Vaatekomeron salaisuus

Eräällä ystävälläni oli mummola maalla vanhassa, sokkeloisessa puutalossa maaseudulla. Sen pihapiiriä hallitsivat kauan sitten punaiseksi maalatut puiset ulkorakennukset, joihin kuului kaikki vanhan maatilan perinteiset rakennukset navetasta puusaunaan ja valtavista ladoista autotalleihin.

Hän kertoi minulle, että rakasti mummonsa luona käymistä, sillä paikka oli maaginen kaikkine vanhoine tavaroineen ja mummon tarinatuokioineen. Hän ei kuitenkaan mielellään koskaan mennyt vanhan puutalon yläkertaan. Ihan yksinkertaisimmillaan senkin vuoksi, että aika oli siellä täysin pysähtynyt - mummo ei enää päässyt vanhojen jalkojensa kanssa kapeita, pimeitä portaita. Mutta myös sen vuoksi, että talon vinttikerros pelotti häntä lapsena.

Usein mummolla kyläillessään hän kertoo kuulleensa ripeitä askelia aikoinaan asutulta vinttikerrokselta ja sen puisesta portaikosta. Toisinaan tuntui siltä, kun joku hiipisi portaita alas hiljaa, hiljaa, hiljaa portaiden naristessa järjestelmällisesti ylhäältä alaspäin. Sitten yhtäkkiä puisten askelmien ritinä ja ratina lähtikin kohoamaan takaisin vintin synkkiin pimeyksiin täysin varoittamatta. Ystäväni tietenkin kertoi asiasta mummolleen, joka vain nauroi hervottomasti ja kehui ystäväni mielikuvitusta.

Kerran kuitenkin tapahtui jotain sellaista, joka järkytti ystävääni sydänjuuria myöten, ja hän sanoo edelleen, kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin, että tapahtunut saa hänen sydämensä vieläkin laukkaamaan. Tuolloin mummolassa oli ollut kylässä myös ystäväni tädin perhe. Ystäväni lähti vanhempien serkkujensa kanssa talon vintille seikkailemaan ja kaikilla oli alkuun hauskaa. He leikkivät yläkerran monissa erikokoisissa tiloissa piiloleikkiä, vanhojen vaatteiden sekaan ja huonekalujen alle oli helppo piiloutua. Ystäväni meni sisään yhteen pieneen vaatekomeroon, jossa ummehtuneiden, vanhojen vaatteiden tuoksu täytti ilman. Serkuista olikin kuitenkin hauska ajatus lukita ystäväni vaatekomeroon asettamalla tuoli sen kahvan eteen toiselle puolelle.

Ystäväni ei ensin ymmärtänyt, että serkut olivat livahtaneet takaisin alakertaan ja jättäneet hänet yksin pimeään, lukittuun vaatekomeroon tunkkaisten vaatteiden keskelle. Hän istui pienen komeron lattialla odottaen heidän etsivän häntä. Ketään ei kuitenkaan hetkeen kuulunut ja ystäväni alkoi tulla kärsimättömäksi. Silloin hän kuuli hiljaista hyräilyä vaaterekin alta vaatemuurin takaa. Ystäväni säikähti ja kavahti kauemmas. Hyräily oli kuulostanut hänen mielestään pienen lapsen, tytön, hyräilyltä, mutta hän kutsui silti varovasti poikaserkkujaan nimeltä. Jos toinen heistä olisi vaikka päätynyt samaan paikkaan piiloon ja kyllästyneenä odotteluun alkanut lauleskella. Hyräily kyllä lakkasi, mutta tilalle laskeutui sitäkin kylmempi hiljaisuus.

Silloin ystävääni iski pakokauhu. Hän ryntäsi komeron ovelle, joka ei auennut. Pelko alkoi riehua hänen sisällään ja hän hakkasi ovea ja huusi serkkujaan nimeltä. Seistessään komeron lukitun oven edessä, kertoi hän tunteneensa yhtäkkiä kylmän käden tarraavan häntä nilkasta. Hän alkoi kirkua ja potkia jaloillaan hysteerisesti, huutaen äitiään niin lujaa kuin keuhkoillaan pystyi.

Ikuisuudelta tuntuvan hetken ajan ystäväni pelkäsi kuollakseen, kunnes komeron oven takaa kuului ääniä ja ovi avautui vauhdikkaasti. Ystäväni äidin kasvot kurkistivat komeroon ja ystäväni heittäytyi tämän kaulaan. Hän oli äitinsä kertoman mukaan kalpea kuin valkoinen lakana ja näytti siltä, kuin olisi juuri kohdannut kummituksen.

