Kuolleet kulkevat keskuudessamme

Jaksan aina muistuttaa näin pyhäinpäivänä ja sen tienoilla, kuinka tästä päivästä sanotaan. Tänään kuolleet ovat keskuudessamme, lähempänä kuin koskaan muulloin. Juuri tänään heihin voisi saada kaikista helpoimmin yhteyden, kuten eräs tuttavani koki pyhäinpäivänä. Olen jakanut blogissani muitakin kuin omia paranormaaleja kokemuksiani; ystävieni, sukulaisteni, tuttavieni... Mutta hiljattain sain pyynnön jakaa myös teidän minulle kertomianne kokemuksia, rakkaat lukijat. Tämä tekstini on siis omistettu teille, ja sille, että uskallatte jakaa kokemaanne kanssani. Kiitos siitä.

Alkuun voitte käydä myös halloweenin kunniaksi lukaisemassa viime vuotisen postaukseni, jolla pääsee hyvin tunnelmaan: Halloweenkauhua.

Kun teille itsellenne tapahtuu jotain selittämätöntä tai paranormaalia, muistakaa, ette ole ainoita. Älkää myöskään jääkö tapahtuneen kanssa yksin, meitä on muitakin.

Kiitos viesteistänne ja kommenteistanne. Äänenne ja tarinanne näkevät tänään pimeyden keskellä päivänvalon alla olevien tekstien joukossa jaettuna. Tässä on "vain muutama", mutta ehkä tästä tulee uusi perinne blogissani.

Karmaisevaa halloweenia kaikille!

"Tänään sohvalla maatessani, olin kylläkin puoliunessa, tunsin yhtäkkiä erittäin kovan, kuin nyrkiniskun, päähäni. Säikähdin hirveästi, ja olin ihan kananlihalla. En ollut uskaltanut nukahtaa kokonaan, sillä tunsin voimakkaasti jonkun läsnäolon huoneessa. Olen kokenut monenlaista pelottavaa ilmiötä jo lapsesta saakka, sekä lapsuudenkodissani että asuinpaikoissani." - Lukijalta sähköpostitse

"Mieheni ja minä kuulimme kerran eteisessä ollessamme, kun suljetun makuuhuoneen oven takaa kuului windowsin käynnistysääni. Mielenkiintoista tässä oli se, ettei ääni voinut tulla naapurista tai ulkoa, ääni oli liian voimakas, ja huoneen ainut tietokone oli tietokonelaukussa kahden kirjahyllyn välissä! Mies selitti asian naapurilla tai ulkoa kuuluvalla äänellä, kun tarvitsi järkevän selityksen. Toisella kertaa kuulin samaisen oven takaa eteisen puolelta voimakkaan kolahduksen, kuin jotain olisi heitetty oveen. Asuimme kahden, eikä ollut lemmikkejä ja mies nukkui vieressä... Hieman ahdisti nousta ylös aamutoimille." - Lukijalta sähköpostitse

"Kerran, juhannuksen juhlinnan jälkeisenä aamuna, loikoilin mökkituvan levitettävällä sohvalla kasvot seinää päin, muut nukkuivat vielä, sillä aamu oli hyvin aikainen. Seinällä näin siluettikuvan veneestä, jossa oli kaksi ihmistä. Samaisena juhannuksena eräs mieheni ystävän tuttu kuoli saman järven alueella. Myöhemmin kuulin, että mies oli ollut soutelemassa toisen miehen kanssa ja hukkunut." - Lukijalta sähköpostitse

"Törmäsin tähän blogiin, kun etsin vastausta. Otin viikonloppuna valokuvan, jossa sitten on  hahmoja, joita tilassa ei ollut. Tämä on ensimmäinen kerta, kun minulle tapahtuu näin. Käytin  kuvatessa tablettia. En osaa photoshopata ja mitä näitä nyt on. Nyt tämä asia vaivaa." - Lukijalta sähköpostitse

