Valvon untasi

Olen niin tottunut kotini sisältä kuuluviin ääniin, etten välttämättä edes kiinnitä niihin pienessä mittakaavassa suuremmin huomiota enää. Joskus, kun olen tuntenut oloni uhatuksi, on asia toisin. Aloin pohtia asiaa todella viime yönä herättyäni lattialautojen narinaan, jota kuului arvioltani kolmen askeleen verran. Kun kyseessä oli vain tutut äänet, vaikkakaan niille ei ollut mitään havaittavaa selitystä, tunsin oloni silti rauhalliseksi. Olen oppinut ajattelemaan, että kodissani olen turvassa ja äänet ovat joko vanhan talon natisevaa valitusta tai jos kyse on jostain paranormaalista, se ei ole ainakaan vielä yrittänyt vahingoittaa ketään.

Viime yönä kuitenkin kuulin, kuinka hyvin pian lattian narahtelun jälkeen ilman halkoi mekaanisempi ääni. Värisevä ja vaimea helähdys, kuin matkapuhelimen merkkiääni. Se sai minut havahtumaan ja terästämään aistejani. Puolisoni nukkui, samoin lemmikkimme, mutta minä olin yhtäkkiä täysin hereillä.

Yöllä ei saisi päästää koskaan ajatuksiaan laukalle, mutta tuolla hetkellä minä tein sen virheen. Mieleeni ponnahti mielikuva tunkeutujasta, joka ei olisikaan yliluonnollista alkuperää, vain täysin lihaa ja verta kuten minäkin. Tämän jälkeen muistin urbaanin legendan opiskeluajoiltani. Siinä eräs opiskelijatyttö oli elänyt tavallista elämää, herännyt aamulla, mennyt kouluun, käynyt illalla töissä tai opiskellut, mennyt nukkumaan ja herännyt toistamaan samat rutiinit uudelleen. Eräänä päivänä tyttö oli kuitenkin havainnut, että hänen jääkaapistaan tuntui katoavan ruokaa. Alkuun hän tietenkin ajatteli, ettei itse muista oikein mitä siellä on ollut, mutta tarkasteltuaan asiaa vielä päivän hän vakuuttui asiasta.

Hän ei ollut varma miten suhtautua asiaan, mutta näytti siltä, että joku kävi hänen asunnossaan varkaissa. Niinpä hän soitti poliisille, jotka tytön yllätykseksi neuvoivatkin häntä poistumaan rauhallisesti asunnosta herättämättä huomiota, partio olisi matkalla. Partion saavuttua ei kulunut kuin tovi, kun he löysivät kodittoman miehen tytön sängyn alta.

Selvisi, että mies oli majaillut tytön luona jo jonkin aikaa, hyödyntäen tarpeidensa täyttämiseen ajat, jolloin tyttö oli poissa tai nukkumassa. Mies oli asunut tytön sängyn alla. Hengittäen siellä silloin, kun tyttö vain muutaman kymmenen sentin päässä alkoi vajota syvempään uneen. Urbaani legenda ei kerro sitä, mikä saa kylmät väreet vilistämään holtittomasti selkäpiitäni pitkin - saattoiko mies nousta yöllä sängyn vierelle seisomaan ja tuijottamaan nukkuvaa tyttöä tämän ollessa kaikkein haavoittuneimmillaan.

Olin itsekin vain parikymppinen opiskelija, kun kuulin tämän tarinan ensimmäistä kertaa. Asuessani yksin minua kammotti se niin sydänjuuriani myöten, että hetken aikaa minun oli varmistettava, että pienen yksiöni jokainen kolkka oli vapaa tunkeutujista ja että ulko-ovi oli varmasti lukossa ja vielä varmuusketjulla sinetöity.

Myöhemmin elämässäni törmäsin todellisiin artikkeleihin ja turvakameravideointeihin kotien sala-asukeista, ja ymmärsin, että urbaani legenda onkin ennemmin tositapahtumiin perustuva tarina kuin täysin tuulesta temmattu turina. Jokin on kuitenkin irvokkaan vääristyneellä tavalla vialla ajatuksessa, että kodin rauhalliseen turvasatamaan on tullut joku kutsumaton vieras, vieläpä jäädäkseen. Kuinka paljon he näkevät ja kuulevatkaan päivän aikana? Mitä heidän päässään liikkuu, sillä jotenkaan en usko tällaisien luvattomien asukkien ajattelevan täysin selväjärkisesti.

Reilu vuosikymmen sitten Manhattanilainen Joe Cummings huomasi jääkaapistaan katoavan ruokaa ja keittiön lavuaarin haisevan virtsalta. Hän viritti valvontakameran, josta paljastuva näky oli karmivaa katsottavaa. Siinä hintelä nainen laskeutuu yön hämärässä Joen keittiön yläkaapista ja alkaa toimittaa asioitaan keittiössä hyödyntäen lavuaaria ja valiten syötävää jääkaapista. Lopulta nainen palaa takaisin kaappiin. Poliisit saivat naisen kiinni ja päättelivät, että tämän on täytynyt asua Joen kaapissa jo ainakin kaksi viikkoa. He uskoivat naisen aikomuksena olleen ensin ryöstää Joen asunnon arvotavarat, mutta tilaisuus oli tehnyt naisesta sala-asukin.

