Kuudes aisti

Olin viisi tai kuusi vuotta vanha, kun ensimmäinen selittämätön asia tapahtui elämässäni. Lapsella on tunnetusti vilkas mielikuvitus, joten jos hyvin nuoressa iässä todistaa jonkin oudon tapahtuman, kääntävät aivot sen ajan kuluessa mielen tepposiksi, unen ja toden häilyväksi rajamaastoksi. Kun outoja tapahtumia on alkanut sattua minulle myös aikuisiässä, olen kiinnostunut yhä enemmän paranormaaleista tapahtumista ja ilmiöistä. En usko, että tieteellä voi todella selittää kaikkea, vaan jos antaa itsensä uskoa, saa myös kokea. Saa ”avattua” kuudennen aistinsa.

Tuona lapsuuteni yönä heräsin pienessä huoneessani kerrossängyn alapedillä. Veljeni nukkui tavallisesti yläsängyllä, mutta tuona yönä hän oli muualla. Avasin silmäni ja katsoin huonetta oikealla puolellani. Sängyn jalkopäädyn vieressä oleva ovi käytävälle oli hieman raollaan, huoneen ilma tuntui raskaalta. Minusta alkoi tuntua, että joku on tullut huoneeseeni.

Nousin varovaisesti istumaan sängylleni jännityksen pamppaillessa suonissani. Silmäni alkoivat tottua hämärään ja erotin jo hyvin vastakkaisella seinustalla olevien valkoisten vaatekaappien ovet. Kun siirsin katseeni sängyn oikealla puolella olevalle seinälle, huoneeni ikkunoille, näin hänet.

Isäni nojasi ikkunan karmiin ja katsoi täydessä hiljaisuudessa pimeään metsään. Jännitykseni helpotti hieman, sillä isäni katsoi usein ikkunasta ulos samanlaisessa asennossa. Hän teki niin yleensä kuitenkin vain esimerkiksi olohuoneen isoilla ikkunoilla, takkatulen loimutessa taustalla, ei keskellä yötä pimeässä huoneessani.

”Isä”, lausuin varovaisesti tummalle hahmolle ikkunan äärellä. Hahmo ei hievahtanutkaan, vaan tuijotti edelleen öiseen pimeyteen. Etäisyyteni isän hahmoon oli vain reilu parisen metriä, mutta hän ei silti tuntunut kuulevan minua.

Toistin sanani uudelleen, tällä kertaa jo aivan sängyn laidalta, valmiina menemään isäni luokse. Tumma hahmo pysyi edelleen hievahtamatta paikallaan. Minua alkoi uudelleen pelottaa, tämä ei ollut isäni tyyppistä käytöstä. Nousin sängystäni hiljaa, valmiina lähestymään isääni, mutta kääntyessäni jälleen kohtaamaan varjon, oli se kadonnut. Näin jälleen ikkunankarmit ja niitä ympäröivän seinän kokonaisuudessaan, ilman ketään seisomassa niiden edessä. Jäykistyin kauhusta, sillä en millään voinut käsittää tapahtunutta. Toisaalta olisin halunnut rynnätä vanhempieni makuuhuoneeseen, mutta toisaalta hahmo oli näyttänyt isältäni, joten en uskaltanut mennä sinnekään. Kun sain pelosta kankeat jäseneni liikkumaan syöksyin käytävään, jossa oli pehmolelulaatikkoni, ja aloin päättäväisesti siirtää kaikki rakkaimmat lelut sänkyyni.

Lopulta, kun sänkyni oli enää vain kukkurallinen pehmolelukasa, sukelsin niiden joukkoon ja halasin niistä tärkeintä, harmaavalkoista lelukissaa, jonka olin saanut isovanhemmiltani. Tuttujen lelujen tuoksu ympärilläni suljin silmäni ja makasin hievahtamatta, peläten oudon hahmon ilmestyvän taas. Vaikka olinkin lapsi, tiesin, että kyseessä ei ollut kuitenkaan ollut isäni, sillä ihmiset eivät vain katoa tuhkana tuuleen.

Jossakin vaiheessa uni sai minusta vallan ja aamulla heräsin äitini hämmästelyihin lelujen paljoudesta sängyssäni. Kerroin hänelle tapahtuneesta, ja hän rauhoitteli tuttuun vanhempien tapaan; se oli vain unta. Ehkä hetken uskoin niin itsekin.

Lapsuudenkodissani oli pitkän aikaa rauhallista asua, eikä mitään outoa tapahtunut, mutta muutettuani pois kertoi sisareni pelottavista äänistä, jotka vaivasivat häntä kodissamme. Kuin jokin olisi suuttunut, että lähdin. Tänä päivänä minä olen saanut nukkua yöni rauhassa vieraillessani lapsuudenkodissani, sillä selittämättömät tapahtumat ovat löytäneet nykyiseen kotiini. Sisareni sen sijaan koki ehkä kaikista pelottavimman asian, mitä lapsuudenkodissamme on tapahtunut, vain vajaa vuosi sitten, vaikka hänkin asuu jo muualla.

Aion jakaa nämä kaikki tapahtumat kanssanne täällä, pala kerrallaan, ja päivittäen uusimmat selittämättömyydet. Lisäksi pureudun muihin vastaavanlaisiin tapahtumiin ja ihmeellisyyksiin, täällä ja maailmalla. Hypätkää mukaan matkalleni, heittäkää epäuskonne pois ja antautukaa kuudennelle aistillenne.

Tähän kohtaan tekisi mieleni sanoa, että ette tule katumaan sitä, mutta hyvin luultavasti niin käy. Tietohan tunnetusti lisää tuskaa.