"Itselleni tuli tuossa nelisen vuotta sitten eteen vastaavanlainen paikka missä vahva läsnäolo. En oikein tiedä miksi tätä kutsua, kummitus on naurettava nimike ja ennemminkin oli vain sellainen huono energia. Ennen sitä paikkaa minulla ei ollut kokemusta siitä, että nuo energiat kykenisivät tuottamaan mitään konkreettisia harmeja, mutta se työmaa oli niin epäonninen, että alkoivat jopa muutkin kutsumaan sitä kirotuksi työmaaksi. Yksi vähän vakavampi työtapaturma ja jo alusta kaikki siinä työmaassa tökki tavalla tai toisella. Ennen tuota työmaata olin hyvin avoin kaikille paranormaaleille ilmiöille ja en pahemmin pelännyt, mutta tuon jälkeen aloin hieman karttamaan ja pitämään ovea näille enemmän kiinni." - Lukijalta sähköpostitse

"Olenkin ihmetellyt, kun näen unissa välillä muutamaa eri paikkaa, jotka ovat unista tuttuja, mutta joissa en ole oikeasti käynyt. Unet eivät ole sama toistuva uni, vaan ihan eri tilanteissa saatan unissani ja unen jälkeen herätessäni muistaa, että olen ollut juuri unessa näkemässäni paikassa jossain muussakin unessa! Mielenkiintoista, ja samalla hämmentävää." - Lukijalta kommentti kohteessa Olen ollut täällä ennenkin

"Tuo sisaresi kohtaama "varjohahmo" toi omat kohtaamiset taas elävästi mieleen. Edellisessä kodissamme heräsin kahdesti tunteeseen, kun joku pyrkii sänkyyn. Molemmilla kerroilla näin ihmisen muotoisen hahmon sängyn vierellä. Aluksi kuvittelin miehen tulevan jostain, mutta samaan hetkeen tajusin hänen nukkuvan vieressä. Toisella kerralla taisin jopa mutista, "mistä tulet". Muutakin omituista tuossa asunnossa sattui." - Lukijalta kommentti kohteessa Yöllinen kohtaaminen

"Meillä äidin puolella sukua tuntuu liikkuvan vahvana tuo kuudes aisti. Mummoani "henget" riivasivat enemmänkin. Enoni kanssa olemme keskustelleet jonkun verran näistä asioista ja hänellä on lapsuudesta paljon muistoja kaikista epänormaaleista tapahtumista. Yksikin kerta mummu oli siivoamassa pesuhuonetta ja äkkiä huusi enoani ja alkoi kiroillen sättiä tätä. Oli kuulemma heittänyt häntä jollain. Tilanne raukesi yllättäen, kun mummu löysi kauhan jolla häntä oli heitetty ja totesi ettei ikinä ole moista ennen nähnytkään. Sitten vain sanoi "jaa se on ne taas" ja jatkoi hommiaan. Oli myös joskus sanonut, että äitini "ne" jättävät rauhaan kun ei ole tarpeeksi vahva, mutta se saattaa hypätä sukupolven ylikin. Neuvonut myös enoa, ettei "niitä" kannata pelätä. Niiden kanssa on vain opeteltava elämään. Mummoa on myös elämässään kuulemma suojellut hänen kuollut isänsä, ainakin kahdesta tapauksesta olen kuullut." Lukijalta sähköpostitse

"Varjoihminen, pienenä kuljin kävellen ala-asteelle. Koulusta tullessa on ennen kotiristeystä varmaan joku puolen kilometrin suora. Yksi päivä yksin tullessani risteyksessä seisoi tumma hahmo. Kävelin puolet matkasta katsellen hahmoa. Jossain kohti hahmon pää kääntyi ja seuraavaksi silmiäni räpäyttäessä oli hahmo kadonnut. Jäi sellainen olo kuin hahmo olisi odottanut jotakuta." - Lukijalta sähköpostitse

"Minulle on vuoden verran tapahtunut kaikenlaisia paranormaaleja asioita. Koputuksia jatkuvasti 24/7, raapimisääniä, valojen sammumista ja välkkymistä, hajonnut herätyskello pirisee, tv menee täysille kun istun vessassa, jne..." - Lukijalta sähköpostitse