Tapahtuneen jälkeen ystäväni serkut saivat kuulla kunniansa, mutta se ei muuttanut ystäväni kokemaa kauhua. Tapahtumat olivat jättäneet häneen pohjattoman syvät arvet. Hän ei uskaltanut nousta enää uudelleen vinttikerrokseen, ei ennen kuin aikuisiällä mummonsa jo kuoltua hän kävi läpi tämän tavaroita.

Vinttikerroksen makuuhuoneen vaatekomerosta, joka oli kuluneiden vuosien aikana muuttunut entistä ummehtuneemmaksi, löytyi rekissä roikkuvien vaatekappaleiden takaa lattialta vanha nukke. Samasta kohdasta, josta ystäväni oli hyräilyn kuullut vuosikymmeniä aikaisemmin. Hän oli aikuisiän myötä lakannut pelkäämästä yliluonnollista, mutta tuo löytö sai hänet uudelleen varuilleen. Vanhat, hyytävät pelontunteet iskivät hänen mieleensä salaman lailla. Kaikki ne pienten askeleiden kuuloiset tömähdykset yläkerrasta ja portaikosta. Hyräily vaatteiden takaa. Pieni kylmä käsi kiertymässä nilkan ympärille, valmiina vetämään elävän, nuoren tytön seuraansa ikuisuuteen...

Vuosia ystäväni oli selittänyt tapahtumat mielessään loppujen lopuksi mielikuvituksen tuotokseksi, sehän on turvallisin selitys. Vanhan, kammottavan nuken löytyminen vaatekomeron perukoilta sai hänen vankan päättäväisyytensä kuitenkin horjumaan.

Kuvituskuva; Nukke. Lähde:
finna.fi. Kuvan oikeuden
haltija: Uudenkaupungin museo

Entä jos tuon talon pimeissä kolkissa tosiaan asustikin jotain sellaista, joka olisi kaivannut seuraa omiin, ikuisiin ja ajattomiin leikkeihinsä? Ystäväni ei ehtinyt saada mummoltaan vastauksia talon historiasta, mutta jotain selittämätöntä se kätki sisälleen. Löysiköhän se jokin vintiltä koskaan rauhaa ja jatkoi matkaansa? Ystäväni mummon talo on jo purettu, paikalla komeilee nyt uusia kivitaloja. Ovatkohan uusien talojen asukkaat todistaneet selittämättömiä ääniä yläkerrastaan?

Vaikkakin en voi olla ajattelematta, oliko jotain vääränlaista energiaa jäänyt nukkeen kiinni. Tämä ei olisi ensimmäinen kerta, kun vastaavanlaista tapahtuisi. Kummittelevista nukeista on menneisyydessä kerrottu tarina jos toinenkin.

Kysyin ystävältäni missä nukke nykyään on ja hän kertoi halunneensa hankkiutua siitä eroon, mutta eräs hänen työkaverinsa oli vanhan, arvokkaan nuken halunnut ottaa itselleen ja entisöidä.

Missä nukke on tänä päivänä?

Toivon todella, ettei oman vanhan taloni välikatolla tai piilossa muissa sopukoissa. Toisaalta... Ehkä se on päätynyt juuri sinun kotiisi...

Mitä löydät omasta vaatekomerostasi?

Joitakin ovia ei ole tarkoitettu avattaviksi

Siitä on jo vuosia, kun kirjoitin ensimmäisestä spiritismikokemuksestani, ja vaikka myöhemmissä teksteissä mainitsinkin olevani lähempänä esimerkiksi Ouija-laudan kokeilua, en ole edelleenkään uskaltanut avata sitä ovea. Joka kerran, kun olen hieman lähempänä, joku läheiseni, tuttavani tai ystäväni kertoma tarina sysää minut jälleen turvallisen välimatkan päähän. Näiden asioiden kanssa ei kannata pelleillä, oli kyse sitten kohtaamisesta Ouija-laudan demonin kanssa tai siitä, ettei leikkiin ryhtynyt leikkiä kestänytkään.

Uskokaa pois, aion päästä siihen pisteeseen vielä, mutta ensin haluan jakaa erään ystäväni kokemuksen.

