuntui rauhoittuvan, kun yhtäkkiä kuulin veden lorahduksen kylpyhuoneesta. Kävelin katsomaan ja suihkun hana näytti kääntyneen päälle hiukan, tiputellen varovasti vettä kaakeleille, josta pisarat roiskuivat ympäriinsä muodostaen lattialle kauniita kuvioita. Sammutin hanan, mutta pysähdyin ihmettelemään lattiaa. Ensinnäkin, hana oli selvästi käännetty vuotamaan vähän, mutta lattia paljasti ettei asian laita ollut siten kovinkaan kauan. Lattiakaivoon ei ollut valunut vettä, ei edes jälkiä sinne kulkeneesta vetisestä urasta. Olisiko mahdollista, että hana olisi jäänyt päälle, mutta ei jostain syystä vuotanut aikaisemmin?</span></span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Kumarruin kuivaamaan lattialle päätyneitä pisaroita, kun selkäni takana kylpyhuoneen oven karmit pamahtivat niin, että säikähdin toden teolla. Käännähdin välittömästi katsomaan taakseni alkukantaisen "taistele tai pakene" -reaktion viilettämässä pitkin hermoratojani. Tunsin kiukun hulmahtavan sisälläni, koska puolisoni oli säikäyttänyt minut niin. Senhän oli pakko olla puolisoni, sillä ääni kuulosti siltä, kuin joku olisi lyönyt nyrkillä ovenkarmeja saaden ne paukahtamaan.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Koko alakerrassa ei kuitenkaan ollut ketään muuta, jopa kissani oli lähtenyt pakoon tapahtumia. Seisoin hetken hievahtamatta tarkastellen yön hiljaisuutta, mutta en kuullut enää rasahdustakaan. Seinällä raksuttavan kellon armoton nakutus oli ainoa merkki ajan kulumisesta eteenpäin. Olin yksin, mutta jotenkin minusta tuntui etten olisi aikaisemmin ollut.</span></p><p><span style="color: #cccccc;"><span style="font-family: helvetica;">Myöhemmin samalla viikolla kuulin samantapaisia kolahduksia ja eräänä iltana kylpyhuoneen hana oli taas kääntynyt. Keskustellessani puolisoni kanssa asiasta, emme päässeet suoraan sopivaan ratkaisuun. Ensin ajattelimme vesiputkissa olleen ilmaa, mutta se ei selittänyt ovenkarmien kolahdusta, sillä kyseisessä kohdassa ei kulje vesitäytteisiä putkia. Meidän oli myönnettävä, että on ihmisaivoille helpompi etsiä järjellisiä ratkaisuja ja pyrkiä löytämään kaikkeen selitykset silloinkin, kun sellaisia ei ole saatavilla. Kun asialla olisi jonkinlainen selitys, vaikka edes kehno sellainen, on ihmisen hyvä jatkaa elämäänsä huolettomana, uskoen, ettei mikään mitä järjellä ei voi selittää uhkaa hänen välitöntä olemassaoloaan tai tiukassa järjestyksessä olevaa maailmaansa. Kaikella kyllä on syy-seuraussuhteensa, mutta toisinaan syy on jotain uskomatonta, selittämätöntä. </span><span style="font-family: helvetica;">Toisinaan taas täydellinen mysteeri.</span></span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Minusta alkaa tuntua, että minun kannattaa jälleen kaivella vanhat <a href="https://paranormaalinrajamailla.blogspot.com/2019/03/roger-that.html" target="_blank">radiopuhelimeni</a> esille. Jos ne havaitsisivat jotain sellaista, mitä en tavallisilla ihmisen silmilläni pysty näkemään. Myös valkoinen kohina voi kantaa mukanaan vastauksia, jos on valmis kuuntelemaan.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Mutta olenko todella? Valmis?</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Näin ilta-aikaan uskon olevani, mutta vastaukseni saattaa muuttua kun yön pimeys on käärinyt kaiken verhoonsa ja tunnen olevani täysin yksin...</span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><br /></span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><br /></span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><br /></span></p>Hämärän Rajamaillahttp://www.blogger.com/profile/05444249672349713616noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5370444792925474906.post-24191154002949790032022-10-31T21:37:00.000+02:002022-10-31T21:37:06.819+02:00Kuoleman katse<p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Kuolema on aihe, jota tuntuu olevan läheisempi käsitellä lähellä <i>pyhäinpäivää</i>, <a href="https://paranormaalinrajamailla.blogspot.com/2017/11/vainajia-muistaen.html" target="_blank">vainajien muistopäivää</a>. Tänä vuonna olen muutenkin joutunut kosketuksiin sen kanssa, kun tuttaviani on laskettu ikuiseen lepoon maan poveen, myös ihan lähipiiristäni. Keskustelin kuolemasta erään saattohoitajan kanssa taannoin, kävimme asiaa alkuun läpi lähes kylmän tieteelliseltä näkökannalta. Hänellä tuntui olevan asiasta vankkaa kokemusta, olihan hän ollut läsnä monen ihmisen ottaessa viimeistä henkäystään.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><a href="https://www.crossroadshospice.com/hospice-resources/end-of-life-signs/what-is-active-dying/" target="_blank">Aktiivinen kuoleminen</a> on käsite, josta en aikaisemmin tiennyt. Se on vaihe, joka kuolevalla alkaa kun kuolemanhetket alkavat olla lähellä. Sen kerrotaan kestävän suurin piirtein kolmisen päivää ja tällöin kuoleva ei välttämättä ole kovinkaan läsnä ympärillään olevista tapahtumista koko aikaa. Hänen verenpaineensa saattaa myös laskea merkittävästi, hengittäminen vaikeutuu ja kurkusta saattaa alkaa kuulua korinaa nesteiden kertyessä keuhkoihin. Hän saattaa myös hallusinoida, olla levoton tai hourailla. Toisinaan kuoleva on koomassa kokonaan tai osittain, tai häntä ei pysty herättää, sillä hän on niin uupunut.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Fyysisesti keho näyttää siis lukuisia merkkejä siitä, että loppu on lähellä. Ei ihmekään, että jatkuvasti saan lukea eläimistä, jotka ovat vaistonneet rakkaan ihmisensä kuoleman olevan lähellä - mikäli ihmiset pystyvät huomaamaan tapahtumia kehossa, ei se ole aisteiltaan tarkemmille eläimille minkäänlainen ongelma. Luinpa joskus jopa kirjan erään hoivakodin kissasta, jolla oli tapana asettua kuolevan vanhuksen luokse ja olla tämän kanssa hamaan loppuun saakka.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Saattohoidossa työskentelevä sairaanhoitaja tunnistaa myös herkästi merkit, ja pystyy näin ollen varoittamaan omaisia lähellä olevasta hyvästien hetkestä. Vaikka hoitaja, jonka kanssa keskustelin asiasta suhtautuukin kuolemaan hyvin arkipäiväisesti ja käytännönläheisesti, kertoi hän ettei osaa selittää miksi kuoleman hetkellä tulee monelle kuolevalle "kuoleman katse" ja jopa hymy huulille. Kuolevat kuulemma saattavat olla hyvin poissaolevia, kunnes he yhtäkkiä havahtuvat ja alkavat tuijottaa kiinteästi huoneeseen johonkin tiettyyn pisteeseen. Siellä ei yleensä koskaan ole mitään erityistä ja jos asettuu katseen tielle, näyttää katse kulkevan suoraan lävitse. Kuolevat katsovat yhtäkkiä silmät loistaen tiettyyn paikkaan, saattavat jopa kurkottaa sinne tai hymyillä. Aivan kuin he näkisivät jotain tai jonkun tulevan luokseen.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Saattohoitaja sanoi, että haluaa uskoa heidän näkevän jonkun edesmenneen läheisensä tulevan hakemaan heitä rajan taakse, sillä suhteellisen pian "kuoleman katseesta" kuoleva lakkaa hengittämästä. Hän kertoi, että tuo kyseinen hetki on ihmeellinen tovi olla kuolevan lähellä. Kuin olisi yhtäkkiä osa jotain suurempaa ja siinä hetkessä voi myös uskoa kuoleman jälkeiseen elämään, vaikka hetkeä selitettäisiin tieteellisessä mielessä vain kylmästi kehon viimeisten endorfiinien vapautumisella.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Eräs kuoleva mies oli tällaisilla viimeisillä hetkillään kurkottanut kohti huoneen seinää ja sanonut, että sieltä hän nyt tulee. Kun hoitaja oli kysynyt tarkemmin asiasta, oli mies tuijottanut pitkään seinää kuin siihen olisi ilmestynyt aukko. Hän oli yrittänyt vähillä voimillaan nousta mutta ei ollut hievahtanutkaan. Viimeinen sana, jonka hän oli sanonut, oli hänen edesmenneen vaimonsa nimi. Vastaavanlaisia tapauksia on kuulemma usein, etenkin jos aktiivista kuolemaa tekevä ihminen pystyy puhumaan tai kommunikoimaan hiukankin. Tällainen käytös sopii hallusinointiin kyllä, mutta saattohoitajan mukaan siinä on jotain erilaista. Vahva läsnäolo, voimakas hetki. Tunnelmaa voisi kutsua jopa yliluonnolliseksi.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">En ole koskaan ollut läsnä kenenkään kuollessa, mutta äitini kertomus toisen isoäitini kuolemasta kuulostaa tismalleen samalta. Hänkin oli yhtäkkiä katsonut eteenpäin kohti kattoa miltei onnellisen näköisenä ja kurottanut hauraalla kädellään jotain näkymätöntä kohti.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Mielestäni ajatus siitä, että kuoleman hetkellä voi olla niin pieni, mutta voimakas onnen hetki on lohdullista kuultavaa. On kyseessä sitten jälleennäkemisen hetki tai aivojen viimeinen temppu, on onni niin hauras asia, että sen läsnäolosta kannattaa iloita. Pohdin kuitenkin, voiko jokainen ihmismieli olla todella rakennettu niin samankaltaisesti, että kuoleman hetken reaktiot ovat täysin samanlaisia kemiallisia aivojen tapahtumia vai onko kyseessä todella jotain meitä suurempaa? Entä jos hetki ei olekaan sidonnainen soluihin tai tieteeseen, vaan onkin jonkinlainen todiste portin avautumisesta elävien ja kuolleiden maailman välillä? Jos ihminen heikoimmalla hetkellään, kirjaimellisesti <i>kuolemanporteilla</i>, paljastaakin totuuden?</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Mitä tapahtuu <a href="https://paranormaalinrajamailla.blogspot.com/2018/03/elaman-jalkeen.html" target="_blank">elämän jälkeen</a>? Rauha? Pimeys vai valo? Kohtaaminen toisella puolella odottavien rakkaiden kanssa vai sielun energian siirtyminen elämään kaikkialla ympärillämme?</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Kukaan ei ole koskaan palannut kuolleista kertomaan.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Ehkä siksi, että tehtävämme ei ole tietää. Tehtävämme on elää tässä hetkessä, ei katsoa peläten tulevaisuuteen tai haikaillen menneisyyteen.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Mennyt aika on saavuttamattomissa ja tuleva aika arvaamattomissa. Jossain vaiheessa koittaa se hetki, jolloin jokaiselle meille paljastuu salaisuus kuoleman katseen takaa.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Mutta ei vielä.</span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><br /></span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><br /></span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><br /></span></p>Hämärän Rajamaillahttp://www.blogger.com/profile/05444249672349713616noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-5370444792925474906.post-47647410078223536262022-09-29T18:29:00.002+03:002022-09-29T18:29:00.296+03:00Totuus tulee lapsen suusta<p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Olen ennenkin maininnut siitä, että lapset tuntuvat olevan lähempänä paranormaaleja tapahtumia, aistivan niitä herkemmin. Yliluonnollisen näkökulmasta se johtuu siitä, että lapset eivät ole tietoisesti vielä blokanneet mielensä kykyjä aistia maailmaa ympärillään, toisin kuin me aikuiset, joille selitettävissä olevat asiat tuntuvat olevan ainoat mahdolliset asiat. Lapsien mieli on avoin kaikelle ja kaikille.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Paranormaaleja tapahtumia kokevia lapsia selitetään myös sillä, että heidän kehittyvä mielensä luo tapahtumat ja kokemukset heidän päässään. Skeptikot ja ne, jotka haluavat selittää kaiken selittämättömän jollain tapaa järjellä, vannovat sen nimeen, että lasten kokemat paranormaalit asiat ovat vain kehittyvien aivojen illuusioita.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Tämä, kuten niin moni muukin paranormaali ilmiö, on kuitenkin kiistanalainen, eikä sitä suoraan voi selittää suuntaan tai toiseen. Itselleni suurimpana kysymyksenä tähän liittyen onkin, että miksi jotkut toiset lapset kokevat selvästi voimakkaammin paranormaaleja tapahtumia kuin toiset? Eikö tiede, jonka mukaan kehittyvät aivot aiheuttavat ilmiöt, yritäkin kertoa, että kaikkien lasten aivot kehittyvät saman kaavaan mukaan, hienoisilla yksilöllisillä vaihteluilla? Näin ollen yliluonnolliset asiat eivät ole suoraan rinnastettavissa aivojen kehitykseenkään. Mielestäni on hyvin mahdollista, että toiset lapset, riippuen ajasta, paikasta ja olosuhteista, pystyvät aistimaan paremmin maailmaa, jota aikuissilmä ei näe.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Tällaisesta sain jälleen kerran ihmeellisen todistuksen, kun eräänä kauniina, ruskaisena syysaamuna olin juoksulenkillä. Pysähdyin erään päiväkodin eteen pohtimaan mihin suuntaan lähtisin. Vaihtoehtoina oli kaunis metsäpolku tai pyörätie hieman suuremman tien varteen. Tietenkin minua alkoi houkutella metsään meno, kun kuulin takaani lapsen äänen, joka sanoi, ettei minun kannata mennä sinne.</span></p><p><span style="color: #cccccc;"><span style="font-family: helvetica;">Käännyin äänen suuntaan ja näin pienen pojan roikkuvan päiväkodin aidassa ja katsovan minua. Hänen piponsa oli vinossa, kun hän nojaili aidan metalliseen reunaan ja hänen pienten silmiensä tarkka katse oli suoraan minuun. Tervehdin häntä ja kysyin iloisella äänellä miksei hän suosittele metsään menoa, vaikka on niin upea ilmakin. Hän sanoi tietävänsä, että satutan itseni siellä. Kavahdin hiukan, mahdollisimman huomaamattomasti, naurahdin ja sanoin, että siispä minun täytyy olla varovaisempi. Poika vaan tuijotti. Sanoin hänelle heipat ja lähdin metsää kohti, kun kuulin hänen vielä sanovan: "Varo isoa ruskeaa". </span><span style="font-family: helvetica;">Vilkaisin vielä poikaa, mutta tämä oli jo lähtenyt kirmaamaan kohti muiden lasten joukkoa.</span></span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><span style="color: #cccccc;">Kohtaaminen myllersi mielessäni kävellessäni upean kuusimetsän siimeksessä. Kyseessä oli kuitenkin lapsi, ja lapset puhuvat mitä sattuu. Työnsin ajatuksen mielestäni ja keskityin nauttimaan syysaamusta. Kun olin kulkenut tovin, astuin vahingossa hiukan syrjään polulta. Sain kenkäni tukevasti sivulla olevan kiven päälle, mutta yhtäkkiä kivi vierähtikin altani ja liukkaat sammaleet saivat jalkani lipeämään. Kaaduin polun sivuun sammaleiseen kivikkoon ja jysäytin polveni kiveen. Hetken aikaa kipu oli niin kova, että pidätin henkeäni. Käännyin istumaan kosteaan maahan ja annoin pahimman kivun laantua ennen kuin yritin nousta ylös. Noustessani huomasin, ettei pahin kipu tullutkaan polvestani, vaan olin nyrjäyttänyt nilkkani siinä sähellyksessä. Alkuun jalkani ei kestänyt lainkaan, mutta pikkuhiljaa sain varattua sille painoa ja pääsin horjuen ja ontuen eteenpäin. Löysin vankan kepin, otin siitä tukea ja käännyin takaisin tulosuuntaani, sillä se olisi lyhin matka kotiin.</span></span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><span style="color: #cccccc;">Päästyäni ulos metsästä katsoin päiväkodin suuntaan. Piha oli täynnä lapsia kuin pieniä väriläiskiä hiekkaisella temmellyskentällä. Tunnistin kuitenkin erään pojan kauempana päiväkodin pihalla. Minua varoittanut poika seisoi paikallaan ja näytti tuijottavan suoraan minuun. Hän oli kaukana, mutta hetki oli jotenkin erikoinen, ja minulla oli tunne, että hän katsoi minua toruen. Kuin ilmaistakseen "mitäs minä sanoin". Lapsia juoksi hänen edestään kauempaa ja lähempää, mutta näytti siltä kuin hänen tuijotuksensa olisi katkeamaton.</span></span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Kotona pidellessäni nilkassani kylmäpussia naurahdin itsekseni. Tapahtumien oli pakko olla sattumaa, ja mielikuvitukseni oli lisännyt siihen omat mausteensa. Näinhän sen oli pakko olla. Pieni poika halusi vaan jotain jutella, ei hän olisi millään voinut osata ennustaa vieraalle ihmiselle tapahtuvaa asiaa. Lisäksi olin varma, että olin kuullut hänen puhuvan isosta ruskeasta, ja olin myös varma siitä, ettei metsässä ollut yhtäkään karhua tai vastaavaa vaanimassa minua, kun loukkaannuin. Kaikenlaista se mielikuvitus teettää, pohdin.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Päivän aikana kävi ilmi, ettei jalkani ollut pahassa kunnossa ja pystyin liikkua sen varassa. Tapahtumat alkoivat tuntua jo koomiselta mielessäni. Aloin epäillä, että olin pojan sanojen takia tavallista jännittyneempi ja siksi liikeratani eivät olleet metsässä täysin normaaleja. Pojan varoitus oli toisin sanoen mennyt minulla ihon alle.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Myöhemmin illalla olin lähdössä varovaisesti koiranpentuni kanssa ulkoilemaan, kun kuulin läheltä hevosen kavioiden kopsetta. Puiden välistä näin suuren, ruskean hevosen lähestyvän ja samassa sekunnissa tajusin, että koirani oli vielä irti. Mieleeni välähti päiväkodin pojan aamuiset sanat, ja tartuin koiraani salamannopeasti. Se on vielä niin nuori ja kokematon, että se saattaisi juosta hevosen luo, säikäyttää kenties koiraan tottumattoman eläimen, tulla tallotuksi kuoliaaksi ja vaikka aiheuttaa ratsastajan tippumisen kyydistä. Kauhukuvat vilistivät mielessäni pidellessäni koiraani ja katsoessani ratsun poistumista näköpiiristä.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Tapahtuman jälkeen olin hetken todella hämilläni. Olen varma, etten olisi osannut toimia niin ripeästi ilman pienen pojan aikaisempaa varoitusta. Yksi sattuma on aina mahdollista, mutta toisen kanssa alkoi epäilykseni horjua. Entä jos pojalle olikin oikeasti tullut jonkinlainen tuntemus, <i>ennakkoaavistus</i>, tapahtumien kulusta? Mitä jos tällaisia on tullut useamminkin, tai jos joillain lapsilla on suurempi herkkyys tämän kaltaisiin? Varma asia on, että sain kokea jotain todella outoa ja ihmeellistä tuona päivänä.