"Pari viikkoa sitten heräsin yöllä "räsähtävään" ääneen mielestäni. Nousin istumaan sängylle ja kuuntelin, oli ihan hiljaista hetken ja sitten lapsi alkoi nyyhkyttää sängyssään. Menin lapsen huoneeseen ja tämä itki unissaan. Heräsi hieman siihen, kun istahdin sängylle ja alkoi selittää itkun sekaisena "se meni rikki". Yritin tiedustella, että mikä meni rikki, mutta en saanut mitään ymmärrettävää vastausta ja lapsi nukahti takaisin. Hain keittiöstä lampun ja aloin tutkia taloa. En nähnyt lapsen huoneessa mitään mikä olisi voinut päästää sellaista särkyvää ääntä. Tutkin kaikki talon ikkunatkin ja kaikki olivat ehjiä. Kerroin miehelleni, että sanoo jos jostain löytää jotain, mutta vielä mitään ei ole löytynyt." - Lukijalta sähköpostitse

"Aiheeseen liittyen haluaisin kertoa äidistäni, joka sai vakavan aivoverenvuodon tammikuussa 2015. Äitini leikattiin ja pidettiin leikkauksen jälkeen nukutettuna seuraavat kaksi viikkoa. Lääkärit eivät antaneet paljoa toivoa eikä takeita toipumisesta, mutta niinpä vaan 60-vuotias äitini toipui erinomaisesti, haittanaan nykyään vaan muistin huonontuminen (joka on pieni hinta siitä, että hän olisi saattanut jäädä toimintakyvyttömäksikin, kuolemasta puhumattakaan). Äitini kertoi minulle myöhemmin samana vuonna, miten hänellä oli unenomaisia muistikuvia niiltä nukutettuna vietetyiltä kahdelta viikoltaan. Hän muistaa, että koki olevansa jossakin autiossa, kivikkoisessa paikassa, vailla pelkoa tai ahdistusta. Joku tai jokin oli houkutellut häntä "takaisin", aivan kuin kannustanut äitiäni palaamaan ja taistelemaan. Tämä oli äitini mukaan toistunut useasti sen kahden viikon aikana ja hän kuvasi sitä lempeäksi, lohdulliseksi. En osaa sanoa miten tällaisessa syvässä, lääkkeellisessä nukutustilassa ihminen uneksii tai varsinkaan pystyy muistamaan niitä jälkeenpäin, mutta minusta äitini kertoma oli joka tapauksessa hyvin lohdullista kuultavaa." - Lukijalta kommentti kohteessa Elämän ja kuoleman rajamaat

"Söimme ruokapöydän ääressä, jolloin vieressäni noin parin metrin päässä paukahti. Vieraamme ihmettelivät tapahtumaa ja kerroimme, ettei tuo ollut ainoa kerta, jolloin on tapahtunut. Edellisellä kerralla kuului kimeä pimaus ollessamme eteisessä mieheni kanssa. Täällä on ollut muutenkin levotonta ja olen huomannut, että syyllinen olen minä. Minua on tämä henkiolento seurannut kaiken aikaa." Lukijalta kommentti kohteessa Räyhähenki

"Minulle kävi eilen sattuma kävellessäni noin korttelin päässä poikaystävältäni. Yhtäkkiä vieressäni oleva portti alkoi rämistä, ihan kuin joku olisi tarrannut kahdella kädellä portista ja jyskyttänyt sitä voimakkaasti. Samalla kirkonkello alkoi soida klo 23 ja jyskytys loppui. Yritin ensiksi järkeillä tätä tapahtunutta, jos tuuli olisi tarttunut porttiin, aistiharha tms., mutta silloin ei tuullut. Tämä tapahtuma jäi voimakkaasti mieleen, koska näin ja kuulin sen." Lukijalta kommentti kohteessa Räyhähenki

