Makaaberi mallinukke

Joulukuussa vuonna 1976 Kalifornian Long Beachissä kuvattiin silloista tv-sarjaa The Six Million Dollar Man, jaksoa nimeltä Carnival of Spies. Kuvauksia tehtiin paikallisessa Nu-Piken huvipuistossa mustalla huumorilla ja synkillä yksityiskohdilla kyllästetyssä "hupitalossa". Oleellinen osa kuvauksia olivat paikan lavasteet, jotka olivat toinen toistaan karmivampia. Kuvausten aikana yksi lavaste paljastui kuitenkin kaikkein kammottavimmaksi - hirttopuuhun ripustettu ihmisvahanukke.

Vahanukke, joka oli ollut sijoitettuna hirteensä jo vuosia, sai kuvauksissa osuman, jonka seurauksena sen käsi irtosi. Kuvausryhmän kauhistukseksi irronneen raajan sisältä kuulsi ihmisen luun näköinen sisus ja lihastiehyeitä. Poliisit kutsuttiin tarkastamaan tilanne, ja tutkinnan päätteeksi todettiin kyseessä todella olevan ihmisruumis. Hirttopuussaan roikkunut vahanukke olikin kaiken aikaa ollut aikoja sitten kuollut ja unohdettu, lihaa ja verta sykkinyt ihmiselämänjäänne.

Muumioituneen ihmisruumiin suusta löytyi penni vuodelta 1924 ja pääsylippu Los Angelesissa sijainneeseen rikosmuseoon. Näiden todisteiden varjolla poliisi pääsi ruumiin jäljille, ja vanhojen lehtiartikkelien perusteella he saivat epäilyksen, että kyseessä olisi vuosikymmeniä sitten menehtyneen pankki- ja junaryöstäjän, Elmer McCurdyn, ruumis. Epäilykset saivat vahvistuksen, kun muumioituneen ruumiin haavaumat täsmäsivät McCurdyn elämän aikana saatuihin vammoihin, mukaan lukien hänen kuolemansa aiheuttaneeseen ampumahaavaan.

Elmer McCurdy menetti henkensä virkavallan kanssa käydyssä tulitaistelussa vuonna 1911, ja kun kukaan ei "lunastanut" hänen ruumistaan, päätti hänet balsamoinut oklahomalainen hautausurakoitsija jättää ruumiin taidonnäytteenään näyteikkunaansa. McCurdyn ruumis olikin esillä näyteikkunassa viisi vuotta, jonka jälkeen hänen sukulaisinaan esintyneet miehet lunastivat ruumiin itselleen, väittäen haluavansa haudata sukulaismiehensä kunnollisesti. Tällaiset eivät kuitenkaan olleet heidän aikeensa, tuskinpa he olivat edes etäistä sukua muumiolle - McCurdy päätyi nimittäin näyte-esineeksi nimellä Oklahoma Outlaw. Vuosikymmenten ja satojen karnevaalien jälkeen muumion alkuperä alkoi unohtua, ja lopulta vuonna 1971 McCurdy myytiin mallinukkena vahamuseoon. (lähde: Elmer McCurdy - The Wandering Dead)

Elmer McCurdy haudattiin virallisesti vuonna 1977, kuuluisampana kuin koskaan eläessään. Jotta hänen ruumiinsa ei enää koskaan tulisi ketään vastaan, kaadettiin arkun päälle sementtiä. Nykyisten tietojen mukaan muumio lepääkin edelleen maanalaisessa kammiossaan.

Jotkut uskovat kuitenkin, että McCurdy on jo nostettu haudastaan, ja on vain ajan kysymys, kun hänen muumioituneet kasvonsa päätyvät taas uutisiin. Osa on jopa sitä mieltä, että ruumista ei kuitenkaan koskaan todella edes haudattu.

Sanotaan myös, että hänen riivattu, rikollinen sielunsa ei koskaan löytänyt lepoa...

Joka tapauksessa, Elmer McCurdy vaelsi maan päällä elävänä 31 vuotta, kuolleena tuplasti kauemmin, ja hänen tarinansa on kirvoittanut monia urbaaneja legendoja ihmisruumiista mallinukkeina.

Kammottavaa, mutta totta.