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Tajusin myös, että olen satunnaisesti itsekin kokenut <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Eti%C3%A4inen" target="_blank">etiäisiä</a>. Olen joskus kuullut, kuinka puolisoni on tullut kotiin ja lattia on narahtanut siitä tutusta, samasta kohdasta mistä se aina narahtaa, mutta ketään ei ollut paikalla. Siitä jonkin ajan päästä puolisoni on oikeasti tullut ja lattia on oikeasti narahtanut. Olen myös toisinaan nähnyt todenmakuisia unia, joiden jälkeen minulla on hieman erilainen olo kuin normaalin unennäön jälkeen. Pian on tapahtunut jotain, joka unesta olisi ymmärrettävissä. Näin kävi myös <a href="https://paranormaalinrajamailla.blogspot.com/2022/07/hyvasti-ystava.html" target="_blank">ystäväni kuollessa</a>.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Mikä on totta, mikä tarua? Mikä yliluonnollista ja mikä ei? Mihin tuntemuksiin luottaa?</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Sen olen ainakin oppinut, että ei ole mitään haittaa pysyä avoimin mielin ja sydämin.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Joskus elämä ja aistien voima voi yllättää mitä ihmeellisimmillä tavoilla.</span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><br /></span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><br /></span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><br /></span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><br /></span></p>Hämärän Rajamaillahttp://www.blogger.com/profile/05444249672349713616noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5370444792925474906.post-89390869288791424982022-08-30T21:36:00.001+03:002022-08-30T21:37:00.482+03:00Kirkaisu yön sydämestä<p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Elokuun pimentyneet illat ovat olleet maagista katseltavaa ja kuunneltavaa. Kuinka lähellä puoltayötä voikaan olla näin metsänreunassa niin sysipimeää, ettei näe astua eteensä ilman taskulamppua?</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Eräänä tällaisena iltana jäin kuuntelemaan luonnon ääniä ulkorapulle nuoren koiraystäväni kanssa. Havahduimme molemmat piakkoin selkärankaa pitkin kiirivään kirkaisuun kauempaa metsästä.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Asumme suuren metsäalueen kupeessa, jossa harjut kohoilevat toinen toistaan korkeammiksi ja vain yksi hiekkatie viistää poikki metsämaiseman, jonka perukoilla myös pahamaineinen <a href="https://paranormaalinrajamailla.blogspot.com/2016/02/verivalkama.html" target="_blank">Verivalkama</a> sijaitsee. Kirkaisu kuulosti ilmansuunnallisesti tulevan Verivalkaman suunnalta, mutta oli selvästi kaukana.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Naurahdin ääneen ja tunsin itseni hölmöksi, kun olin säikähtänyt. Senhän oli pakko olla jonkin yöllisen metsän eläimen tai linnun rääkäisy, vaikka mielestäni se oli kuulostanut nuoren tytön kirkkaalta ja voimakkaalta kirkaisulta. Jäin kuitenkin kuuntelemaan, jos kyseessä vaikka tosiaan olisi joku, joka tarvitsisi apuani.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Hetken päästä kirkaisu kuului uudelleen. Yhtä pitkänä ja venyvänä, yhtä karmaisevana. En voinut mitään sille, että ihoni nousi kananlihalle sekä äänen että kylmenevän loppukesän illan vuoksi. Lopulta tuhahdin ääneen. Kyseessä voisi olla jokin lintu, vaikken olekaan vastaavaa ääntä ennen kuullut lähimetsistämme kantautuvan.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Muualtakin kuului satunnaisia linnun räksytyksiä ja metsän puiden oksat napsahtelivat tuulessa. Aloin lohduttautua ajatuksella kaukaisesta, joskin todennäköisesti suuresta linnusta. Ainakin ennemmin sellainen, kuin hädissään kirkuva tyttö, joka on eksynyt pimeään metsään.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Sitten kirkaisu kuului taas. Kauhukseni huomasin, että se ei yhtäkkiä kuulostanutkaan enää kaukaiselta, vaan tulevan lähimmän, ison harjun päältä tai ehkä sen toiselta puolelta. Terästin aistini ja kuuntelin sydämeni alkaen lyödä kiivaammin. Ehkä iso lintu oli lentänyt lähemmäs.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Kun kirkaisu kuului uudelleen, ponkaisin pystyyn. Se oli selvästi kuulunut lähempää. Ääni oli vielä kirkkaampi, selkeämpi ja karmivampi. Jännitin aistini. Koirani oli siirtynyt ihmetellen jalkojeni lähettyville.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Tuijotin äänen suuntaan yön hiljaisessa mustuudessa ja melkein odotin, että kuulen äänen taas. Kun mitään ei tuntunut tapahtuvan, käännyin kohti ovea ja tartuin kahvasta, oli aika mennä nukkumaan. </span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Käteni jähmettyi kahvalle ja pelon väreet kulkivat selkärankaani pitkin, kun kuulin kirkaisun jälleen. Käännyin jännityksen pamppaillessa sisälläni katsomaan tonttimme laidalla olevaa, pimeydessä vellovaa metsäpolun päätä. Viimeisin kirkaisu oli kuulostanut tulevan sieltä. Vain kivenheiton päästä minusta.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Kun koirani alkoi haukkua kohti pimeyttä, sain pelosta kangistuneet jalkani liikkeelle ja miltei loikkasin sisälle taloon koira kintereilläni. Varmistin, että ovi oli lukossa ja annoin sykkeen tasaantua. Olin turvassa. Olinhan?</span></p><p><span style="color: #cccccc;"><span style="font-family: helvetica;">Yöllä oli vaikea nukahtaa, mutta lopulta onnistuin. Kuitenkin aamulla herätessäni jysähti muistiini, että olen kuullut tuon saman kirkaisun ennenkin. Tismalleen saman, selkäpiitä jäätävän kirkaisun, joka ei oikeasti kuulosta edes linnulta, vaan tytöltä. Olin kuullut tuon saman äänen, <i>tismalleen vuosi</i> sitten ensimmäistä kertaa. Viime vuoden elokuussa kirjoitin blogiini siitä, </span><span style="font-family: helvetica;"><a href="https://paranormaalinrajamailla.blogspot.com/2021/08/kirkaisu-rajan-takaa.html" target="_blank">kirkaisusta rajan takaa</a>.</span></span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Ei voi olla sattumaa, että kuulen saman, hyisevän äänen vuosi sitten elokuussa ja nyt sama toistui, saman kuukauden aikana.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Sitä sanotaan, että kammottavat tapahtumat sitovat siitä vapautuvan energian paikkaan ja aikaan. Luulen, että näin todella on. Mutta mikä tuo ääni on, ja miksi minä kuulen sen? Pitäisikö minun ymmärtää siitä jotain? Jokin kammottava tunne sisälläni sanoo, että se saattaa liittyä jotenkin Verivalkamaan.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Rohkeuteni ei riittänyt käydä katsomassa lähempää, mistä kirkaisu oli tullut. Siinä oli jotain perustavanlaatuisesti pielessä. En usko, että yksikään elävä olento olisi tietoisesti uskaltanut lähestyä sitä, ei ainakaan yksin ollessaan. Mutta olisiko sitä kuullut suurempi joukko, vai oliko se tarkoitettu vain tietyille korville?</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Jäin myös pohtimaan, mikäli vuodentakainen kirkaisu liittyi tämän kertaiseen tapaukseen, miksi kuulin sen nyt viisi kertaa?</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Kokemukseni jälkeen, olen ollut valppaana käydessäni yöllä ulkona koirani kanssa, mutten ole kuullut ääntä uudelleen.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Se, kuten moni muukin paranormaali asia, jää vielä toistaiseksi mysteerin verhon kietomaksi. Maailmankaikkeuden pimeimmät kolkat eivät ole tarkoitettu ihmisaisteille. Me emme välttämättä kestäisi sitä.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Kuten sanotaan - tieto lisää tuskaa.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></p><p><br /></p><p><span style="font-family: helvetica;"><br /></span></p>Hämärän Rajamaillahttp://www.blogger.com/profile/05444249672349713616noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5370444792925474906.post-61721079198630271712022-07-31T22:30:00.002+03:002022-07-31T22:35:23.688+03:00Hyvästi, ystävä<p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Kerroin teille vuosia sitten <a href="https://paranormaalinrajamailla.blogspot.com/2016/04/uni-jota-en-koskaan-unohda.html" target="_blank">unesta, jota en koskaan unohda</a>. Kuinka oudon ahdistava tunne unessa valtasi minut ja kaikki tuntui todelliselta. Jälkeenpäin tuntui, että isoäitini ilmestyminen uneeni vain muutama päivä ennen hänen kuolemaansa oli kuin enne.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Tänä vuonna uneni ovat olleet tavanomaisia - ilman ahdistavaa tunnetta tai todenmakuisuutta. Unensieppaajani on pitänyt painajaiset kurissa edelleen ja olen saanut jälleen kokemuksia siitä, kuinka joka yö uusi tarina vie minut mennessään. Kuitenkin... Eräänä lopputalven yönä näin unen, joka jäi vaivaamaan minua. Muistellessani jälleen tunnetta, joka minulla oli sen unen aikana, jolloin kohtasin nukkuessa isoäitini, havaitsin yllätyksekseni, että tunnelma oli samanlainen. Totta, mutta ei kuitenkaan. Ahdistus, mutta ei painajaismainen. Ystävä, joka kuoli muutaman päivän kuluttua unestani.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Melkein viisitoista vuotta sitten ulkomailla työskennellessäni tapasin erään henkilön, jonka kanssa juttu luisti ja meillä oli hauskaa yhdessä. Hän oli lomalla armeijan yksiköstä, joka oli silloin sijoitettuna lähelle. Sain monia muitakin uusia tuttavuuksia tuon ajanjakson aikana, mutta loppujen lopuksi hän oli ainoa, kenen kanssa yhteydenpito kesti läpi vuosien ja elämän muutosten.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Tapasimme muutaman kerran kasvotusten vielä sen jälkeenkin, kun olin jo muuttanut takaisin Suomeen, mutta pääasiassa ystävyytemme perustui ajatusten vaihtoon sähköpostitse ja whatsappilla. Vuosien saatossa yhteydenpitomme hiipui hetkeksi, mutta löysimme ystävyytemme uudelleen surullisten uutisten myötä. Ystäväni oli sairastunut harvinaiseen, aggressiiviseen syöpään.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Hän taisteli, ja hän todella taisteli lujaa. Hänellä oli syytä pitää kiinni elämästä, sillä hän oli juuri hiljattain mennyt naimisiin ja eli syövästään huolimatta onnellista aikaa. Viime vuonna joulukuun alussa hänen vointinsa oli kuitenkin hetkeksi romahtanut, mutta hän kertoi silti olevansa toiveikas uusien, kokeellisten hoitojen suhteen. Nämä viestit, joista saatoin aistia uuden toivon kipinän, jäivät kuitenkin viimeisiksi viesteiksi välillämme.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Luulin koko joulukuun, että ystäväni eli onnellista uutta toivoa sisältävää aikaa tuoreen vaimonsa kanssa, mutta kun en ollut kuullut hänestä mitään tammikuuhun mennessä, aloin huolestua. Lähetin hänelle usein viestejä whatsappiin, ja näin että hän oli käynyt paikalla. En kuitenkaan ymmärtänyt, miksei hän vastannut.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Yhteisen tuttavan kautta sain kuulla, että hänen vointinsa oli huonontunut merkittävästi, eikä toivoa ollut juuri enää nähtävissä. Ja eräänä yönä näin jälleen todenmakuisen unen, jonka tunnelma muuttui lopulta ahdistavaksi.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Unessa ovikellomme soi ja mentyäni avaamaan sen, oli ystäväni sen takana. Hämmästyin suunnattomasti, sillä hän asui toisella puolen maapalloa ja olin myös unessa huolissani miten hänen syöpähoitonsa voivat nyt edetä. Ystäväni halasi minua ja tuli sisään, keskustelimme pitkään ja lopuksi hän sanoi, että hänen oli pakko tulla vielä puhumaan kanssani. Hän hyvästeli minut ja sanoi toivovansa, että ymmärrän, mutta hän oli liian väsynyt enää jatkamaan. Pyysin häntä taistelemaan, mutta hän pudisti päätään ja vastasi olevansa nyt valmis, kun on hyvästellyt kaikki. Väsymys oli liian kova, hän halusi nukkua. Ja niin hän lähti. </span></p><p><span style="color: #cccccc;"><span style="font-family: helvetica;">Aamulla heräsin surullisena. Tuntui kuin hän olisi todella käynyt hyvästelemässä, mutta ajattelin sen olevan vain pääni uninen tuotos. Hän ei ollut koskaan aikaisemmin vieraillut unissani, eikä niin ole käynyt jälkeenpäinkään, joten olin hieman epäröivä asian suhteen. Samana päivänä sain kuitenkin puhelun yhteiseltä tuttavaltamme. Minulle kerrottiin että ystäväni oli saanut keuhkokuumeen ja vajonnut edellisenä päivänä syvän tajuttomuuden tilaan. Hän ei ollut herännyt kertaakaan sen jälkeen. Hän oli sairaalassa, ja tilanne näytti huonolta. Olisi kyse enää tunneista tai enintään parista päivästä, ja hän olisi poissa. </span><span style="font-family: helvetica;">Päivää myöhemmin hän kuoli, tulematta enää kertaakaan tajuihinsa.</span></span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">En voinut olla ihmettelemättä unta, jonka näin. Järjellisesti ajateltuna aivoni saattoivat muokata unen sopimaan silloisiin asioihin, mutta tämä oli jo toinen kerta, kun tietty tunnelma oli vallannut minut unen aikana, ja muutaman päivän sisällä unessa vieraillut oli kuollut. Entä jos ystäväni oli todella mahdollista matkustaa toiselle puolen maapalloa, kun hän oli koomaa vastaavassa tilassa? Mielemme on tutkimaton paikka, ja meissä virtaava elämän energia täysin käsittämätöntä.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Oli kyseessä mitä tahansa, oli uneni ystävästäni lohdullinen. En koskaan saanut sanoa hänelle hyvästejä maanpäällisessä todellisuudessa, mutta ehkä tein sen jossain toisessa, selittämättömässä ja yliluonnollisessa ulottuvuudessa. Oli kyseessä sitten uni tai oikea yhteys, vaalin muistoa mielessäni. Ja toivon, että vierailen itsekin rakkaideni unissa hyvästelemässä heidät, kun hiekka valuu tyhjiin oman elämäni tiimalasissa.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Aikamme maan päällä on niin rajallista. Stephen King kirjoitti kerran, että loppujen lopuksi aika rakkaidemme kanssa paljastuu aina liian lyhyeksi, oli se kuinka pitkä tahansa. Jos on olemassa pienikin mahdollisuus pidentää hyvästien jätön hetkeä, moni varmasti tarttuisi siihen.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Tiedän, että ystäväni harjoitti aikanaan meditaatiota ja kertoi minulle tarinoita uskomattomista meditaatio sessioista, jolloin ajan käsite hämärtyi täysin tai hän koki jopa ruumiista irtautumisen kokemuksia. Haluaisin uskoa, että hänen mentaalinen voimansa oli niin vahva, että hän löysi vielä reitin luokseni.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Unien maailma on täynnä mysteereitä. Ja sellaiseksi tämäkin jäänee ikuisesti.</span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><br /></span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><br /></span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><br /></span></p>Hämärän Rajamaillahttp://www.blogger.com/profile/05444249672349713616noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5370444792925474906.post-17526304961688643222022-06-29T23:01:00.000+03:002022-06-29T23:01:27.196+03:00Kesämökki<p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Olen saanut kokea ja kuulla yhtä ja toista uutta asiaa muuttoni jälkeen. Paluu lapsuudenkotini takaisiin maisemiin on ollut myös täynnä muistoja menneistä. Ehkä parasta antia on kuitenkin ollut ihmiset, keitä täällä olen tavannut ja joiden kanssa olen päässyt keskustelemaan. Vaikka osa naapureiden kasvoista onkin ollut tuttuja, olen täällä aikuisena asuessani saanut enemmän tarinaa ja taustaa jokaisen kasvon taakse. Hiljattain jäin keskustelemaan erään hiekkatiemme varrella asuvan iäkkään naisen kanssa ja hänen kertomuksensa isästään ja tämän kesämökistä painui syvälle mieleeni.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Nainen kertoi isänsä aikoinaan rakentamasta kesänviettopaikasta noin tunnin ajomatkan päässä kotoaan. Kun hän oli itse nuori tyttönen, tuli hänenkin vietettyä sisarustensa kanssa monet kauniit kesät pienen hirsimökin rannoilla loiskutellen järvivedessä tai tähystellen pilvikuvioita taivaalla. Hän kertoi, kuinka kesämökki oli etenkin isälle tärkeä, eikä tätä juuri kesän aikana näkynyt heidän kaupungin laitamilla olevassa kodissaan. Hän oli joskus kysynyt äidiltään miksi isä vietti niin paljon aikaa mökillä, johon äiti oli vastannut vain yksiselitteisesti, että isä nauttii omasta rauhastaan. Toisinaan perhe vietti myös miltei koko kesän mökillä, mutta isä pyrki olemaan siellä miltei puolet vuodesta, eikä häntä tuntunut haittaavan ettei mökkiin tullut juoksevaa vettä. Sähköt sinne oli vedetty.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Kun isä sittemmin eläköityi leipätyöstään, hän olisi halunnut lähes jäädä asumaan mökilleen. Naapurinrouva kertoi, että hänen isänsä tuntui levottomalta kotona kaupungin kupeessa, ja puheetkin yleensä kääntyivät mökkiin ja kaikkiin siellä odottaviin töihin. Kun perheen äiti kuoli yllättäen yöllä sydänkohtaukseen, muutti isä mökkiinsä. Oli hänellä heidän kaupunkikotinsa, mutta se oli lähinnä vain virallisissa tiedoissa asuinpaikkana, isää enää harvoin sieltä tavoitti.