Se

Kuka meistä ei tuntisi kauhun kuninkaan, Stephen Kingin, romaania Se? Viemäreissä vaaniva Pennywise-klovni, joka saa kuvitteellisen Derryn kaupungin USA:ssa pois raiteiltaan ja suoraan pahuuden synkimpään ytimeen. Kingin romaani ilmestyi vuonna 1986, mutta siitä on tehty useita filmatisointeja ja se on jäänyt elämään yhtenä klassisimpina kauhuteoksina kautta aikojen.

Kauhutarinoiden teemana murhanhimoinen pelle on oiva mauste, sillä keskuudessamme on paljon niitä, joita pelkkä tavallisen, hauskana oletetun, sirkuspellen näkeminen aiheuttaa ahdistusta ja jopa paniikkia. Klovnien pelko, koulrofobia, on todellinen pelkotila siinä missä kaikki muutkin fobiat. Johtuneeko pelko sitten kenties lapsuuden pellekohtaamisesta, joka on ollut jollain tapaa traumaattinen, ahdistava tai loukkaava, vai onko kenties taustalla pelleistä kertovat kauhulegendat ja -tarinat, on jokin saanut pelon syntymään ja ruokkimaan itsestään tilan, jonka ahdistuneisuusoireita henkilö ei pysty enää hallita. Jokin muu ottaa silloin vallan mielessä.

Ymmärrän, että ihmismieli voi vajota niin syvään ahdistukseen, ettei edes järjellä pysty itseään puhumaan ulos siitä. Mutta entä sen vastakohta? Entä ne ihmiset, jotka haluavat pukeutua itse pelleiksi ja lähteä pelottelemaan muita? Onko se heille huumoria, ajanvietettä, vai onko taustalla halu olla pelottavan tilanteen herra? Saada toiset pelkäämään sinua?

Vuonna 2016 tietynlaiset ihmiset menivät sekaisin. He pukeutuivat pelottaviksi pelleiksi, ja lähtivät kaduille, monesti pimeän aikaan, pelottelemaan ihmisiä. Pelleilyä oli satunnaisesti esiintynyt jo ennen sitä, mutta jokin sai ihmiset liikkeelle sankoin joukoin vuonna 2016. Vuoden 2016 klovni-ilmiö sai alkunsa USA:ssa, Wisconsinin osavaltiossa, kun siellä kuvattiin  kammottavan näköinen klovni raahustamassa tyhjällä parkkipaikalla yön pimeydessä, pidellen kiinni mustista ilmapalloista. Pian klovnin ilmaantumisen jälkeen Facebookiin perustettiin sivu Gags-nimiselle klovnille ja myöhemmin, kun kuvat olivat ensin kylväneet järkytystä, myönsi paikallinen elokuvantekijä, että kyse oli hänen lyhytelokuvansa mainostempauksesta. Lyhytelokuva Gags ilmestyi myöhemmin vuonna 2019.

Tuolla tempauksella oli kuitenkin kova hinta, sillä siitä alkaen kohtaamisista pellejen kanssa alettiin raportoida ympäri USA:ta, muutaman kuukauden sisällä muissakin maissa. Jopa Suomessa jotkut keksivät lähteä pelleilyyn mukaan. Pahimmillaan ilmiö johti jopa väkivaltaisuuksiin. Ohessa kuvamateriaalia pelleistä ja kohtaamisista klovnien kanssa.

Yllä olevien linkkien takaa löytyvissä videoissa kuvataan pelleilyn trendiä, kun se oli kuumimmillaan. Suuri osa pelottelusta tuntui tapahtuvan tienvarsilla ja kulkuväylillä, mutta osa pelottavista pelleistä odotteli "uhrejaan" kaikessa rauhassa puistoissa ja metsiköissä. Tuolloin itsekin pelkäsin kohtaavani yön pimeydessä kammottavan klovnin, mutta lenkkeilin silloin vain koirani kanssa. Minun ja koirani, sekä pelottavan pellen kohtaaminen ei olisi käynyt pellen kannalta kovinkaan suotuisasti.