Raavintaa ruumisarkussa

Halloween on alkujaan kelttiläinen perinne, joka liittyy sadonkorjuun juhlaan ja talven alkamiseen, samhainiin. Keltit uskoivat, että halloweenin aikaan luonnon kuihtuessa ja kuollessa tämän maailman ja yliluonnollisen todellisuuden rajat katoavat, ja henget yrittävät houkutella ihmisiä tuonpuoleiseen. Lukuisat kokkotulet auttoivat estämään näitä henkien hyökkäyksiä ja suojelivat elollisia sieluja. Nämä uskomukset ovat peräisin Englannista, Irlannista ja Skotlannista, josta ne ovat levinneet maailmalle, etenkin Amerikkaan, uudisasukkaiden mukana. Vuosien saatossa amerikkalainen halloween on vallannut alaa, vaikka perinteet ovat vahvasti Euroopasta kotoisin. Halloweenin juurten vuoksi onkin sopivaa jakaa kanssanne pala ihmiskunnan synkästä historiasta, jotain Skotlannin matkalla kuulemaani.

Muutamia satoja vuosia sitten yksi rikollisuuden muoto kukoisti Skotlannissa (ja muualla). Rahaa ei ollut helppo tienata rehellisesti, ja ellei sattunut syntymään kultalusikka suussa, oli tie taloudelliseen huolettomuuteen kivikkoinen ja täynnä kärsimystä, jopa mahdoton. Suurin osa ihmisistä eli kädestä suuhun, joka päivä perustuen ruoan ja elannon ansaitsemiseen ja hankintaan. Kun lääketiedettä ja kirurgiaa kehitettiin, tarvittiin ihmisruumiita edistämään anatomista tutkimusta, mutta harva oli valmis luovuttamaan läheisensä elottoman ruumiin leikkauspöydälle, kun se piti saattaa siunattuna haudan lepoon, jotta lähimmäisen matka tuonpuoleiseen ei vaarantuisi. Arkkuun jätettiin jopa jotain pieniä arvoesineitä maksuksi matkan varrelle. Kirurgit ja tutkijat olivat valmiita maksamaan sievoisen summan suhteellisen tuoreesta ihmisruumiista, ja niin uusi "ammattikunta" oli syntynyt: ruumiinryöstäjät.

Ryöstäjät kiersivät hautausmaita yönpimennossa, kuu ja tähdet seuranaan, kaivaen mahdollisimman tuoreet ihmisruumiit ylös myyden ne sitten eniten maksavalle. Ruumiiden alkuperää ei juuri kyselty, vaan ne otettiin innolla leikkauspöydälle tutkimuksiin, leikeltiin viimeistä elintä myöden ja luurangot säilytettiin lääketieteen opiskelijoiden käyttöön. Ruumiista saadun rahan lisäksi ryöstäjät pitivät arkusta löytämänsä aarteet ja palauttivat arkun täysin tyhjänä takaisin maakuoppaansa. Ruumiinryöstäjät osallistuivat röyhkeimmillään jopa hautajaisiin nähdäkseen mihin hautapaikkaan tuore ruumis lasketaan, nostaakseen sen sitten yönsydännä ylös. Tätä he tekivät myös sen vuoksi, että aamulla tuoreen mullan peittämää hautapaikkaa ei välttämättä kyseenalaistettu, vastahan kuollut oli sinne kuopattu. Ryöstäjien työ ei kuitenkaan ollut riskitöntä, mikäli siitä jäi kiinni oli rangaistuksena suoraan sen kummempia kyselemättä hirttotuomio.

Vaikka tämä "ammatti" kuulostaakin melko kamalalta, löytyi kaikista karmivin seikka itse haudasta. Ruumisarkkujen sisältä kansipuolelta paljastui tuolloin hälyttävän usein merkkejä raapimisesta, ja kuolleen kynsien alta arkun maalia ja puupintaa. Noihin aikoihin useat ihmiset joutuivat virheellisesti haudatuiksi elävältä, virheellisen kuolleeksi julistamisen vuoksi. He heräsivät arkuista haudatuksi tultuaan, huusivat ja raapivat, kuluttaen happensa loppuun ja lopulta menehtyen tukehtumalla.

Happimäärä maanalaisessa ruumisarkussa on vähäinen. Riippuen kuinka syvälle arkku haudattiin, monet elävältä haudatut kuolivat koskaan hereille havahtumatta. On kuitenkin mahdollista, että maan alle jääneen ilmataskun vuoksi he elivät hautaamisen jälkeen vielä päiviä, mahdollisesti jopa viikon.

Eräiden ryöstäjien kohtaloksi koituikin tarinan mukaan rikas, kuollut rouva, jotka ryövärit kaivoivat keskellä yötä ylös kuopastaan. Rouva virkosi kun ryöstäjät yrittivät puukolla sahata hänen arvokasta sormustaan irti leikkaamalla koko sormen pois. Tämä säikäytti rikolliset ja he juoksivat hädissään kadulle, huutaen paniikissa ensimmäiselle vastaantulijalle henkiin heränneestä ruumiista. Vastaantulija sattui olemaan poliisi, ja ryöstäjät päätyivät narun jatkoksi jo seuraavana päivänä.