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Naapurinrouvan isä asusteli mökillään ja ikääntyessään kieltäytyi lähtemästä, vaikka moni toimista oli käynyt hänelle jo liian raskaaksi, ja naapurini näki kuinka ennen niin hyvin huollettu mökki alkoi hiljalleen repsottaa. Vanhalla miehellä ei ollut enää nuoria jäseniä joilla ylläpitää ajan hampaan tylysti kaluamaa järven ranta tönöä, mutta kuten monelle meistä käy iän myötä, myös vanhus muuttui yhä jääräpäisemmäksi ja ilmoitti lopulta lähtevänsä mökistään vain jalat edellä.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Eräänä kylmänä talvisena päivänä kuitenkin tapahtui jotain odottamatonta. Naapurini oli lähtenyt katsomaan isänsä vointia, sillä tämä ei ollut useista yrityksistä huolimatta vastannut matkapuhelimeensa. Isä löytyi lojumasta puuliiterin lattialta, ja tytär soitti välittömästi hätäkeskukseen. Hänen isänsä saatiin ajoissa sairaalaan, jossa kävi ilmi tämän saaneen aivohalvauksen. Vanhus joutui jäädä sairaalahoitoon, jossa hän hoki tiukasti palaavansa kotiin seuraavana päivänä. Sitten taas seuraavana, sitä seuraavana, sitä seuraavana... Lopputalven ja alkukevään aikana isä hieman kuntoutui, ja hän alkoi jakaa innokkaasti ohjeita kaikista kevään töistä, mitä mökillä tulisi suorittaa. Hän aikoi vahvasti palata tekemään töitä itse. Häntä kiukutti, kun kaappikello oli varmasti vetämättä monelta kerralta, ulko-oven ja puuliiterin saranat rasvaamatta ja saunankin piipun koloihin tekisi lintu pesän, jollei niitä paikattaisi.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Kun aurinko alkoi olla jo korkealla, ja lumista oli enää jäljellä hippunen, sai naapurinrouvan isä kuitenkin toisen aivohalvauksen ja menetti täysin kykynsä liikkua ja puhua. Hän jäi letkuihin sairaalaan, kunnes kaikki päättyi eräänä yönä kaikessa hiljaisuudessa.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Mökki jäi naapurilleni, sillä hänen sisaruksensa eivät olleet sen hoidosta kiinnostuneita. Niinpä naapurinrouva alkoi laittaa mökkiä tehden samalla surutyötä paikassa, joka oli ollut hänen isälleen niin kovin rakas. Mitä enemmän hän mökillä aikaa vietti, myös yhdessä miehensä kanssa, sitä enemmän siellä havaitsi eriskummallisia asioita. Kaappikello tuntui jääräpäisesti pysähtelevän vähän väliä, ja monet kerrat näistä pysähdyksistä viisarit osoittivat lähelle hänen isänsä <a href="https://paranormaalinrajamailla.blogspot.com/2016/08/kun-aika-seisahtuu.html" target="_blank">yöllistä kuolinaikaa</a>. Sekä mökin ulko-ovi, että puuliiterin ovi aukenivat toisinaan itsestään selkäpiitä karmivan narinan säestyksellä, vaikka ne olisivat olleet lujasti säpissä. Toisinaan näytti siltä kuin saunamökin ikkunassa seisoisi hahmo katsomassa mökkiä kohti.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Myös naapurinrouvan mies kohtasi outoja asioita. Kerran hänen nikkaroidessaan uutta kuistia mökkiin oli hän tuntevinaan reippaan taputuksen olkapäällään ja luuli kyseessä olevan vaimonsa. Kääntyessään, hän ei kuitenkaan nähnyt ketään, mutta maassa hänen lähellään oli vanha vasara. Se oli kuulunut vanhukselle, eikä sitä ollut näkynyt vuosiin. Naapurinrouva kertoi myös tapauksesta jolloin hän oli nauttinut kesäpäivästä ja laineen liplatuksista laiturilla ja kuullut kuinka hänen miehensä käveli laiturille ja sanoi vaimeasti: "Hyvä näin". Kun hän kääntyi hymyillen kohtaamaan miehensä, oli laituri hänen takanaan tyhjä, mutta tapauksesta tuli lämmin olo.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Erään hämärän syysillan päätteeksi oli pariskunta nautiskellut takkatulen loimusta mökin sisällä tietäen, että pian olisi aika laittaa mökki talviteloille, kun keskustelu oli kääntynyt naisen isään. Pariskunta keskusteli ihmetellen siitä, miten mökki oli ollut rouvan isälle niin tavattoman rakas. Hyvin oudosti tämän keskustelun lomassa kaappikello alkoi soida. Molemmat hätkähtivät, sillä oikutteleva kaappikello ei ollut soinut enää vuosiin. Mies ponnahti pystyyn katsomaan kelloa lähemmin, varovasti sitä tönäisten, sillä viisarit eivät osoittaneet yhteenkään tasalukuun tai puolikkaaseen tuntiin. Mies kopautti kevyesti nyrkillään kelloa ja täysin yllättäen tipahti jostain sen takaa rispaantunut lappunen.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Pariskunta nosti lappusen lattialta ja heidän hämmästyksekseen se oli reunoista rispaantunut valokuva naisesta lapsena mökillä perheensä kanssa. Kuva oli varmasti joskus tippunut kellon taakse, mutta nyt se tuntui viestiltä.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Naapurinrouva kertoi minulle, että ajan kanssa selittämättömät, yliluonnolliset tapahtumat mökillä alkoivat hiipua, kuin hänen isänsä olisi lopulta saanut rauhan ja todennut kaiken olevan jälleen niin kuin piti. Häntä kuitenkin lohduttaa ajatus, että kaikkien tapahtumien valossa tuntui todella siltä, että isä vielä pääsi laitoksesta takaisin rakkaaseen mökkiinsä. Ei ehkä ihan siten kuin olisi toivonut, mutta jollain tapaa kuitenkin. Mökiltä löytynyt kuva oli hänelle vastaus kaikkeen. Isä oli rakastanut mökkiä pohjattoman paljon siksi, että hänen elämänsä onnellisimmat hetket elettiin siellä. Sen sijaan, että hän olisi halunnut tehdä uusia muistoja jossain toisessa paikassa, hän vaali jo elettyä aikaa.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Olin onnellinen ja otettu siitä, että tämä tarina jaettiin kanssani, sillä siinä tuntui olevan jotain maagista ja jotain uskomattoman lohdullista. Kuin todella voisimme vielä silloinkin, kun sydämiemme syke hiljenee, palata kotiin kunnes olemme valmiita jatkamaan eteenpäin. Mitä se ikinä tarkoittaakaan.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Myös naapurini isä on kaikessa jääräpäisyydessään inspiroiva persoona. Olemme elossa vain hetken verran ja vaikka toisten huomioon ottaminen ja empatia ovat äärimmäisen tärkeitä, eikö olekin tärkeää seurata omaa sydäntään ja elää oma elämänsä. Juuri sellaisena kuin sen haluaa?</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Toimi omien arvojesi mukaan, ole uskollinen itsellesi. Elä sellainen elämä, jonka itse muistat. Loppujen lopuksi olet ainoa, kenelle sillä todella on merkitystä.</span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><br /></span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><br /></span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><br /></span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><br /></span></p>Hämärän Rajamaillahttp://www.blogger.com/profile/05444249672349713616noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5370444792925474906.post-28696633993412697132022-05-31T22:29:00.000+03:002022-05-31T22:29:03.503+03:00La Pascualita<p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Chihuahuassa, Meksikossa, on eräs morsiusvaateliike, joka on kuuluisampi kuin moni vastaava. La Popularin suosion takana ei kuitenkaan piile kahiseva kaftaani tai täydellinen tylli, vaan liikkeen mallinukke. 90 vuotta sitten nimittäin liikkeen silloinen omistaja, Pascuala Esparza, hankki näyteikkunaansa somistamaan hyvin aidon näköisen mallinuken esittelemään uusinta kevätmallistoa. Nukke herätti välittömästi valtavaa kiinnostusta ja huomiota, sillä se muistutti suuresti itse omistajaa. Kaupungilla alkoi kiertää huhu, että mallinukke ei ollutkaan muovista tai vahasta valmistettu, vaan <a href="https://www.ripleys.com/weird-news/corpse-bride/" target="_blank">Pascualan kuolleen tyttären balsamoitu ruumis</a>.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Pascualan tytär oli menehtynyt vain hiukan aikaisemmin omana hääpäivänään traagisesti musta leski -hämähäkin puremasta levinneeseen myrkytykseen. Mallinuken yhtäläisyys tyttären ja tämän äidin ulkonäköön sai huhut välittömästi liikkeelle. Pascuala yritti kieltää huhun todellisuuden, mutta karmaisevalla tavalla aidon näköinen mallinukke ruokki tarinaa sitkeästi. Mallinukke sai nimen La Pascualita, ja liikkeessä vierailleet kertovat tuntevansa olevan tarkkailun kohteena nuken lähettyvillä. La Pascualitan katseen kerrotaan seuraavan liikkeessä kävijöitä ja sen on huhuttu vaihtavan vaivihkaa itsestään asentoaan.</span></p><p><span style="color: #cccccc;"><span style="font-family: helvetica;">La Pascualitan huhutaan ja uskotaan siis olevan kokonaan tai ainakin osittain tuoreeltaan balsamoitu nuori nainen. Monessa lähteessä kerrotaan kuitenkin, ettei </span><span style="font-family: helvetica;"><a href="https://mummipedia.fandom.com/wiki/La_Pascualita" target="_blank">kyseessä voi olla oikea ruumis, sillä sellaisen muumiointi</a> ei ole niin helppoa kuin moni saattaa luulla. Tarua vastaan puhuvat ovat sitä mieltä, ettei La Pascualita voi mitenkään olla oikeaa kudosta, sillä se on säilynyt kaikki nämä vuodet merkittävän hyvin. Vaikka heidänkin on myönnettävä, että 1930-luvun nukkekäsityöksi on jälki karmaisevan aidon näköistä. Mallinuken iho näyttää järkyttävän todelliselta, etenkin kädet ovat äärimmäisen yksityiskohtaiset kynsiä myöten ja hiustenkin kerrotaan näyttävän oikean ihmisen päänahasta kasvaneelta. Lisäksi La Pascualitan jaloissa näkyy verisuonia. Eikä La Pascualita olisi suinkaan ensimmäinen, saati viimeinen, mallinukeksi balsamoitu ruumis. 1900-luvun alkupuolella <a href="https://paranormaalinrajamailla.blogspot.com/2017/01/makaaberi-mallinukke.html" target="_blank">lainsuojaton Elmer McCurdy</a> päätyi kuolemansa jälkeen tällaiseksi ja hänen maanpäällinen ruumiinsa kulkeutui vuosikymmenien ajan paikasta toiseen niin, ettei kukaan lopulta tiennyt kyseessä olleen oikean ruumiin.</span></span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Mikäli La Pascualita todella on hääpäivänään menehtyneen nuoren naisen maallinen ruumis, ei ole mielestäni ihmekään, että tämän muumion kerrotaan kummittelevan. Onhan se pakotettu kaikki nämä vuodet elämään uudelleen ja uudelleen unelmaansa, joka ei koskaan käynyt toteen. Entä mitä tulee äitiin, joka tekisi näin tyttärelleen? Pascualan kerrotaan järkyttyneen ihmisten väitteistä, mutta hän ei silti koskaan hankkiutunut mallinukesta eroon ja mielestäni se on erikoinen fakta. Vaikka kyseessä olisikin vain normaali mallinukke, eikö se muistuttaisi häntä joka päivä tyttärestään häiritsevällä tavalla? Huhut eivät koskaan lakanneet, eikä niitä ole todistettu suuntaan tai toiseen.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Kaikessa kauheudessaan, tässä legendassa on jotain äärimmäisen kiehtovaa, mutta myös vatsaa vääntävää. Kaiken ymmärtää pelkästään nähdessään tämän muumiomorsiamen kädet. Kuin ruumiin sormet jäykistyneenä hetkeen, jolloin viisarit seisahtuivat.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">La Pascualita tuijottaa edelleen lasittunein silmin morsiusvaateliikkeen asiakkaita, ikuisesti odottaen omaa vuoroaan...</span></p><p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><iframe allowfullscreen="" class="BLOG_video_class" height="266" src="https://www.youtube.com/embed/8Jppvy05_bY" width="320" youtube-src-id="8Jppvy05_bY"></iframe></div><br /><span style="font-family: helvetica;"><br /></span><p></p><p><span style="font-family: helvetica;"><br /></span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><br /></span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><br /></span></p>Hämärän Rajamaillahttp://www.blogger.com/profile/05444249672349713616noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5370444792925474906.post-23663022737728685262022-04-30T22:16:00.002+03:002022-04-30T22:16:47.491+03:00Ken kaivoon kurkistaa...<p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Eräs ystäväni kertoi kerran koiran kanssa lenkkeillessään ajautuneensa syrjäiselle metsäpolulle, joka kulki selvästi jonkin vanhan pihapiirin poikki. Vanha traktorin perässä vedettävä heinäharava oli jäänyt luonnon valtaamaksi ruostumaan omaan rauhaansa, omenapuut ja syreenit rehottivat ja ympärillä kasvoi metsää ja sammaloituneet kivipaasit vihjasivat paikasta, jossa oli joskus ollut jonkun koti. Näytti siltä, kuin ympärillä kasvava metsä olisi nielaissut kaiken, kuin luonto olisi päättänyt ottaa takaisin omansa. Pihapiiri kiehtoi ystävääni, ja hän istahti hetkeksi kuuntelemaan keväistä linnunlaulua.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Ystäväni uskollinen, musta labradorinnoutaja istui maltillisesti omistajansa viereen, olihan se jo saanut kävellä kilometritolkulla. Hetken kuluttua koira kuitenkin valpastui ja vinkaisten nousi takaisin neljälle jalalleen. Se tuijotti metsän laitaan. Ystäväni koetti tähyillä puiden sekaan ja kuulosteli mahdollisia ääniä, mutta luonto hänen ympärillään kuulosti samalta kuin aikaisemminkin.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Yhtäkkiä koira, joka rakasti kaikkia ja kaikkea, päästi kurkustaan vaimean murahduksen. Ystäväni nousi seisomaan nähdäkseen paremmin. Hän lähti kävelemään metsänreunaa kohti koira epäröiden vierellään. Silloin hän kuuli jotain. Vaimeaa, kimakkaa vihellystä. Kuin eläimen uikutusta tai ulinaa. Hän terästi korviaan ja lähti kulkemaan kohti ääntä.</span></p><p></p><div style="text-align: left;"><span style="clear: left; color: #cccccc; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="3468" data-original-width="4624" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgH5GSJDfUJlF0RsaLEGhamztDAoxOB-dMv3TII9WMzJM2t9WacxPp-Gtz96pIsajV0b0tpCRLTkY2CHjN-hxk1ZG5nvq9LVGFDlBWwWdIeQNWpR6cP0EQ5fRyXoPebPyciU36ghost6uwTgmmPkRHuOySHjY4X3MSZoSr2By6wNZSqptnXbOIApi8I_A/s320/Kaivo.jpg" width="320" /></span></div><span style="font-family: helvetica;"><span style="color: #cccccc;">Metsänreunassa ystäväni näki vanhan, sammaloituneen kaivon ja paikansi äänen tulevan sen ympäristöstä. Ympäristö näytti niin hiljaiselta, että kummallinen ääni ei sopinut siihen alkuunkaan. Hän lähti hiljaisin askelin kohti kaivoa, mutta koira pisti jarrut pohjaan. Se oli selvästi päättänyt, että ääni oli sille liian epämiellyttävä. Ystäväni solmi koiranhihnan puuhun ja jatkoi itse kaivon luokse.</span></span><p></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Kaivolla hän painoi korvansa kiinni sementtiin ja tosiaan, vaimea, valittava ääni tuntui kuuluvan sieltä. Ystäväni epäili, että jossain kohtaa kaivon sementtiä oli juuri sopiva rako ilmaa varten, ja raosta läpi puhaltava ilma se siellä vain metelöi. Hän nousi kaivon vierestä ja kääntyi huvittuneena koiransa puoleen. Mumisi sille sen jänishousuista ja pudisteli huvittuneena päätään. Sitten kuitenkin, tasaisesti ja niskakarvoja nostattavan hyytävästi vaimea, kimeä vihellys alkoi muuttua kovemmaksi ja kovemmaksi. Ystäväni hypähti kauemmas kaivon luota hämmästyneenä. Voisiko ilmarako enää selittää tuon?</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Koira alkoi vikistä kauempana ja ystäväni lähti suuntaamaan takaisin sen luo. Kulkiessaan kauemmas kaivosta, kuului sieltä yhtäkkiä voimakas pamaus. Ystäväni loikkasi koiran luo ja käännähti jännittyneenä katsomaan taakseen, mutta mikään takana olevassa maisemassa ei ollut muuttunut. Hän kertoi, että oli hetken aikaa luullut kaivon betonikannen räjähtäneen irti ja lentävän päällensä. Ääni oli kuitenkin lakannut jo, mutta siinä pelossa, että se alkaisi kuulua uudelleen hän ei jäänyt aikailemaan, vaan nappasi koiran irti puusta ja he lähtivät yhteistuumin niin kauas kuin mahdollista tästä erikoisen tapahtuman miljööstä.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Koiran iloinen ja rento olemus palautui hetki hetkeltä, kun he pääsivät kauemmas. Ystäväni oli mietteissään pitkään kokemansa jälkeen, eikä osaa kertoa mitä koki tuolloin metsässä. Minulle tietenkin tuli hänen kertomuksestaan ensimmäisenä mieleen, että ehkäpä tuo kadonnut piha ei ollut kadonnut omasta tahdostaan, vaan se oli kadotettu tarkoituksella. Saattaa hyvinkin olla, että puiden katveessa nököttävä kaivo kätkee sisälleen muutakin, kuin mitä päälle päin näyttää. Kerroin ystävälleni, että ensimmäinen asia, joka mieleeni hänen kertomuksestaan tuli, oli kauhuelokuva The Ring. Jotka ovat nähneet sen, ymmärtävät vertaukseni. Kuten myös ystäväni, joka parkaisi ja kielsi minua jatkamasta. Hän vannoi, ettei koskaan palaa enää kyseiseen paikkaan, vaikka aionkin saada hänet pyörtämään päätöksensä joskus ja näyttämään tämän paikan minulle.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Joitakin kiviä ei ole tarkoitettu käännettäviksi tai kaivoja kurkistettaviksi. Mutta jos rohkaisemme mielemme, mitä löydämme? Paluu tapahtumapaikalle, mysteerin alkulähteelle, on todennäköisesti itselleni vääjäämätöntä. Tarina houkuttelee minua syvästi.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Ystäväni labradorinnoutaja ei luultavammin jaa innostustani...