Youtubesta löytyy Joen itsensä julkaisema alkuperäisvideo tästä tunkeilijattaresta ja kuinka hän kammottavalla, varovaisella tavalla laskeutuu alas kaapista herättämättä minkäänlaista huomiota. Kuin häntä ei todella olisi olemassa, tai kuin hän olisi aave.

Olemme niin haavoittuvaisia yöaikaan, ettemme aina huomaa tai ymmärrä mitä tapahtuu ympärillämme. Se on kaikista pelottavin aika millekään tapahtumalle, oli kyse sitten paranormaaleista tai fyysisen maailman pedoista. Ehkä siksi olemme silloin kaikkein helpoimpia uhreja joka ulottuvuudessa. Muistan joskus lukeneeni, että unessaan ihmisen mieli on kaikkein lähimpänä toisia maailmoja, niitä joita paljas silmä ei erota. Onko kyse sitten toispuoleisesta vai tämän maailman energiavirroista, mutta öisin olemme maalitauluina. Pimeän huoneen nurkkaan voi helposti kätkeytyä silmäpari jos toinenkin katsomaan, kuinka nukumme...

En saanut selvyyttä aamulla matkapuhelimen viime öiseen merkkiääneen, sillä sekä minun että puolisoni matkapuhelimet olivat äänettömillä koko yön. Mutta kiertelin tänään kyllä kodissamme hiukan tarkkaavaisemmin. Vanha talomme, monine vanhan talon oikkuineen ja onkaloineen. Ties mitä täältä voisi löytyä jos todella osaisi etsiä.

Kun olimme muuttaneet, liikkui piha-alueellamme joku luvatta. Hirviöitä on seiniemme ulkopuolella, mutta jos emme ole tarpeeksi valppaana, ne löytävät kolot joista ryömiä sisään.

Yksi kammottavimmista ajatuksista mitä tiedän on herääminen siihen, että joku tuijottaa minua sänkyni vieressä. Havahtua yöllä ja kuulla ylimääräinen hengitys vierestään, pimeydessä välähtävä katse.

Opiskelijanuorena kurkistin joka ilta sänkyni alle kuultuani aikaisemman urbaanin legendan. Jotenkin minusta tuntuu, että kurkkailen sinne taas tovin ennen kuin uskon sen todella olevan tyhjä.

Kauniita unia kaikille...

Täysikuu

Hieman lokakuun puolenvälin jälkeen yöuneni jäivät huonoiksi. Heräsin keskellä yön pimeyttä virkeänä ja oli vaikeaa saada unen päästä uudelleen kiinni, ja aamulla oli vaikeaa saada silmiä auki ja päästä sängystä ylös. Lokakuun 20. päivän yö oli tällainen, ja päätin nousta hetkeksi kuuntelemaan yön hiljaisuutta. Astuessani olohuoneeseemme huomasin, kuinka se kylpi sinertävässä valossa, kuin ikkunoiden viereen olisi sytytetty katuvalo. Hymyilin itsekseni, sillä tunsin tämän valon erittäin hyvin. Täysikuu.

Yötaivas ja täysikuu, lokakuu -21. Kuvituskuva.

Kävelin ikkunan äärelle ja kohotin katseeni taivaalle. Kotimme taajaman ulkopuolella kaiken valosaasteen ulottumattomissa avarsi taivaalle upean pilvien laikuttaman näkymän kirkkaana loistavasta täysikuusta ja korkeuksista tähtikarttoineen. Ihailin näkymää hetken ja palasin sitten takaisin lämpimään sänkyyn. Siellä en saanut päästäni ajatusta kuun voimasta ihmiseen. Mielessäni pyöri myös käsite "kuuhulluus", sillä olin ollut myös poikkeuksellisen ärtynyt ja lyhytpinnainen näinä päivinä. Olin olettanut sen johtuvan univelasta, mutta entä jos täysikuu todella vaikuttaa ihmiseen, ja olinkin saanut maistaa pienen annoksen kuuhulluutta?

Eräs läheinen ystäväni, tavallisesti äärimmäisen rationaalisesti ajatteleva, kertoi minulle joskus yllättäen minut, että kuuhulluus oli hänen mielestään todellinen käsite. Hän työskenteli tuolloin Helsingin keskustassa eräässä maineikkaassa hotellissa yövuoroissa vastaanottovirkailijana. Olin tietenkin äärimmäisen kiinnostunut aiheesta ja vaadin häntä kertomaan näkemyksestään lisää. Hän kertoi huomanneensa tämän ihmisten käytöksestä. Lähes poikkeuksetta täyden kuun aikaan tapahtuivat kaikista erikoisimmat asiat ja kaikista kummallisimmat ihmispersoonat kuoriutuivat esille. Hän kertoi joutuneensa joka kuukausi etenkin täyden kuun aikaan soittamaan vartijan hakemaan hotelliin tunkeutujia, joista moni oli huumausaineen alaisena. Hotellihuoneista soiteltiiin mitä erikoisempia pyyntöjä tuolloin, ja osa ihmisistä vaikutti sekavammilta. Suuri määrä heistä kertoi seuraavana aamuna yönsä menneen huonosti, koska heillä oli ollut erilaisia nukkumisvaikeuksia. Tämä kyseinen ystäväni ei ole ainoa asiakaspalvelussa työskentelevä ystäväni, joka vannoo ihmisten käyttäytyvän "sekopäisesti" täyden kuun aikaan.

