Täysikuu

Hieman lokakuun puolenvälin jälkeen yöuneni jäivät huonoiksi. Heräsin keskellä yön pimeyttä virkeänä ja oli vaikeaa saada unen päästä uudelleen kiinni, ja aamulla oli vaikeaa saada silmiä auki ja päästä sängystä ylös. Lokakuun 20. päivän yö oli tällainen, ja päätin nousta hetkeksi kuuntelemaan yön hiljaisuutta. Astuessani olohuoneeseemme huomasin, kuinka se kylpi sinertävässä valossa, kuin ikkunoiden viereen olisi sytytetty katuvalo. Hymyilin itsekseni, sillä tunsin tämän valon erittäin hyvin. Täysikuu.

Yötaivas ja täysikuu, lokakuu -21. Kuvituskuva.

Kävelin ikkunan äärelle ja kohotin katseeni taivaalle. Kotimme taajaman ulkopuolella kaiken valosaasteen ulottumattomissa avarsi taivaalle upean pilvien laikuttaman näkymän kirkkaana loistavasta täysikuusta ja korkeuksista tähtikarttoineen. Ihailin näkymää hetken ja palasin sitten takaisin lämpimään sänkyyn. Siellä en saanut päästäni ajatusta kuun voimasta ihmiseen. Mielessäni pyöri myös käsite "kuuhulluus", sillä olin ollut myös poikkeuksellisen ärtynyt ja lyhytpinnainen näinä päivinä. Olin olettanut sen johtuvan univelasta, mutta entä jos täysikuu todella vaikuttaa ihmiseen, ja olinkin saanut maistaa pienen annoksen kuuhulluutta?

Eräs läheinen ystäväni, tavallisesti äärimmäisen rationaalisesti ajatteleva, kertoi minulle joskus yllättäen minut, että kuuhulluus oli hänen mielestään todellinen käsite. Hän työskenteli tuolloin Helsingin keskustassa eräässä maineikkaassa hotellissa yövuoroissa vastaanottovirkailijana. Olin tietenkin äärimmäisen kiinnostunut aiheesta ja vaadin häntä kertomaan näkemyksestään lisää. Hän kertoi huomanneensa tämän ihmisten käytöksestä. Lähes poikkeuksetta täyden kuun aikaan tapahtuivat kaikista erikoisimmat asiat ja kaikista kummallisimmat ihmispersoonat kuoriutuivat esille. Hän kertoi joutuneensa joka kuukausi etenkin täyden kuun aikaan soittamaan vartijan hakemaan hotelliin tunkeutujia, joista moni oli huumausaineen alaisena. Hotellihuoneista soiteltiiin mitä erikoisempia pyyntöjä tuolloin, ja osa ihmisistä vaikutti sekavammilta. Suuri määrä heistä kertoi seuraavana aamuna yönsä menneen huonosti, koska heillä oli ollut erilaisia nukkumisvaikeuksia. Tämä kyseinen ystäväni ei ole ainoa asiakaspalvelussa työskentelevä ystäväni, joka vannoo ihmisten käyttäytyvän "sekopäisesti" täyden kuun aikaan.

Kuun vaiheet ovat olleet tulkittuina ihmiskunnassa kautta aikojen ja ne liittyvät moniin uskomuksiin, myös muinaissuomalaisiin uskomuksiin. Kuunkierron mukaan on viljelty ja istutettu taimia, ja loppukuun aikoihin, kateen päivien eli kuivien päivien aikaan, ei ole ollut tuottoisaa tai hedelmällistä aikaa. Monissa uskomuksissa mainitaankin, että etenkin kuunkierron viimeinen torstai oli hedelmätön kadepäivä, jolloin kaikki mitä tehtiin joko kuivui, lahosi tai kuoli pois.

Kuun vaiheet ovat uusikuu, puolikuu, täysikuu ja kuun sirppi. Uusikuu tarkoittaa aikaa, jolloin taivaalla on vain kuun pimeä puoli. Uudesta kuusta alkaa kasvavan kuun vaihe, joka tarkoittaa ensin kuun sirppiä, sitten puolikuuta ja lopuksi täysikuuta, kunnes vähenevä kuu alkaa, ja valaistu kuu pienenee lopuksi taas uudeksi kuuksi.

Joidenkin tutkimusten mukaan kuun kierrolla on vaikutusta unenlaatuun, kun taas toisaalla kielletään ehdottomasti, että kuulla olisi minkäänlaista vaikutusta ihmiseen, että kyse on vain myytistä, jota on ruokkinut ihmisten tietämättömyys kuusta ja siihen liitetyt taruolennot, kuten ihmissudet.

Kuitenkin, on olemassa myös tieteellisesti ajattelevia ihmisiä, jotka uskovat, ettei kyseessä ole pelkästään myytti. Heidän näkökantansa perustuu siihen, että kuun ja auringon painovoiman liikutellessa jopa maapallon valtavia vesimassoja aiheuttaen vuorovesiä, voi sama vaikutus myös aiheuttaa ihmiskehon nesteiden liikehdintää tai tasapainon vaihtelua. Ihmiskeho kun pääosin on silkkaa nestettä.

Omalla kohdallani haluan kokea lisää. Se, että vasta nyt havahduin tähän yhtäläisyyteen voi olla sattumaa, tai jotain jonka kanssa olen huomaamattani elänyt vuosikausia.

En ole vielä seuraavan täysikuun aikaan valmis lähtemään ulvomaan kuulle, mutta olen herännyt asian suhteen. Pidän mieleni avoinna, niin kuin jokaisessa selittämättömässä, kiistellyssä, yliluonnollisessa asiassa.

