sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Unihalvaus

Tuona yönä heräsin jälleen asunnossamme kuuluvaan kolahdukseen ja narahdukseen portaissa. Jokin oli tulossa, mutta olin aivan liian peloissani avatakseni silmäni, nähdäkseni minua yön pimeydessä vaanivan vaaran. Yhtäkkiä vaistosin jonkin pahan, sieluttoman, läsnäolon makuuhuoneessani. Pelko iski minuun kuin myrskyaallot rantaan ja sykkeeni kiihtyi. Olin yksin kotona, en voinut edes huudahtaa puolisolleni, varoittaa, että joku on huoneessamme.

Kauhuissani ajattelin, että esitän vain nukkuvaa, yritän seurata huonetta muilla aisteillani, jotka olivat pelon vuoksi terävöityneet äärimmilleen. Minulla oli kylmä ja huoneessa oli painostavan hiljaista. Makasin selälläni sängyllä silmät kiinni, kun tunsin jonkin painavan alavatsaani, kuin joku olisi istunut päälleni pimeässä. Tunsin selkäni painuvan kiinni patjaan tiukemmin, ja pelkäsin kuollakseni että jokin rusentaa minut hengiltä. Hengittäminen oli vaikeaa, en uskaltanut edes yrittää vetää syvään henkeä, peläten että jokin päälläni istuva olento havaitsisi etten nukukaan.


Yritin päättäväisesti siirtää käteni alavatsani päälle varmistaakseni oliko siinä todella jotain, mutta käteni ei suostunut liikahtamaankaan. Ajattelin, että olen niin lamaantunut kauhusta, etten pysty enää edes liikkumaan. Kauhu jäyti sisuskalujani ja painontunne vatsallani kävi yhä ahdistavammaksi. Sitten, aivan yhtäkkiä ja nopeasti, paino nousi päältäni. Makasin vielä hetken hereillä uskaltamatta avata silmiäni, uskaltamatta liikahtaa. Kun olin varma, että olen jälleen yksin siirsin varovaisesti käteni vatsani päälle. En tuntenut siinä enää mitään poikkeavaa joten kurotin napauttamaan yöpöytäni valon päälle ja nousin peittoa hamuten istualleni sängynlaidalle.


Mitä hemmettiä juuri äsken tapahtui? Kotonani oli jo jonkin aikaa kuulunut ääniä, etenkin öisin oli vaikea olla heräilemättä kolahduksiin, mutta mitään tämänkaltaista en ollut koskaan aikaisemmin kokenut. En koskaan ollut tuntenut fyysisesti mitään. Alavatsaani jomotti vielä painon jäljiltä. Tiedän olleeni hereillä koko tapahtuneen läpi, en vain pystynyt ymmärtämään, että jotain tällaista voisi tapahtua minulle. Päätin olla kertomatta asiasta kenellekään, ne jotka eivät sanoisi minulle että olen hullu koittaisivat väittää, että tapahtuma oli unta.


Muutamia kuukausia myöhemmin törmäsin Ylen sivuilla tekstiin unihalvauksista. Lukiessani tekstiä eteenpäin ymmärsin, että juuri tuo oli tapahtunut minulle, enkä ole ainoa laatuani. Unihalvaus tarkoittaa tieteen mukaan tilaa, jossa ihmiselle jää tämän herätessä päälle REM-unen aikainen liikkuvuutta estävä tila, joka normaalisti estää meitä satuttamasta itseämme unennäön aikana. Tuolloin aivorungon vireystilaa säätelevät mekanismit eivät toimi oikein, ja tietoisuus herää jo ennen lihashalvauksen päättymistä. Eli olemme täysin tietoisia ympäristöstä, mutta oman kehomme vankina.


Unihalvauksen aikana ihminen monesti näkee hallusinaatioita, kun uni ja todellisuus sekoittuvat keskenään. Vaikka unihalvaukselle on annettu tieteellinen, järkeenkäypä selitys, ei mikään tutkimus löydä syytä siihen, miksi unihalvauksen kokeneet aistivat lähes poikkeuksetta pahan läsnäolon huoneessa. Tunne ei koskaan ole hyvä tai miellyttävä. Tieteellisesti ajatellen se johtuu siitä, että tilanne halvaantuneena, pystymättä liikkumaan on jo itsessään niin pelottava. Paranormaalisti ajatellen, suosittelen kaikkia katsomaan seuraavan kerran unihalvauksen jälkeen kelloa, jos se vaikka sattuisi "paholaisen tunnin" ajalle. Ajankohtaan, jolloin muutenkin sanotaan demonien olevan lähempänä kuin muulloin.