Kuun vaiheet ovat olleet tulkittuina ihmiskunnassa kautta aikojen ja ne liittyvät moniin uskomuksiin, myös muinaissuomalaisiin uskomuksiin. Kuunkierron mukaan on viljelty ja istutettu taimia, ja loppukuun aikoihin, kateen päivien eli kuivien päivien aikaan, ei ole ollut tuottoisaa tai hedelmällistä aikaa. Monissa uskomuksissa mainitaankin, että etenkin kuunkierron viimeinen torstai oli hedelmätön kadepäivä, jolloin kaikki mitä tehtiin joko kuivui, lahosi tai kuoli pois.

Kuun vaiheet ovat uusikuu, puolikuu, täysikuu ja kuun sirppi. Uusikuu tarkoittaa aikaa, jolloin taivaalla on vain kuun pimeä puoli. Uudesta kuusta alkaa kasvavan kuun vaihe, joka tarkoittaa ensin kuun sirppiä, sitten puolikuuta ja lopuksi täysikuuta, kunnes vähenevä kuu alkaa, ja valaistu kuu pienenee lopuksi taas uudeksi kuuksi.

Joidenkin tutkimusten mukaan kuun kierrolla on vaikutusta unenlaatuun, kun taas toisaalla kielletään ehdottomasti, että kuulla olisi minkäänlaista vaikutusta ihmiseen, että kyse on vain myytistä, jota on ruokkinut ihmisten tietämättömyys kuusta ja siihen liitetyt taruolennot, kuten ihmissudet.

Kuitenkin, on olemassa myös tieteellisesti ajattelevia ihmisiä, jotka uskovat, ettei kyseessä ole pelkästään myytti. Heidän näkökantansa perustuu siihen, että kuun ja auringon painovoiman liikutellessa jopa maapallon valtavia vesimassoja aiheuttaen vuorovesiä, voi sama vaikutus myös aiheuttaa ihmiskehon nesteiden liikehdintää tai tasapainon vaihtelua. Ihmiskeho kun pääosin on silkkaa nestettä.

Omalla kohdallani haluan kokea lisää. Se, että vasta nyt havahduin tähän yhtäläisyyteen voi olla sattumaa, tai jotain jonka kanssa olen huomaamattani elänyt vuosikausia.

En ole vielä seuraavan täysikuun aikaan valmis lähtemään ulvomaan kuulle, mutta olen herännyt asian suhteen. Pidän mieleni avoinna, niin kuin jokaisessa selittämättömässä, kiistellyssä, yliluonnollisessa asiassa.

Joskus oppii parhaiten, kun on itse hiljaa ja vain kuuntelee maailmaa ympärillään.

Kuuntelee itseään.

Karmaisevaa Halloweenia ja tulevaa pyhäinpäivää! Se päivä vuodesta, jolloin kuolleet kulkevat keskuudessamme...

Aikaisemmin aiheesta:

Halloweenkauhua

Vainajia muistaen

Kuolleet kulkevat keskuudessamme

Hirviöt seiniemme ulkopuolella

Muutettuani tänne lapsuudenmaisemiini hiukan syrjäiseen, metsäiseen omakotitaloon, on täysin uudenlainen pelon ilmiö pesiytynyt kotimme ulkoseinien toisella puolella. Olin asunut sen kummemmin siihen huomiota kiinnittämättä taajamassa jo niin kauan, ettei tällainen oman ylhäisen yksinäisyyden mukanaan tuoma turvattomuuden tunne ollut niinkään tuttua. Muutettuani tänne ymmärsin, etten pelkää pimeää, enkä pimeydessä luikkivia eläimiä. Mutta olen huomannut, että tietynlaiset ihmiset saavat ihoni kananlihalle.

Huomasin, että talomme liepeillä käy vierailija vasta kun ensilumi oli satanut. Kengänjäljet paljastivat jonkun hiippailleen pihamaallamme, ja päätin oman mielenrauhani vuoksi kyseessä olleen puolisoni, joka ei vaan sattunut asiaa muistamaan. Kun ensilumet sulivat, jäi ajatus hetkeksi unholaan, kunnes kiinnitin huomiota, että tietyt pihalla tai ulkokatoksessa olevat tavarat saattoivat vaihtaa paikkaa mystisesti. Muutama ruukku siirtyi kauniiseen riviin keskelle metsätietä, lapio vaihtoi seinustaa tai kottikärryt vaihtoivat asentoa. Pieniä, erikoisia asioita, joita emme puolisomme kanssa ole tehneet. Seuraavien lumien tultua, löytyi pihallamme olevien runsaiden jälkien joukosta taas kummallisia jalanjälkiä, joille en keksi selitystä.