"Muutettuani, minulle alkoi tapahtua jotain karmivaa, jonka olin lapsuusajoilta unohtanut. Satunnaisina öinä on sänkyni vieressä seisomassa ihmishahmo, eli tuollainen varjohahmo, joista olet blogissasikin kertonut. Tiedän olevani hereillä, se ei ole unta. Hahmo on huoneen pimeässä nurkassa, näen sen ääriviivat selvästi. Viime aikoina se on alkanut liikahtaa ennen kuin katoaa. Se voi ilmestyä joka viikko, tai olla poissa kuukausia. En ymmärrä, mutta pelottaa. Ja tämä ilmeisesti sama henkiolento vieraili siis luonani myös ollessani lapsi, muistikuvat ovat alkaneet hiljalleen palautua." - Lukijalta sähköpostitse

"Oli 2020 alkuvuosi, jollon oli vielä lunta maassa ihan kiitettävästi. Kävelin mun kaverilta kotiin, sillon oli pimeyden takia katulamput päällä. Olin siis sellasella "syrjäsellä" pitkällä tiellä, ja olin siellä yksin. Yhtäkkiä ne katuvalot alkaa välkkyä, ja n. puolen minuutin päästä sen välkkymisen alkamisesta ne sammuu kokonaa. Siinä tiellä on nyt ihan sysipimeää, joten kaivan puhelimen mun taskusta ja laitan taskulampun siitä päälle. Oon just laittanu siitä sen taskilampun päälle, kunnes katsahan hetken mielijohteesta taivaalle. Siellä taivaalla liikkuu sellanen pieni harmaa hohtava..no, juttu. Kun se on hävinny mun näkökentästä, ne valot menee uudelleen päälle." - Lukijalta sähköpostitse

"En usko hetkeäkään, että unihalvaus olisi vain ja tyystin tieteellisesti selitettävissä. Kiva, että sinäkin pohdit tätä kantaa. Se tunne pahuudesta on jotain käsittämätöntä. En koskaan ole paniikissa, jos koen unihalvauksen, mutta jos näen "sen akan" nurkassa tai se kiipeää päälle puristamaan ilmani pihalle, niin kauhuntunne on jäätävä." - Lukijalta sähköpostitse kommenttina kohteeseen Unihalvaus

Halloweenkauhua

Näin halloweenin kunniaksi katson otolliseksi jakaa suosikki urbaani legendani kanssanne. Kaikki ovat kuulleet jonkin amerikkalaisen legendan, jossa murhamies vaanii opiskelijatyttöjä bileissä, kahta intohimoisesti autossa toisiaan suutelevaa nuorta tai yksin pimeässä kotiin kulkevaa nuorukaista. Vaikka urbaaneja legendoja on monia, ja usean väitetään perustuvan tositapahtumiin, on totuus se, että moni tarina on mielikuvituksen tuotetta. Löyhät yhteydet tosielämän tapahtumiin saavat valtavan määrän lisäväriä kasvoihinsa ennen kuin ne kerrotaan eteenpäin, ja jokainen kuulija antaa oman silauksensa. Näin syntyvät, varsin perustellusti, urbaaneiksi legendoiksi kutsutut tarinat.



Kaksi opiskelijatyttöä jakoivat yliopistonsa asuntolassa saman huoneen. He saivat kuulla tentistä, joka olisi seuraavana päivänä. Toinen huonetovereista halusi opiskella tunnollisesti iltamyöhään, kun taas toinen halusi mennä tapansa mukaan nukkumaan aikaisin. Opiskelijatyttö otti oppikirjat mukaansa ja lähti muualle pänttäämään, antaakseen huonetoverilleen rauhan nukkua.

Opiskelijatyttö kävi kirjojaan läpi yön pikkutunneille saakka, kun huomasi unohtaneensa erään tärkeistä tenttikirjoista huoneeseensa. Hän hiippaili takaisin huoneensa ovelle, jonka nukkuva huonetoveri oli jättänyt auki lukosta. Tyttö sukelsi huoneen pimeyteen ja nosti kätensä varovaisesti valokatkaisimelle. Hän piti sormiaan hetken siinä, kunnes päätti hapuilla sängylleen pimeässä. Hän sulki huoneen oven, jotta käytävästäkään tuleva valo ei herättäisi hänen ystäväänsä.

