Joitakin ovia ei ole tarkoitettu avattaviksi

Siitä on jo vuosia, kun kirjoitin ensimmäisestä spiritismikokemuksestani, ja vaikka myöhemmissä teksteissä mainitsinkin olevani lähempänä esimerkiksi Ouija-laudan kokeilua, en ole edelleenkään uskaltanut avata sitä ovea. Joka kerran, kun olen hieman lähempänä, joku läheiseni, tuttavani tai ystäväni kertoma tarina sysää minut jälleen turvallisen välimatkan päähän. Näiden asioiden kanssa ei kannata pelleillä, oli kyse sitten kohtaamisesta Ouija-laudan demonin kanssa tai siitä, ettei leikkiin ryhtynyt leikkiä kestänytkään.

Uskokaa pois, aion päästä siihen pisteeseen vielä, mutta ensin haluan jakaa erään ystäväni kokemuksen.

Aikaisemmin olen kertonut, kuinka spiritistisessä Ouija-istunnossa on kolme sääntöä, joita ainakin tulee noudattaa. Sormiaan ei saisi irrottaa osoittimelta, huoneessa olevaa "henkeä" ei saisi pyytää tekemään ääntä, sillä se saattaa toimia porttina elävien maailmaan ja peli pitää aina lopettaa selkeästi ääneen hyvästelemällä. Ystäväni kokeilussa yksikään yllä olevista ei toteutunut.

Ystäväni intoutui Ouija-laudasta nuorena, kokeilunhaluisena ja nuoren kuolemattomuuden tunteen sykkiessä suonissaan. Silloin ajatus kuolemasta tuntuu kaukaiselta ja hataralta, elämässä riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteita, joista selviää aina. Myöhemmin elämää katsoessa huomaa, että onkin selvinnyt vain pirunmoisella onnenkantamoisella ja nuoruuden tietämättömyyden mukanaan tuomalla tuurilla, ja on kiitollinen turvallisista ja rauhallisista päivistä, sillä kaikki eivät selviä.

Ystäväni kokeili Ouijaa siskonsa kanssa eräänä "tylsänä" syysviikonloppuna, sattumoisin lähellä päivää, jolloin kuolleet kulkevat keskuudessamme, lähellä vainajien muistopäivää. He olivat lainanneet laudan ystävältään, jonka piti myös osallistua, mutta tämä oli jänistänyt viime hetkellä. Heillä ei ollut minkäänlaista käryä miten laudan kanssa toimitaan, mutta päättivät kuitenkin kokeilla. Alkuun tapahtuma oli huvittavaa ja hermostuttavalla tavalla jännittävää, mutta ystäväni huomasi siskonsa asenteen muuttuvan rajusti pelin edetessä pidemmälle. Hän kertoi, että osoitin oli liikkunut kyllä, mutta he eivät olleet saaneet siitä mitään selkoa. Kuin tilauksesta, olivat talon sähköt pätkäisseet hetkeksi, ja se oli riittänyt siskolle, joka oli valojen sytyttyä muuttunut valkeaksi kuin lakana. Peli oli lopetettu äkkiä, pakattu takaisin laatikkoonsa ja sisko oli käskenyt ystävääni toimittamaan sen kauas hänestä.

Pelaamista seuranneet viikot paljastivat jotain karmeaa tapahtuneen. Ystäväni huomasi siskonsa käytöksessä muutoksen. Normaalisti hilpeä ja iloinen perheen kuopus alkoikin vetäytyä kuoreensa ja ennen perheen aamuvirkkuna tunnettu tyttö halusikin nukkua kaikista pisimpään. Ystäväni ei ensin halunnut yhdistää muutosta Ouijaan, se tuntui ajatuksena liian pelottavalta. Jokin oli kuitenkin hänen siskossaan pahasti vialla.

Hän uskoutui asiasta äidilleen, joka kertoi myös olleensa huolestunut nuorimmaisensa viime aikaisesta käytöksestä. Äiti kysyi oliko siskosten välille tullut riitaa, ja koska vastaus oli kieltävä, hän ajatteli kyseessä olevan jonkinlaista nuoruuden kasvukipua ja aikuistumisen mukanaan tuomaa ailahtelua. Kun ystäväni kertoi heidän yhteisestä spiritismi-istunnostaan, hänen äitinsä naurahti hermostuneesti ja jätti asian sikseen.

Ystäväni muistelee, että suurin piirtein parin viikon kuluttua istunnosta hän oli yöllä herännyt siihen, että hänen siskonsa seisoi hänen huoneessaan tuijottamassa erään seinän nurkkaa. Ystäväni säikähti miltei kuoliaaksi, ja yritti varovasti kutsua siskoaan nimeltä. Tämä ei kuitenkaan reagoinut. Sisko ei ollut koskaan aikaisemmin kävellyt unissaan, eikä heidän perheessään muillakaan ollut taipumusta tähän kauhistuttavaan tapaan. Ystäväni yritti saada siskonsa lähtemään takaisin omaan huoneeseensa, muttei uskaltanut mennä tätä lähelle. Tilanne tuntui jatkuvan ikuisesti, kunnes lopulta sisko kääntyi ja vaelsi konemaisesti ulos ystäväni huoneesta. Aamulla sisko ei tiennyt tapahtuneesta mitään, ja tuhahti vain kun ystäväni väitti hänen kävelleen unissaan.