Vieraileeko joku pihallamme häiriköinti- tai tirkistelymielessä? Vai onko kyseessä vain harmittomia sattumia.

Kotini sisältä kuuluvat äänet olen joko sysännyt vanhan talon piikkiin, tai jopa edellisen omistajan levottoman sielun liikkeisiin, jos hän ei ole poistunutkaan kokonaan, mutta muutaman kerran olen yöllä herännyt mielestäni ulko-oven pamaukseen. Kuin joku löisi ovea. Entä jos kyseessä ei olekaan paranormaali ilmiö tai vanhan talon jekut, vaan yön pimeydessä piileskelevä, lihaa ja verta oleva vainoaja? Jostain syystä tämä ajatus saa minut enemmän kauhun valtaan, kuin ajatus levottomista hengistä taloni sisällä.

Joulukuun aikana kävi jopa niin, että yöllä heräsin johonkin levottomaan tunteeseen, ja yhtäkkiä verhojen läpi laskeutuikin täydellinen pimeys. Kului pieni hetki, ja himmeää valoa tulvi jälleen verhokankaan lomitse. Nousin ylös katsomaan, jotta saisin tapahtuneelle selityksen. Ikkunan takana ainoa valonlähde oli ulkojoulukuusen valot, eli pimennys oli tarkoittanut valojen sammumista. Kun muistin, että nämä valot ovat kiinni talomme edessä pistorasiassa, oli ensimmäinen ajatus mielessäni, että jonkun on täytynyt irrottaa johto hetkeksi. Valot eivät olleet aikaisemmin millään tavalla pätkineet. En uskaltanut nousta tarkastamaan tilannetta, sillä sitä varten minun olisi pitänyt lähteä ulos.

Aamulla herätessäni laitoin kaiken jouluvalojen piikkiin, vaikka ne ovatkin toimineet moitteetta. Jälkiä oli mahdoton erottaa yöllisen sateen jäljiltä. Kyseessä oli pakko olla sähkökatkos, vaikka mikään muu elektroninen laite ei siihen viitannutkaan. Pakko. Kuinka ollakaan, tuntee aamuisin itsensä hulluksi, kun on ajatellut yöllä automaattisesti pelottavinta mahdollista asiaa. En voi sille mitään, mutta viime aikoina mielessäni on pyörinyt myös elokuva The Strangers, sillä täällä puitteet ovat aivan liian armolliset mielikuvituksen holtittomaan laukkaan.

Yöllä päätin vakaasti asennuttaa jonkinasteista kameravalvontaa kotini liepeille. Aamulla tunsin itseni höperöksi. Illalla kuitenkin tarkastan ovien lukituksen järjestelmällisesti ja suljen verhoja. Jotain on kyllä pielessä, eikä tämä ole vain pääni sisällä.

Turvakamerajärjestelmä houkuttelee minua kyllä muistakin syistä - olisi mahtavaa onnistua saamaan nauhalle jotain karmaisevaa tai paranormaalia toimintaa. Youtube on pullollaan sellaisia, osa hyvää vedätystä ja osa karmivalla tavalla niin totta kuin voi olla. FactFactionin (linkki kappaleen alla) videossa asunnosta on paljastunut niin fyysisiä vierailijoita, kuin yliluonnollisia tapahtumiakin, erityisen järkyttäviä ovat mielestäni tapahtumat, jolloin asunnon omistajat nukkuvat pahaa aavistamattomina, kun vieras ihminen liikuskelee heidän kotonaan. Nukkuva ihminen on niin turvaton, puolustuskyvytön. Entä mitä tapahtuisi, jos sattuisi heräämään ja osuisi paikalle tunkeilijan läsnäollessa? 

https://www.youtube.com/watch?v=rbNo2PRiExw&t=341s

Yllä olevalla videolla kerrottu viimeinen, järkyttävä tapaus Adam Ellisiä vainoavasta, puolikalloisesta pikkupojasta on hirveä, mutta haistan siinä palaneen käryä. Ehkäpä herra Ellis on vain halunnut tällä lisätä seuraajien lukumäärää?

Tässä vielä muutama ovikellokameran filmaus Youtuben syövereistä: Mr. Nightmaren klipit ja Nightmare Filesin pätkät. Ja mikäli todella haluat menettää uuden vuoden yöunesi, näitä löytyy lisää loputtomasti.

Minä jään seuraamaan tilannetta omien seinieni ulkopuolella, mutta pitäkää tekin silmänne auki.

Maailmamme on täynnä hirviöitä. Pysy valppaana.

Ja oli kyseessä mitä tahansa - muista lukita ovesi.

Roger that

Kuinka monesti olenkaan tänne maininnut kotonani olevasta vaatehuoneesta, jonka liiketunnistin valot syttyvät toisinaan ilman syytä, kuin niihin vaikuttaisi jokin selittämätön energia (edeltävä tekstini aiheesta: Kop, kop, kop...). Hiljattain valojen kanssa tapahtui jälleen jotain täysin uudenlaista, ja haluan jakaa sen kanssanne.