Eräs tuttavani sanoi kerran, että jotkut "myyvät sielunsa paholaiselle", ja se kuihtuu hitaasti pois heidän sisältään. Lopulta jäljelle jää enää kuori, joka toimii, muttei tunne. Tällaista sielunkauppaa ei tehtäisi ihan tavalliseen tapaan, vaan vähä vähältä ihminen luovuttaisi ydintä itseään demoneille tekemällä tietoisia pahoja valintoja. Tuntevatko nämä viitisen vuotta sitten pelleilleet ihmiset itsensä vielä kokonaisiksi?

Moni heistä oli nuoria, jotka toimivat mielestään hauskan, mutta karmivan, trendin varjolla. Ehkä näin vuosia myöhemmin he katuvat, että kenties pilasivat jonkun toisen mielenterveyden tai jopa koko elämän. Ehkä he luulivat, ettei syvempää vauriota tapahdu ja kukapa ei olisi joskus nuorena halunnut "jekuttaa" muita, vaikkapa pilapuheluja soittamalla. Mutta minkälaisia mieliä kätkeytyikään makaaberien pellenaamareiden taakse? Minkälaisia ihmiskohtaloita? Kuinka moni heistä möi sielunsa tuona syksynä?

Samainen tuttavani sanoi myös, että pelkän kuoren ollessa jäljellä, pääsee paha sisään. Pellen hahmo ei ollut Pennywisellekaan mikään muu, kuin pelkkä työkalu.

Sirkuspellet ovat harmittomia ja huvittavia. Mutta joidenkin pellenaamarien takaa ei voi enää löytää inhimillisyyttä.

Kauniita unia, hassunhauskoja pellejen kuvia...

(Varoitus, alla oleva video saattaa säikäyttää)

Pakanallinen pukki

Iloisena, punaposkisena ja nauravaisena taloon astuva, punaisiin pukeutunut joulupukki on nykyään hyvin eri kaltainen hahmo kuin aikoinaan. Satoja vuosia sitten suomalaiseen "pakanalliseen" joulunajan perinteeseen kuului vuohipukiksi pukeutuva mies, joka kierteli koteja pelotellen lapsia ja juoden sekä syöden tarjottuja antimia. Hänellä oli sarvet päässään, tuohinaamari ja nurinpäin käännetty turkki. Vuohipukkia pidettiin hedelmällisyyden symbolina. (Lähde: Wikipedia - Joulupukki)

Myöhemmin Suomessa kiertelivät myös nuuttipukkeina tai kekripukkeina tunnetut nuoret, jotka kiertelivät nuutinpäivänä 13. tammikuuta taljoihin pukeutuneina kerjäämässä joulun tähteitä kyläläisiltä.

Joulunaikaan ja talveen liittyy muitakin uskomuksia ja perinteitä. Lintuja ruokittiin talonpoikaisaikoina, jotta ne jättäisivät keväällä ja kesällä viljan rauhaan. Vielä sitäkin aikaisemmin uskottiin pikkulintujen olevan kuolleiden henkiä, jotka olivat liittyneet mukaan talven juhlaan elävien kanssa. Tästä syystä niillekin tuli tarjota ruokaa talvipakkasilla.

Vanha kansa jätti kynttilöitä palamaan navettaan yön yli, jotta ne suojaisivat, siunaisivat ja antaisivat turvaa ihmisille ja eläimille - joulun aikaan kun uskottiin henkien olevan läsnä. Joulupuuroa piti tarjota pihatontulle kiitokseksi siitä, että se piti pihapiiristä huolta ja joulukinkku oli perinteinen hedelmällisyyden ja sadonkorjuun Freyr-jumalan uhriruoka. (Lähde: Thuleian tupa - Jouluperinteet).

Vaikka kodeissa kiertelevä vuohipukki olikin lapsille pelottava kokemus, symboloi hedelmällisyyttä ja tarjosi varmasti hupia talon aikuisväelle, liittyy "pukkeihin" ihmiskunnan historiassa jotain kammottavampaa. "Vanhan testamentin aikoihin" nykyisen Israelin alueella palvottiin foinikialaista jumalaa, Moolokia. Moolokilla oli oinaan pää ja ihmisen ruumis, ja sen palvontamenoihin kuului ihmisuhrit, jopa lapsia uhrattiin Moolokin nimissä tulella. Palvontapaikan nimi oli Gehennom, ja se on toiminut helvetin esikuvana. Ei siis ihmekään, että Moolok on myöhemmin yhdistetty paholaiseen, ja se on nykyään monessa yhteydessä mainittu demoniseksi olennoksi. (Wikipedia - Moolok)

Kun siis tänään avaamme ovemme vieraille ja hyväntahtoisille joulupukeille, saamme olla kiitollisia, että vuoheksi pukeutuminen ei enää kuulu tapoihimme. Emmehän halua päästää ovesta sisälle samalla jotain ei-toivottua vierasta...

