Näytetään tekstit, joissa on tunniste jouluperinne. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jouluperinne. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Jouluruletti

Joulun aika on täynnä tunnetta, täynnä taikaa. Nykyajan kaupalliset jouluperinteet ovat kaikkea muuta kuin pelottavia, vaikka näin ei ole aina ollut (lue tekstini: Pakanallinen pukki). Vuosien saatossa niin perinteet kuin uskomuksetkin muuttuvat, ja ihmiset ovat menettäneet "taikauskoaan". Enää ei jätetä puuroa saunatontuille tai tehdä taikoja tallin takana, vaikka jotkin satuolennot säilyvätkin tiukasti joulun vietossamme.

Luin kirjasta Myytillisiä tarinoita (Simonsuuri & Tuomi, SKS, Hansaprint 2017, aikaisemmin mainittu blogissani mm. tekstissä Syntynyt kuolemaan) eräästä Nakkilassa tapahtuneesta, kammottavasta "enteestä", joka liittyi joulun ajan ennustamiseen. Tarinan mukaan kertojan mummu oli aikoinaan Huhtalan torpan emäntänä, ja päätti jouluaattoiltana mennä vanhan tavan mukaan ulos katsomaan ikkunan takaa joulupöydän ääreen istuutunutta perhettään. Perheen emäntä näki kaikki rakkaat perheenjäsenensä ikkunan takaa, mutta katsoessaan pientä tyttöään Kristiinaa, huomasi hän järkytyksekseen näkevänsä tytön lasin läpi ilman päätä. Hän ymmärsi, että Kristiinan päivät olisivat luetut, ja että tämä menehtyisi tulevana vuonna. Emäntä ei kertonut kenellekään näkemästään. Kun Kristiina seuraavana kesänä sairastui, sanoi perheen äiti heti, että pikku-Kristiina kuolisi. Hän kertoi tienneensä sen joulusta saakka. Niin kävikin, Kristiina menehtyi kesän aikana.

Kertojan mummu kehotti lapsiaan luopumaan tästä tavasta katsoa jouluaattoiltana ikkunan takaa perhettään, sillä hänelle se oli tuottanut vain tuskaa.

En ollut aikaisemmin kuullut kyseisestä perinteestä, mutta minun on pakko myöntää tuntevani suurta kiusausta mennä jouluaattoiltana ulos kurkistamaan ikkunasta. En kuitenkaan usko tekeväni sitä, rohkeuteni ei lopulta riitäkään. Ikkunan takana istuvat kuitenkin itselleni kaikkein tärkeimmät, ja vaikka en uskoisikaan kyseiseen "enteeseen", saisi se minut vähintään vainoharhaiseksi. Ja vuosi on pitkä, pitkä aika olla vainoharhainen.

Venäläinen ruletti ei ole minua varten, ei missään muodossa, millään panoksella. Vaikka tällainen ennustus voisi joskus toimiakin, ehkäpä luvata jotain hyvääkin, on tietämättömyys tulevaisuudesta siunaus.

Mieltäni polttava kysymys onkin...
Uskallatko sinä tehdä sen?

*****     *****     *****     *****     *****     *****     *****     *****     *****     *****

Kiitos kuluneesta vuodesta kaikille lukijoilleni! Sukelletaan jälleen selittämättömyyksiin ensi vuonna.

Hyvää joulunaikaa ja onnea vuodelle 2018!


Ystävällisin terveisin,

HR

*****     *****     *****     *****     *****     *****     *****     *****     *****     *****


lauantai 24. joulukuuta 2016

Pakanallinen pukki


Iloisena, punaposkisena ja nauravaisena taloon astuva, punaisiin pukeutunut joulupukki on nykyään hyvin eri kaltainen hahmo kuin aikoinaan. Satoja vuosia sitten suomalaiseen "pakanalliseen" joulunajan perinteeseen kuului vuohipukiksi pukeutuva mies, joka kierteli koteja pelotellen lapsia ja juoden sekä syöden tarjottuja antimia. Hänellä oli sarvet päässään, tuohinaamari ja nurinpäin käännetty turkki. Vuohipukkia pidettiin hedelmällisyyden symbolina. (Lähde: Wikipedia - Joulupukki)

Myöhemmin Suomessa kiertelivät myös nuuttipukkeina tai kekripukkeina tunnetut nuoret, jotka kiertelivät nuutinpäivänä 13. tammikuuta taljoihin pukeutuneina kerjäämässä joulun tähteitä kyläläisiltä.

Joulunaikaan ja talveen liittyy muitakin uskomuksia ja perinteitä. Lintuja ruokittiin talonpoikaisaikoina, jotta ne jättäisivät keväällä ja kesällä viljan rauhaan. Vielä sitäkin aikaisemmin uskottiin pikkulintujen olevan kuolleiden henkiä, jotka olivat liittyneet mukaan talven juhlaan elävien kanssa. Tästä syystä niillekin tuli tarjota ruokaa talvipakkasilla.

Vanha kansa jätti kynttilöitä palamaan navettaan yön yli, jotta ne suojaisivat, siunaisivat ja antaisivat turvaa ihmisille ja eläimille - joulun aikaan kun uskottiin henkien olevan läsnä. Joulupuuroa piti tarjota pihatontulle kiitokseksi siitä, että se piti pihapiiristä huolta ja joulukinkku oli perinteinen hedelmällisyyden ja sadonkorjuun Freyr-jumalan uhriruoka. (Lähde:
Thuleian tupa - Jouluperinteet).

Vaikka kodeissa kiertelevä vuohipukki olikin lapsille pelottava kokemus, symboloi hedelmällisyyttä ja tarjosi varmasti hupia talon aikuisväelle, liittyy "pukkeihin" ihmiskunnan historiassa jotain kammottavampaa. "Vanhan testamentin aikoihin" nykyisen Israelin alueella palvottiin foinikialaista jumalaa, Moolokia. Moolokilla oli oinaan pää ja ihmisen ruumis, ja sen palvontamenoihin kuului ihmisuhrit, jopa lapsia uhrattiin Moolokin nimissä tulella. Palvontapaikan nimi oli Gehennom, ja se on toiminut helvetin esikuvana. Ei siis ihmekään, että Moolok on myöhemmin yhdistetty paholaiseen, ja se on nykyään monessa yhteydessä mainittu demoniseksi olennoksi. (
Wikipedia - Moolok)

Kun siis tänään avaamme ovemme vieraille ja hyväntahtoisille joulupukeille, saamme olla kiitollisia, että vuoheksi pukeutuminen ei enää kuulu tapoihimme. Emmehän halua päästää ovesta sisälle samalla jotain ei-toivottua vierasta...

Hyvää joulunaikaa!