Suurin piirtein kuukausi takaperin, tapahtui systemaattisesti kotonani outoja. Jostain syystä heräsin noin viikon verran joka yö, lähes samaan aikaan yön pikkutunneilla ja tunsin tarvetta siirtyä pois makuuhuoneesta hetkeksi. Joka kerran astuessani keskelle yön synkkää pimeyttä ja suljettuani makuuhuoneen oven perässäni, välähti tutulla tavalla vaatehuoneessamme valot päälle.

Ensimmäisen kerran tämän tapahtuessa hymähdin itsekseni. Ilmiöstä on tullut tuttu, eikä sähkölaitteiden selittämättömät toimintahäiriöt tarkoita suoraan minkäänlaista merkkiä yliluonnollisesta toiminnasta. Edes edellisen kokemukseni jännittävä, jopa ahdistava, tunnelma tuoreena muistissa ei saanut jännitystä sykähtämään sisälläni. Seuraavana yönä reaktioni oli jokseenkin samanlainen, minua huvitti, että sattuma sai yön toistumaan lähes samanlaisena. Kolmantena yönä tapahtumien toistuessa, jähmetyin jo hetkeksi hämmästelemään tilanteen toistuvaa kuviota. Kuinka monta samanlaista yötä voisi enää laskea sattuman piikkiin?

Neljäntenä yönä heräsin jälleen ja lähdin kohti makuuhuoneen ovea. Painoin käteni kahvalle ja odotin hetken, oven raosta ei heijastunut valoa eli vaatehuoneen lamppu ei ollut jo valmiiksi päällä. Astuin ulos ja suljin jälleen makuuhuoneen oven. Odotin hetken, ajattelin käydä hieman ulkona hengittämässä raikasta ilmaa saadakseni paremmin unta. Liikahtaessani uudelleen, syttyivät valot jälleen vaatehuoneeseemme. Olen aikaisemminkin kertonut, ettei liiketunnistimen ole mahdollista mitenkään havaita liikettä makuuhuoneemme edessä, sillä se on syvennyksessä ja välissä on vielä seinää ja portaat yläkertaankin. Tämän lisäksi tunnistin on suunnattu vaatehuoneen perukoille, jotta se ei, ironisesti, syttyisi liian herkästi. Kissa näytti myös nukkuvan koiramme kanssa samalla sohvalla alakerrassa, kuten joka yö, eli senkään liike ei voinut aiheuttaa valojen syttymistä.

Tuona yönä terassille suuntaamisen sijasta, kävelinkin vaatehuoneeseen. Odotin hiljaa, hengittäen hyvin rauhallisesti saanko jotain tuntemuksia tilasta, mutta mitään ei tapahtunut. Joskus, kun valot siellä ovat syttyneet yllättäen, ne myös sammuvat saman tien, kun huoneeseen menee, mutta nyt ei käynyt edes niin. Pelkkä yön hiljaisuus humisi ympärilläni, naurahdin ja poistuin vaatehuoneesta.

En olisi ikinä uskonut, että tuo sama tilanne toistuisi neljänä yönä peräkkäin, ja kun niin kävi vielä viidentenäkin, minua alkoi jo hieman pelottaa. Voiko olla niin, että valot ovat välkkyneet pitkin yötä, ja tämä kaikki on vain hyvin epätodennäköistä sattumaa? Valot eivät välky pitkin päivää, eivätkä yleensä paljon iltaisin tai öisinkään, ja niinpä sattuman todennäköisyys hiipui pois mielestäni jännityksen ottaessa kontrollia. Mistä siis on kyse?

Satuin muistamaan kotonani olevat radiopuhelimet, joista toinen oli joskus mennyt itsestään päälle ja säikäytti melkein hiukset päästäni, kun siitä alkoi kuulua valkoista kohinaa ja tuntemattoman naisen ääntä. Uskoin radiopuhelimen kaapanneen jonkun muun signaalin, mutta en tietenkään voinut saada siihen varmuutta, puhelin hiljeni ja kun avasin yhteyden kysyäkseni "kuka siellä", en saanut vastausta. Nappasin toisen radiopuhelimen käteeni ja napautin sen päälle. Kävelin hiljaa ja jännittyneenä radiopuhelin kädessäni vaatehuoneeseemme, jossa liiketunnistimen sytyttämä kylmän sininen loisteputki värisi valoaan yöhön.

En ole koskaan kokeillut minkäänlaisia "välineitä", joilla voisi yrittää saada yhteyttä tuonpuoleiseen maailmaan, silmiemme ulottumattomissa oleviin energiakenttiin, mutta jostain syystä ajattelin, että mikäli jokin paranormaali voima on saanut lampun syttymään joka yö kuin merkiksi minulle, voi se voima ottaa minuun yhteyttä radiosignaalien avulla. Seisoin hetken vaatehuoneessamme puristaen tiukasti radiopuhelinta otteessani, mutta hiljaisuus oli edelleen korviahuumaava. Jännitys kipristeli vatsani pohjassa ja olin lähes varma, että hetkenä minä hyvänsä kuulen jotain.