Aikaisemmin olen kertonut, kuinka spiritistisessä Ouija-istunnossa on kolme sääntöä, joita ainakin tulee noudattaa. Sormiaan ei saisi irrottaa osoittimelta, huoneessa olevaa "henkeä" ei saisi pyytää tekemään ääntä, sillä se saattaa toimia porttina elävien maailmaan ja peli pitää aina lopettaa selkeästi ääneen hyvästelemällä. Ystäväni kokeilussa yksikään yllä olevista ei toteutunut.

Ystäväni intoutui Ouija-laudasta nuorena, kokeilunhaluisena ja nuoren kuolemattomuuden tunteen sykkiessä suonissaan. Silloin ajatus kuolemasta tuntuu kaukaiselta ja hataralta, elämässä riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteita, joista selviää aina. Myöhemmin elämää katsoessa huomaa, että onkin selvinnyt vain pirunmoisella onnenkantamoisella ja nuoruuden tietämättömyyden mukanaan tuomalla tuurilla, ja on kiitollinen turvallisista ja rauhallisista päivistä, sillä kaikki eivät selviä.

Ystäväni kokeili Ouijaa siskonsa kanssa eräänä "tylsänä" syysviikonloppuna, sattumoisin lähellä päivää, jolloin kuolleet kulkevat keskuudessamme, lähellä vainajien muistopäivää. He olivat lainanneet laudan ystävältään, jonka piti myös osallistua, mutta tämä oli jänistänyt viime hetkellä. Heillä ei ollut minkäänlaista käryä miten laudan kanssa toimitaan, mutta päättivät kuitenkin kokeilla. Alkuun tapahtuma oli huvittavaa ja hermostuttavalla tavalla jännittävää, mutta ystäväni huomasi siskonsa asenteen muuttuvan rajusti pelin edetessä pidemmälle. Hän kertoi, että osoitin oli liikkunut kyllä, mutta he eivät olleet saaneet siitä mitään selkoa. Kuin tilauksesta, olivat talon sähköt pätkäisseet hetkeksi, ja se oli riittänyt siskolle, joka oli valojen sytyttyä muuttunut valkeaksi kuin lakana. Peli oli lopetettu äkkiä, pakattu takaisin laatikkoonsa ja sisko oli käskenyt ystävääni toimittamaan sen kauas hänestä.

Pelaamista seuranneet viikot paljastivat jotain karmeaa tapahtuneen. Ystäväni huomasi siskonsa käytöksessä muutoksen. Normaalisti hilpeä ja iloinen perheen kuopus alkoikin vetäytyä kuoreensa ja ennen perheen aamuvirkkuna tunnettu tyttö halusikin nukkua kaikista pisimpään. Ystäväni ei ensin halunnut yhdistää muutosta Ouijaan, se tuntui ajatuksena liian pelottavalta. Jokin oli kuitenkin hänen siskossaan pahasti vialla.

Hän uskoutui asiasta äidilleen, joka kertoi myös olleensa huolestunut nuorimmaisensa viime aikaisesta käytöksestä. Äiti kysyi oliko siskosten välille tullut riitaa, ja koska vastaus oli kieltävä, hän ajatteli kyseessä olevan jonkinlaista nuoruuden kasvukipua ja aikuistumisen mukanaan tuomaa ailahtelua. Kun ystäväni kertoi heidän yhteisestä spiritismi-istunnostaan, hänen äitinsä naurahti hermostuneesti ja jätti asian sikseen.

Ystäväni muistelee, että suurin piirtein parin viikon kuluttua istunnosta hän oli yöllä herännyt siihen, että hänen siskonsa seisoi hänen huoneessaan tuijottamassa erään seinän nurkkaa. Ystäväni säikähti miltei kuoliaaksi, ja yritti varovasti kutsua siskoaan nimeltä. Tämä ei kuitenkaan reagoinut. Sisko ei ollut koskaan aikaisemmin kävellyt unissaan, eikä heidän perheessään muillakaan ollut taipumusta tähän kauhistuttavaan tapaan. Ystäväni yritti saada siskonsa lähtemään takaisin omaan huoneeseensa, muttei uskaltanut mennä tätä lähelle. Tilanne tuntui jatkuvan ikuisesti, kunnes lopulta sisko kääntyi ja vaelsi konemaisesti ulos ystäväni huoneesta. Aamulla sisko ei tiennyt tapahtuneesta mitään, ja tuhahti vain kun ystäväni väitti hänen kävelleen unissaan.