</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></p><p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><iframe allowfullscreen="" class="BLOG_video_class" height="266" src="https://www.youtube.com/embed/yybjV3U68wc" width="320" youtube-src-id="yybjV3U68wc"></iframe></div><br /><span style="font-family: helvetica;"><br /></span><p></p><div><span style="font-family: helvetica;"><br /></span></div><div><span style="font-family: helvetica;"><br /></span></div><div><span style="font-family: helvetica;"><br /></span></div>Hämärän Rajamaillahttp://www.blogger.com/profile/05444249672349713616noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5370444792925474906.post-59622173900489920122022-03-30T18:18:00.005+03:002022-03-30T18:18:00.207+03:00Hän tappoi minut<span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Ikuinen kysymys monen huulilla ja mielessä on mitä tapahtuu <a href="https://paranormaalinrajamailla.blogspot.com/2018/03/elaman-jalkeen.html" target="_blank">elämän jälkeen</a>? Kun fyysinen olemuksemme makaa multana maan povessa, ajattoman ikuisuuden harmaan ja mustan sävyihin kiedottuna, mihin katoaa energia sisältämme, henki, <i>sielu</i>? Viime kesänä kävin erään vanhuksen kanssa <a href="https://paranormaalinrajamailla.blogspot.com/2021/07/round-and-round-we-go.html" target="_blank">mieltä avartavan keskustelun</a> uudelleensyntymästä ja aihe on jäänyt kutkuttamaan mieleeni. Erityisen kiinnostavana pidän lapsia, jotka muistavat edellisen elämänsä. On uskomatonta, että joku niin pieni, kenellä hädin tuskin riittää ymmärrystä ympärillä olevaan, näkyvään maailmaan, pystyy kertoa niin spesifisti jostain tietystä ihmisestä, tapahtumasta tai paikasta. Joidenkin lasten kertomaa on jopa pystytty yhdistämään oikeisiin tapahtumiin. Miten on siis mahdollista, että juuri puhumaan oppinut lapsi osaisi kertoa todellisista historiallisista tapahtumista?</span><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Yksi mielenkiintoisimmista tällaisista lapsista syntyi Golanin kukkuloille, Israelin ja Syyrian rajamaastoon. Lapsi syntyi erikoinen syntymämerkki päässään, pitkä punainen jälki. <a href="https://www.deccanchronicle.com/140521/lifestyle-offbeat/article/3-yr-old-recalls-past-life-murder-identifies-killer-and-locates-his/" target="_blank">Kun poika oli kolmen vuoden ikäinen</a> alkoi hän kertoa entisestä elämästään vanhemmilleen. Perhe harjoitti <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Druusit" target="_blank">druusi-uskontoa</a>, jonka mukaan kuollut druusilainen sielu siirtyy syntyvään druusiin. "Naissielut" aina naisiin ja miehet miehiin, eikä sielu koskaan synny uudelleen muuhun kuin druusi uskontoa harjoittavaan perheeseen. Tällaisen taustan kanssa perhe ei kääntänyt lapsen kertomuksia mielikuvituksen tuotteeksi tai villien unien aiheuttamiksi höpinöiksi, vaan sen sijaan perhe päätti ottaa asiasta paremmin selvää. Druusien tavoin on tyypillistä viedä lapsi edellisen elämänsä tapahtumapaikoille, mikäli lapsi muistaa edellisen elämänsä tarkoin.</span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Perhe vei pojan kylään, josta tämä väitti olevansa kotoisin. Poika kertoi, että hänet oli edellisessä elämässään surmattu kirveellä, isketty päähän juuri siihen kohtaan, jossa syntymämerkki oli. Druusien, ja muidenkin tiettyjen uskontojen, uskomuksiin kuuluu, että syntymämerkit lapsella liittyvät jotenkin tapaan, jolla hän on edellisessä elämässään kuollut. Poika ei muistanut vain kuolintapaansa, vaan osasi myös kertoa samassa kylässä asuneen murhaajansa nimen. Perhe kävi kysymässä asiasta väitetyltä murhaajalta, joka oli muuttunut välittömästi kalpeaksi ja kieltänyt ehdottomasti että hänellä oli asian kanssa mitään tekemistä. Paikalliset osasivat kertoa myös, että se poika, joka tämä edellisen elämänsä muistava poika väitti olevansa, oli kadonnut kuin tuhka tuuleen nelisen vuotta sitten.</span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Pojan muistot kuitenkin palautuivat kirkkaana hänen mieleensä ja hän pystyi johdattamaan perheensä ja paikallisia ihmisiä paikkaan, jonne hän kertoi tulleensa haudatuksi edellisessä elämässään. Kaikkien kauhuksi paikalta löytyi lapsen luuranko, jonka kallossa oli kirveen iskemä lovi, samassa paikassa kuin pojan syntymämerkki. Läheltä luurankoa löytyi myös kirves, joka todettiin murha-aseeksi.</span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Paikalliset viranomaiset ja pojan perhe kohtasivat uudelleen väitetyn murhaajan, joka lopulta tunnusti rikoksensa ja päätyi tuomituksi siitä.</span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Reinkarnaatiosta liikkuu paljon tarinoita ja huhuja, joista moni eittämättä valhetta ja sepitystä. Vanhempien on helppoa vaikuttaa lastensa mieleen kertomalla tarinoita ja hyvällä tuurilla tarinat saattavat saada lasten mielikuvituksessa siivet alleen ja osua yhteen jonkin ihmiskohtalon kanssa, sillä onhan tällä planeetalla tallustanut lukemattomia jalkapareja. Sitten on myös niitä vanhempia, jotka syöttävät itse lapsille tarinat heidän edellisistä elämistään, jotta saisivat huomiota ja pääsisivät otsikoihin ihmeellisen "uudelleen syntyneen lapsensa" kanssa. Mutta on myös niitä tarinoita, joissa täysin normaalin lapsuuden saanut lapsi osaa kertoa hyvinkin tarkasti asioita, joita hän ei ole mitenkään saattanut kuulla mistään aikaisemmin. Reinkarnaation takana vankasti seisovat uskovat, että lapsi on herkimmillään muistamaan edellisen elämän tapahtumat kahdesta kuuteen ikävuoden aikana, mutta siitä alkaen varhaiset muistot alkavat sekoittua liikaa eletyn elämän kanssa, ja on enää vaikea saada selkoa missä kohtaa raja menee.</span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Lapsien muistoja edellisistä elämistään on paljon ja haluaisin palavasti kohdata tällaisen lapsen. Siinä missä jotkin tarinat ovat keksittyjä, eivät kaikki ole. On todella olemassa selittämättömiä asioita muistavia lapsia. Olen aikaisemminkin pohtinut sitä, <a href="https://paranormaalinrajamailla.blogspot.com/2017/08/lasten-silmin.html" target="_blank">kuinka lapset aistivat yliluonnollisia asioita herkemmin</a>. Ymmärrän sen olevan täysin mahdollista, sillä elämän kylmä, kyyninen ja rationaalinen ajattelu ei ole vielä sulkenut heidän aistejaan. Heille mikä vain on mahdollista, ja he myös kokevat huomattavasti enemmän selittämättömiä, paranormaaleita ilmiöitä. Meidän aikuisten on vain niin helppo laittaa kaikki mielikuvituksen piikkiin. Todellisuudessa yliluonnollisia asioita kyllä tapahtuu kaikkialla ympärillämme, mutta aikuistuessamme menetämme joko kykymme nähdä ne tai uskoa niihin. Siinä missä se on jokaisen oma oikeus, haluan itse elää mieli avoimena.</span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Jos minulta suoraan kysytään, niin kallistun siihen, että osa lasten reinkarnaatiotarinoista on kyllä totta. Niin uskomattomalta kuin tämä tarina Golanin kukkuloiden pojastakin on, saattaa se hyvin olla totta - ainakin jossain määrin. Tämä, ja yhdeksän muuta mielenkiintoista uudelleensyntymisen tarinaa, löytyy myös <a href="https://www.youtube.com/watch?v=c-UpABKaPkY" target="_blank">YouTubesta</a> "Top 10 Kids Who Remembered Their Past Lives".</span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Muistan joskus ajatelleeni ja blogissakin ääneen pohtineeni, josko tuntemattomat kasvot ja paikat unissa kielivät jälleensyntymisen ihmeestä ja kaikista eletyistä elämistä, joissa henkinen energiamme on virrannut. Unet tuntuvat karkaavan niin nopeasti heräämisen hetkellä, kuin siksi, että mieli olisi suunniteltu unohtamaan menneiden elämien muistot mahdollisimman nopeasti, jotta ne eivät haittaisi elettävää elämää. On kuitenkin fakta, että tieteilijät ja unitutkijat uskovat vieraiden kasvojen ja paikkojen olevan vain palapelin palasia oikeasta, <i>meneillään olevasta elämästä</i>, jotka aivot vain yhdistävät öisin unissa uuden näköisiksi paikoiksi ja ihmisiksi mielissämme. He myös uskovat, että unien tuntemattomat kasvot voivat olla kasvoja, jotka ohimennen näkee vaikka kadulla, mutta ei paina niitä sen kummemmin mieleensä - uni vain toistaa silmien näkemää, joka on tallentunut aivoihimme.</span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Joko siis tutkimaton osa pääkoppaamme on vastuussa monista yliluonnollisiksi oletetuista asioista, tai kyse todella on siitä miltä se näyttää. Erikoisinta, ja kiehtovinta on, ettei kukaan todella voi sitä tietää.</span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Uudelleensyntymä. Reinkarnaatio. Sielunvaellus. Energian siirtymä.</span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Voisivatko entisen elämänsä muistavat lapset olla todistajia reinkarnaatiosta? Ajatuksena se on lohdullista.</span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Kuten aikaisemmin olen kirjoittanut - haluan uskoa ainakin siihen, ettei ole todella olemassa loppuja. On vain alkuja.</span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></div><div><br /></div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><iframe allowfullscreen="" class="BLOG_video_class" height="266" src="https://www.youtube.com/embed/c-UpABKaPkY" width="320" youtube-src-id="c-UpABKaPkY"></iframe></div><br /><div><br /></div><div><br /></div><div><br /></div><div><br /></div>Hämärän Rajamaillahttp://www.blogger.com/profile/05444249672349713616noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5370444792925474906.post-51037506927184937432022-02-27T18:27:00.001+02:002022-02-27T18:27:00.214+02:00Parasomnia ja Parksin tapaus<span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Yksi iänkaikkisista suosikkiaiheistani on unet ja nukkuminen, sekä unien aikaiset paranormaalit ilmiöt. <a href="https://www.duodecimlehti.fi/duo95098" target="_blank">Parasomnia</a> käsitteenä tarkoittaa kaikkia kliinisesti uni- ja valvetilaan liittyviä oireita unettomuudesta unissakävelyyn. Parasomniaan kuuluu siis myös kokemani kammottavat <a href="https://paranormaalinrajamailla.blogspot.com/2016/02/unensieppaaja.html" target="_blank">painajaiset</a>, jotka unisieppari onnistui lopettamaan, ja <a href="https://paranormaalinrajamailla.blogspot.com/2016/03/unihalvaus.html" target="_blank">unihalvaukseni</a> sekä lapsuudenaikaiset unissakävelyni.</span><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></div><div><span style="color: #cccccc;"><span style="font-family: helvetica;"><a href="https://www.terveyskirjasto.fi/dlk01101" target="_blank">Unissakävelyn</a> kerrotaan olevan suhteellisen tavallista 4-8 vuotiaille lapsille, sillä syvän unen määrä on heillä suurempi. On kuitenkin olemassa myös aikuisia ihmisiä, jotka vajoavat niin syvälle unen maailmaan, että pystyvät suorittamaan yksinkertaisia asioita kotonaan fyysisesti mielen olevan jossa kaukana, kuten esimerkiksi availla ovia ja ikkunoita, puhua sekavia tai jopa äärimmäisessä tapauksessa ajaa autoa. Unissakävelyn kerrotaan olevan vahvasti perinnöllistä, mutta esimerkiksi omassa tapauksessani en tunne muita perheen tai sukuni jäseniä, jotka olisivat kävelleet unissaan edes lapsena. Minulla on kuitenkin aina ollut vilkas "yöelämä" ja vahva kiinnostukseni unen maailmaan näkyy myös </span><span style="font-family: helvetica;"><a href="https://paranormaalinrajamailla.blogspot.com/2018/09/selkouni.html" target="_blank">selkounissani</a>.</span></span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Ehkä selkounien myötä minusta kuulostaa todella äärimmäiseltä, että joku ei pystyisi olla niin läsnä nukkuessaan, että keho voisi esimerkiksi lähteä ajamaan autolla ilman että mieli tietäisi siitä mitään. Se kuulostaa todella pelottavalta, miten kukaan voi menettää oman itsensä hallinnan niin totaalisesti? Jos pystyisi ajamaan unissaan autoa, voisiko käydä jotain pahempaakin? Eräs tällainen äärimmäinen ilmiö on Kenneth Parksin tapaus. Miehen, joka surmasi anoppinsa nukkuessaan.</span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Oli toukokuun 23 päivä vuonna 1987 Ontariossa, Kanadassa. <a href="https://historyofyesterday.com/the-sleepwalking-killer-6dd84763ef2e" target="_blank">Kenneth Parks</a>, tai <i>Unissakävelevä tappaja</i>, nousee sängystään yöllä, kävelee autolleen ja ajaa määrätietoisesti yli kahdenkymmenen kilometrin matkan appivanhempiensa talolle. Siellä hän käytti hänelle annettua avainta mennäkseen sisään ja hakkasi anoppinsa metallisella rengasavaimella ja keittiöveitsellä kuoliaaksi. Hän yritti myös kuristaa appiukkonsa. Verisenä hän meni autolleen ja ajoi lähimmälle poliisiasemalle ja tunnusti surmanneensa jonkun.</span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><a href="https://en.wikipedia.org/wiki/R_v_Parks" target="_blank">Oikeudessa</a> Parks vetosi syyntakeettomuuteensa ja oikeudenkäynnin aikana nähtiinkin todistajia, jotka todistivat Parksin tehneen rikoksensa unissakävellessään. Lääkärin mukaan Parks oli kärsinyt ensisijaisesti uniongelmista, eikä niinkään mistään sairaudesta, psykiatrisesta kuin neurologisestakaan. Viisi todistajaksi kutsuttua neurologia olivat samaa mieltä. Syyttäjän piti väitettä unissakävelyn aikana suoritetusta rikoksesta naurettavana, mutta valamiehistö oli vakuuttunut. Valamiehistö julisti oikeudenkäynnin päätteeksi Kenneth Parksin syyttömäksi.</span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></div><div><span style="color: #cccccc;"><span style="font-family: helvetica;">Unispesialistit totesivat, että Parksilla oli poikkeavia aivoaaltoja hänen nukkuessa ja unissakävely historia. Taloudellinen ahdinko aiheutti hänelle voimakasta stressiä ja ahdistuneisuutta, joka edesauttoi unissakävelyilmiötä. Spesialistien mukaan tapahtumaketju, joka aiheutti Parksin voimakkaan ahdistuksen, ei olisi todennäköinen uudelleen, eli vastaavaa ei luultavasti enää tapahtuisi. Oikeudenkäynnissä tällä oli kuitenkin merkittävä voima, sillä tapauksen jälkeen hyväksyttiin mahdollisuus unissakävellessä tapahtuvista rikoksista. </span><span style="font-family: helvetica;">Vaikka Parks todettiinkin syyttömäksi, oli tapahtunut liikaa hänen avioliitolleen ja se hajosi jonkin ajan kuluttua. Parks kävi terapiassa unissakävelynsä vuoksi.</span></span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></div><div><span style="color: #cccccc;"><span style="font-family: helvetica;"><a href="https://en.wikipedia.org/wiki/World_Science_Festival" target="_blank">World Science Festivalin</a> julkaisemassa asiantuntija <a href="https://www.youtube.com/watch?v=AuWAkREjl6U" target="_blank">Youtube-videossa</a> käsitellään Parksin tapausta, ja siinä kerrotaan unissakävelyä tukeviksi seikoiksi Parksin unissakävelytaustan, josta oli näyttöä myös hänen sukulaisillaan. Lisäksi hän ei ollut pystynyt nukkua ennen rikosta pariin vuorokauteen, hänellä oli fyysistä ja henkistä stressiä. Rikosta edeltävänä päivänä hän oli juuri järjestänyt appivanhempiensa luona grillausjuhlat, joten hän oli mielessään ja todellisuudessa ajanut reittiä juuri aikaisemmin. Mitään motiivia appivanhempien tappamiselle ei ollut, ja spesialistit eivät osaa arvioida syytä miksi Parks äityi väkivaltaiseksi unissakävellessään. Suhde </span><span style="font-family: helvetica;">appivanhempiin oli hyvä ja Parksin anoppi kutsui jopa vävyään nimellä "lempeä jättiläinen".</span></span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><a href="goog_1192013742"><br /></a></span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><a href="https://livesofsleep.com/2021/04/12/sleepwalkers-witches-troubled-souls-and-sleep-murders/" target="_blank">Unissakävely</a> on kautta aikojen tulkittu pelottavaksi ilmiöksi, ja aikaisemmin unissakävelijöitä saatettiin luulla vaikkapa kummituksiksi tai demonien riivaamiksi. Myös on ajateltu häiriintyneiden sielujen nostavan kantajansa yöllä sängystä. Unissakävely on ennen kaikkea tieteellinen ilmiö, mutta onko siinä kuitenkin jotain sellaista, mitä ei järjellä pysty selittämään?</span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Kuten esimerkiksi Kenneth Parksin tapauksessa. Miten on mahdollista, että kaikista näistä taustatekijöistä huolimatta Parks suoriutui unissaan niin kovin järjestelmällisesti, kuin suorittaakseen tehtävän, joka hänelle oli annettu? Miten on mahdollista, että toiset unissakävelevät mutisevat epäselvästi, virtsaavat makuuhuoneen nurkkaan ja käpertyvät lattialle nukkumaan, kun taas toiset, väitetysti, ajavat useita kilometrejä joutumatta onnettomuuteen tai aiheuttamatta sellaista?</span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Unissakävelyä tuntuu olevan monenlaista, jokainen unissakävely yhtä erilainen kuin ihminen itse. Mutta miten on mahdollista, että toiset pystyvät toimimaan kylmäverisen systemaattisesti ja toiset käyttäytyvät kuin järjeltään vajavaiset? Onko kyse "poikkeavista aivoaalloista nukkuessa" kuten Parksin tapauksessa, vai onko jollain yliluonnollisella asialla näppinsä pelissä. Varmaan on ainakin se, ettei unihäiriöitä kutsuta parasomniaksi aivan syyttä. Parasomnia-sanan alkuperä kun on <i>para</i>, joka tarkoittaa ennen kaikkea poikkeavaa, epänormaalia, normaalien sääntöjen vastaista tai sen yläpuolella olevaa ilmiötä, käsitettä tai asiaa ja <i>somnia</i> tulee latinan sanasta somnus, joka tarkoittaa nukkumista.</span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Yritin selvittää omaa sukuhistoriaani unikävelyssä, mutta sain selville toistaiseksi vain, että kaikilla sukupolvilla ainakin äitini puolella on esiintynyt unissapuhumista, ja jopa kauhukohtauksia. Tämä vaatinee lisätutkimuksia. Mitä tulee Parksin tapaukseen, en ole varma voiko näin ihan todella tapahtua pelkästään aivoissa tapahtuvan parasomnia-ilmiön vuoksi. Ja miten on mahdollista, siis todella mahdollista, että ei ole uskottu näin tapahtuvan uudelleen? MIksei samankaltaista stressiketjua, tai pahempaakin, voisi tulla uudestaan ja Parks tappaisi taas? Niin ei kuitenkaan käynyt, onneksi.