Tuohon aikaan varakkaat ihmiset hautasivatkin sukulaisensa ja perheenjäsenensä lukittuihin katakombeihin ja kalteroituihin hautaholveihin pitääkseen haudanryöstäjät poissa.

Tai kenties pitääkseen kuolleet sisällä...

Synkkää halloweenia!

Kummituskämppä

Saariselän upeiden tunturimaisemien kupeeseen piiloutuu pieni mökki, jonka vierailijat ovat kokeneet aikojen saatossa paranormaaleja tapahtumia. Kummituskämppä -nimeä kantava autiotupa rakennettiin vuonna 1845 vanhan Kittilä-Inari -postipolun varteen. Alkuperäisen kämpän kerrotaan tuhoutuneen tulipalossa, joistain lähteistä löytyy jopa väite poromiesten polttaneen kämpän tahallaan, koska eivät kestäneet sen kummittelua. Alkuperäisen tilalle rakennettiin uusi tupa, joka siirrettiin nykyiselle paikalleen Saariselän lomakylän reunamille vuonna 1997.

Aikoinaan Karvaselän autiotupana tunnettu mökki sai Kummituskämppä-nimityksensä 1900-luvun alussa, kun tuvassa majoittuneet matkamiehet alkoivat raportoida selittämättömistä tapahtumista, joita heidän läheisyydessään tapahtui heidän majoittumisensa aikana. Yleisesti alettiin uskoa, että tuvassa kummitteli kauppias Sohvi Tammela, joka katosi pikkupoikansa kanssa Ruijan ja Kittilän välimaastoon myyntitavaroita noutaessaan. Tammelan ja hänen poikansa uskottiin joutuneen ryöstömurhan uhreiksi, sillä alueella tiedettiin liikkuvan ihmishengen arvosta välinpitämättömiä metsärosvoja.

Kummituskämppä on nykyisin pieni, kotoisa tupa, josta löytyy kaunis takka, pöytä penkkeineen sekä puinen, suuri arkku. Tupaa valaisee pieni ikkuna pöydän toisessa päädyssä ja synkän mökin ainoassa valonkajastuksessa pöydän päällä lepää matala lasivitriini, jossa kerrotaan Kummituskämpän salaisuuksista. Esittelyteksti paljastaa, että tuvan yöpyjät ovat kuulleet jonkun hakkaavan tuvan seinustalla halkoja tai heitelleen siihen kiviä, vaikka pihalla ei ole ollut ketään. Kämpän ovi avautuu itsestään ja jotkut yöpyjät ovat kauhukseen todistaneet, kuinka tuvassa olleita tavaroita on heitelty ympäriinsä raivoisasti. Tekijää ei olla koskaan nähty tai "saatu kiinni".

1930-luvulla muuan postimies Martti Mattus yöpyi usein Kummituskämpässä. Kummittelu piinasi häntä ja hän koetti ratkaista tuvan kätkemän arvoituksen. Hän tutki mökin kauttaaltaan, ja löysi lopulta katon alta luurangon. Luuranko toimitettiin poliisille, mutta se kenelle onnettomalle ihmisparalle se kuului, ei koskaan ratkennut. Eikä kummittelu lakannut.

Vierailin itsekin Kummituskämpässä sen tarinoiden houkuttelemana vajaa vuosi sitten. Ulkona oli upea, sinertävä Lapin talvinen päivänvalo ja huolimatta lomakylän läheisyydestä, oli mökin luona täysin hiljaista. Tunnelma todella oli aavemainen, vaikka mökki oli saanut osakseen jo monen muun uteliaan vierailun pihamaan tallotusta lumesta päätellen. Sisällä mökissä huomasin, että pienestä koostaan huolimatta mökki oli yllättävän "elossa", sillä kuulin epämääräisiä kolahduksia ja rapsahduksia ollessani mökin sisällä. Muutoin kaikkialla oli kuolemanhiljaista.


Onko kauppias Tammela todella jäänyt kummittelemaan kämpälle, myös kun vanha poltettiin maan tasalle tai kun uusi mökki siirrettiin?

Mökissä ovat monet, toisilleen tuntemattomat ihmiset kokeneet paranormaaleja. Voiko se olla sattumaa, vai tekeekö ihmismieli jälleen temppujaan?

Entä jos kyse todella on levottomasta hengestä?

Jos jokin asia on varma, niin se, että tällä kämpällä on luurankoja kaapeissaan.