Hyvää joulunaikaa!

Ei valoa käytävän päässä

Edellisessä blogitekstissäni kerroin ensimmäisestä (ja toistaiseksi ainoasta) spiritistisestä istunnosta, johon olen osallistunut. Kynnys on korkea - onko järkevää sekaantua johonkin sellaiseen, josta ei välttämättä ole paluuta?

Ystäväni, jonka isä patikoi Verivalkamalle, kertoi minulle isänsä serkusta, joka päätyi hoitoon epämääräisen, vaietun psykiatrisen sairauden vuoksi. Nainen meni muutamassa kuukaudessa erittäin huonoon kuntoon, ja lopulta, vajaa kaksi vuotta sairastumisestaan, päätyi hän alle kolmekymppisenä haudan lepoon. Naisen perhe piti sairauden omana tietonaan, mutta ystäväni korviin kantautui eräs kammottava tarina sairastumisen syystä.

Kerrottiin, että nainen olisi parin ystävänsä kanssa hankkinut Ouija-laudan ja päättänyt kokeilla sitä tositoimessa. Alkuun mitään erikoista ei tapahtunut, mutta ystävykset kyselivät sinnikkäästi, janoten yliluonnollista kokemusta. Lopulta he saivat vastauksen, kun vaatekaapin sisällä rymähti. Nainen avasi kaapinovet, valahtaen kalpeaksi ja ilmoittaen haluavansa lopettaa välittömästi, toivoen ystävien vievän Ouija-laudan pois silmistään. Muut eivät olleet huomanneet kaapin sisällä mitään erikoista ja kyselivät naiselta mitä hän oli nähnyt. Alkuun hän ei suostunut kertomaan, mutta antautui lopulta ystäviensä vaatimuksille ja paljasti näkemänsä.

Kaapinovien sisäpuolella olevat suuret peilit olivat tapansa mukaan heijastaneet toisensa, muodostaen päättymättömän "peilikäytävän". Tällä kertaa käytävä ei ollutkaan jatkunut loputtomiin, vaan nainen oli nähnyt sen päässä hautajaiset, arkun ja surevia ihmisiä. Hän kertoi, että surijat olivat olleet hänen perheensä ja ystävänsä, myös samat joiden kanssa hän sillä hetkellä oli. Hän uskoi hautajaisten olevan omansa.

Ehkä näky vei naisen järjen hänen vatvoessaan sitä mielessään yhä uudelleen ja uudelleen. Tai ehkä jokin vieras, pahantahtoinen voima todella pääsi tuolloin raapaisemaan naisen sisintä hieman liian läheltä. Spekulointia on moneen makuun ja mielipiteitä useita, mutta varmasti voi sanoa, että ennen tuota tapahtumaa naisen psyykkinen terveys oli täysin kunnossa. Tuon illan jälkeen mikään hänessä ei enää palautunut ennalleen.

Myös eräs minun lähisukulaiseni on kertonut kokeilleensa spiritismiä Ouija-laudalla. Perinteiseen tapaan tarvittiin uhkarohkeita ja yllytyshulluja ystävyksiä sekä pimeä, kynttilöin varusteltu huone. Ryhmä oli kokoontunut suuren pöydän äärelle ja kukin vannoi jälkikäteen käsi sydämellä, ettei ollut millään tavalla syypää tapahtuneeseen. Kaikki olivat olleet kauhuissaan ja lopettaneet kokeilunsa välittömästi tapahtuneen jälkeen, suorastaan singahtaneet pois pöydän ääreltä.

Ystävykset olivat kysyneet Ouija-laudalta: "Onko piru täällä?".

Hetken päästä he olivat saaneet vastauksen, kun laudan osoitin liikkui heidän sormiensa alla ja tiputteli heille kirjaimia yksi kerrallaan.

Vastaus oli ollut: "Pöydän alla".