Huonetoveri tuntui nukkuvan syvästi, opiskelijatyttö erotti tämän epätavallisen raskaan hengityksen huoneen toiselta laidalta. Kuulosti siltä, kuin hänen ystävänsä olisi mennyt nukkumaan suoraan juoksuharjoittelun jäljiltä. Huoneessa oli ikävä, metallinen haju, joka sai tytön ihon kihelmöimään kylmistä väreistä. Hän päätti, että opiskelisi muualla vielä niin kauan kun jaksoi, olisi ikävää koittaa nukkua iljettävän hajun keskellä. Huomenna huone täytyisi tuulettaa perinpohjaisesti.

Tyttö hapuili kirjan sängyltään kuulostellen samalla tahmeita, rauhallisia ropauksia. Ilmeisesti yhteisen kylpyhuoneen hana vuoti jälleen. Sekin pitäisi saada kuntoon huomenna. Kirja kädessään tyttö hiipi takaisin huoneen ovelle, avasi sen ja pujahti takaisin käytävään, lukiten huoneen oven perässään.

Opiskelijatyttö pänttäsi aamuyöhön saakka, kunnes nukahti oppikirjaansa vasten pöytään nojaten. Hän havahtui varhain aamulla ikkunasta kajastavaan valoon, ravisteli päätään ja päätti lähteä hetkeksi nukkumaan pehmeään sänkyynsä, hän ehtisi vielä hyvin ottaa parisen tuntia unta ennen tenttiä.

Hän asteli hiljaa makuuhuoneensa ovelle ja avasi sen varovaisesti, jotta huonetoveri ei heräisi. Yöllä haissut metallinen, alkukantainen lemu leijui häntä välittömästi vastaan, paksuna kuin seinä. Huonetoverin sängyn viereinen lattia kiilsi tummanpunaisena ja märkänä. Opiskelijatyttö henkäisi kauhuissaan nähdessään huonetoverinsa verisenä sängyllään. Tämän kurkku oli viilletty korvasta korvaan auki, ja tämän katse oli kauhusta lasittuneena kattoon. Tyttö kirkui minkä keuhkoistaan sai lähtemään ja perääntyessään huoneesta hän näki tummanpunaisella verellä seinään sänkynsä yläpuolelle kirjoitetun tekstin: "Etkö olekin iloinen, ettet sytyttänyt valoja?".


Suosikkilegendani on tässä sellaisena, kuin olen sen itse aikanani oppinut. Tästäkin löytyy lukuisia eri versioita. Yhdessä huoneesta poistuva tyttö on bileiden vuoksi poissa, toisessa poikaystävänsä luona ja kolmannessa murhatun huonetoverinsa luo saapuva tyttö tulee vasta, kun paikalla ovat jo poliisit ja rikostutkijat. Yhteinen seikka on kuitenkin teksti, jonka murhaaja eloon jäävän tytön sängyn yläpuolelle kirjoittaa ja se, että murhaaja oli huoneessa tytön käydessä siellä.

Murhaajan kylmä katse seurasi pimeään tottuneena huoneessa käyvää tyttöä. Hän ei olisi epäröinyt, mikäli tyttö olisi napsauttanut huoneen valot päälle. Luultavasti murhaajan ote murhavälineestä kiristyi samalla, kun tytön sormet kävivät valokatkaisimen päällä. Pienen hetken ajan tämä tarina olisi voinut saada täysin erilaisen lopun.

Pimeä ja synkkä halloweenin iltapäivä alkaa nyt kääntyä kohti iltaa ja yötä. Pyhäinpäivä, vainajien muistopäivä, lähestyy. Oletko valmis kohtaamaan kuolleet, jotka kävelevät pian keskuudessamme?

Entä sen makuuhuoneen pimeissä nurkissa vaanivan murhaajan?