Seuraavana iltana ystäväni blokkasi huoneensa oven sisäkautta, jotta sisko ei pääsisi jälleen yllättämään häntä yöllä. Hän nukkui pelonsekalaista unta, ja havahtuikin keskellä yön pimeyttä jälleen siihen, että joku kolisteli hänen huoneensa oven takana. Kahvaa käännettiin ensin hiljempaa, sitten voimakkaammin. Oven alareunasta näkyi selvä varjo, ystäväni uskoi siskon olevan jälleen oven takana. Tuli hiljaista, mutta varjo pysyi paikallaan. Sitten yhtäkkiä kahvaa rynkytettiin voimalla, ystäväni kertoi tuntevansa pakahtuvansa kauhuntunteeseen sisällään. Kuin jokin olisi ottanut siskon valtaansa.

Öistä tuli pelottavia ja sisko oli päivisin etäinen, väsynyt ja masentunut. Eräänä yönä ystäväni joutui käydä keskellä yötä vessassa, joutuen kokoamaan kaiken rohkeutensa uskaltaakseen käytävän varrella olevaan vessaan. Hän syöksyi sinne, laittoi valot päälle ja lukitsi oven visusti. Kun hän oli valmis ja lähdössä, kuuli hän kuinka lattia narahti vessan oven takana. Hän kutsui varmuuden vuoksi siskoaan, vaikka tiesikin ettei kukaan tulisi hänelle vastaamaan. Hän raotti ovea ensin vähän kurkistaakseen, ettei sisko ollut oven takana, ja käytävä olikin tyhjä. Astuessaan ulos hän kuitenkin näki kauhukseen, että sisko seisoi jälleen hänen huoneensa oven takana täysin liikkumatta, ovea tuijottaen. Sisko näytti tavallista pidemmältä ja ystäväni sisuskalut vääntyivät pelosta, kun hän huomasi hämärässä, että sisko näytti ikään kuin leijuvan hiukan lattian tason yläpuolella. Joko niin, tai sitten sisko seisoi luonnottomasti aivan varpaidensa kärjillä. Pelko oli yksinkertaisesti liikaa ja ystäväni rupesi huutamaan. Sisko näytti romahtavan lattialle ja alkoi myös kirkua ja itkeä, pian vanhemmat juoksivat hätääntyneinä paikalle. Heitä odotti käytävässä vain kaksi lohduttomasti itkevää tytärtään, joiden selitykset tapahtumista kuulostivat tulevan suoraan kauhuelokuvasta.

Seuraavana päivänä ystäväni puhui asiasta siskolleen, joka oli ensimmäistä kertaa valmis kuulemaan kaiken. Herättyään keskeltä käytävää edellisenä yönä, oli hän valmis uskomaan jonkin olevan pielessä. Sisko kertoi mustelmista, joita häneen oli alkanut ilmestyä yöaikaan. Hän tunsi pohjatonta väsymystä ja ajatukset tuntuivat katkeilevan. Siskokset päättivät päättää kaiken miten se oli alkanutkin, he pitivät samana iltana uuden spiritistisen istunnon. Ystäväni kertoi, etteivät he oikein tienneet mitä tehdä, mutta hokivat yhdessä lausetta "jätä meidät rauhaan", eikä tämän istunnon jälkeen sisko enää, ainakaan tiedettävästi, kävellyt unissaan.

Keskustelimme ystäväni kanssa asiasta kauan, ja hän ymmärsi, että joku saattaisi uskoa kaikelle löytyvän järjellä selitettävän ratkaisun kenties sisarusten väsymyksestä. Väsymys ja uneen sekoittuminen ovatkin skeptikoiden suurimmat työkalut heidän kääntäessään selittämättömiä tapahtumia järjellä selitettäviksi. Mutta vain he, jotka ovat yliluonnollisia tapahtumia kokeneet ymmärtävät, kuinka kaukana uni silloin todellisuudessa on. Hereillä olo on suorastaan piinaavan todellista jokaisen kauhua jäytävän hetken jolloin toivot, että olisitkin vain unessa. Kuinka helppo selitys se olisikaan. Mutta ystäväni mukaan myös kaukana todellisuudesta.

Jokin muuttui lopullisesti ystäväni siskossa noiden viikkojen jälkeen. Ei mitään suurta, mutta kuitenkin havaittavaa. Hän vajoaa ajoittain tietynlaiseen syvän pohjattomaan ahdinkoon, kuin jokin olisi tuolloin haavoittanut hänen sieluaan, eikä se olisi koskaan parantunut täysin. Ystäväni kertoi, että sisko ei ole halunnut puhua tapahtumista tai omista muistikuvistaan vuosiin, kuin yrittäisi unohtaa ne olemalla ajattelematta niitä. Ystäväni on alkanut pohtia, pitäisikö heidän yrittää uutta istuntoa, jos siitä olisi apua. Jos kaiken tekisi ehdottoman tarkasti kaikkia ohjeita noudattaen.