</span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Omakohtaisista kokemuksista en tiedä muuta kuin asiat, jotka minulle on kerrottu. Unissapuhuja ja -kävelijä on kuin toinen ihminen - kaikki mitä hän tekee tai sanoo eivät tallennu hereillä olevan minän muistoihin. On kuin ihminen muuttuisi hengittäväksi, eläväksi koneeksi, jolla on tehtävä. Toisilla se tehtävä on makuuhuoneen nurkkaan virtsaaminen, toisilla jotain paljon kuolettavampaa.</span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Äärimmäisen mielenkiintoinen ilmiö, jossa tieteelläkin on vielä paljon työtä tehtävänään. Yhtä voimme kaikki olla kuitenkin siitä, että ihmismieli on pelottavan tutkimaton paikka.</span></div><div><br /></div><div><br /></div><div><br /></div><div><br /></div><div><br /></div>Hämärän Rajamaillahttp://www.blogger.com/profile/05444249672349713616noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-5370444792925474906.post-75194717662364932912021-12-23T22:17:00.001+02:002021-12-23T22:17:21.845+02:00Tienristeyksessä<span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Jokainen on varmasti kuullut legendan "tienristeysdemonista". Legendalla on monta eri kasvoa, toimintamallia ja tyyliä, mutta yhteistä tarinoilla on tienristeys, jossa voi kohdata paranormaalin ilmiön.</span><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><a href="https://en.m.wikipedia.org/wiki/Crossroads_(folklore)" target="_blank">Kansantaruissa</a> tienristeys on kohtaamispaikka myös yliluonnollisen maailman ja elävän elämän välillä. Siellä tapahtuu paranormaaleja ilmiötä, ja juuri risteyksissä saa yhteyden yliluonnollisiin voimiin. Aikanaan tietyillä alueilla uskottiin, että rikolliset kannatti haudata risteysalueelle, sillä sieltä heidän pahat sielunsa eivät löytäisi takaisin elävien luo vaan siirtyisivät nopeammin helvetin syövereihin.</span><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Yleisin, ja ehkä tunnetuin versio tienristeysdemonista on länsimainen legenda, jonka mukaan tienristeyksissä voi manata esiin paranormaalin olennon, jonka kanssa voi käydä kauppaa vastineeksi sielustaan. Tätä legendaa on hyödynnetty myös paranormaaliaiheisissa tv-sarjoissa ja elokuvissa.</span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Viimeisin, jonka kuulin, sopii erityisesti kerrottavaksi näin joulun alla. Siinä tulee ihmisen käydä jouluaattona seisomaan keskelle sellaista nelihaaraista risteystä, jossa jokaisen tien suuntaan katsoessa näkee kirkon. Aikansa siinä seistyään leijuu jokaista tietä pitkin paikalle keijut, jotka lupaavat hyvää onnea, rikkauksia ja iloa, kun risteykseen asettunut kulkija lähtee niitä seuraamaan. Mikäli kulkija pitää paikkansa, yrittävät keijut kovemmin saada hänet matkaansa, lopulta muuttaen muotonsa joksikin kulkijalle rakkaaseen hahmoon. Keijut käyttävät kaikki konstinsa, myös kaikkein likaisimmat keinot, sillä he haluavat saada kulkijan mukaansa tämän sielun varastaakseen. Jos kulkija pitää paikkansa kaikesta lahjonnasta, uhkailusta ja pelottelusta huolimatta jouluyön aamunsarastukseen saakka, katoavat keijut ja suunnaton onni ja vauraus odottaa häntä. Mikäli kulkija kuitenkin sortuu seuraamaan yhtä keijuista, palaa hän risteyksestä järkensä menettäneenä ja sielunsa myyneenä.</span></div></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Harva meistä todella koskaan pysähtyy risteykseen, vaan ne ovat pelkästään siirtymäkohtia meille. Käymme niissä kääntymässä, ehkä joskus eksyneenä kartan kanssa, mutta emme koskaan oleskele niissä. Voiko todella olla, että yhteys rinnakkaismaailmoihin on lähellä niissä?</span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Voin hyvin kuvitella, että joku on palannut kotiin järkensä menettäneenä seistyään koko jouluaaton tienristeyksessä. Vaan entä jos tarinoissa todella onkin jotain perää? Jos risteysalueelle jäisi seuraamaan, ehkä yrittäisi tehdä jotain taikoja, tulisiko paikalle joku ihmisen kaltaiseksi naamioitunut vieras. Mitä hän puhuisi?</span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Huomenna, jouluaattona, on hyvä testata. Jos ei satu olemaan parempaa tekemistä. Mutta jos teet sen, kerrothan minulle kuinka kävi.</span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Mikäli olet vielä järjissäsi...</span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></div><div><span style="color: #fcff01; font-family: courier;">Kiitos lukijoilleni kuluneesta vuodesta ja siitä, että jaatte kanssani kokemuksianne. Yhteinen taival kanssanne on ollut mahtavaa.</span></div><div><span style="color: #fcff01; font-family: courier;"><br /></span></div><div><span style="color: #fcff01; font-family: courier;">Karmivaa joulua ja hyvää uutta vuotta!</span></div><div><br /></div><div><br /></div><div><br /></div><div><br /></div>Hämärän Rajamaillahttp://www.blogger.com/profile/05444249672349713616noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5370444792925474906.post-70514034458182932192021-11-30T22:24:00.003+02:002021-11-30T22:26:12.573+02:00Älä katso taaksesi<p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Lapsuuden kotini maisemissa, joista tuli reilu vuosi sitten kotimaisemiani uudelleen, olen kohdannut monet paranormaalit ja selittämättömät tapahtumat elämässäni. Monet paikat täällä muistuttavat minua tapahtumista ja saavat ihoni kananlihalle, mutta keskellä metsää asuessani olenkin muuttunut rohkeammaksi. Kiinnostuneemmaksi kuulemaan enemmän, kokemaan enemmän. Syöksymään outoa ääntä kohti ja selvittämään sen alkuperän. Ehkä kuitenkin vain siihen asti, kunnes jotain äärimmäisen pelottavaa tapahtuu jälleen.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Eräs lähellä asuva tuttavani tuntee kiinnostukseni selittämättömyyksiin, ja kertoi minulle kulkeneensa melko lähellä kotiani sijaitsevaa metsäpolkua pimeänä pyhäinpäivän iltana. Hän oli todella peloissaan kerratessaan tapahtumaa minulle seuraavana päivänä täydessä päivänvalossa.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Hän oli kulkenut taskulampun kanssa metsän hiljaisuudessa, nauttien raikkaasta syysillasta vetäen keuhkonsa täyteen raikasta ilmaa. Metsä oli tuoksunut loppusyksyltä. Rämeiltä ja märältä maalta, mädäntyneiltä lehdiltä ja kostealta mullalta. Jossain vaiheessa ilma oli kuitenkin tuntunut muuttuvan lähes seisovaksi ja tuttavani kertoi nähneensä tumman hahmon seisovan polulla liikkumatta. Hän oli yrittänyt kysyä hahmolta oliko tämä kunnossa, mutta tunnelma oli muuttunut niin ahdistavaksi hahmon seistessä keskellä pimeää metsää täysin liikkumatta, täysin hiljaa, että tuttavani oli päättänyt kiiruhtaa pois. Hahmo oli kuulemma seissyt selvästi keskellä polkua kauempana, mutta oli ollut vaikea erottaa sitä tarkemmin taskulampun hiipuvien patterien suomassa loisteessa.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Pyysin tuttavaani näyttämään tarkan tapahtumapaikan, sillä aikomuksenani oli palata sinne tulevan illan pimeydessä. Kun illan pimeys sitten laskeutui, varmistin että minulla oli mukana puhelimeni kuvaamista varten ja taskulamppu tuoreilla pattereilla.</span></p><p></p><table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="float: right;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh5T572MCgtlqxllu1b4v66gWFpdvTdjN5K-hnVBSOz_pUnwjZHnFAlNAog-YycqOIbhbE-AnzvzDTDqEZKvYc9Ue98d4rGC-vPTySwOP1mr4AiWDfJvgIRaCg1w_Wa-Qe3FWihGpoEUqEO/s2048/The+Woods.jpg" style="clear: right; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto;"><span style="color: #cccccc;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1536" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh5T572MCgtlqxllu1b4v66gWFpdvTdjN5K-hnVBSOz_pUnwjZHnFAlNAog-YycqOIbhbE-AnzvzDTDqEZKvYc9Ue98d4rGC-vPTySwOP1mr4AiWDfJvgIRaCg1w_Wa-Qe3FWihGpoEUqEO/w300-h400/The+Woods.jpg" width="300" /></span></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;"><span style="color: #cccccc;">Polku, jolla hahmo oli seissyt</span></td></tr></tbody></table><p></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Saavuin suon laidalla metsäisessä kohdassa kulkevalle polulle pimeyden ollessa niin syvää, että se tuntui nielevän koko maailman ympäriltäni. Olisin tuntenut olevani yksin maailmankaikkeudessa ellei metsä olisi satunnaisesti ilmoittanut olemassaolostaan oksien napsahtelulla ja risujen rasahtelulla, sekä omaperäisellä loppusyksyn tuoksullaan. Olin sammuttanut taskulamppuni ja seisoin hievahtamatta paikoillani, imien tietoa ympäriltäni muilla aisteillani.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Jonkin ajan päästä, kun mitään ei ollut tapahtunut, aloin tuntea oloni kylmäksi ja sytytin lampun. Suuntasin sen valon eteenpäin polulla ja tuijotin eteenpäin räpäyttämättä silmiäni. Lopulta niitä alkoi kivistää ja minun oli pakko räpytellä. Silloin taskulampun valoi säröili ja välkkyi. Naurahdin hermostuneena. Eivätkö taskulamput ja kaikki mahdolliset valot ala aina välkkyä kauhuelokuvissa, kun jotain yliluonnollista on lähellä? Toisaalta vanhan tarun mukaan valojen alkaessa välkkyä, on <a href="https://paranormaalinrajamailla.blogspot.com/2016/04/rayhahenki.html" target="_blank">kuollut astunut huoneeseen</a>. Löin lamppua pari kertaa ja sen välkyntä tuntui rauhoittuvan. Terästin aistejani ja tähystin valokeilalla tarkasti polkua eteenpäin. Lähdin kävelemään, kun yhtäkkiä taskulamppu simahti jälleen kokonaan.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Ilma alkoi tuntua minusta raskaalta ja seisovalta. Tästä johtuen lähdin jatkamaan polkua eteenpäin reippaammin, kun onnistuin saamaan taskulamppuni valokeilan jälleen hohtamaan kohti sysipimeää metsää. Minulle tuli tunne kuin metsä, jonka rauha ympärilläni on normaalisti kuin lämmin ystävän halaus, olisi työntänyt minua pois luotaan. Lähdin.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Kotona olin hetken aikaa ajatuksissani ja mieleni harhaili. En ollut täysin varma oliko mitään loppujen lopuksi tapahtunut, vai oliko taskulampun valojen välkkyminen sattumalta oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa vain laukaissut pelon sisälläni ja aiheuttanut tuntemukseni. Vaikkakin olen montaa kertaa täälläkin todennut, en välttämättä usko sattumiin.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Mieleeni tulvivat muistot aikaisemmista kokemuksistani näissä metsissä. Muistin sen kammottavan syksyn, jolloin minua ja ystävääni tuntui <a href="https://paranormaalinrajamailla.blogspot.com/2016/08/vaanija-metsan-pimeydessa.html" target="_blank">vaanivan joku metsän pimeydessä</a>. Häiriköivän ja ahdistelevan. Muistin <a href="https://paranormaalinrajamailla.blogspot.com/2016/11/tarina-suomiehesta.html" target="_blank">tarinan Suomiehestä</a>, jonka suo ei ollut tämän kertaisesta tapahtumapaikasta järin kaukana. Mutta eniten mielessäni sykki se kerta, jolloin olin kohdannut koirani kanssa juuri tässä metsässä vain kivenheiton päässä <a href="https://paranormaalinrajamailla.blogspot.com/2017/11/jos-metsaan-haluat-menna-nyt.html" target="_blank">yhden pelottavimmista kohtaamisistani pimeässä</a> ja se sattui olemaan tismalleen samaan vuoden aikaan. Marraskuun pimeinä iltoina. Tällä kertaa minulla ei vain ollut koiraa mukanani vaistoamassa jotain, mitä surkeat ihmisaistini eivät kyenneet vaistoamaan.</span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><span style="color: #cccccc;">Myöhemmin tavatessani tuttavaani, kysyi hän heti olinko todella uskaltanut mennä metsään tuolloin. Hän miltei kiemurteli pelonsekaisesta jännityksestä odottaessaan vastaustani. Kerroin hänelle mitä oli tapahtunut ja näin kuinka väri pakeni hänen kasvoiltaan. Hän sanoi, että juuri noin se oli käynyt hänellekin.</span></span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><span style="color: #cccccc;">Yritin oikaista hänen väärää käsitystään painottamalla, etten ollut nähnyt mitään. En yhtään mitään.</span></span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><span style="color: #cccccc;">Tuttavani sanoi:</span></span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><span style="color: #cccccc;">"Et niin. Tietenkään. Silloin kun valosi alkoi välkkyä, se oli takanasi. Kun olisit kääntynyt ympäri olisit nähnyt."</span></span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><span style="color: #cccccc;">Yhtäkkiä se metsä on jälleen karmaiseva mielestäni. Kylmät väreet nousevat iholleni myöntäessäni tämän, ja tähyillessäni nyt ikkunastamme näkyvää pimeyttä.</span></span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><span style="color: #cccccc;">Mitä yö kätkee sisälleen?</span></span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><span style="color: #cccccc;">Älä katso taaksesi...</span></span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><br /></span></p><p><br /></p><p><br /></p>Hämärän Rajamaillahttp://www.blogger.com/profile/05444249672349713616noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5370444792925474906.post-8983909405433647482021-10-31T17:17:00.001+02:002021-10-31T17:17:00.245+02:00Täysikuu<p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Hieman lokakuun puolenvälin jälkeen yöuneni jäivät huonoiksi. Heräsin keskellä yön pimeyttä virkeänä ja oli vaikeaa saada unen päästä uudelleen kiinni, ja aamulla oli vaikeaa saada silmiä auki ja päästä sängystä ylös. Lokakuun 20. päivän yö oli tällainen, ja päätin nousta hetkeksi kuuntelemaan yön hiljaisuutta. Astuessani olohuoneeseemme huomasin, kuinka se kylpi sinertävässä valossa, kuin ikkunoiden viereen olisi sytytetty katuvalo. Hymyilin itsekseni, sillä tunsin tämän valon erittäin hyvin. Täysikuu.</span></p><p><table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="float: right;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEitF7FRPfyfyN9CjIdJI6qlvOl4bwSBG7NGzMW6tR-ADcYWLvok5POpixK5CKsQGNohRvGKe2l9reR4A8Qk59Ob2YVpne9GvnnHF5j8eDyvEsYDYLvn8txToSKxCgxdVejdEvfByA5hMBn0/s2048/Ta%25CC%2588ysikuu.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1536" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEitF7FRPfyfyN9CjIdJI6qlvOl4bwSBG7NGzMW6tR-ADcYWLvok5POpixK5CKsQGNohRvGKe2l9reR4A8Qk59Ob2YVpne9GvnnHF5j8eDyvEsYDYLvn8txToSKxCgxdVejdEvfByA5hMBn0/w300-h400/Ta%25CC%2588ysikuu.jpg" width="300" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Yötaivas ja täysikuu, lokakuu -21. Kuvituskuva.</td></tr></tbody></table><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Kävelin ikkunan äärelle ja kohotin katseeni taivaalle. Kotimme taajaman ulkopuolella kaiken valosaasteen ulottumattomissa avarsi taivaalle upean pilvien laikuttaman näkymän kirkkaana loistavasta täysikuusta ja korkeuksista tähtikarttoineen. Ihailin näkymää hetken ja palasin sitten takaisin lämpimään sänkyyn. Siellä en saanut päästäni ajatusta kuun voimasta ihmiseen. Mielessäni pyöri myös käsite "kuuhulluus", sillä olin ollut myös poikkeuksellisen ärtynyt ja lyhytpinnainen näinä päivinä. Olin olettanut sen johtuvan univelasta, mutta entä jos täysikuu todella vaikuttaa ihmiseen, ja olinkin saanut maistaa pienen annoksen kuuhulluutta?</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Eräs läheinen ystäväni, tavallisesti äärimmäisen rationaalisesti ajatteleva, kertoi minulle joskus yllättäen minut, että kuuhulluus oli hänen mielestään todellinen käsite. Hän työskenteli tuolloin Helsingin keskustassa eräässä maineikkaassa hotellissa yövuoroissa vastaanottovirkailijana. Olin tietenkin äärimmäisen kiinnostunut aiheesta ja vaadin häntä kertomaan näkemyksestään lisää. Hän kertoi huomanneensa tämän ihmisten käytöksestä. Lähes poikkeuksetta täyden kuun aikaan tapahtuivat kaikista erikoisimmat asiat ja kaikista kummallisimmat ihmispersoonat kuoriutuivat esille. Hän kertoi joutuneensa joka kuukausi etenkin täyden kuun aikaan soittamaan vartijan hakemaan hotelliin tunkeutujia, joista moni oli huumausaineen alaisena. Hotellihuoneista soiteltiiin mitä erikoisempia pyyntöjä tuolloin, ja osa ihmisistä vaikutti sekavammilta. Suuri määrä heistä kertoi seuraavana aamuna yönsä menneen huonosti, koska heillä oli ollut erilaisia nukkumisvaikeuksia. Tämä kyseinen ystäväni ei ole ainoa asiakaspalvelussa työskentelevä ystäväni, joka vannoo ihmisten käyttäytyvän "sekopäisesti" täyden kuun aikaan.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Kuun vaiheet ovat olleet tulkittuina ihmiskunnassa kautta aikojen ja ne liittyvät moniin uskomuksiin, myös <a href="https://www.taivaannaula.org/2011/09/15/kuun-vaiheista/" target="_blank">muinaissuomalaisiin uskomuksiin</a>. Kuunkierron mukaan on viljelty ja istutettu taimia, ja loppukuun aikoihin, <i>kateen päivien eli kuivien päivien aikaan</i>, ei ole ollut tuottoisaa tai hedelmällistä aikaa. Monissa uskomuksissa mainitaankin, että etenkin kuunkierron viimeinen torstai oli hedelmätön <i>kadepäivä</i>, jolloin kaikki mitä tehtiin joko kuivui, lahosi tai kuoli pois.