Käsi, joka kiikkua keinuttaa

Tuttavallani on järvenrantatontillaan vanha torppa, jota hän käyttää majoittaakseen kaukaa saapuvia sukulaisia ja ystäviä kesälomien aikaan. Se on kuin kesämökki majoitusta autenttisimmillaan, torppaan ei tule juoksevaa vettä ja hädän yllättäessä yöllä, on löydettävä pihan nurkalla nököttävään ulkohuussiin asioimaan. Torppa on todennäköisesti yli 200 vuotta vanha, joten sen vanhat, puiset hirret ovat todistaneet yhtä jos toista ihmiskohtaloa, kuten sen pihamaalla rehevöityneet syreenit ja ikivanhat omenapuutkin.

Valtavan kiireisen syksyni vuoksi pääsen jakamaan tämän tarinan vasta nyt, vaikka tämä kävi jo loppukesästä. Torppaan majoittui tuolloin tuttavani sukulaispariskunta.

Torppa on sisälle vedetyistä sähköistä huolimatta kuin aikamatka menneisyyteen, lämmitys tapahtuu vanhan puuhellan avulla tilaan, joka on säästetty vieraiden käyttöön. Torpan eteistila ja muut huoneet ovat tuttavani varastotilana.

Torpan huoneessa vanhat, kupruiset ruutuikkunat avautuvat kolmeen eri ilmansuuntaan, yhdestä ikkunasta voi jopa nähdä suoraan sinisenä siintävälle järvenselälle. Kalustus on yksinkertainen ja väliaikaiseen majoitukseen sopiva, siellä on vain parisänky, pieni pöytä tuoleineen, vanha ruskea kaappi vaatteille ja ikkunan edessä kaunis, puinen keinutuoli, joka on kuulunut torppaan miltei niin kauan kuin torppa on ollut pystyssä.

Tuttavani on joskus kertonut minulle, että hänestä tuntuu toisinaan siltä, että torpassa oleskellessaan keinutuoli heilahtelee itsekseen, kuin siinä viimeisimpänä päivittäin istunut, viitisenkymmentä vuotta sitten menehtynyt mummo ei olisi koskaan siitä pois lähtenytkään. Aiheena tämä on erityisen kiehtovaa, sillä olen ennenkin kertonut keinutuoleista, jotka elävät jostain selittämättömästä syystä täysin omaa elämäänsä (ks. Paranormaalin Rajamailla: Mikä keinuen tulee, se viheltäen menee ja Paranormaalin Rajamailla: Keinutuoli). Tuttavani ei kuitenkaan jaa tätä tietoa herkästi vierailleen, sillä ei halua ketään herkkänahkaisempaa säikytellä.

Eräänä elokuun yönä oli tuttavani ystävät yöpymässä torpassa ja he olivat jo käyneet nukkumaan, elokuisen hämärän loistaessa sinisenä ikkunalasien takaa. Pariskunnan nainen heräsi yhtäkkiä ihmeelliseen nitinään ja oli erottavinaan keinutuolin suunnalla liikettä. Hän oli uskonut talon kissan päässeen torppaan ja alkanut kutsua sitä nimellä. Huoneen hämärässä kukaan ei kuitenkaan päästänyt enää pihaustakaan. Hänen miehensä nukkui sikeästi ja nainen päätti antaa asian olla, olihan kyse todennäköisesti vain hänen mielikuvituksensa tuotoksista.

Kuitenkin seuraavana yönä nainen heräsi samaan ääneen ja näki keinutuolin heilahtelevan. Hän herätti miehensäkin, joka pelästyi vaimonsa hätää. Mies nousi ylös ja käveli keinutuolin luo. Kuitenkin miehen päästyä aivan lähelle, pysähtyi keinutuoli äkisti ja itsestään. Kuin jokin olisi noussut siitä tai pysäyttänyt sen kädellään. Mies säikähti, mutta keräsi rohkeutensa ja harppoi keinutuolin luo. Hän jopa kokeili istua sille ja keinuttaa, mutta se ei päästänyt enää pienintäkään narahdusta.

Kolmannen yön illalla pariskunta päätti tehdä asialle jotain, sillä naista oli alkanut hermostuttaa ajatus keinutuolin karmivaan narinaan heräämisestä. Mies otti sängyn päältä yhden kauniisti kirjoituista koristetyynyistä ja työnsi sen keinun jalaksien alle. Nyt tuolin olisi mahdotonta alkaa keinua itsestään. Helpottuneina molemmat kävivät nukkumaan.

Yö sujuikin rauhallisissa merkeissä, kunnes nainen havahtui jälleen tuttuun ääneen. Hän herätti välittömästi miehensä, joka napsautti huoneeseen valot päälle. Huone oli tyhjä, eikä missään ollut liikettä, saati kuulunut pihaustakaan. Mutta koristetyyny oli nostettu lattialta keinun jalasten alta keinutuoliin, kuin se ei olisi koskaan lattialla käynytkään.

Pariskunta päätyi nukkumaan valot päällä loppuyön ja kun he ottivat tapahtumat puheeksi tuttavani kanssa, oli tämän pakko paljastaa omat tunteensa liittyen torpan keinutuoliin. Vaikka ajatus tuntui kaikista hiukan kammottavalta, pystyivät he sopimaan, että pariskunta voisi ehkä ensi kesänäkin vierailla, mutta vain mikäli keinutuoli siirrettäisiin siksi ajaksi pois torpasta.

Tuttavani kertoi tarinan minulle naureskellen, mutta aistin silti pelkoa tuntemattomaan hänen äänensä alle hyvin kätkeytyneenä. Tiedustelin, mitä mahtaisi tapahtua, jos keinutuoli siirrettäisiin sen tavanomaiselta paikalta, entä jos jokin läsnäoleva energia ei tästä ilahtuisi?

Tuttavani pohti hetken vastausta, mutta totesi sitten, että keinutuoli jääkööt paikoilleen toistaiseksi.

Loppujen lopuksi sehän on vain keinutuoli.

Eikö niin?