lauantai 30. huhtikuuta 2022

Ken kaivoon kurkistaa...

Eräs ystäväni kertoi kerran koiran kanssa lenkkeillessään ajautuneensa syrjäiselle metsäpolulle, joka kulki selvästi jonkin vanhan pihapiirin poikki. Vanha traktorin perässä vedettävä heinäharava oli jäänyt luonnon valtaamaksi ruostumaan omaan rauhaansa, omenapuut ja syreenit rehottivat ja ympärillä kasvoi metsää ja sammaloituneet kivipaasit vihjasivat paikasta, jossa oli joskus ollut jonkun koti. Näytti siltä, kuin ympärillä kasvava metsä olisi nielaissut kaiken, kuin luonto olisi päättänyt ottaa takaisin omansa. Pihapiiri kiehtoi ystävääni, ja hän istahti hetkeksi kuuntelemaan keväistä linnunlaulua.

Ystäväni uskollinen, musta labradorinnoutaja istui maltillisesti omistajansa viereen, olihan se jo saanut kävellä kilometritolkulla. Hetken kuluttua koira kuitenkin valpastui ja vinkaisten nousi takaisin neljälle jalalleen. Se tuijotti metsän laitaan. Ystäväni koetti tähyillä puiden sekaan ja kuulosteli mahdollisia ääniä, mutta luonto hänen ympärillään kuulosti samalta kuin aikaisemminkin.

Yhtäkkiä koira, joka rakasti kaikkia ja kaikkea, päästi kurkustaan vaimean murahduksen. Ystäväni nousi seisomaan nähdäkseen paremmin. Hän lähti kävelemään metsänreunaa kohti koira epäröiden vierellään. Silloin hän kuuli jotain. Vaimeaa, kimakkaa vihellystä. Kuin eläimen uikutusta tai ulinaa. Hän terästi korviaan ja lähti kulkemaan kohti ääntä.

Metsänreunassa ystäväni näki vanhan, sammaloituneen kaivon ja paikansi äänen tulevan sen ympäristöstä. Ympäristö näytti niin hiljaiselta, että kummallinen ääni ei sopinut siihen alkuunkaan. Hän lähti hiljaisin askelin kohti kaivoa, mutta koira pisti jarrut pohjaan. Se oli selvästi päättänyt, että ääni oli sille liian epämiellyttävä. Ystäväni solmi koiranhihnan puuhun ja jatkoi itse kaivon luokse.

Kaivolla hän painoi korvansa kiinni sementtiin ja tosiaan, vaimea, valittava ääni tuntui kuuluvan sieltä. Ystäväni epäili, että jossain kohtaa kaivon sementtiä oli juuri sopiva rako ilmaa varten, ja raosta läpi puhaltava ilma se siellä vain metelöi. Hän nousi kaivon vierestä ja kääntyi huvittuneena koiransa puoleen. Mumisi sille sen jänishousuista ja pudisteli huvittuneena päätään. Sitten kuitenkin, tasaisesti ja niskakarvoja nostattavan hyytävästi vaimea, kimeä vihellys alkoi muuttua kovemmaksi ja kovemmaksi. Ystäväni hypähti kauemmas kaivon luota hämmästyneenä. Voisiko ilmarako enää selittää tuon?

Koira alkoi vikistä kauempana ja ystäväni lähti suuntaamaan takaisin sen luo. Kulkiessaan kauemmas kaivosta, kuului sieltä yhtäkkiä voimakas pamaus. Ystäväni loikkasi koiran luo ja käännähti jännittyneenä katsomaan taakseen, mutta mikään takana olevassa maisemassa ei ollut muuttunut. Hän kertoi, että oli hetken aikaa luullut kaivon betonikannen räjähtäneen irti ja lentävän päällensä. Ääni oli kuitenkin lakannut jo, mutta siinä pelossa, että se alkaisi kuulua uudelleen hän ei jäänyt aikailemaan, vaan nappasi koiran irti puusta ja he lähtivät yhteistuumin niin kauas kuin mahdollista tästä erikoisen tapahtuman miljööstä.

Koiran iloinen ja rento olemus palautui hetki hetkeltä, kun he pääsivät kauemmas. Ystäväni oli mietteissään pitkään kokemansa jälkeen, eikä osaa kertoa mitä koki tuolloin metsässä. Minulle tietenkin tuli hänen kertomuksestaan ensimmäisenä mieleen, että ehkäpä tuo kadonnut piha ei ollut kadonnut omasta tahdostaan, vaan se oli kadotettu tarkoituksella. Saattaa hyvinkin olla, että puiden katveessa nököttävä kaivo kätkee sisälleen muutakin, kuin mitä päälle päin näyttää. Kerroin ystävälleni, että ensimmäinen asia, joka mieleeni hänen kertomuksestaan tuli, oli kauhuelokuva The Ring. Jotka ovat nähneet sen, ymmärtävät vertaukseni. Kuten myös ystäväni, joka parkaisi ja kielsi minua jatkamasta. Hän vannoi, ettei koskaan palaa enää kyseiseen paikkaan, vaikka aionkin saada hänet pyörtämään päätöksensä joskus ja näyttämään tämän paikan minulle.

Joitakin kiviä ei ole tarkoitettu käännettäviksi tai kaivoja kurkistettaviksi. Mutta jos rohkaisemme mielemme, mitä löydämme? Paluu tapahtumapaikalle, mysteerin alkulähteelle, on todennäköisesti itselleni vääjäämätöntä. Tarina houkuttelee minua syvästi.

Ystäväni labradorinnoutaja ei luultavammin jaa innostustani...