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuun_vaiheet" target="_blank">Kuun vaiheet</a> ovat uusikuu, puolikuu, täysikuu ja kuun sirppi. Uusikuu tarkoittaa aikaa, jolloin taivaalla on vain kuun pimeä puoli. Uudesta kuusta alkaa kasvavan kuun vaihe, joka tarkoittaa ensin kuun sirppiä, sitten puolikuuta ja lopuksi täysikuuta, kunnes vähenevä kuu alkaa, ja valaistu kuu pienenee lopuksi taas uudeksi kuuksi.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Joidenkin tutkimusten mukaan <a href="https://www.iltalehti.fi/unikoulu/a/97344abb-f8c2-4862-833e-f1ee0a2998fa" target="_blank">kuun kierrolla on vaikutusta unenlaatuun</a>, kun taas toisaalla kielletään ehdottomasti, että <a href="https://yle.fi/uutiset/3-6467492" target="_blank">kuulla olisi minkäänlaista vaikutusta ihmiseen</a>, että kyse on vain myytistä, jota on ruokkinut ihmisten tietämättömyys kuusta ja siihen liitetyt taruolennot, kuten ihmissudet.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Kuitenkin, on olemassa myös tieteellisesti ajattelevia ihmisiä, jotka uskovat, ettei kyseessä ole pelkästään myytti. Heidän näkökantansa perustuu siihen, että kuun ja auringon painovoiman liikutellessa jopa maapallon valtavia vesimassoja aiheuttaen <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Vuorovesi" target="_blank">vuorovesiä</a>, voi sama vaikutus myös aiheuttaa ihmiskehon nesteiden liikehdintää tai tasapainon vaihtelua. Ihmiskeho kun pääosin on silkkaa nestettä.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Omalla kohdallani haluan kokea lisää. Se, että vasta nyt havahduin tähän yhtäläisyyteen voi olla sattumaa, tai jotain jonka kanssa olen huomaamattani elänyt vuosikausia.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">En ole vielä seuraavan täysikuun aikaan valmis lähtemään ulvomaan kuulle, mutta olen herännyt asian suhteen. Pidän mieleni avoinna, niin kuin jokaisessa selittämättömässä, kiistellyssä, yliluonnollisessa asiassa.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Joskus oppii parhaiten, kun on itse hiljaa ja vain kuuntelee maailmaa ympärillään.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Kuuntelee itseään.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Karmaisevaa Halloweenia ja tulevaa pyhäinpäivää! Se päivä vuodesta, jolloin <i>kuolleet kulkevat keskuudessamme...</i></span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Aikaisemmin aiheesta:</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><a href="https://paranormaalinrajamailla.blogspot.com/2017/10/halloweenkauhua.html" target="_blank">Halloweenkauhua</a></span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><a href="https://paranormaalinrajamailla.blogspot.com/2017/11/vainajia-muistaen.html" target="_blank">Vainajia muistaen</a></span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><a href="https://paranormaalinrajamailla.blogspot.com/2020/10/kuolleet-kulkevat-keskuudessamme.html" target="_blank">Kuolleet kulkevat keskuudessamme</a></span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></p><p><br /></p>Hämärän Rajamaillahttp://www.blogger.com/profile/05444249672349713616noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5370444792925474906.post-19385697461732864432021-09-29T18:18:00.001+03:002021-09-29T18:18:00.225+03:00Anna valosi loistaa<span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Olen hiljattain kiinnostunut tietämään enemmän eräästä vanhasta paranormaalin kyvyn muodosta. Tavat tulkita sitä ja kohdata sitä ovat muuttaneet muotoaan vuosisatojen vaihtuessa, mutta asiasta kerrotaan silti useissa lähteissä saman tyylisesti. Kyseessä on ihmisen valosäteily. Nykykielessä ilmiö tunnetaan parhaiten <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Aura_(paranormaali)" target="_blank">aurana</a>.</span><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Aura on ennenkaikkea parapsykologinen termi, jolla tarkoitetaan elollista olentoa ympäröivää energiakenttää. Kirjassa Maailman mysteerit - Selittämättömiä ihmeitä ja arvoituksellisia ilmiöitä (Genzmer & Hellenbrand, Gummerus, 2013) kerrotaan, että ihmisen valosäteilystä alettiin kerätä tietoa 1940-luvulla. Tällöin todettiin ilmiötä esiintyvän eniten kahden eri ihmisryhmän keskuudessa, ja nämä ryhmät olivat sairaat ja syvästi uskovaiset. Haavat saattoivat loistaa kirkkaina tai vainajat himmeinä, jopa ihmisruumiin nesteet saattoivat säteillä, ja tästä mainitaan olevan jopa lääketieteellistä todistusaineistoa. Kirjassa kerrotaan, että parapsykologiassa aura määritellään ihmisen henkisen tilan säteilyksi, jonka tietyt näkijät tai meediot pystyvät näkemään. Auraa voidaan käyttää myös terapiamuotona, sillä sen kerrotaan olevan tunteiden ja terveyden voimakenttä.</span></div></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Kirjassa mainitaan myös monien <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Parapsykologia" target="_blank">parapsykologien</a> olevan samaa mieltä siitä, että auran syntymiseen vaaditaan auran vapauttajien ja auran havaitsijoiden yhteistyötä. Eli jotkut omaavat kyvyn vapauttaa auransa loistamaan ja toiset osaavat havaita sen. Toisin sanoen vaikuttaa siltä, kuin tässäkin olisi pohjimmiltaan kyse <a href="https://paranormaalinrajamailla.blogspot.com/2016/02/kuudes-aisti.html" target="_blank">kuudennesta aistista</a>. Tietynlaisesta erityisherkkyydestä, mahtavasta ylimääräisestä kyvystä tai salaperäisestä, valjastamattomasta voimasta. Joka tapauksessa jostain, johon täytyy uskoa ja suhtautua avoimesti.</span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Eräässä <a href="https://www.healthline.com/health/what-is-an-aura#what-is-it" target="_blank">Healthlinen</a> artikkelissa käsitellään auraa, ja sainkin siitä mehukkaasti lisätietoa aiheeseen. Ensinnäkin siinä käsitellään auraa energiana, joka jokaisesta kumpuaa. Näin ollen myös esimerkiksi tilanteet, joissa tietty ihminen saa olosi tuntumaan hyvältä, joku toinen kiusalliselta ja kolmannen kanssa on rentoa alusta alkaen eivät johtuisikaan mistään muusta, kuin siitä että tunnistat heistä hehkuvan energian. Heidän auransa, vaikket sitä näkisikään. Artikkelissa mainitaan kuitenkin, että auran näkemistä voi harjoitella, ja hyvä lähtökohta on aloittaa harjoittamalla "ääreisnäöllään katsomista". Niin sanotusti sivusilmällä saattaa nähdä auran helpommin, ja se saattaa olla valoa tai värejä.</span></div><div><span style="color: #cccccc;"><br /></span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Minulla ei ole henkilökohtaista kokemusta auran näkemisestä. En ole koskaan itse nähnyt auraa, omaani tai kenenkään muun, enkä tunne henkilökohtaisesti ketään tämän kyvyn omaavaa. Toivon, että tämä blogiteksti tekee muutoksen tähän tilanteeseen. Ajatuksen tasolla tuntuu siltä, että auroja näkevä henkilö on todella sinut oman energiansa kanssa.</span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">On todella kiehtovaa ajatella, että meistä jokaisesta säteilee ympärillemme jonkinlaista energiaa. Se selittäisi myös ne ihmiset, jotka tuntuvat valaisevan koko huoneen läsnäolollaan. Tai ne, joiden läsnäolo tuntuu imevän kaiken valon ja ilon tilasta. Jännittävällä tavalla tämä antaa myös mallia ajatukselle, jossa kuolemamme jälkeen sisällämme ollut energia vapautuu ulos kehoistamme. Mutta mitä sille sitten tapahtuu?</span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Kenties <a href="https://paranormaalinrajamailla.blogspot.com/2021/07/round-and-round-we-go.html" target="_blank">kierrämme kehää</a> ja <a href="https://paranormaalinrajamailla.blogspot.com/2018/03/elaman-jalkeen.html" target="_blank">synnymme uudelleen</a>? Ehkä jäämme vanhan kotimme nurkkiin <a href="https://paranormaalinrajamailla.blogspot.com/2020/09/energiavirtaus.html" target="_blank">epämääräisenä energiana</a> tai jopa pahantahtoisena <a href="https://paranormaalinrajamailla.blogspot.com/2016/04/rayhahenki.html" target="_blank">räyhähenkenä</a>? <a href="https://paranormaalinrajamailla.blogspot.com/2017/05/elaman-ja-kuoleman-rajamaat.html" target="_blank">Rajalla käyvät</a> palaavat kertomaan kokemuksistaan uskoen kuoleman jälkeiseen elämään paremmassa paikassa. Sellaisessa, jossa on aina hyvä olla.</span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Oli kyseessä kenen tahansa uskomus, <i>tai totuus</i>, on varmaa, että siihen tarvitaan jokaisen sisällä virtaavaa, voimakasta energiaa.</span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><i>Henki, sielu, aura</i>...</span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Ehkei mitään tekemistä toistensa kanssa tai mitään todellista yhtäläisyyttä.</span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></div><div><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Tai ehkä - sama asia eri kuoressa.</span></div><div><span style="font-family: helvetica;"><br /></span></div><div><span style="font-family: helvetica;"><br /></span></div><div><span style="font-family: helvetica;"><br /></span></div><div><span style="font-family: helvetica;"><br /></span></div>Hämärän Rajamaillahttp://www.blogger.com/profile/05444249672349713616noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5370444792925474906.post-80421199595195453432021-08-30T18:18:00.001+03:002021-08-30T18:18:00.228+03:00Kirkaisu rajan takaa<p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Elokuu - mielestäni aina jotenkin poikkeuksellisen epätodennäköinen kuukausi paranormaaleille tapahtumille, kesä kun tuntuu olevan muutenkin rauhallista aikaa. Ellei jotain yksittäisiä tapahtumia oteta lukuun. Tämän vuoden elokuu toi kuitenkin jotain uutta ja pelottavaa.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Heräsin eräänä yönä kesken unennäön selkäpiitä jäätävään kirkaisuun. Se kuulosti mielestäni pienen lapsen, todennäköisesti tytön kirkaisulta, joka tulee aivan korvani juuresta. Havahduin hereille ja katsoin välittömästi puolisooni. Hän näytti kuitenkin nukkuvan rauhallisesti, joten rauhoittelin omankin mieleni, ääni oli kirkunut vain pääni sisällä. Niin se on, <i>pakkohan</i> sen oli olla niin, järkeni toisteli. Olin kuitenkin säikähtänyt sitä niin perusteellisesti, etten saanut hetkeen uudelleen unta. Pohdin silloin "katsomaani" unta, eikä kirkaisu sopinut siihen mitenkään, vaikka kuinka käänteli ja väänteli unen joustavia rakenteita ja tapahtumia mielessään.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Tuollainen yöllinen ääni on niin helppo heittää unen syyksi. Pelkäksi mielikuvituksen tuottamaksi tapahtumaksi. Yöllä asiaa pohtiessani epäröin kuitenkin. Tavallinen nukkuja ei olisi moksiskaan moisesta äänestä, mitä nyt olisi varmasti herännyt myös säpsähtäen, mutta ihminen, joka näkee useimmiten <a href="https://paranormaalinrajamailla.blogspot.com/2018/09/selkouni.html" target="_blank">selkounia</a> tai ainakin muistaa keskeneräisen unen herätessään yhtäkkiä sen katveesta, on pelottava kirkaisu korvan juuressa perin mystistä.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Asia olisikin ehkä jäänyt vain omaksi pohdinnakseni, mutta seuraavana yönä sama tapahtui uudelleen. Tismalleen samalla kaavalla. Näin jotain miellyttävää unta (sillä painajaisia en ole nähnyt sitten <a href="https://paranormaalinrajamailla.blogspot.com/2016/02/unensieppaaja.html" target="_blank">unensieppaajan</a> hankinnan), kun yhtäkkiä kuulin kovan kirkaisun vieressäni. Säpsähdin taas hereille ja minusta tuntui kylmäävällä tavalla, että ääni oli kuulunut ennemmin oikealta puoleltani, eli sängyn vierestä. Tilasta, jossa huone päättyy ulkoseinään ja ikkunaan, joka avautuu suureen metsään. Vilkaisin jälleen puolisoani, joka nukkui jälleen rauhallisesti. En käsittänyt ääntä nyt sen paremmin kuin edelliselläkään kerralla.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Sain nukkua pari yötä rauhassa, kunnes kirkaisu havahdutti minut vielä kolmannenkin kerran. Ja silloin kuulin, kuinka puolisoni sanoi puoliksi unissaan: "mikä hätänä". Nousin äkkiä istumaan sängyssä ja käännyin katsomaan puolisoani, joka näytti edelleen nukkuvan. Oliko hänkin todella kuullut jotain? Elokuisen yön pimentämä huone ei näyttänyt tutulta ja rauhoittavalta makuuhuoneeltani, vaan kylmän kolkolta paikalta. Jotain tuntui olevan vialla, mutta en päässyt käsitykseen siitä mitä. Minulla ei ollut muita vaihtoehtoja kuin käpertyä takaisin peittoni suojaan yössä vaanivilta paranormaaleilta ilmiöiltä.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Aamulla kysyin puolisoltani mitä yöllä oli tapahtunut. Hän totesi, että minä olin pitänyt jotain meteliä. Olin päästäni pyörällä. Oliko kylmäävä kirkaisu tullut unestani, sänkyni vierestä vai kenties minusta? Voisiko olla niin, että minä olisin itse kirkaissut? Vai oliko se kuulostanut vasemmalla puolellani nukkuvaan puolisooni vain siltä, kuin ääni tulisi minusta, vaikka se tosiasiassa ei ollut tullut samasta sängystä alkuunkaan.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Jotain hänkin oli kuullut, ja puolihorteissaan siihen reagoinut. Minä kuitenkin hätkähdin hereille joka kerran kun kirkaisu ravisti minut kauhealla tavalla pois unenomaisesta rauhan maasta. Yhtenäkään kertana ääni ei sopinut meneillään olevaan uneeni, ja tämä ajatus jätti minut enemmän ymmälleen kuin mikään muu. Kuinka helppo selitys olisi, että kaikki tämä olisi tapahtunut vain pääni sisällä. Mutta onko helpoin reitti aina se oikea?</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">En tunne taloni entisiä asukkaita tai tiedä heidän historiaansa. Näillä mailla on kuitenkin asunut alkuperäisesti Karjalasta 40-luvulla evakkoon lähtenyt perhe ja tämän perheen poika rakensi aikanaan talon, jossa nyt asumme. Tästä sukuhaarasta ei enää ole hengissä kuin taloni rakentajan poika. Tiedän heillä olleen myös tyttären, mutta tämä tytär on jo kuollut, ja niin kävi käsittääkseni hänen aikuisiällään.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Varmaa on nyt vain se seikka, että jostain pikku tytön pelkoa täynnä oleva, sisuskaluja hyytävällä tavalla jäädyttävä kirkuna tuli, ja niin kävi kolmena eri yönä. Mielestäni, ulkoa tai... Sänkyni vierestä.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Yöllä ihminen on haavoittuvimmillaan, tajunnan rajamailla. Unien ja todellisuuden välimaastoissa. Silloin haluamme olla turvassa. Silloin meidän <i>täytyy</i> saada olla turvassa.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Mutta entäpä jos silloin, heikoimmalla hetkellämme, meitä on myös helpoin lähestyä rajan takaa? Entä, jos olemme silloin kaikkein lähempänä henkistä maailmaa?</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Oliko yöllinen tapahtuma jonkinlainen viesti? Sirpaleinen muisto? Unta vai mieleni temppu?</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">En kuullut kirkaisua enää neljättä kertaa.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Ainakaan vielä...</span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><br /></span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><br /></span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><br /></span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><br /></span></p>Hämärän Rajamaillahttp://www.blogger.com/profile/05444249672349713616noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5370444792925474906.post-56161803160641953982021-07-31T21:15:00.000+03:002021-07-31T21:15:41.187+03:00Round and round we go<p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Heinäkuu tarjosi minulle tullessaan myös pienimuotoisen irtioton kotimaan matkailun muodossa. Vierailin eräässä kauniissa pikkukaupungissa Länsi-Suomessa, ja päädyin paikallisen kanssa erittäin mielenkiintoisen keskustelun pauloihin.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Kaikki sai alkunsa linnuista. Katsoin rannikolla taapertavia lokinpoikasia ja sydäntäni särki tarinat, joissa joku ihmishirviö on vain omaksi huvikseen kiduttanut noita viattomia olentoja. Muistin myös variksenpojan, joka jäi auton alle lähellä kotiani ja pikkulintuja, jotka päättävät päivänsä lentämällä ikkunanlaseja päin. Olin jostain syystä poikkeuksellisen sentimentaalisella tuulella. Seurassani oli eräs paikallinen, vanha nainen, joka oli etäistä sukua puolisolleni.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Naisen rauhallisen seesteinen ja viisas olemus sai minut puhumaan, ja kerroinkin pitäväni linnuista todella paljon. Oudon tunteen vallassa kerroin herkistyväni niiden surullisten kohtaloiden vuoksi ja tuntevani suunnatonta kiukkua, kun joku tekee niille väärin. Puolustuskyvyttömät olentoparat.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Nainen oli hetken hiljaa ja vilkaisi minua sitten ovelasti iänkaikkisen tietävän näköisillä, vanhuuden harmaannuttamilla silmillään. Hän lausui hitaasti, että jokainen meistä tuntee eniten yhteyttä siihen, mikä on toteemieläimemme. Siihen, mitä olemme olleet kauan sitten ja tulemme olemaan aina uudelleen.