Näytetään tekstit, joissa on tunniste jälleensyntyminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jälleensyntyminen. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 30. maaliskuuta 2022

Hän tappoi minut

Ikuinen kysymys monen huulilla ja mielessä on mitä tapahtuu elämän jälkeen? Kun fyysinen olemuksemme makaa multana maan povessa, ajattoman ikuisuuden harmaan ja mustan sävyihin kiedottuna, mihin katoaa energia sisältämme, henki, sielu? Viime kesänä kävin erään vanhuksen kanssa mieltä avartavan keskustelun uudelleensyntymästä ja aihe on jäänyt kutkuttamaan mieleeni. Erityisen kiinnostavana pidän lapsia, jotka muistavat edellisen elämänsä. On uskomatonta, että joku niin pieni, kenellä hädin tuskin riittää ymmärrystä ympärillä olevaan, näkyvään maailmaan, pystyy kertoa niin spesifisti jostain tietystä ihmisestä, tapahtumasta tai paikasta. Joidenkin lasten kertomaa on jopa pystytty yhdistämään oikeisiin tapahtumiin. Miten on siis mahdollista, että juuri puhumaan oppinut lapsi osaisi kertoa todellisista historiallisista tapahtumista?

Yksi mielenkiintoisimmista tällaisista lapsista syntyi Golanin kukkuloille, Israelin ja Syyrian rajamaastoon. Lapsi syntyi erikoinen syntymämerkki päässään, pitkä punainen jälki. Kun poika oli kolmen vuoden ikäinen alkoi hän kertoa entisestä elämästään vanhemmilleen. Perhe harjoitti druusi-uskontoa, jonka mukaan kuollut druusilainen sielu siirtyy syntyvään druusiin. "Naissielut" aina naisiin ja miehet miehiin, eikä sielu koskaan synny uudelleen muuhun kuin druusi uskontoa harjoittavaan perheeseen. Tällaisen taustan kanssa perhe ei kääntänyt lapsen kertomuksia mielikuvituksen tuotteeksi tai villien unien aiheuttamiksi höpinöiksi, vaan sen sijaan perhe päätti ottaa asiasta paremmin selvää. Druusien tavoin on tyypillistä viedä lapsi edellisen elämänsä tapahtumapaikoille, mikäli lapsi muistaa edellisen elämänsä tarkoin.

Perhe vei pojan kylään, josta tämä väitti olevansa kotoisin. Poika kertoi, että hänet oli edellisessä elämässään surmattu kirveellä, isketty päähän juuri siihen kohtaan, jossa syntymämerkki oli. Druusien, ja muidenkin tiettyjen uskontojen, uskomuksiin kuuluu, että syntymämerkit lapsella liittyvät jotenkin tapaan, jolla hän on edellisessä elämässään kuollut. Poika ei muistanut vain kuolintapaansa, vaan osasi myös kertoa samassa kylässä asuneen murhaajansa nimen. Perhe kävi kysymässä asiasta väitetyltä murhaajalta, joka oli muuttunut välittömästi kalpeaksi ja kieltänyt ehdottomasti että hänellä oli asian kanssa mitään tekemistä. Paikalliset osasivat kertoa myös, että se poika, joka tämä edellisen elämänsä muistava poika väitti olevansa, oli kadonnut kuin tuhka tuuleen nelisen vuotta sitten.

Pojan muistot kuitenkin palautuivat kirkkaana hänen mieleensä ja hän pystyi johdattamaan perheensä ja paikallisia ihmisiä paikkaan, jonne hän kertoi tulleensa haudatuksi edellisessä elämässään. Kaikkien kauhuksi paikalta löytyi lapsen luuranko, jonka kallossa oli kirveen iskemä lovi, samassa paikassa kuin pojan syntymämerkki. Läheltä luurankoa löytyi myös kirves, joka todettiin murha-aseeksi.

Paikalliset viranomaiset ja pojan perhe kohtasivat uudelleen väitetyn murhaajan, joka lopulta tunnusti rikoksensa ja päätyi tuomituksi siitä.