Vastasin, etten suosittele sitä, mutta jos he päätyvät niin tekemään, haluan olla mukana.

Mitä vuosia sitten tapahtui tuossa perheessä?

Osallistumalla voisin saada lisää vastauksia tähän kysymykseen.

Vaikka toisaalta... Joitakin ovia ei ole tarkoitettu avattaviksi.

Hirviöt seiniemme ulkopuolella

Muutettuani tänne lapsuudenmaisemiini hiukan syrjäiseen, metsäiseen omakotitaloon, on täysin uudenlainen pelon ilmiö pesiytynyt kotimme ulkoseinien toisella puolella. Olin asunut sen kummemmin siihen huomiota kiinnittämättä taajamassa jo niin kauan, ettei tällainen oman ylhäisen yksinäisyyden mukanaan tuoma turvattomuuden tunne ollut niinkään tuttua. Muutettuani tänne ymmärsin, etten pelkää pimeää, enkä pimeydessä luikkivia eläimiä. Mutta olen huomannut, että tietynlaiset ihmiset saavat ihoni kananlihalle.

Huomasin, että talomme liepeillä käy vierailija vasta kun ensilumi oli satanut. Kengänjäljet paljastivat jonkun hiippailleen pihamaallamme, ja päätin oman mielenrauhani vuoksi kyseessä olleen puolisoni, joka ei vaan sattunut asiaa muistamaan. Kun ensilumet sulivat, jäi ajatus hetkeksi unholaan, kunnes kiinnitin huomiota, että tietyt pihalla tai ulkokatoksessa olevat tavarat saattoivat vaihtaa paikkaa mystisesti. Muutama ruukku siirtyi kauniiseen riviin keskelle metsätietä, lapio vaihtoi seinustaa tai kottikärryt vaihtoivat asentoa. Pieniä, erikoisia asioita, joita emme puolisomme kanssa ole tehneet. Seuraavien lumien tultua, löytyi pihallamme olevien runsaiden jälkien joukosta taas kummallisia jalanjälkiä, joille en keksi selitystä.

Vieraileeko joku pihallamme häiriköinti- tai tirkistelymielessä? Vai onko kyseessä vain harmittomia sattumia.

Kotini sisältä kuuluvat äänet olen joko sysännyt vanhan talon piikkiin, tai jopa edellisen omistajan levottoman sielun liikkeisiin, jos hän ei ole poistunutkaan kokonaan, mutta muutaman kerran olen yöllä herännyt mielestäni ulko-oven pamaukseen. Kuin joku löisi ovea. Entä jos kyseessä ei olekaan paranormaali ilmiö tai vanhan talon jekut, vaan yön pimeydessä piileskelevä, lihaa ja verta oleva vainoaja? Jostain syystä tämä ajatus saa minut enemmän kauhun valtaan, kuin ajatus levottomista hengistä taloni sisällä.

Joulukuun aikana kävi jopa niin, että yöllä heräsin johonkin levottomaan tunteeseen, ja yhtäkkiä verhojen läpi laskeutuikin täydellinen pimeys. Kului pieni hetki, ja himmeää valoa tulvi jälleen verhokankaan lomitse. Nousin ylös katsomaan, jotta saisin tapahtuneelle selityksen. Ikkunan takana ainoa valonlähde oli ulkojoulukuusen valot, eli pimennys oli tarkoittanut valojen sammumista. Kun muistin, että nämä valot ovat kiinni talomme edessä pistorasiassa, oli ensimmäinen ajatus mielessäni, että jonkun on täytynyt irrottaa johto hetkeksi. Valot eivät olleet aikaisemmin millään tavalla pätkineet. En uskaltanut nousta tarkastamaan tilannetta, sillä sitä varten minun olisi pitänyt lähteä ulos.