Jälleen kerran, synkkää halloweenia!

Raavintaa ruumisarkussa

Halloween on alkujaan kelttiläinen perinne, joka liittyy sadonkorjuun juhlaan ja talven alkamiseen, samhainiin. Keltit uskoivat, että halloweenin aikaan luonnon kuihtuessa ja kuollessa tämän maailman ja yliluonnollisen todellisuuden rajat katoavat, ja henget yrittävät houkutella ihmisiä tuonpuoleiseen. Lukuisat kokkotulet auttoivat estämään näitä henkien hyökkäyksiä ja suojelivat elollisia sieluja. Nämä uskomukset ovat peräisin Englannista, Irlannista ja Skotlannista, josta ne ovat levinneet maailmalle, etenkin Amerikkaan, uudisasukkaiden mukana. Vuosien saatossa amerikkalainen halloween on vallannut alaa, vaikka perinteet ovat vahvasti Euroopasta kotoisin. Halloweenin juurten vuoksi onkin sopivaa jakaa kanssanne pala ihmiskunnan synkästä historiasta, jotain Skotlannin matkalla kuulemaani.

Muutamia satoja vuosia sitten yksi rikollisuuden muoto kukoisti Skotlannissa (ja muualla). Rahaa ei ollut helppo tienata rehellisesti, ja ellei sattunut syntymään kultalusikka suussa, oli tie taloudelliseen huolettomuuteen kivikkoinen ja täynnä kärsimystä, jopa mahdoton. Suurin osa ihmisistä eli kädestä suuhun, joka päivä perustuen ruoan ja elannon ansaitsemiseen ja hankintaan. Kun lääketiedettä ja kirurgiaa kehitettiin, tarvittiin ihmisruumiita edistämään anatomista tutkimusta, mutta harva oli valmis luovuttamaan läheisensä elottoman ruumiin leikkauspöydälle, kun se piti saattaa siunattuna haudan lepoon, jotta lähimmäisen matka tuonpuoleiseen ei vaarantuisi. Arkkuun jätettiin jopa jotain pieniä arvoesineitä maksuksi matkan varrelle. Kirurgit ja tutkijat olivat valmiita maksamaan sievoisen summan suhteellisen tuoreesta ihmisruumiista, ja niin uusi "ammattikunta" oli syntynyt: ruumiinryöstäjät.

Ryöstäjät kiersivät hautausmaita yönpimennossa, kuu ja tähdet seuranaan, kaivaen mahdollisimman tuoreet ihmisruumiit ylös myyden ne sitten eniten maksavalle. Ruumiiden alkuperää ei juuri kyselty, vaan ne otettiin innolla leikkauspöydälle tutkimuksiin, leikeltiin viimeistä elintä myöden ja luurangot säilytettiin lääketieteen opiskelijoiden käyttöön. Ruumiista saadun rahan lisäksi ryöstäjät pitivät arkusta löytämänsä aarteet ja palauttivat arkun täysin tyhjänä takaisin maakuoppaansa. Ruumiinryöstäjät osallistuivat röyhkeimmillään jopa hautajaisiin nähdäkseen mihin hautapaikkaan tuore ruumis lasketaan, nostaakseen sen sitten yönsydännä ylös. Tätä he tekivät myös sen vuoksi, että aamulla tuoreen mullan peittämää hautapaikkaa ei välttämättä kyseenalaistettu, vastahan kuollut oli sinne kuopattu. Ryöstäjien työ ei kuitenkaan ollut riskitöntä, mikäli siitä jäi kiinni oli rangaistuksena suoraan sen kummempia kyselemättä hirttotuomio.

Vaikka tämä "ammatti" kuulostaakin melko kamalalta, löytyi kaikista karmivin seikka itse haudasta. Ruumisarkkujen sisältä kansipuolelta paljastui tuolloin hälyttävän usein merkkejä raapimisesta, ja kuolleen kynsien alta arkun maalia ja puupintaa. Noihin aikoihin useat ihmiset joutuivat virheellisesti haudatuiksi elävältä, virheellisen kuolleeksi julistamisen vuoksi. He heräsivät arkuista haudatuksi tultuaan, huusivat ja raapivat, kuluttaen happensa loppuun ja lopulta menehtyen tukehtumalla.