Jonkin ajan kuluttua luovutin sydän pamppaillen. Olin ehkä jopa hieman kiitollinen siitä, etten ollut kuullut mitään, en ollut varma olisinko kuitenkaan ollut todellisuudessa tarpeeksi rohkea ja valmis kestämään sen.

Koitti kuudes yö, valot välähtivät jälleen päälle, kun seisoin makuuhuoneen ulkopuolella. Tällä kertaa katsoin suoraan kohti käytävää, johon sininen valo niin tutusti oli joka yönä valaissut avonaisesta liukuovesta. Jännitys nakersi sisälläni, ja tiesin, että tänään otan uudelleen radiopuhelimen mukaani, ja odotan vielä hetken sen jälkeen, kun järkeni on viimeisen kerran käskenyt minua poistumaan.

Saavuin vaatehuoneeseen, ihollani oli kylmiä väreitä. Uskoin sen johtuvan jännityksestä. Radiopuhelin oli hiljaa kädessäni. Vaatehuoneen lamput välähtivät sammuksiin ja uudelleen päälle, niin ne eivät olleet aikaisempina öinä tehneet. Pelko hiipi jumputtamaan takaraivooni. Odotin hetken yrittäen pysyä rauhallisena. Sitten, täysin yllättäen, vaikka siihen olinkin näennäisesti varautunut, radiopuhelin alkoi kohista kädessäni. Jokin yhteys oli muodostunut, mutta en tiedä minne. Voimakas särähdys kertoi yhteyden katkenneen ja tuijotin puhelimen näyttöä peloissani.

Otin muutaman askeleen taaksepäin vaatehuoneessa, aloin epäillä, että uskaltaisin yrittää enää kauemmin. Radiopuhelimen linja särähti taas auki, kova, valkoinen kohina täytti huoneen. Minusta kuulosti siltä, kuin kohinan taustalta kuuluisi viheltävää, kimeää ääntä. Tässä vaiheessa sykkeeni oli varmasti jo reilusti koholla, jokin sisälläni sai minut vakuuttuneeksi, että radiopuhelimesta kuuluneet äänet eivät olleet vain jokin sattumanvarainen, kaapattu radiosignaali. Yhteys katkesi jälleen, yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin.

Hiljaisuus laskeutui ympärilleni, mutta kuulin sydämeni hakkaavan ja veren kohisevan korvissani. Jotain oli tapahtunut.

Seitsemäntenä yönä minua jännitti mennä nukkumaan, ja ennen sitä, avasin radiopuhelimen vielä vaatehuoneessamme. Olin laittanut valot päälle sinne itse huitomalla liiketunnistimen edessä kättäni (koska normaalisti se on ainoa tapa saada ne valot syttymään). Tunnelma oli kuitenkin hyvin erilainen, lämmin ja turvallinen. Yöllisten tapahtumien aikoihin, melkein aistin ilmassa sähköä, mutta sekin on kaikki saattanut olla vain unenpöpperöisen mieleni aiheuttaman jännitystilan vuoksi väärin tulkittua tunnelmaa. Joka tapauksessa tuo visiitti vaatehuoneen kautta ennen nukkumaanmenoa sai minut uinumaan kuin murmeli, koko yön halki. En herännyt kertaakaan, en siis tiedä mitä tuona yönä enää tapahtui.

Kun näiden tapahtumien jälkeen heräilin yöllä seuraavia kertoja joko raikkaan ilman toivossa tai vessahädän vuoksi, ei vaatehuoneen valot syttyneet kertaakaan koko yöllisen hereillä olo jaksoni aikana. Ja niin ei ole käynyt edelleenkään. Valot toimivat kuitenkin normaalisti, kun huoneeseen menee ja heilauttaa kädellään ne päälle.

Mikä ihme, outo ja selittämätön seikka sai vaatehuoneen valot syttymään tuon viikon ajan joka yö? Voiko todella olla, että jokin yritti ottaa minuun yhteyttä? Vai voiko sattumalla ratsastaa tämänkin asian yli?

Olen huvin vuoksi, satunnaisesti käynnistänyt radiopuhelimiakin, mutta ne ovat pysyneet hiljaa. Olen pohtinut sitä vaihtoehtoa, että hankkisin jonkin sellaisen välineen, jolla väitetysti voi saada yhteyden paranormaalin rajamaille ja niiden yli. Radiopuhelimen särinä ja taustalta kaikuva, korvia vihlova vihellys ovat tallentuneet muistiini. Jokin äänessä häiritsi minua, jopa piinasi, jonkin aikaa tapahtuman jälkeen. Kuulemassani oli jokin epätoivoinen, ehkä surumielinen sävy. Mutta mitä se tarkalleen ottaen oli?

Ainoa varma asia tapahtuneen suhteen on, että jostain radiopuhelin nappasi signaalinsa. Mutta tuliko se muutaman kilometrin kantaman sisältä omasta ulottuvuudestani? Miksei. Voihan olla, että valojen syttyminen ja viimeisen illan radiopuhelin yhteys oli kaikki vain pienen prosentin sattumakauppaa.