Aamulla herätessäni laitoin kaiken jouluvalojen piikkiin, vaikka ne ovatkin toimineet moitteetta. Jälkiä oli mahdoton erottaa yöllisen sateen jäljiltä. Kyseessä oli pakko olla sähkökatkos, vaikka mikään muu elektroninen laite ei siihen viitannutkaan. Pakko. Kuinka ollakaan, tuntee aamuisin itsensä hulluksi, kun on ajatellut yöllä automaattisesti pelottavinta mahdollista asiaa. En voi sille mitään, mutta viime aikoina mielessäni on pyörinyt myös elokuva The Strangers, sillä täällä puitteet ovat aivan liian armolliset mielikuvituksen holtittomaan laukkaan.

Yöllä päätin vakaasti asennuttaa jonkinasteista kameravalvontaa kotini liepeille. Aamulla tunsin itseni höperöksi. Illalla kuitenkin tarkastan ovien lukituksen järjestelmällisesti ja suljen verhoja. Jotain on kyllä pielessä, eikä tämä ole vain pääni sisällä.

Turvakamerajärjestelmä houkuttelee minua kyllä muistakin syistä - olisi mahtavaa onnistua saamaan nauhalle jotain karmaisevaa tai paranormaalia toimintaa. Youtube on pullollaan sellaisia, osa hyvää vedätystä ja osa karmivalla tavalla niin totta kuin voi olla. FactFactionin (linkki kappaleen alla) videossa asunnosta on paljastunut niin fyysisiä vierailijoita, kuin yliluonnollisia tapahtumiakin, erityisen järkyttäviä ovat mielestäni tapahtumat, jolloin asunnon omistajat nukkuvat pahaa aavistamattomina, kun vieras ihminen liikuskelee heidän kotonaan. Nukkuva ihminen on niin turvaton, puolustuskyvytön. Entä mitä tapahtuisi, jos sattuisi heräämään ja osuisi paikalle tunkeilijan läsnäollessa? 

https://www.youtube.com/watch?v=rbNo2PRiExw&t=341s

Yllä olevalla videolla kerrottu viimeinen, järkyttävä tapaus Adam Ellisiä vainoavasta, puolikalloisesta pikkupojasta on hirveä, mutta haistan siinä palaneen käryä. Ehkäpä herra Ellis on vain halunnut tällä lisätä seuraajien lukumäärää?

Tässä vielä muutama ovikellokameran filmaus Youtuben syövereistä: Mr. Nightmaren klipit ja Nightmare Filesin pätkät. Ja mikäli todella haluat menettää uuden vuoden yöunesi, näitä löytyy lisää loputtomasti.

Minä jään seuraamaan tilannetta omien seinieni ulkopuolella, mutta pitäkää tekin silmänne auki.

Maailmamme on täynnä hirviöitä. Pysy valppaana.

Ja oli kyseessä mitä tahansa - muista lukita ovesi.

Yöllinen kohtaaminen

Tammikuussa kirjoitin vaatehuoneestamme (lue: Tammikuun tapahtuma), jonka liiketunnistinvalot rävähtivät päälle ilman selitystä. Samaisessa huoneessa on tapahtunut ennenkin outoja, ja koska se on hyvin lähellä makuuhuonettamme ja asuntomme ainoaa wc:tä, aiheuttaa sieltä öisin kuuluvat äänet toisinaan vilunväreitä ja pelkotiloja pahaa aavistamattomalle.

Alkuviikosta yöllisellä vessareissullani näinkin liiketunnistinvalojen välähtävän päälle vaatehuoneen liukuoven alta ja reunoista, tuoden hentoa, sinistä valoa huoneeseen. Muutaman sekunnin ajan näytti siltä, kuin joku liikkuisi huoneessa, valo synnytti aavemaisia varjoja tilaan. Sytytin kattovalon, ja huokaisin helpotuksesta kun huomasin tilan olevan tyhjä. En ole varma, oliko suoranaisesti kyse varjohahmoista, mutta jäytävä tunne takaraivossani ei antanut minun uskoa olevani täysin yksin huoneessa. Palatessani sänkyyn minun oli vaikea saada uudelleen unen päästä kiinni, ja vilkuilin raollaan olevaa makuuhuoneen ovea kuin odottaen näkeväni käytävällä mustan, aineettoman hahmon.

Vaikka olenkin nähnyt lapsena varjohahmon, ei kohdalleni ole sattunut montaakaan kokemusta niistä, ei ainakaan aikuisiällä. Sen sijaan sisareni koki pari vuotta sitten lapsuudenkotimme käytävällä selittämättömän, paranormaalin tapahtuman. Hän näki puolisoani muistuttavan hahmon öisellä vessareissullaan (mainitsin tästä aikaisemminkin tekstissäni Onko siellä joku?). Siinä missä itse kuulen asioita, kohdalleni ei ole lukuisia kertoja sattunut paranormaalia toimintaa, jonka voisin todistaa omin silmin. Sisareni kertoma tarina kuitenkin saa sydämeni lyömään pelosta, jos vaan todistan kuuloaistillani yöllisiä tapahtumia.