Happimäärä maanalaisessa ruumisarkussa on vähäinen. Riippuen kuinka syvälle arkku haudattiin, monet elävältä haudatut kuolivat koskaan hereille havahtumatta. On kuitenkin mahdollista, että maan alle jääneen ilmataskun vuoksi he elivät hautaamisen jälkeen vielä päiviä, mahdollisesti jopa viikon.

Eräiden ryöstäjien kohtaloksi koituikin tarinan mukaan rikas, kuollut rouva, jotka ryövärit kaivoivat keskellä yötä ylös kuopastaan. Rouva virkosi kun ryöstäjät yrittivät puukolla sahata hänen arvokasta sormustaan irti leikkaamalla koko sormen pois. Tämä säikäytti rikolliset ja he juoksivat hädissään kadulle, huutaen paniikissa ensimmäiselle vastaantulijalle henkiin heränneestä ruumiista. Vastaantulija sattui olemaan poliisi, ja ryöstäjät päätyivät narun jatkoksi jo seuraavana päivänä.

Tuohon aikaan varakkaat ihmiset hautasivatkin sukulaisensa ja perheenjäsenensä lukittuihin katakombeihin ja kalteroituihin hautaholveihin pitääkseen haudanryöstäjät poissa.

Tai kenties pitääkseen kuolleet sisällä...

Synkkää halloweenia!

Vaanija metsän pimeydessä

Vihreän seasta jo nyt erottuvat vaimeammat keltaisen ja punaisen sävyt muistuttavat jännittävimmän vuodenajan olevan alkamassa. Loputtoman tuntuiseen pimeyteen kääriytyvät illat ja ne harmaat, synkät loppusyksyn päivät tarjoavat paranormaalin faneille aavemaisia maisemia ja pelottavia kokemuksia, olivat ne sitten todellisia tai mielikuvituksen värittämiä. Puhumattakaan siitä, että syksyllä on myös pyhäinpäivä, halloween - päivä jolloin "kuolleet vaeltavat maan päällä".

Minua ja ystävääni (joka on mainittu myös teksteissäni Verivalkama, Kummitustalo ja Ei valoa käytävän päässä) piinasi yhtenä syksynä metsien pimennoissa joku, jokin, josta emme koskaan ottaneet selkoa. Meillä oli tapana käydä yhdessä lenkeillä purkaaksemme milloin mitäkin mieltemme ahdistustiloja, kun eräänä pimenevänä lokakuisena iltana mukanamme ollut ystäväni koira pysähtyi tuijottamaan metsää muristen. Mekin seisahduimme katsomaan, sillä leppoisan, ystävällisen kaikkienkaverin suusta tuo murina kuulosti luonnottomalta, pahaenteiseltä. Emme huomanneet mitään ja vedimme koiraa liikkeelle, kun ystäväni yhtäkkiä huudahti näkevänsä jonkun seisovan metsässä. Pelästyneenä käännyin katsomaan ja metsän aukossa tummansinistä taivasta vasten todella näkyi tumma hahmo. Se seisoi hetken paikoillaan, emmekä me uskaltaneet liikahtakaan. Sitten se siirtyi syrjään, kadoten metsän pimeyteen ja sysäten meidät liikkeelle paniikin siivittäminä. Juoksimme pitkän matkaa, kunnes pysähdyimme hengästyneinä puimaan kokemaamme. Halusimme uskoa jonkun vain pelleilevän kustannuksellamme, mutta ajatus ihmisestä haahuilemassa pimeässä metsässä pysähtyen tuijottamaan ohikulkijoita oli epätodennäköistä.