Joskus oppii parhaiten, kun on itse hiljaa ja vain kuuntelee maailmaa ympärillään.

Kuuntelee itseään.

Karmaisevaa Halloweenia ja tulevaa pyhäinpäivää! Se päivä vuodesta, jolloin kuolleet kulkevat keskuudessamme...

Aikaisemmin aiheesta:

Halloweenkauhua

Vainajia muistaen

Kuolleet kulkevat keskuudessamme

Hahmo peilissä

Näin jälleen varjohahmon. Ja kyllä, se oli yhtä kammottava kokemus kuin muistin. Miksi juuri nyt? Keskellä kauneinta kesää, kun päivänvaloa on riittämiin ja yötkin vielä tulvillaan hämärää valoa.

Yllätys, yllätys, paranormaali tapahtuma sijoittui lapsuuden kotiini, kun noin viikko takaperin kesäisen sinisellä yötaivaalla loimotti suuri, keltainen täysikuu. Kesäloman alkua oli upea tulla juhlistamaan keskellä metsää sijaitsevaan lapsuudenkotiini, siellä rauha ja luonnonläheisyys antavat minulle uutta energiaa joka kerran. On erikoista, että voin samaan aikaan kokea yhdessä ja tietyssä paikassa sekä niin suurta sisäistä rauhaa, että jäytävää pelkoa, mutta en vaihtaisi hetkeäkään pois. Kesän aikana yliluonnolliset tapahtumat ovat olleet hyvin vähäisiä, joten en uskonut mitään näin "suurta" tapahtuvan.

Heräsin keskellä yötä janoon, suuni oli kuiva kuin autiomaa, joten lähdin suuntaamaan keittiöön. Olin väsynyt, mutta kylmä vesi virkisti minua hieman. Ikkunasta näkyi puiden takaa valtava täysikuu, se lumosi minut hetkellisesti. Pihapiiri oli hiljainen ja se kylpi hämärässä kesäyön valossa. Kaikkialla oli niin hiljaista ja rauhallista, etten alkuun kiinnittänyt huomiota pariin metalliseen kolahdukseen talon eteisestä. Hetkessä muistin kuitenkin taannoisen kerran lapsuuden kodissani, kun eteisen valot olivat syttyneet itsestään, joten lähdin tarkastamaan tilannetta.

Eteisessä on suuri, lattiasta melkein kattoon saakka ulottuva peili. Tunnistin äänten tulleen siitä, sillä olen monta kertaa aiemminkin kuullut saman äänen jonkin osuessa peiliin vahingossa. Tällä kertaa uskoin peilissä olevan jonkinlaista pintajännitettä. Tarkastelin peiliä ja hipoessani sormenpäillä sen kylmää pintaa tajusin, että taustalla näkyi jotain. Sormeni jähmettyivät ja sydämeni alkoi hakata. En uskaltanut siirtää heti katsettani taustaan, mutta näytti siltä, että takanani avautuvalla käytävällä seisoi joku. Tumma hahmo.

Käytävällä oli hämärää, vaikka eteisen ikkunoista tulvikin sisään tummansinistä valoa. Olin hetken jähmettyneenä, pelosta jäykkänä. Taustalla näin, että käytävän tumma hahmo ei liikahtanutkaan. Keräsin rohkeuteni rippeet ja käännähdin ympäri, käteni nousivat suojelevasti eteeni kuin niistä olisi jotain hyötyä jos hahmo olisi päättänyt rynnätä minua kohti. Mutta kohtasin vain tyhjän käytävän.

Käännyin takaisin peiliä kohden, ja voin vannoa, että käytävälle oli myös levinnyt tummansininen heinäkuun yön valo, jota siinä ei aikaisemmin ollut.

Varjohahmo, yhtäkkiä täysin hereillä oleva mieleni viestitti heti, vaikka rationaalinen puoleni sykki sanaa näköharha. Tunsin kuitenkin sisälläni, että eteisen äänet, hahmo peilissä ja edellisen kerran tapahtuma valojen kanssa ei voinut olla sattumaa (lue: Valo kesäyössä). Se ei ollut näköharhaa, vaan jotain ihan muuta.

En nähnyt varjohahmoa tarkasti, joten kuka tahansa epäileväinen voisi uskoa sen johtuneen yöstä, väsymyksestäni tai sadasta muusta "järkevästä" syystä. En ole varma mitä itsekään uskallan asiasta ajatella. Joka tapauksessa en ole hetkeen kokenut mitään yhtä pelottavaa, ja tiedän, ettei tumma hahmo käytävällä ollut mielikuvitukseni tuotetta.

Sillä vaikka minulla vilkas mielikuvitus onkin, niin se ei ole mitään muuta kuin juuri sitä. Mielikuvitusta. Pääni sisällä. Eikä hahmot mielikuvituksestani herää henkiin ja astu todelliseen elämään.

Olen aina vihannut kauhuelokuvien teennäistä kattausta, jossa peilin edessä muina miehinä tai naisina touhuava päähenkilö näkee jotain karmivaa heijastuvan peilistä, mutta kun hän kääntyy, sitä ei olekaan hänen takanaan. Kyseessä on niin pohjaan asti kaluttu aihe, etten olisi uskonut tällaista tapahtuvan oikeasti. Se on liian tyypillistä, liian mautonta.

Mutta näyttää siltä, että tarinat, jopa kauhuelokuvat, ammentavat aiheensa todellisesta elämästä...

Tunnen pienen pelon vihlaisun kun annan itseni hetken aikaa ajatella mitä tuleva syksy tuokaan tullessaan...