Sisareni heräsi yön pikkutunneilla lapsuudenkodissamme mennäkseen vessaan. Hän ei muista nähneensä mitään pelottavaa unta, mutta hän koki olleensa tilanteessa täysin hereillä. Hän astui ulos makuuhuoneesta pimeän, keskellä metsää möllöttävän talon hiljaiseen käytävään ja antoi katseensa tottua yön mustuuteen. Ulkoa loistava pihavalo antoi ikkunasta himmeää valoa, joten oli mahdollista edetä pimeää käytävää pitkin hämäränäön voimin. Lähellä vessaa sisareni kohotti katseensa, ja näki puolisoni seisovan katse lattiaa kohti erään toisen makuuhuoneen oven kohdalla.

Puolisoni oli hiljaa, eikä näyttänyt huomanneen sisareni saapumista. Hän oli hieman kumartuneena alas, sisareni epäili hänen tervehtineen ehkä kissaa jalkojensa juurella. Sisareni tervehti puolisoani hyvissä ajoin, jotta tämä ei säikähtäisi hänen ilmestymistään vierelleen. Puolisoni ei näyttänyt kuulevan tai reagoivan tervehdykseen, joten sisareni yritti uudelleen, hieman kovemmalla äänellä. Etäisyyttä näiden kahden välillä oli kahdesta kolmeen metriä.

Puolisoni hahmo kohotti katseensa ja näytti kääntyvän katsomaan suoraan sisartani, sanomatta kuitenkaan mitään.

Sisareni odotti vastausta, mutta tuolloin, aivan yhtäkkiä hahmo katosi, suoraan hänen silmiensä edessä.

Kauhu iski hyökyaallon tavoin.

Sisareni ryntäsi lähellä olevaan vessaan ja löi huoneen valot päälle, kohdaten kalpeat kasvonsa peilistä. Mitä juuri oli tapahtunut?

Hän toimitti asiansa ja kerättyään hetken rohkeutta, syöksyi takaisin makuuhuoneeseensa, vilkuilematta tyhjiä ja pimeitä käytäviä, peläten näkevänsä jotain. Hän meni takaisin nukkumaan, epätoivoisesti yrittäen keksiä selitystä tapahtuneelle. Minä ja puolisoni olimme tuolloin talossa, mutta aamulla selvisi myös, ettei puolisoni ollut liikkunut yön aikana missään.

Mahdotonta sanoa, mitä sisarelleni tapahtui tuona yönä. Unta, hallusinaatiota vai käytävällä todella seissyt yliluonnollinen varjohahmo?

Vaikka hahmo ei ollut uhkaava, jätti sen ilmestymisen järjettömyys jäljet rationaaliseen sisareeni. Minua kylmää ajatus hahmosta, joka tuntui lopulta kuulevan sisareni äänen ja kääntyvän katsomaan häntä, häviten tämän jälkeen kuin tuhkana tuuleen. Ja yön pimeinä tunteita muistan siitä syntyneet mielikuvat liiankin hyvin.

Valojen välähtely ja öiset kolahdukset ovat oma asiansa, mutta olisinko valmis vaikka tulevana yönä näkemään jonkun seisovan sänkyni päädyssä tai käytävällä matkallani vessaan?

Mahdoton sanoa.

Mutta tuskin.

Unihalvaus

Tuona yönä heräsin jälleen asunnossamme kuuluvaan kolahdukseen ja narahdukseen portaissa. Jokin oli tulossa, mutta olin aivan liian peloissani avatakseni silmäni, nähdäkseni minua yön pimeydessä vaanivan vaaran. Yhtäkkiä vaistosin jonkin pahan, sieluttoman, läsnäolon makuuhuoneessani. Pelko iski minuun kuin myrskyaallot rantaan ja sykkeeni kiihtyi. Olin yksin kotona, en voinut edes huudahtaa puolisolleni, varoittaa, että joku on huoneessamme.