Seuraavana iltana ystäväni blokkasi huoneensa oven sisäkautta, jotta sisko ei pääsisi jälleen yllättämään häntä yöllä. Hän nukkui pelonsekalaista unta, ja havahtuikin keskellä yön pimeyttä jälleen siihen, että joku kolisteli hänen huoneensa oven takana. Kahvaa käännettiin ensin hiljempaa, sitten voimakkaammin. Oven alareunasta näkyi selvä varjo, ystäväni uskoi siskon olevan jälleen oven takana. Tuli hiljaista, mutta varjo pysyi paikallaan. Sitten yhtäkkiä kahvaa rynkytettiin voimalla, ystäväni kertoi tuntevansa pakahtuvansa kauhuntunteeseen sisällään. Kuin jokin olisi ottanut siskon valtaansa.

Öistä tuli pelottavia ja sisko oli päivisin etäinen, väsynyt ja masentunut. Eräänä yönä ystäväni joutui käydä keskellä yötä vessassa, joutuen kokoamaan kaiken rohkeutensa uskaltaakseen käytävän varrella olevaan vessaan. Hän syöksyi sinne, laittoi valot päälle ja lukitsi oven visusti. Kun hän oli valmis ja lähdössä, kuuli hän kuinka lattia narahti vessan oven takana. Hän kutsui varmuuden vuoksi siskoaan, vaikka tiesikin ettei kukaan tulisi hänelle vastaamaan. Hän raotti ovea ensin vähän kurkistaakseen, ettei sisko ollut oven takana, ja käytävä olikin tyhjä. Astuessaan ulos hän kuitenkin näki kauhukseen, että sisko seisoi jälleen hänen huoneensa oven takana täysin liikkumatta, ovea tuijottaen. Sisko näytti tavallista pidemmältä ja ystäväni sisuskalut vääntyivät pelosta, kun hän huomasi hämärässä, että sisko näytti ikään kuin leijuvan hiukan lattian tason yläpuolella. Joko niin, tai sitten sisko seisoi luonnottomasti aivan varpaidensa kärjillä. Pelko oli yksinkertaisesti liikaa ja ystäväni rupesi huutamaan. Sisko näytti romahtavan lattialle ja alkoi myös kirkua ja itkeä, pian vanhemmat juoksivat hätääntyneinä paikalle. Heitä odotti käytävässä vain kaksi lohduttomasti itkevää tytärtään, joiden selitykset tapahtumista kuulostivat tulevan suoraan kauhuelokuvasta.

Seuraavana päivänä ystäväni puhui asiasta siskolleen, joka oli ensimmäistä kertaa valmis kuulemaan kaiken. Herättyään keskeltä käytävää edellisenä yönä, oli hän valmis uskomaan jonkin olevan pielessä. Sisko kertoi mustelmista, joita häneen oli alkanut ilmestyä yöaikaan. Hän tunsi pohjatonta väsymystä ja ajatukset tuntuivat katkeilevan. Siskokset päättivät päättää kaiken miten se oli alkanutkin, he pitivät samana iltana uuden spiritistisen istunnon. Ystäväni kertoi, etteivät he oikein tienneet mitä tehdä, mutta hokivat yhdessä lausetta "jätä meidät rauhaan", eikä tämän istunnon jälkeen sisko enää, ainakaan tiedettävästi, kävellyt unissaan.

Keskustelimme ystäväni kanssa asiasta kauan, ja hän ymmärsi, että joku saattaisi uskoa kaikelle löytyvän järjellä selitettävän ratkaisun kenties sisarusten väsymyksestä. Väsymys ja uneen sekoittuminen ovatkin skeptikoiden suurimmat työkalut heidän kääntäessään selittämättömiä tapahtumia järjellä selitettäviksi. Mutta vain he, jotka ovat yliluonnollisia tapahtumia kokeneet ymmärtävät, kuinka kaukana uni silloin todellisuudessa on. Hereillä olo on suorastaan piinaavan todellista jokaisen kauhua jäytävän hetken jolloin toivot, että olisitkin vain unessa. Kuinka helppo selitys se olisikaan. Mutta ystäväni mukaan myös kaukana todellisuudesta.

Jokin muuttui lopullisesti ystäväni siskossa noiden viikkojen jälkeen. Ei mitään suurta, mutta kuitenkin havaittavaa. Hän vajoaa ajoittain tietynlaiseen syvän pohjattomaan ahdinkoon, kuin jokin olisi tuolloin haavoittanut hänen sieluaan, eikä se olisi koskaan parantunut täysin. Ystäväni kertoi, että sisko ei ole halunnut puhua tapahtumista tai omista muistikuvistaan vuosiin, kuin yrittäisi unohtaa ne olemalla ajattelematta niitä. Ystäväni on alkanut pohtia, pitäisikö heidän yrittää uutta istuntoa, jos siitä olisi apua. Jos kaiken tekisi ehdottoman tarkasti kaikkia ohjeita noudattaen.

Vastasin, etten suosittele sitä, mutta jos he päätyvät niin tekemään, haluan olla mukana.

Mitä vuosia sitten tapahtui tuossa perheessä?

Osallistumalla voisin saada lisää vastauksia tähän kysymykseen.

Vaikka toisaalta... Joitakin ovia ei ole tarkoitettu avattaviksi.