Räyhähenki

Niin kauan kuin olen asunut nykyisessä kodissani olen ajatellut, että kotonani kaikuvat öiset kolahdukset ja muut selittämättömät äänet saa ehkä aikaan jonkin sortin kummitus tai levoton henkiolento, mutta vasta hiljattain tutustuin todella siihen ilmeisimpään: räyhähenkeen. Ajatuksena, ja sanana, räyhähenki kuulostaa kammottavalta, sillä se tuo mieleen väistämättä jotain negatiivista, kontrolloimatonta voimaa, jonka kiukku kasvaa ajan kuluessa. Räyhähenki ei kuitenkaan välttämättä ole aggressiivinen, mutta ääntä se yleensä pitää, tyypillisesti liikuttelemalla elottomia esineitä. (Muistatteko suklaarasian tipahtamisen aikaisemmassa blogitekstissäni Kuolleet eivät koputa?)

Räyhähenki sana tulee saksankielisestä poltergeist -sanasta. Poltern viittaa suomeksi rähjäämiseen ja kolisteluun, geist tarkoittaa henkiolentoa tai kummitusta. Ilmiönä poltergeistit aiheuttavat laahaavia, raapivia, askeleenomaisia ääniä tai koputuksia, liikuttelevat esineitä tai saavat jopa nestemäisen aineen leviämään selittämättömästi. Räyhähenkien kerrotaan kuitenkin piinaavan yleensä vain lyhyen, ennalta määrittelemättömän ajanjakson aikana, joka saattaa kestää viikoista kuukausiin, jopa vuosiin. Kotonani äänet ja tavaroiden siirtely tapahtuvat aina muutamien kuukausien sykleissä, jättäen meidät aina joksikin aikaa rauhaan. Muistan yhden vuoden, jolloin en huomannut mitään erikoista tapahtuvan, mutta sitten "räyhähenkemme" palasi, ja aloitti näyttävästi astioiden kolistelulla keskellä kirkasta kesäpäivää.

Räyhähenki-ilmiöille on sekä paranormaalien tutkijoiden, että skeptikoiden selityksiä. Näistä ensimmäisen ryhmän mukaan poltergeist on epäpuhdas henki, demoni tai paholainen, joka hyödyntää otollista tunnetilaa hyökkäykselleen (esimerkiksi spiritismin aiheuttamaa jännitettä) tai tahallisesti hakeutuu meidän "ulottuvuuteemme". Paranormaalit selitykset tarjoavat myös vaihtoehtoa siitä, että poltergeist onkin ihmisperäinen ilmiö, kuolleen ihmisen henki, joka on jostain syystä jäänyt maalliseen maailmaan. Myös ihmisen itsensä tahattomat psykokineettiset voimat on annettu yhdeksi vaihtoehdoista. Tuolloin tapahtumat keskittyvät yleensä yhden tietyn ihmisen ympärille, eivätkä esimerkiksi piinaa koko perhettä. Skeptikot väittävät räyhähenki-ilmiön takana olevan luonnollisen tapahtuman, hallusinaation tai aivan yksinkertaisesti vain mielikuvituksen. (Lähde: Wikipedia - Poltergeist)

Minä uskon räyhähenkien olevan joko elävien maailmaan jääneiden kuolleiden ihmisten henkiä tai epäpuhtaita henkiä, demoneja. Niin hienoa kuin olisikin pystyä liikuttelemaan esineitä psykokineettisesti tai aiheuttaa mystisiä ääniä, en kuitenkaan usko siihen mahdollisuuteen, vaikka toki on tunnettu fakta, että käytämme aivoistamme vain murto-osaa. Potentiaalia meistä siis kyllä löytyy, ja varmasti pystyisimme uskomattomiin asioihin jos osaisimme valjastaa kaiken voiman, joka uinuu pääkopissamme. Lisäksi teoria psykokinesiasta antaa ymmärtää, että poltergeist-ilmiö keskittyisi aina vain yhden ihmisen ympärille, vaikka historiassamme on ilmiöön viittaavia tapahtumia, joita on ollut useampi ihminen samaan aikaan todistamassa, ja jotka eivät ole vaatineet tietyn ihmisen läsnäoloa, vaan ovat esimerkiksi tapahtuneet tietyssä paikassa. Toisaalta löytyy myös tapauksia, joissa räyhähenki on seurannut yhtä ja samaa ihmistä minne ikinä tämä meneekin, antamatta hänelle rauhaa.

