Kop, kop, kop...

Blogini ensimmäisenä vuonna spekuloin kotoani kuuluvien, selittämättömien äänien ja outojen tapahtumien johtuvan ehkä meillä säännöllisesti vierailevasta räyhähengestä. Kerroin uskovani niiden olemassaoloon, ja siihen, että niitä on kahta eri tyyppiä - elävien maailmaan (syystä tai toisesta) jääneiden kuolleiden ihmisten henkiä, tai epäpuhtaita henkiä, demoneja. Olen edelleen varma, että satunnaisesti tapahtuvat äänet ja ilmiöt johtuvat jostain paranormaalista energiasta, enkä sulje pois etteikö kotonani voisi olla jonkinasteinen räyhähenki, mutten usko sen olevan aggressiivinen. Ei ainakaan vielä. Mutta voiko se muuttua sellaiseksi, kun en ole reagoinut sen "toiveisiin" kaikkien näiden vuosien aikana?

Hiljattain koin kotonani jotain todella outoa. Jotain todella vaikeasti selitettävää. Jos haluaa kaivella tapahtuneelle järkevän selityksen, ei voi lähteä muulla kuin sattuma-kortilla peliin mukaan. Olen useampaan otteeseen maininnut blogissani vaatehuoneestamme, jonka liiketunnistinvalot elävät omaa elämäänsä, etenkin alkuyöstä ne syttyvät päälle kuin siellä kävisi joku. Joskus ne saattavat vain välähtää tai syttyvät, kun ajattelen etteivät ne ole vielä tänään syttyneet kertaakaan itsestään. Se on outoa, ja se on jatkunut jo vuosia (lue muutamasta aikaisemmasta kokemuksesta mm. teksteistä Alaskan aaveita, Tammikuun tapahtuma ja Yöllinen kohtaaminen).

Tämä kerta oli kuitenkin erilainen. Yö oli jo laskeutunut, ja olin menossa nukkumaan. Puolisoni oli yövuorossaan ja lemmikkini kuorsasivat omilla tahoillaan. Sammutin vessanvalot ja astuin käytävään. Yhtäkkiä öinen hämäryys välähti sinertävästä loisteputkivalosta, joka tulvi vaatehuoneestamme. Kuin liiketunnistin olisi avonaisesta ovesta  tunnistanut minut käytävältä. Olen varmasti aikaisemminkin kertonut, ettei se ole mahdollista, sillä vaatehuoneen oviaukko sijoittuu kauemmas ja "syvemmälle" asunnossamme. Liiketunnistin reagoi joskus aikanaan liikkeeseen, joka oli kohtisuorassa linjassa oviaukolta, mutta käänsimme sen osoittamaan kohti vaatehuoneen pimeää nurkkaa, jottei se suotta syttyisi joka ikisellä kerralla kun nopeasti nappaa vaikka pyyhkeen hyllyltä.

Katsoin huoneesta tulvivaa valoa, olen jotenkin niin tottunut sen olevan osa kotiani, etten tuntenut tapahtuneesta suurempaa jännitystä. Silloin liukuovi kuitenkin kolahti voimakkaasti. Säpsähdin hiukan ja rauhoitin kiihtyvään tahtiin lyövää sydäntäni sattumalla. Kävelin kohti makuuhuoneen ovea, kun aivan selkäni takaa vessanovi kolahti. Nyt minua jännitti jo jollain oudolla tavalla melko paljon, olin juuri tullut ulos siitä huoneesta. Astelin makuuhuoneeseen, mielestäni suljin oven selkäni takana ja tasasin hengitystä. Sattumaa, sattumaa, sattumaa...

Kolmas kolahdus pamahti korvani juuressa ja makuuhuoneemme ovi avautui selkäni takana itsekseen. Melkein hyppäsin ilmaan säikähdyksestä. Ovi ei avautunut rauhallisesti ja hiljaa, vaan melko voimakkaasti, kahva iski makuhuoneemme seinään. Käännyin katsomaan ja lähes rukoilin, että näkisin oven takana kissani tai koirani, vaikka tämä olisi ollut niillekin epätyypillistä käytöstä. Mutta seurassani oli vain yö ja pimeys. Ja ehkä...

Monesti valot ja mahdolliset äänet ovat rajoittuneet vaatehuoneeseemme tai sen liukuoviin, nyt ne olivat vyöryneet melkein iholleni. Ne eivät olleet enää vaatehuoneemme ilmiö, vaan jotain täysin muuta. Uutta, vahvempaa, erilaista. Kuin jokin voima olisi tullut vaatehuoneestamme ja seurannut minua makuuhuoneeseen.

Tämä yliluonnollinen, selittämätön tapahtuma on tuoreena muistissani, ja nostaa ihoni kananlihalle. Jokin energiavirta kulki asuntomme halki tuona alkuyönä. Mitä se tahtoi, mikä se oli? Haluanko todella tietää?

Tuona yönä läiskin itsekin lähes epätoivoisesti sattuma-korttia pelipöytään, jossa olin jo hävinnyt. Pokerinaamani petti viimeistään silloin, kun makuuhuoneen ovenkahva kolahti seinään.

Nyt, istuessani läppäri sylissäni yläkerrassamme teksti lähes valmiina edessäni, kuulen, kuinka alakerrassa vaatehuoneen valot napsahtavat päälle. Hiljaisuus on kammottava, äänekäs.

Minusta alkaa tuntua siltä, etten välttämättä valvo yksin.

Kop, kop, kop...

Kuka siellä?