Kauhuissani ajattelin, että esitän vain nukkuvaa, yritän seurata huonetta muilla aisteillani, jotka olivat pelon vuoksi terävöityneet äärimmilleen. Minulla oli kylmä ja huoneessa oli painostavan hiljaista. Makasin selälläni sängyllä silmät kiinni, kun tunsin jonkin painavan alavatsaani, kuin joku olisi istunut päälleni pimeässä. Tunsin selkäni painuvan kiinni patjaan tiukemmin, ja pelkäsin kuollakseni että jokin rusentaa minut hengiltä. Hengittäminen oli vaikeaa, en uskaltanut edes yrittää vetää syvään henkeä, peläten että jokin päälläni istuva olento havaitsisi etten nukukaan.

Yritin päättäväisesti siirtää käteni alavatsani päälle varmistaakseni oliko siinä todella jotain, mutta käteni ei suostunut liikahtamaankaan. Ajattelin, että olen niin lamaantunut kauhusta, etten pysty enää edes liikkumaan. Kauhu jäyti sisuskalujani ja painontunne vatsallani kävi yhä ahdistavammaksi. Sitten, aivan yhtäkkiä ja nopeasti, paino nousi päältäni. Makasin vielä hetken hereillä uskaltamatta avata silmiäni, uskaltamatta liikahtaa. Kun olin varma, että olen jälleen yksin siirsin varovaisesti käteni vatsani päälle. En tuntenut siinä enää mitään poikkeavaa joten kurotin napauttamaan yöpöytäni valon päälle ja nousin peittoa hamuten istualleni sängynlaidalle.

Mitä hemmettiä juuri äsken tapahtui? Kotonani oli jo jonkin aikaa kuulunut ääniä, etenkin öisin oli vaikea olla heräilemättä kolahduksiin, mutta mitään tämänkaltaista en ollut koskaan aikaisemmin kokenut. En koskaan ollut tuntenut fyysisesti mitään. Alavatsaani jomotti vielä painon jäljiltä. Tiedän olleeni hereillä koko tapahtuneen läpi, en vain pystynyt ymmärtämään, että jotain tällaista voisi tapahtua minulle. Päätin olla kertomatta asiasta kenellekään, ne jotka eivät sanoisi minulle että olen hullu koittaisivat väittää, että tapahtuma oli unta.

Muutamia kuukausia myöhemmin törmäsin Ylen sivuilla tekstiin unihalvauksista. Lukiessani tekstiä eteenpäin ymmärsin, että juuri tuo oli tapahtunut minulle, enkä ole ainoa laatuani. Unihalvaus tarkoittaa tieteen mukaan tilaa, jossa ihmiselle jää tämän herätessä päälle REM-unen aikainen liikkuvuutta estävä tila, joka normaalisti estää meitä satuttamasta itseämme unennäön aikana. Tuolloin aivorungon vireystilaa säätelevät mekanismit eivät toimi oikein, ja tietoisuus herää jo ennen lihashalvauksen päättymistä. Eli olemme täysin tietoisia ympäristöstä, mutta oman kehomme vankina.

Unihalvauksen aikana ihminen monesti näkee hallusinaatioita, kun uni ja todellisuus sekoittuvat keskenään. Vaikka unihalvaukselle on annettu tieteellinen, järkeenkäypä selitys, ei mikään tutkimus löydä syytä siihen, miksi unihalvauksen kokeneet aistivat lähes poikkeuksetta pahan läsnäolon huoneessa. Tunne ei koskaan ole hyvä tai miellyttävä. Tieteellisesti ajatellen se johtuu siitä, että tilanne halvaantuneena, pystymättä liikkumaan on jo itsessään niin pelottava. Paranormaalisti ajatellen, suosittelen kaikkia katsomaan seuraavan kerran unihalvauksen jälkeen kelloa, jos se vaikka sattuisi "paholaisen tunnin" ajalle. Ajankohtaan, jolloin muutenkin sanotaan demonien olevan lähempänä kuin muulloin.

Unihalvauksia on tapahtunut kautta aikojen ja jo 1700-luvulla on maalattu pirullisen näköisiä olentoja istumassa nukkuvien päällä. Ne ovat salaa tiedetty, mutta vain vähän tunnettu ja puhuttu aihe ympäri maailmaa, kantaen toinen toistaan karmivampia nimityksiä. Japanissa puhutaan kanashibarista, joka tarkoittaa sitomista metallisella köydellä. Thaimaassa unihalvaukset tunnetaan phi umeina, tarkoittaen "aaveen peittämää". Meksikossa ne tunnetaan nimellä "subida del muerto". (Lähde: Wikipedia - Unihalvaus)

Subida del muerto, eli kuolleiden nouseminen.