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Lausahdus kuulosti niin maagiselta ja mystiseltä, että kysyin oitis mitä hän sillä tarkoittaa. Hän sanoi uskovansa sisällämme virtaavan energian syntyvän uudelleen eri muodoissa. Ihmisestä ihmiseen, eläimestä ihmiseen ja takaisin. Hän ei käyttänyt sanaa sielu, tai puhunut sielunvaelluksesta, vaan käytti nimenomaan termiä <i>energia</i>. Hän kuitenkin kertoi, että tuo energia on niin vahvaa, että jaksaa kantaa mukanaan kuvia, <i>muistoja</i>. Joskus näemme asioita, joita emme tässä elämässä ole nähneet. Muistin heti mainita <a href="https://paranormaalinrajamailla.blogspot.com/2016/06/olen-ollut-taalla-ennenkin.html" target="_blank">déjà vun</a> ja kuinka sen uskotaan olevan muisto tai merkki sielunvaelluksesta, tai toisin sanoen uudelleen syntymästä. Vanha nainen hymyili ja nyökkäsi. Sitten hän totesi, että kaikkien pitäisi löytää sisimpänsä ja hyväksyä totuus, niin he valaistuisivat. Ja sanottuaan tämän hän nousi hitaasti, silmäili lintuja vielä hetken, nyökkäsi minulle hymyillen veikeästi ja poistui paikalta.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Jos ajatellaan vanhuksen tienneen jotain, mitä muut eivät tiedä ja uskomme hetken hänen olleen oikeassa. Onko ajatus lohdullinen vai pelottava? Entä jos olisikin näin helppoa saada vastaus ikuiseen kysymykseen: <a href="https://paranormaalinrajamailla.blogspot.com/2018/03/elaman-jalkeen.html?" target="_blank">mitä tapahtuu elämän jälkeen?</a> Olemmeko me kaikki valtavaa määrää energiaa, joka syntyy uudelleen muualla, kun energia poistuu nykyisestä olemuksestamme? Ehkä ajatus on lohdullinen, jos uskoo läheistensä energian pysyttelevän aina lähellä, magneetin tavoin. Ehkä siksi tunnemme järjetöntä vetoa tai yhteenkuuluvuutta tiettyihin asioihin tai ihmisiin.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">On mahdotonta sanoa mikä todella on totuus, mutta kaikelle kannattaa olla avoin. Jos ei muuta, saa ainakin itselleen ja omille arvoilleen pohtimisen aihetta. Maailmankaikkeus on täynnä ihmeitä ja selittämättömiä tapahtumia, ja on olemassa ihmisiä kertomassa <a href="https://paranormaalinrajamailla.blogspot.com/2017/05/elaman-ja-kuoleman-rajamaat.html" target="_blank">elämän ja kuoleman rajamaista</a>.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Haluan uskoa ainakin siihen, että ei ole olemassa loppuja, on vain alkuja.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Vaikka tämäkin on ennen kaikkea henkilökohtainen uskon asia, on rauhoittavaa ajatella, että ehkä tiimalasiemme hiekan valuessa pohjaan viimeistä jyvää myöten, se vaan käännetään ympäri.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Round and round we go...</span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><br /></span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><br /></span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><br /></span></p>Hämärän Rajamaillahttp://www.blogger.com/profile/05444249672349713616noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5370444792925474906.post-84136438982224019332021-06-29T21:10:00.001+03:002021-06-29T21:10:54.094+03:00Varoitus<p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><i>Muutatte noidan taloon.</i></span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Niin heille sanottiin, mutta he vain kohauttivat olkiaan asialle. Elettiin 1800-luvun loppua, keskiaikaiset noitavainot olivat jääneet jo kauas taakse, ja usko "pakanallisiin", yliluonnollisiin voimiin ja olentoihin oli hiipunut ajan saatossa. Varoitus kuitenkin puistatti etenkin perheen äitiä, joka oli viimeisillään raskaana.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Uusi koti oli tilava ja kaunis puutalo pienessä, idyllisessä maaseutumiljöössä, kylässä, jossa kaikki tunsivat toisensa läheisesti ja ketään ei jätetty yksin. Tai näin perhe uskoi. Muuton jälkeen he kuitenkin oppivat karvaasti, että kukaan ei uskaltanut astua jalallaan heidän kotinsa pihapiiriin.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Perheen äiti, seitsemännestä raskaudestaan väsyneenä, selvitti kyläläisten tuntemuksia, ja sai ykskantaan vastaukset, että talossa aikaisemmin asunutta naista pidettiin todella pahaenteisenä, saatanallisia rituaaleja suorittavana noitana, ja häntä oltiin vältelty viimeiseen asti. Talo oli jo tovin ollut tyhjillään, ja talossa asuneen naisen kaukainen serkku oli lopulta hoitanut myynnin eteenpäin.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Perhe tarvitsi tämän talon ja sen tilukset, mutta vasta muuton jälkeen heille selvisi todellinen syy, miksi talo oltiin myyty pilkkahintaan. Perheen isä kielsi vaimoa jatkamasta asian tonkimista, ja kuuliaisena ihmisenä vaimo teki niin. Hän ei kuitenkaan koskaan saanut epäilystä ja pelkoa ravisteltua sisältään.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Noita. Ei mikään pääsiäisen aikaan luudalla lentelevä varismaisesti käkättävä vanha eukko, vaan synkkä, hiljainen ja karmealla tavalla läsnäoleva ihminen. Toimien muihin kyläläisiin nähden poikkeuksellisesti joko sosiaaliselta käytökseltään tai kotioloissaan, mutta jokin silti nostatti kyläläisten pelon hänen lähellään.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Hän kuoli, niin sanotaan. Ruumista ei koskaan löydetty, tai ainakaan sen siunaamisesta haudan lepoon ei ole jäänyt merkintöjä. Sen sijaan perheen kuuden lapsen viimeiset siunaukset löytyvät kirkonkirjoista.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Nämä kaikki kuusi lasta kuolivat perheen asuessa kyseisessä talossa. Osa kulkutauteihin, yksi pelto-onnettomuudessa. Yksi epäonnekas hukkui kotimatkallaan matalaan ojaan sadan metrin päähän kotitalostaan ja yksi katosi. 1800-luvun lopussa oli edelleen surullisen todellista, että kaikki lapsista eivät välttämättä selviytyisi aikuisikään saakka, mutta muutaman vuoden sisällä eri syihin menehtyi niin monta perheen lasta, että perheen äiti ei enää kestänyt. Perhe muutti ja vei ainokaisensa, noidan talossa syntyneen pikku tytön mennessään. Taloa ei enää myyty, vaan se jätettiin lahoamaan sijoilleen.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Tämä tarina on totta, ja löytyy omasta sukuhistoriastani. Perhe, jota varoitettiin muuttamasta noidan taloon. Perhe, joka ei uskonut varoitusta. Perhe, joka menetti miltei kaikki lapsensa muutaman vuoden sisällä muutosta.</span></p><p><span style="color: #cccccc;"><span style="font-family: helvetica;">Kuullessani tämän palan historiaani, kylmät väreet kiipivät käsivarsiani pitkin saaden sydämeni lyömään kovemmin. </span><span style="font-family: helvetica;"><a href="https://paranormaalinrajamailla.blogspot.com/2016/12/ja-hanet-poltettakoon-roviolla.html" target="_blank">Joskus yliluonnollisia kykyjä harjoittavia</a> ihmisiä on lähempänä meitä, kuin edes uskallamme ajatella. Jokaisen historiasta löytyy noitatarina, mutta siitä, onko kyseessä mahdollisesti paikallinen kylähullu, oikeasti mielisairas ihminen vai todellinen, paranormaaleihin asioihin sekaantunut kanssakulkijamme, en voi ottaa kantaa. Noituus on välähtänyt elämässäni niin sukuhistoriassani kuin lapsuudenkotini lähellä liikkuvissa tarinoissa. </span><span style="font-family: helvetica;">En ole, edes lapsuudenmaisemiini muuton jälkeen, uskaltanut vierailla </span><a href="https://paranormaalinrajamailla.blogspot.com/2016/02/verivalkama.html" style="font-family: helvetica;" target="_blank">Verivalkamalla</a><span style="font-family: helvetica;">. On turvallisempaa olla kotonaan autuaan tietämättömänä synkästä voimasta, joka saattaa olla haudattuna sinne, odottaen oikeaa hetkeä päästä pinnalle.</span></span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Tästä noidan taloon muuttaneesta perheestä luki vielä sukukirjoissa outo merkintä, että tämä heidän kadonnut tyttärensä olisi katoamispäivänään sitonut punaisen satiininauhan hiuksiinsa, ja että tämä satiininauha olisi päivien sisällä katoamisesta löytynyt talon ulko-oven edestä.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Tietojen mukaan perheen äiti sairastui pian muuton jälkeen ja menehtyi. Mies meni uusiin naimisiin hiukan myöhemmin, ja perheen nuorin tyttö sopeutui uuteen elämäänsä. Mainintoja noituudesta ei ole tässä sukuhaarassa enää myöhemmin, mutta kysymyksiä herättäviä kuolemantapauksia esiintyi edelleen satunnaisesti tähän päivään saakka.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Eräs vanhempi sukulaiseni, joka on perehtynyt sukuhistoriaamme, sanoi kuin olisi itsestään selvää, että tuon kyseisen perheen olisi vain pitänyt muuttaa johonkin toiseen taloon, noita kun ei tykännyt että hänen taloonsa muutettiin. Nykyään talon sijaintia ei tiedetä tarkalleen, sillä se syttyi palamaan, tai sytytettiin, joko vuoden 1918 sisällissodan levottomuuksien aikaan tai muussa yhteydessä, mutta vuoteen 1920 mennessä talosta ei enää ollut jäljellä merkkiäkään. Tuolla alueella on jo uusia taloja ja onkin kiehtovaa, että erästä kohtaa tuolla alueella nimitetään paikallisten keskuudessa Ruttometsäksi. Puiden joukkoon metsän siimekseen kun tuppaa muodostumaan kuivunut ympyrä.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Voiko olla sattumaa, että myös aikaisemmin mainitsemassani Verivalkama-blogitekstissäni yhdistin kuivuneen ympyrän noituuteen?</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">En voi jälleen kerran todeta asiasta paljoa, mutta aikaisemminkin kirjoittamani lausahdus sopii tähän yhteyteen:</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Entä, jos sattumia ei olekaan?</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Niin syvät jäljet tämä pala sukuhistoriaani kuitenkin on minuun jättänyt, että mikäli minulle talokauppojen yhteydessä annettaisiin tietoon jotain pimeään paranormaaliin toimintaan liittyvää, en tekisi kauppoja.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Tarinan perheen äiti olisi todennäköisesti asiasta kanssani samaa mieltä.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><br /></span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><br /></span></p>Hämärän Rajamaillahttp://www.blogger.com/profile/05444249672349713616noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5370444792925474906.post-54129943214757192132021-05-28T17:17:00.002+03:002021-09-29T15:14:06.753+03:00Kaivonkatsoja<p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Olen koko bloggaushistoriani aikana jaksanut muistuttaa, että uskon maailmassa olevan enemmänkin, kuin mitä näemme. Alusta asti olen toitottanut <a href="https://paranormaalinrajamailla.blogspot.com/2016/02/kuudes-aisti.html" target="_blank">kuudennesta aistista</a>, jonka uskon löytyvän aivan jokaiselta. Toisilla vain umpeen muurattuna ja unohdettuna, mutta kun suhtautuu asioihin avoimesti, saa varmasti kokea selittämättömiä tapahtumia elämässään. Niitä on vain hankala jälkikäteen todistaa, niitä kun ei voi tilata paikalle oman mielen mukaan. Ja jos yrittäisi tehdä tällaisen "tilauksen" se voisi mennä karmealla tavalla pieleen.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Kävin hiljattain äärimmäisen mielenkiintoisen keskustelun kylälläni asustavan eläkeläismiehen kanssa. Hetken nimittäin jutusteltuamme, hän kertoi kyvystään katsoa kaivonpaikan, hän osaa oksalla etsiä vettä. Vaikka uskonkin yliluonnolliseen, minulla on kuitenkin aina ensimmäisenä tapana olla skeptinen, joten nytkin kuuntelin ensin hiljaa epävarmana siitä, olenko juuri kohdannut kuudennen aistinsa kanssa sujut olevan vanhemman herrasmiehen, vai kuuntelenko eläkeikäisenä höperöityneen iäkkäämmän puoleisen miehen juttuja. Ei mennyt kuin muutama minuutti, kun olin täysin vakuuttunut kyseisen miehen olevan paitsi täysin järjissään, mutta myös äärimmäisen terävä.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Hän kertoi huomanneensa kykynsä jo nuorena poikana, kun hänen setänsä opetti kaivonkatsomista hänelle ja sen jälkeen hänen satunnaisesti joidenkin tuttavien rakennustyömailla aina näyttäneen parhaan paikan kaivolle. Koskaan ei oltu kaivoa hänen osoittamaansa paikkaan turhaan kaivettu.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Miehen serkulla oli sama kyky, ja he olivatkin kerran yhdessä olleet erään rakentajan tontilla kaivonpaikkaa katsomassa. Rakentaja oli ollut kiinnostunut aiheesta ja eläkeläismies kehotti häntä kokeilemaan itse, ojentaen hänelle päästä haarautunutta oksaa. Rakentaja oli lähtenyt keskittyneenä kulkemaan tontilla, mutta ei ollut havainnut mitään muutosta. Eläkeläismies kertoi, että oikealle paikalle löytäessään, oksaa pitkin kulkee jonkinlaista energiaa, joka saa kepin värisemään. Näin ei kuitenkaan rakentajalla käynyt. Eläkeläismies ja hänen serkkunsa nappasivat molemmat rakentajan olkapäästä kiinni, ja kehottivat tätä kiertämään uudelleen. Yhtäkkiä keppi alkoi täristä ja rakentaja huudahti yllättyneenä. Hän kertoi tunteneensa jonkinlaisen virtauksen näiden kahden miehen ja kepin välillä, ja hänen ihonsa oli noussut välittömästi kananlihalle, vaikka oli helteinen kesäpäivä. Kokemus oli rakentajalle ainutlaatuinen ja uskomaton.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Kuuntelin haltioituneena eläkeläismiehen tarinaa. Kysyin, uskooko hän kyvyn olevan geeneissään, johon hän totesi uskovansa kyvyn olevan kenellä vain, kunhan mieli pysyy avoimena. Sen jälkeen hän vielä naurahtaen sanoi, että nykypäivänä ihmiset ovat vain vieraantuneet hengellisistä asioista.</span></p><p><span style="color: #cccccc;"><span style="font-family: helvetica;">Kirjassa <i>Maailman mysteerit </i>(Genzmer & Hellenbrand, Gummerus 2016) taikavarvuista kerrotaan seuraavalla tavalla: "Taikavarpu on v-kirjaimen muotoinen, kaksihaarainen puunoksa, usein pähkinäpuuta tai pajua, joskin nykyään materiaalina voi olla myös muovi tai metalli. Kaivonkatsoja pitää oksan kummastakin haarasta löyhästi kiinni niin että haarakohta osoittaa ruumiista poispäin, sillä juuri tämä pää liikkuu reagoidessaan maasäteilyyn". Kirjassa kerrotaan myös, että kaivonkatsojat omien sanojensa mukaan "kalibroivat" itsensä tehtävän mukaan, ja pystyvät näin ollen etsimään muutakin materiaalia. Jotkut heistä kykenevät jopa löytämään sairauspesäkkeitä, ja luonnonparantajina he ovatkin omiaan. Kirjassa mainitaan arvostelijoiden pitävän näitä ihmetekoja </span><span style="font-family: helvetica;"><a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Okkultismi" target="_blank">okkultismina</a>, kuten kaikkea muutakin, mitä ei luonnontieteen avulla voida selittää.</span></span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Kirjan mukaan taikavarvun tarina juontaa satojen vuosien päähän ja nykyisessä muodossaan sitä on käytetty jo 1500-luvulta alkaen. Tallennettuja kertomuksia malmin etsinnästä taikavarvun avulla löytyy jo keskiajalta ja vielä 1800-luvulla sitä hyödynsivät laajalti jopa geologit ja fyysikot. Uskotaan, että on olemassa tietynlaisia "elektrometrisiä" voimakenttiä, jotka voivat aiheuttaa fyysisiä reaktioita. Ilmiön vastustajien mielestä varvun heilahtelu johtuu vain ja ainoastaan <a href="https://www.skepsis.fi/ihmeellinen/ideomotorinen_liike.html" target="_blank">ideomotorisesta liikkeestä</a>, eli pelkän mahdollisen liikkeen kuvittelu saisi aikaan liikettä pienessä mittakaavassa ja liike olisi lähtöisin piilotajunnasta. Tähän ilmiöön yliluonnollisen kieltäjät myös uskovat Ouija-laudan osoittimen liikkumisen johtuvan, ja totta puhuen se minunkin mielestäni joissakin tapauksissa johtuu siitä. Mutta joskus kyseessä on todellakin jokin selittämätön energia, joka ohjaa osoitinta. Uskon vahvasti, että jos todella sitä haluaa, Ouija-laudalla saa avattua portteja maailmojen välillä. Siksi en ole tähän leikkiin vielä uskaltanut ryhtyäkään.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">En epäile, etteikö kaivonkatsojat todella pystyisi aistia maakerrosten läpi sopivan paikan kaivolle. He ovat sinut kykynsä kanssa ja pitävät mielensä avoinna. Vaikka se johtuisi piilotajunnan synnyttämästä liikkeestä, on ihmismieli tutkimaton. Piilotajunta voi hyvin olla myös yliluonnollisten kykyjen portaali. Kaikki asiat eivät ole järjellä selitettävissä. Mutta voisiko kuka tahansa oppia tämän taidon?</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Kysyin eläkeläismieheltä onko hän opettanut kykynsä lapsilleen eteenpäin, johon hän taas naurahti ja sanoi ettei ole niin tehnyt. Tahdon siihen pitää tulla ihmiseltä itseltään. Pitää olla halua oppia ja kykyä uskoa. Ennen kaikkea täytyy olla avoin mieli. On näppärää selittää asioita "järjellä" ja tieteellisestä näkökulmasta, vaikka tämä vaihtoehto ei aina jokaista tapausta täydellisesti selittäisikään. Se on vain niin helppoa todeta, että tämä nyt vain menee näin. Vaikeaa on hyväksyä, että on olemassa asioita ja kykyjä, joihin oma ymmärrys ei riitäkään ja jotka ylittävät jopa tieteelliset käsitykset.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Skeptikoiden mukaan esimerkiksi tällaiset kaivonkatsojat tuottavat varvun liikkeen piilotajuisesti, mutta selitetäänkö hyvän kaivon paikan löytyminen tuurilla? Että jokaisella kaivonkatsomiskerralla kävisi vain niin uskomattoman hyvä mäihä, että joka kerran sattuisi löytymään sopiva paikka. Mielestäni tämä teoria ontuu vielä. Toki se pätee joihinkin, mutta jo silkasta kunnioituksesta eläkeläismiehen kanssa käytyä rehellistä keskustelua kohtaan, en voisi hetkeäkään epäillä hänen tarinaansa.