Mutta entä jos näin ei ollutkaan? Puntaroin usein sattuman ja tarkoituksellisuuden kanssa, mutta ehkä todella haluankin vain haastaa itseni - ja teidät - ajattelemaan: entä jos ei ole olemassa sattumia? Entä, jos kaikella tosiaan onkin tarkoitus, jokin syvempi, näkymätön merkitys?

Sanotaan, että henkiolennoille vaatii suuria ponnistuksia saada yhteys elävien maailmaan. Ehkä nämä muutaman päivän ponnistukset saivat sen taas hiljenemään useammaksi viikoksi.

Tai ehkä se sai asiansa kerrottua. Valitettavasti viesti ei vain ollut selkeä.

Selkouni

Kuvituskuva; Lentäjän uni. Kuvaaja sot.virk. Kauko Kivi 2.7.1944,
Sotamuseo. Kuvan lähde: finna.fi.
Mahtoivatkohan sota-ajan lentäjät uneksia mistään muusta kuin sodassa lentämisestä?

Olen aikaisemmin maininnut, että koen unien maailman äärimmäisen mielenkiintoisena ja yöt ovat muutoinkin jotenkin maagista aikaa, useimpien paranormaalien tapahtumien osuvan elämässäni pimeän tai hämärän aikaan. Ymmärrän hyvin, että skeptisesti paranormaaleihin tapahtumiin ja ilmiöihin suhtautuvat suhtautuvat herkästi yön yliluonnollisuuksiin olan kohautuksella ja lauseella "unta se vain oli". Mielemme on uskomaton avaruus, täynnä tutkimattomia kolkkia ja kykyjä, joihin emme unissammekaan voisi uskoa pystyvämme.

Tämän kertainen aiheeni ei juurikaan liity paranormaaleihin tapahtumiin, vaan on lähinnä äärimmäisen kiehtova aihe, ja joidenkin lähteiden mukaan jopa parapsykologiaa. Yleensä se kuitenkin tulkitaan tavallisen psykologian ja unitieteiden piiriin. Kyse on selkounista.

Nimittäin jo kauan ennen kuin edes tunsin termiä selkouni, näin sellaisia. Kykyni niihin lisääntyi, kun käsitin mistä oli kyse. Parhaimmillani minusta tuntui kuin katsoisin joka yö interaktiivisia elokuvia. Monissa unissani en välttämättä ollut edes itse läsnä, saatoin katsoa Scarlett Johanssonin ja Ryan Reynoldsin tähdittämää toimintaelokuvaa ja jos jokin kohta ei edennytkään mieleni mukaan, pystyin "kelaamaan" tapahtumia ja päättämään niiden kulun uudelleen. Myös unia, missä itse olin läsnä, oli helppo muokata. Saatoin tehdä tai sanoa jotain mielestäni typerää unessa, ja tiedostin täysin olevani unessa. Päätin, etten haluakaan tehdä noin tai sanoa niin, muutin untani ja se jatkui eri tavalla. Pystyin myös unessa toteamaan itselleni: "Okei, tämä on nyt unta. Pitäisiköhän jo herätä? Nääh, jatkan vielä hetken tämän katselua."

Unennäköni on minulle selkeää. TIedän, milloin näen unta, ja nautin sen katselusta. Enkä ole nähnyt painajaisia sen jälkeen, kun hankin unensieppaajan, joten olin siltäkin osin täysin turvassa. Siksi esimerkiksi unihalvauksen kokeminen oli jotain äärimmäisen pelottavaa. Sanotaan sen johtuvan siitä, että osa mielestä on vielä unessa, kun toinen osa alkaa jo heräillä (kuten valveunessa). Omalla kohdallani tiesin ja tunsin olevani täysin hereillä. Hereillä olon tunne on eri, kuin unennäkemisen tunne, selkounet. Ero oli selvä, ja kokemus kauhistuttava.

Monet kysyvät minulta, kuinka opettelin näkemään selkounia. En koskaan opetellut, mutta tein sen tietämättä vahingon kautta. Kuten sanoin, olen aina ollut kiinnostunut unien maailmasta. Näin todella eläviä ja jännittäviä unia jo lapsena, ja aloinkin pitämään niistä unipäiväkirjaa. Juuri tällainen unien muisteleminen heräämisen jälkeen on yleisin keino kehittää "uni-minää", mielentilaa, jossa itse on vahvasti läsnä nähdessään unta. Wikipedian mukaan tärkeitä selkounien opettelussa ovat myös motivaatio ja itsesuggestio, jonka avulla päättää muistaa unensa ja pitää ne mielessään hereillä ollessaan. Eräs keino on herätyskellon asettaminen tyypilliseen REM-uniaikaan, mutta itse (etenkin nykyään) huonounisena, en häiritsisi lepoa millään tavalla. Kun unesta saa otteen, voi alkaa tehdä ns. todellisuustestejä, jotka paljastavat, onko unessa vai hereillä. Tällaisia ovat asiat, jotka valvemaailmassa ovat itsestäänselvyyksiä, esimerkiksi peilikuvan selkeys, itsensä nipistäminen unessa (kivuntuottaminen, mutta unessa ei satu) ja fyysisten ominaisuuksien tehostuminen. Kukapa ei olisi lentänyt joskus unessaan?