Seuraavana päivänä menimme tutkimaan samaisen metsäaukean päivän valossa, jos vain saisimme jonkin viitteen näkemästämme hahmosta. Aukea oli hieman mutainen, joten toivoimme löytävämme ainakin jonkun jalanjäljen. Sidoimme koiran hihnan tiukasti puuhun ja lähdimme määrätietoisesti kirkkaan päivän rohkaisemina haravoimaan aluetta, löytämättä kuitenkaan mitään. Päätimme lopulta luovuttaa, mutta palatessamme lähemmäs koiraa huomasimme sen istuvan kuin patsas samalla paikalla mihin olimme sen jättäneet. Energisin koira, jonka olen koskaan tuntenut, vain istui ja tuijotti lasittunein katsein ohitsemme, hievahtamatta. Jännitys hiipi mieleeni ja koetin havahduttaa koiran horroksestaan päästämällä sitä normaalisti innostavia ääniä, mutta se ei reagoinut meihin millään tavalla. Normaalisti tuo samainen koira olisi jo hyppinyt innosta sekaisin paikallaan, malttamattomana odottaen hetkeä, jolloin voisi iskeä kuraisten etutassujensa jäljet takkiini.

Pääsimme muutaman metrin päähän jähmettyneestä koirasta, kun se yhtäkkiä ikään kuin säpsähti hereille ja juoksi villisti luoksemme, vapaana hihnastaan, joka roikkui edelleen puuhun sidottuna. Koiran hihna ja kaulapanta olivat täysin ehjiä, mutta jotenkin koira oli päässyt irti ja heilutti häntäänsä villisti edessämme. Lähdimme kiireesti paikalta, mietteliäinä.

Vain alle viikon sisään tapahtumista ystäväni soitti minulle erään lenkkimme päätteeksi paniikissa. Hän kulki erottuamme kotimatkansa valaisemattomalla tienpätkällä, ja oli kuullut tuolla pimeällä osuudella haapametsän kuivien lehtien päällä laahaavia askeleita. Hän oli pysähtynyt kuuntelemaan, metsään muriseva koira vierellään. Pariin sekuntiin ei ollut kuulunut mitään, kun yhtäkkiä askeleet kuuluivat taas, tulevan lähemmäs ja lähemmäs, ja täysin odottamattomasti muuttuen juoksuaskeliksi. Ystäväni oli saman tien ottanut omat jalkansa alleen ja juossut suoraan kotinsa eteiseen asti, ehtimättä hädin tuskin edes hengittää. Hänen isänsä oli lähtenyt tutkimaan taskulampun kanssa kyseistä metsätaipaletta saadakseen syyllisen kiinni verekseltään. Tuloksetta.

Tuona samana syksynä nuo lapsuudenkotini läheiset metsät pelottelivat meitä oudon hahmon ja äänien muodossa. Minäkin sain kokea sen kammottavan tunteen, kun kuulee jonkun syöksyvän metsästä kohti, eikä pysty tekemään muuta kuin pakenemaan niin lujaa kuin jaloista lähtee. Tuntui, että se jokin mikä metsässä vaani, oli aina meitä askeleen edellä. Pelleilikö joku kanssamme ja jos näin, kenellä sellaiseen oli aikaa? Kuka tiesi milloin menisimme tuon metsän ohi?

Vaihdoimme reittiä enemmän asutulle alueelle, mutta pyhäinpäivän jälkeen tapahtumat vähenivät huomattavasti ja loppuivat talveen mennessä kokonaan. Yksittäisiä pelottavia tapahtumia kävi vielä aina toisinaan, mutta emme yhdistäneet myöhempiä kokemuksiamme enää tämän syksyn selittämättömyyksiin.

Kun aikaa tapahtumista on kulunut, muistelen niitä kauhulla, sillä oli kyse paranormaalista tapahtumasta tai yhdestä metsässä vaanivasta mielisairaasta, kuulostavat molemmat vaihtoehdot mielestäni kammottavilta. Eikä paranormaalia näkökulmaa kevennä sekään seikka, että metsä, johon nämä tapahtumat sijoittuivat, oli sen valtavan, hehtaaritolkulla jatkuvan metsän reunaa, jonka uumenista löytyy myös Verivalkama.