Skeptikoiden selityksistä mikään ei ole mielestäni uskottava, sillä räyhähengen touhuja on usein ollut todistamassa useampikin ihminen kerralla, sulkien selityksistä pois hallusinaatiot ja mielikuvituksen. Eikä luonnollisena tapahtumana mielestäni voi pitää sitä, että tavarat lentelevät itsestään pöydältä lattialle keskellä yötä. Tai minään muunakaan ajankohtana, jos ei puhuta maanjäristyksistä tai muista luonnonilmiöistä.

Kodistani kuuluvat koputukset, askeleet ja pamaukset voivat aivan hyvin olla räyhähengen aiheuttamia. Toisinaan on hiljaisempia ajanjaksoja, ja toisinaan herään joka yö outoon meteliin. Viime aikoina mukaan on tullut uusia piirteitä: vaatehuoneemme liukuovi on avautunut itsestään selkäni takana ja saman huoneen liiketunnistinvalot rävähtelevät toisinaan ilman selitystä päälle, yleensä aina poikkeuksellisen lyhyeksi aikaa. Tänään niin kävi viimeksi. Kylmät väreet kilpailivat pitkin ihoani kun huomasin valojen syttyvät sivusilmälläni. Käänsin hitaasti katseeni rakosellaan olevaan liukuoveen inhottavan tietoisena siitä, että olin yksin kotona, lemmikitkin olivat ulkosalla. Muutaman pitkän sekunnin ajan katsoin räpäyttämättä vaatehuoneeseen, kun valot yhtäkkiä sammuivat. Niiden ajastus on normaalisti aina pidempi, siispä tuokin seikka oli outo, ja toi mieleeni välittömästi pelottavan väitteen, jonka olen kuullut vuosia sitten:

                       Kun valot välähtelevät tai sammuvat itsestään, on kuollut astunut                                    huoneeseen.

Paholaisen tunti

Tutkin tarkemmin edellisen blogitekstini lopussa mainitsemaani ”ihmismielen epätoivon hetkeä”, kello neljää aamuyöllä. Googlailtuani törmäsin useisiin lähteisiin, jossa mainitaan paholaisen tunti. Kylmien väreiden saattelemana tutustuin uudelleen tähän aiheeseen, joka saa minut pelkäämään seuraavaa hetkeä, jolloin herään tuona pahamaineisena aikana.

Paholaisen tunti alkaa kello kolmelta aamuyöllä. Mysticinvestigations.com :in mukaan tuon tunnin aikana demonit pystyvät parhaiten ottamaan yhteyttä meidän tuntemaamme todellisuuteen, ja yhteys saattaa kestää aamuntunneille saakka. Theghostdiaries.com mainitsee, että ”useat paranormaalin tutkijat” ovat törmänneet tutkimuksissaan siihen, että yliluonnollinen toiminta vilkastuu paholaisen tunnin aikana, mutta samalla on niitä, jotka suhtautuvat kyseiseen tuntiin skeptisesti. Lähteissäni kerrotaan myös legendasta, jonka mukaan itse paholainen on vieraillut sen ihmisen mielessä, joka herää tasan kello kolmelta aamuyöllä ilman mitään selitystä. Monet ihmiset kertovat näkevänsä pahimmat painajaisensa tuohon aikaan.

Paholaisen tunti löytyy myös nimellä "kuoleman tunti". Sen mukaan sairaaloissa kuolee tuolloin monet nukkuessaan. Tämä tieto taas viittaa samaan asiaan, jonka itse olen kuullut aikaisemmin, että tuolloin monet ”kuolemansairaat luovuttavat”. Kun epätoivo tuntuu olevan käsin kosketeltavissa ja kylmän todellinen, eikä mistään löydy valonpilkahdusta, toivoa uudesta, paremmasta päivästä.

Vahvimmillaan paholaisen tunti on lähteideni mukaan pyhäinpäivän yönä ja marras- sekä tammikuussa. Mitään todisteita tästä ei kuitenkaan ole.

Paranormaalit ilmiöt kotonani eivät katso kellonaikaa, mutta niitä on sattunut usein myös näiden synkkien aamuyön tuntien aikana. Aiheena tämä on äärimmäisen mielenkiintoinen, ja aion palata asiaan vielä. Mutta sillä välin...

Taidan jo arvata mihin aikaan ensi yönä rävähdän hereille.