Unihalvauksia on tapahtunut kautta aikojen ja jo 1700-luvulla on maalattu pirullisen näköisiä olentoja istumassa nukkuvien päällä. Ne ovat salaa tiedetty, mutta vain vähän tunnettu ja puhuttu aihe ympäri maailmaa, kantaen toinen toistaan karmivampia nimityksiä. Japanissa puhutaan kanashibarista, joka tarkoittaa sitomista metallisella köydellä. Thaimaassa unihalvaukset tunnetaan phi umeina, tarkoittaen "aaveen peittämää". Meksikossa ne tunnetaan nimellä "subida del muerto". (Lähde: Wikipedia - Unihalvaus)


Subida del muerto, eli kuolleiden nouseminen.

2 kommenttia:

  1. Hei, täällä kirjoittelee sama kommentoija, joka vastasi aiemmin tekstiisi Elämän ja kuoleman rajamaat.
    Itselläni on unihalvauksia tullut noin 16-vuotiaasta asti, eli puolet elämästäni. Aluksi säikähdin niitä todella kovasti, koska en tiennyt mistä oli. Itsekin sitten onneksi löysin netistä tietoa unihalvauksesta ja tajusin, etten ainakaan ollut tulossa hulluksi..
    Unihalvaukset ovat toistuneet aika ajoin. Joskus on mennyt vuosiakin ilman niitä, mutta viime aikoina niitä on tullut usein (viime yönä kaksi peräkkäin, yksi herääminen siinä välissä). Noin parikymppisenä olin niin kovan stressin kourissa päästyäni pois vaikeasta parisuhteesta, että unihalvauksia tuli lähes joka yö. Pelkäsin nukkumaanmenoa. Yleensä unihalvaus tuli kuitenkin päiväunilla. Peruskauraa oli se, kun "heräsin", avasin silmäni, mutta en kyennyt liikahtamaankaan, kuulin miten olohuoneen telkkari käynnistyi ja ääni voimistui sietämättömäksi meluksi, kuulin myös miten ovia avautui ym. Pahin unihalvaus, minkä tulen aina muistamaan, tapahtui myös päikkäreiden aikaan. Pötkötin kyljelläni sängylläni, "heräsin", näin kissani siinä vieressäni nukkumassa kuten pitikin, mutta en taaskaan voinut liikahtaakaan. Sitten kuulin kuinka joku tuli makuuhuoneeseeni. En voinut kääntyä katsomaan, olin kyljelläni selkä oveen päin. Jotenkin tiesin, että tulija oli ex-poikaystäväni, josta olin siis eronnut samana vuonna (mutta joka ei olisi mitenkään päässyt asuntooni). Kuulin hänen kävelevän selkäni taakse. Hän sanoi selvällä äänellä: "Haluan vain rakastaa sinua" ja sitten tunsin, miten hän alkoi kynsiä selkääni. Silloin sain itseni pyristeltyä irti unihalvauksen otteesta. Ketään ei tietenkään ollut huoneessa eikä koko asunnossa. Mutta nukkuminen pelotti hirveästi ja olin henkisesto heikoilla.
    Nykyään saan unihalvauksen katkaistua jo siinä vaiheessa, ennen kun se ehtii edes kunnolla alkaakaan, mutta olen myös kuullut, että sen vietäväksi kannattaisi antautua, vaikka miten hirvittäisi. Uskon, että selkounien tapaan myös unihalvausta pystyy oppimaan kontrolloimaan, tai siitä voi ainakin oppia jotain uutta.
    - Anu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei taas ja kiitos viestistä! Huh, aika rankkaa luettavaa. Olen tosiaan itse kokenut sen toistaiseksi vain kerran, ja sekin riitti saamaan minut pelon kouriin moniksi öiksi. Se, että koet unihalvauksia noin paljon kuulostaa minusta kamalalta, en tiedä mistä löydät voimat jokaiseen kertaan. Asenteesi on kuitenkin ihailtava - oletko harkinnut harjoittelevasi unihalvauksen kontrolloimista tuolla tavalla, antautumalla sen vietäväksi? Oletko koskaan nähnyt halvauksien aikana ketään huoneessa, varjohahmoja tai jotain muuta selittämätöntä? Millä keinolla katkaiset unihalvauksen kun tunnet sen olevan tulossa, entä mistä tiedät sen tulevan? Pahoittelen kysymystulvaa, mutta tämä on aiheena niin polttavan mielenkiintoinen, että janoan lisää tietoa..!

      Poista

Jäikö asia askarruttamaan - ota yhteyttä ja kommentoi!