Selkounet ovat yleisesti tunnettuja, mutta vähän tieteellisesti tutkittuja. 1980-luvulla Alan Worsley -niminen mies oli ensimmäisiä, joka tutki selkounia näyttämällä pystyvänsä kommunikoimaan esimerkiksi silmien liikkeillä unia nähdessään. Ajatuksena tuntuu uskomattomalta, että voisi unta nähdessään kuulla jonkun toisen äänen valvemaailmasta ja reagoida siihen kaikkien unimuurien läpi. Worsley kuitenkin todisti sen mahdolliseksi, myöhemmin myös Stephen LaBerge. Wikipediassa mainitaan kuitenkin, että heidän tutkimustensa tulokset ovat osittain kiistanalaisia.

Joidenkin kerrotaan pystyvän jopa päättämään täysin uniensa ympäristön, tapahtumat ja ihmiset unessa ympärillään, sekä kaivautumaan omiin muistoihinsa selkounien kautta. Tuohon en osaa sanoa itse mitään, sillä minun tapauksessani selkounet ovat vain "käynnissä", ja havahdun niihin "mukaan". En pysty päättämään unen henkilöitä tai miljöötä, mutta pystyn vaikuttamaan vahvasti tapahtumiin unien henkilöiden tekojen ja sanojen kautta. Ehkä, jos harjoittelisin lisää selkounien näkemistä, pystyisin esimerkiksi tuoda uneen mukaan henkilön, joka ei unen alussa mukana ollut.

Ongelmani selkounien kehittämisessä on vain viime aikoina ollut arkielämän kiire ja stressi, jotka ovat tehneet öistäni levottomia ja unistani lyhyitä ja katkonaisia. Päätinkin aloittaa unipäiväkirjan pitämisen uudelleen, jotta en menettäisi kontrollia uniini. Nukkuminen ja unien näkeminen on kuitenkin ollut elämässäni aina yön viihdyttävintä aikaa, en pysty kuvitellakaan olevani sellainen, jolle yöt ovat vain musta aukko tai katko vuorokaudessa. Selkounia katselleelle olisi kamalaa olla yhtäkkiä "uneton".

Entä sinä? Millaisia unia näet?

Haastan sinut, kokeile pitää unipäiväkirjaa edes pienistä unihetkistä, vaikket niitä kokonaan muistaisikaan. Ajan kanssa huomaat muistavasi yhä enemmän. Ehkä jonkin ajan kuluttua voit myös vaikuttaa uniesi tapahtumiin. Päättää pystyväsi tässä unessa lentämään, perua sanasi ja päättää sanovasi toisin, tai vain rentoutua ja katsella näyttelijöiden roolittamaa elokuvaa pääsi sisällä.

Ihmismieli ja unien maailma on jotain niin laajaa, ettemme varmaankaan koskaan pysty täysin tutkimaan, mihin kaikkeen kykenemme.

Mutta jostain on hyvä aloittaa.

Lisäksi se on äärimmäisen viihdyttävää. Miksipä ei, siis?

Fiktiivistä, typistettyä kauhua

Päivä, jolloin kuolleet kävelevät maan päällä keskuudessamme, lähestyy. Sen kunniaksi haluankin esitellä Youtuben ihmeellisestä maailmasta pari fiktiivistä kauhulyhytelokuvaa. Ensimmäinen on inspiroinut koko pitkäksikin elokuvaksi tehdyn Lights Out -kauhuelokuvan, joka pyöri elokuvateattereissa kesällä. Monet ovat menettäneet Lights Out -lyhytelokuvan myötä yöunensa, tai ainakin ovat pitäneet visusti valot päällä makuuhuoneessa muutamana yönä sen jälkeen.

Alla olevasta linkistä pääset katsomaan kyseisen pätkän, mikäli et vielä jostain syystä ole sitä nähnyt:

Lights Out - Short horror film

Nukkuminen ja pimeässä sekavana herääminen on aina otollinen hetki kauhukokemuksille, seuraava palkittu lyhytkauhuelokuva Vicious mässäilee myös samalla aiheella:

Vicious - Short horror film

Kotonaan, ja etenkin omassa sängyssään, pitää tuntea olevansa turvassa. Se on paikka, jossa olemme haavoittumaisimmillamme. Mikään pelko ei kouraise niin syvältä kuin synkässä pimeydessä, keskellä yötä meidät herättävä piina, oli kyseessä sitten painajainen tai unihalvaus. Molemmat esittelemäni kauhupätkät rikkovat juuri tuota turvallisuuden tunnetta.

Istu alas mukavasti, sammuta huoneen valot ja laita äänet sopivalle voimakkuudelle, nämä 15 minuuttia ovat käyttämisen arvoiset.

Kun ensi yönä käyt nukkumaan ja sammutat valot, uskallatko katsoa ovenraosta hahmottuviin varjoihin?

Sweet dreams...