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Maailmankaikkeus on pullollaan erilaisia selittämättömiä tapahtumia ja ilmiöitä, ja moni meistä on itsekin saanut kokea paranormaalin ilmiön. On myös olemassa asioita, joiden olemassaoloa ei mielestäni voi kiistää.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Kuudes aisti on yksi näistä asioista.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;"><br /></span></p>Hämärän Rajamaillahttp://www.blogger.com/profile/05444249672349713616noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-5370444792925474906.post-42755440059002463792021-04-30T21:44:00.001+03:002021-04-30T21:44:27.021+03:00Se<p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Kuka meistä ei tuntisi kauhun kuninkaan, Stephen Kingin, romaania <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Se_(kirja)" target="_blank">Se</a>? Viemäreissä vaaniva Pennywise-klovni, joka saa kuvitteellisen <a href="https://en.wikipedia.org/wiki/Derry_(Stephen_King)" target="_blank">Derryn kaupungin</a> USA:ssa pois raiteiltaan ja suoraan pahuuden synkimpään ytimeen. Kingin romaani ilmestyi vuonna 1986, mutta siitä on tehty useita filmatisointeja ja se on jäänyt elämään yhtenä klassisimpina kauhuteoksina kautta aikojen.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Kauhutarinoiden teemana murhanhimoinen pelle on oiva mauste, sillä keskuudessamme on paljon niitä, joita pelkkä tavallisen, hauskana oletetun, sirkuspellen näkeminen aiheuttaa ahdistusta ja jopa paniikkia. Klovnien pelko, <a href="https://yle.fi/aihe/artikkeli/2007/01/01/koulrofobia" target="_blank">koulrofobia</a>, on todellinen pelkotila siinä missä kaikki muutkin fobiat. Johtuneeko pelko sitten kenties lapsuuden pellekohtaamisesta, joka on ollut jollain tapaa traumaattinen, ahdistava tai loukkaava, vai onko kenties taustalla pelleistä kertovat kauhulegendat ja -tarinat, on jokin saanut pelon syntymään ja ruokkimaan itsestään tilan, jonka ahdistuneisuusoireita henkilö ei pysty enää hallita. Jokin muu ottaa silloin vallan mielessä.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Ymmärrän, että ihmismieli voi vajota niin syvään ahdistukseen, ettei edes järjellä pysty itseään puhumaan ulos siitä. Mutta entä sen vastakohta? Entä ne ihmiset, jotka haluavat pukeutua itse pelleiksi ja lähteä pelottelemaan muita? Onko se heille huumoria, ajanvietettä, vai onko taustalla halu olla pelottavan tilanteen herra? Saada toiset pelkäämään sinua?</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Vuonna 2016 tietynlaiset ihmiset menivät sekaisin. He pukeutuivat pelottaviksi pelleiksi, ja lähtivät kaduille, monesti pimeän aikaan, pelottelemaan ihmisiä. <i>Pelleilyä </i>oli satunnaisesti esiintynyt jo ennen sitä, mutta jokin sai ihmiset liikkeelle sankoin joukoin vuonna 2016. <a href="https://en.wikipedia.org/wiki/2016_clown_sightings#Scope,_timeline_and_effects_of_sightings" target="_blank">Vuoden 2016 klovni-ilmiö</a> sai alkunsa USA:ssa, Wisconsinin osavaltiossa, kun siellä kuvattiin <a href="https://abc7chicago.com/green-bay-clown-freak-gags-the-wisconsin/1458590/" target="_blank">kammottavan näköinen klovni</a> raahustamassa tyhjällä parkkipaikalla yön pimeydessä, pidellen kiinni mustista ilmapalloista. Pian klovnin ilmaantumisen jälkeen Facebookiin perustettiin sivu Gags-nimiselle klovnille ja myöhemmin, kun kuvat olivat ensin kylväneet järkytystä, myönsi paikallinen elokuvantekijä, että kyse oli hänen lyhytelokuvansa mainostempauksesta. Lyhytelokuva <i>Gags</i> ilmestyi myöhemmin vuonna 2019.</span></p><p><span style="color: #cccccc;"><span style="font-family: helvetica;">Tuolla tempauksella oli kuitenkin kova hinta, sillä siitä alkaen kohtaamisista pellejen kanssa alettiin raportoida ympäri USA:ta, muutaman kuukauden sisällä muissakin maissa. Jopa Suomessa jotkut keksivät lähteä <i>pelleilyyn</i> mukaan. Pahimmillaan ilmiö johti jopa väkivaltaisuuksiin. Ohessa </span><span style="font-family: helvetica;"><a href="https://www.youtube.com/watch?v=Il_KGsw2miI" target="_blank">kuvamateriaalia pelleistä</a> ja <a href="https://www.youtube.com/watch?v=9wVC5Yw3SvU" target="_blank">kohtaamisista klovnien kanssa</a>.</span></span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Yllä olevien linkkien takaa löytyvissä videoissa kuvataan <i>pelleilyn</i> trendiä, kun se oli kuumimmillaan. Suuri osa pelottelusta tuntui tapahtuvan tienvarsilla ja kulkuväylillä, mutta osa pelottavista pelleistä odotteli "uhrejaan" kaikessa rauhassa puistoissa ja metsiköissä. Tuolloin itsekin pelkäsin kohtaavani yön pimeydessä kammottavan klovnin, mutta lenkkeilin silloin vain koirani kanssa. Minun ja koirani, sekä pelottavan pellen kohtaaminen ei olisi käynyt pellen kannalta kovinkaan suotuisasti.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Eräs tuttavani sanoi kerran, että jotkut "myyvät sielunsa paholaiselle", ja se kuihtuu hitaasti pois heidän sisältään. Lopulta jäljelle jää enää kuori, joka toimii, muttei tunne. Tällaista sielunkauppaa ei tehtäisi ihan tavalliseen tapaan, vaan vähä vähältä ihminen luovuttaisi ydintä itseään demoneille tekemällä tietoisia <i>pahoja</i> valintoja. Tuntevatko nämä viitisen vuotta sitten <i>pelleilleet</i> ihmiset itsensä vielä kokonaisiksi?</span></p><p><span style="color: #cccccc;"><span style="font-family: helvetica;">Moni heistä oli nuoria, jotka toimivat mielestään hauskan, mutta karmivan, trendin varjolla. Ehkä näin vuosia myöhemmin he katuvat, että kenties pilasivat jonkun toisen mielenterveyden tai jopa koko elämän. Ehkä he luulivat, ettei syvempää vauriota tapahdu ja kukapa ei olisi joskus nuorena halunnut "jekuttaa" muita, vaikkapa pilapuheluja soittamalla. Mutta minkälaisia mieliä kätkeytyikään makaaberien pellenaamareiden taakse? Minkälaisia ihmiskohtaloita? </span><span style="font-family: helvetica;">Kuinka moni heistä möi sielunsa tuona syksynä?</span></span></p><p><span style="color: #cccccc;"><span style="font-family: helvetica;">Samainen tuttavani sanoi myös, että pelkän kuoren ollessa jäljellä, pääsee paha sisään. </span><span style="font-family: helvetica;">Pellen hahmo ei ollut Pennywisellekaan mikään muu, kuin pelkkä työkalu.</span></span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Sirkuspellet ovat harmittomia ja huvittavia. Mutta joidenkin pellenaamarien takaa ei voi enää löytää inhimillisyyttä.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Kauniita unia, hassunhauskoja pellejen kuvia...</span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><span style="color: #fcff01;"><b>(Varoitus, alla oleva video saattaa säikäyttää)</b></span></span></p><p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><iframe allowfullscreen="" class="BLOG_video_class" height="266" src="https://www.youtube.com/embed/2c4jlP_tlDo" width="320" youtube-src-id="2c4jlP_tlDo"></iframe></div><br /><span style="font-family: helvetica;"><br /></span><p></p><p><span style="font-family: helvetica;"><br /></span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><br /></span></p><p><br /></p><p><span style="font-family: helvetica;"><br /></span></p>Hämärän Rajamaillahttp://www.blogger.com/profile/05444249672349713616noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-5370444792925474906.post-37802836654183947342021-03-28T18:18:00.001+03:002021-03-28T18:18:02.139+03:00Joitakin ovia ei ole tarkoitettu avattaviksi<p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Siitä on jo vuosia, kun kirjoitin ensimmäisestä <a href="https://paranormaalinrajamailla.blogspot.com/2016/06/kurkotus-tuonpuoleiseen.html" target="_blank">spiritismikokemuksestani</a>, ja vaikka myöhemmissä teksteissä mainitsinkin olevani lähempänä esimerkiksi Ouija-laudan kokeilua, en ole edelleenkään uskaltanut avata sitä ovea. Joka kerran, kun olen hieman lähempänä, joku läheiseni, tuttavani tai ystäväni kertoma tarina sysää minut jälleen turvallisen välimatkan päähän. Näiden asioiden kanssa ei kannata pelleillä, oli kyse sitten <a href="https://paranormaalinrajamailla.blogspot.com/2016/07/legenda-ouija-laudan-demonista.html" target="_blank">kohtaamisesta Ouija-laudan demonin kanssa</a> tai siitä, ettei <i>leikkiin ryhtynyt</i> <a href="https://paranormaalinrajamailla.blogspot.com/2016/06/ei-valoa-kaytavan-paassa.html" target="_blank">leikkiä kestänytkään</a>.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Uskokaa pois, aion päästä siihen pisteeseen vielä, mutta ensin haluan jakaa erään ystäväni kokemuksen.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Aikaisemmin olen kertonut, kuinka spiritistisessä Ouija-istunnossa on kolme sääntöä, joita ainakin tulee noudattaa. Sormiaan ei saisi irrottaa osoittimelta, huoneessa olevaa "henkeä" ei saisi pyytää tekemään ääntä, sillä se saattaa toimia porttina elävien maailmaan ja peli pitää aina lopettaa selkeästi ääneen hyvästelemällä. Ystäväni kokeilussa yksikään yllä olevista ei toteutunut.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Ystäväni intoutui Ouija-laudasta nuorena, kokeilunhaluisena ja nuoren kuolemattomuuden tunteen sykkiessä suonissaan. Silloin ajatus kuolemasta tuntuu kaukaiselta ja hataralta, elämässä riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteita, joista selviää aina. Myöhemmin elämää katsoessa huomaa, että onkin selvinnyt vain pirunmoisella onnenkantamoisella ja nuoruuden tietämättömyyden mukanaan tuomalla tuurilla, ja on kiitollinen turvallisista ja rauhallisista päivistä, sillä kaikki eivät selviä.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Ystäväni kokeili Ouijaa siskonsa kanssa eräänä "tylsänä" syysviikonloppuna, sattumoisin lähellä päivää, jolloin kuolleet kulkevat keskuudessamme, lähellä vainajien muistopäivää. He olivat lainanneet laudan ystävältään, jonka piti myös osallistua, mutta tämä oli jänistänyt viime hetkellä. Heillä ei ollut minkäänlaista käryä miten laudan kanssa toimitaan, mutta päättivät kuitenkin kokeilla. Alkuun tapahtuma oli huvittavaa ja hermostuttavalla tavalla jännittävää, mutta ystäväni huomasi siskonsa asenteen muuttuvan rajusti pelin edetessä pidemmälle. Hän kertoi, että osoitin oli liikkunut kyllä, mutta he eivät olleet saaneet siitä mitään selkoa. Kuin tilauksesta, olivat talon sähköt pätkäisseet hetkeksi, ja se oli riittänyt siskolle, joka oli valojen sytyttyä muuttunut valkeaksi kuin lakana. Peli oli lopetettu äkkiä, pakattu takaisin laatikkoonsa ja sisko oli käskenyt ystävääni toimittamaan sen kauas hänestä.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Pelaamista seuranneet viikot paljastivat jotain karmeaa tapahtuneen. Ystäväni huomasi siskonsa käytöksessä muutoksen. Normaalisti hilpeä ja iloinen perheen kuopus alkoikin vetäytyä kuoreensa ja ennen perheen aamuvirkkuna tunnettu tyttö halusikin nukkua kaikista pisimpään. Ystäväni ei ensin halunnut yhdistää muutosta Ouijaan, se tuntui ajatuksena liian pelottavalta. Jokin oli kuitenkin hänen siskossaan pahasti vialla.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Hän uskoutui asiasta äidilleen, joka kertoi myös olleensa huolestunut nuorimmaisensa viime aikaisesta käytöksestä. Äiti kysyi oliko siskosten välille tullut riitaa, ja koska vastaus oli kieltävä, hän ajatteli kyseessä olevan jonkinlaista nuoruuden kasvukipua ja aikuistumisen mukanaan tuomaa ailahtelua. Kun ystäväni kertoi heidän yhteisestä spiritismi-istunnostaan, hänen äitinsä naurahti hermostuneesti ja jätti asian sikseen.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Ystäväni muistelee, että suurin piirtein parin viikon kuluttua istunnosta hän oli yöllä herännyt siihen, että hänen siskonsa seisoi hänen huoneessaan tuijottamassa erään seinän nurkkaa. Ystäväni säikähti miltei kuoliaaksi, ja yritti varovasti kutsua siskoaan nimeltä. Tämä ei kuitenkaan reagoinut. Sisko ei ollut koskaan aikaisemmin kävellyt unissaan, eikä heidän perheessään muillakaan ollut taipumusta tähän kauhistuttavaan tapaan. Ystäväni yritti saada siskonsa lähtemään takaisin omaan huoneeseensa, muttei uskaltanut mennä tätä lähelle. Tilanne tuntui jatkuvan ikuisesti, kunnes lopulta sisko kääntyi ja vaelsi konemaisesti ulos ystäväni huoneesta. Aamulla sisko ei tiennyt tapahtuneesta mitään, ja tuhahti vain kun ystäväni väitti hänen kävelleen unissaan.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Seuraavana iltana ystäväni blokkasi huoneensa oven sisäkautta, jotta sisko ei pääsisi jälleen yllättämään häntä yöllä. Hän nukkui pelonsekalaista unta, ja havahtuikin keskellä yön pimeyttä jälleen siihen, että joku kolisteli hänen huoneensa oven takana. Kahvaa käännettiin ensin hiljempaa, sitten voimakkaammin. Oven alareunasta näkyi selvä varjo, ystäväni uskoi siskon olevan jälleen oven takana. Tuli hiljaista, mutta varjo pysyi paikallaan. Sitten yhtäkkiä kahvaa rynkytettiin voimalla, ystäväni kertoi tuntevansa pakahtuvansa kauhuntunteeseen sisällään. Kuin jokin olisi ottanut siskon valtaansa.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Öistä tuli pelottavia ja sisko oli päivisin etäinen, väsynyt ja masentunut. Eräänä yönä ystäväni joutui käydä keskellä yötä vessassa, joutuen kokoamaan kaiken rohkeutensa uskaltaakseen käytävän varrella olevaan vessaan. Hän syöksyi sinne, laittoi valot päälle ja lukitsi oven visusti. Kun hän oli valmis ja lähdössä, kuuli hän kuinka lattia narahti vessan oven takana. Hän kutsui varmuuden vuoksi siskoaan, vaikka tiesikin ettei kukaan tulisi hänelle vastaamaan. Hän raotti ovea ensin vähän kurkistaakseen, ettei sisko ollut oven takana, ja käytävä olikin tyhjä. Astuessaan ulos hän kuitenkin näki kauhukseen, että sisko seisoi jälleen hänen huoneensa oven takana täysin liikkumatta, ovea tuijottaen. Sisko näytti tavallista pidemmältä ja ystäväni sisuskalut vääntyivät pelosta, kun hän huomasi hämärässä, että sisko näytti ikään kuin leijuvan hiukan lattian tason yläpuolella. Joko niin, tai sitten sisko seisoi luonnottomasti aivan varpaidensa kärjillä. Pelko oli yksinkertaisesti liikaa ja ystäväni rupesi huutamaan. Sisko näytti romahtavan lattialle ja alkoi myös kirkua ja itkeä, pian vanhemmat juoksivat hätääntyneinä paikalle. Heitä odotti käytävässä vain kaksi lohduttomasti itkevää tytärtään, joiden selitykset tapahtumista kuulostivat tulevan suoraan kauhuelokuvasta.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Seuraavana päivänä ystäväni puhui asiasta siskolleen, joka oli ensimmäistä kertaa valmis kuulemaan kaiken. Herättyään keskeltä käytävää edellisenä yönä, oli hän valmis uskomaan jonkin olevan pielessä. Sisko kertoi mustelmista, joita häneen oli alkanut ilmestyä yöaikaan. Hän tunsi pohjatonta väsymystä ja ajatukset tuntuivat katkeilevan. Siskokset päättivät päättää kaiken miten se oli alkanutkin, he pitivät samana iltana uuden spiritistisen istunnon. Ystäväni kertoi, etteivät he oikein tienneet mitä tehdä, mutta hokivat yhdessä lausetta "jätä meidät rauhaan", eikä tämän istunnon jälkeen sisko enää, ainakaan tiedettävästi, kävellyt unissaan.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Keskustelimme ystäväni kanssa asiasta kauan, ja hän ymmärsi, että joku saattaisi uskoa kaikelle löytyvän järjellä selitettävän ratkaisun kenties sisarusten väsymyksestä. Väsymys ja uneen sekoittuminen ovatkin skeptikoiden suurimmat työkalut heidän kääntäessään selittämättömiä tapahtumia järjellä selitettäviksi. Mutta vain he, jotka ovat yliluonnollisia tapahtumia kokeneet ymmärtävät, kuinka kaukana uni silloin todellisuudessa on. Hereillä olo on suorastaan piinaavan todellista jokaisen kauhua jäytävän hetken jolloin toivot, että olisitkin vain unessa. Kuinka helppo selitys se olisikaan. Mutta ystäväni mukaan myös kaukana todellisuudesta.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Jokin muuttui lopullisesti ystäväni siskossa noiden viikkojen jälkeen. Ei mitään suurta, mutta kuitenkin havaittavaa. Hän vajoaa ajoittain tietynlaiseen syvän pohjattomaan ahdinkoon, kuin jokin olisi tuolloin haavoittanut hänen sieluaan, eikä se olisi koskaan parantunut täysin. Ystäväni kertoi, että sisko ei ole halunnut puhua tapahtumista tai omista muistikuvistaan vuosiin, kuin yrittäisi unohtaa ne olemalla ajattelematta niitä. Ystäväni on alkanut pohtia, pitäisikö heidän yrittää uutta istuntoa, jos siitä olisi apua. Jos kaiken tekisi ehdottoman tarkasti kaikkia ohjeita noudattaen.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Vastasin, etten suosittele sitä, mutta jos he päätyvät niin tekemään, haluan olla mukana.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Mitä vuosia sitten tapahtui tuossa perheessä?</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Osallistumalla voisin saada lisää vastauksia tähän kysymykseen.</span></p><p><span style="color: #cccccc; font-family: helvetica;">Vaikka toisaalta... <i>Joitakin ovia ei ole tarkoitettu avattaviksi.</i></span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><br /></span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><br /></span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><br /></span></p><p><span style="font-family: helvetica;"><br /></span></p>Hämärän Rajamaillahttp://www.blogger.com/profile/05444249672349713616noreply@blogger.com0