Reinkarnaatiosta liikkuu paljon tarinoita ja huhuja, joista moni eittämättä valhetta ja sepitystä. Vanhempien on helppoa vaikuttaa lastensa mieleen kertomalla tarinoita ja hyvällä tuurilla tarinat saattavat saada lasten mielikuvituksessa siivet alleen ja osua yhteen jonkin ihmiskohtalon kanssa, sillä onhan tällä planeetalla tallustanut lukemattomia jalkapareja. Sitten on myös niitä vanhempia, jotka syöttävät itse lapsille tarinat heidän edellisistä elämistään, jotta saisivat huomiota ja pääsisivät otsikoihin ihmeellisen "uudelleen syntyneen lapsensa" kanssa. Mutta on myös niitä tarinoita, joissa täysin normaalin lapsuuden saanut lapsi osaa kertoa hyvinkin tarkasti asioita, joita hän ei ole mitenkään saattanut kuulla mistään aikaisemmin. Reinkarnaation takana vankasti seisovat uskovat, että lapsi on herkimmillään muistamaan edellisen elämän tapahtumat kahdesta kuuteen ikävuoden aikana, mutta siitä alkaen varhaiset muistot alkavat sekoittua liikaa eletyn elämän kanssa, ja on enää vaikea saada selkoa missä kohtaa raja menee.

Lapsien muistoja edellisistä elämistään on paljon ja haluaisin palavasti kohdata tällaisen lapsen. Siinä missä jotkin tarinat ovat keksittyjä, eivät kaikki ole. On todella olemassa selittämättömiä asioita muistavia lapsia. Olen aikaisemminkin pohtinut sitä, kuinka lapset aistivat yliluonnollisia asioita herkemmin. Ymmärrän sen olevan täysin mahdollista, sillä elämän kylmä, kyyninen ja rationaalinen ajattelu ei ole vielä sulkenut heidän aistejaan. Heille mikä vain on mahdollista, ja he myös kokevat huomattavasti enemmän selittämättömiä, paranormaaleita ilmiöitä. Meidän aikuisten on vain niin helppo laittaa kaikki mielikuvituksen piikkiin. Todellisuudessa yliluonnollisia asioita kyllä tapahtuu kaikkialla ympärillämme, mutta aikuistuessamme menetämme joko kykymme nähdä ne tai uskoa niihin. Siinä missä se on jokaisen oma oikeus, haluan itse elää mieli avoimena.

Jos minulta suoraan kysytään, niin kallistun siihen, että osa lasten reinkarnaatiotarinoista on kyllä totta. Niin uskomattomalta kuin tämä tarina Golanin kukkuloiden pojastakin on, saattaa se hyvin olla totta - ainakin jossain määrin. Tämä, ja yhdeksän muuta mielenkiintoista uudelleensyntymisen tarinaa, löytyy myös YouTubesta "Top 10 Kids Who Remembered Their Past Lives".

Muistan joskus ajatelleeni ja blogissakin ääneen pohtineeni, josko tuntemattomat kasvot ja paikat unissa kielivät jälleensyntymisen ihmeestä ja kaikista eletyistä elämistä, joissa henkinen energiamme on virrannut. Unet tuntuvat karkaavan niin nopeasti heräämisen hetkellä, kuin siksi, että mieli olisi suunniteltu unohtamaan menneiden elämien muistot mahdollisimman nopeasti, jotta ne eivät haittaisi elettävää elämää. On kuitenkin fakta, että tieteilijät ja unitutkijat uskovat vieraiden kasvojen ja paikkojen olevan vain palapelin palasia oikeasta, meneillään olevasta elämästä, jotka aivot vain yhdistävät öisin unissa uuden näköisiksi paikoiksi ja ihmisiksi mielissämme. He myös uskovat, että unien tuntemattomat kasvot voivat olla kasvoja, jotka ohimennen näkee vaikka kadulla, mutta ei paina niitä sen kummemmin mieleensä - uni vain toistaa silmien näkemää, joka on tallentunut aivoihimme.

Joko siis tutkimaton osa pääkoppaamme on vastuussa monista yliluonnollisiksi oletetuista asioista, tai kyse todella on siitä miltä se näyttää. Erikoisinta, ja kiehtovinta on, ettei kukaan todella voi sitä tietää.

Uudelleensyntymä. Reinkarnaatio. Sielunvaellus. Energian siirtymä.

Voisivatko entisen elämänsä muistavat lapset olla todistajia reinkarnaatiosta? Ajatuksena se on lohdullista.

Kuten aikaisemmin olen kirjoittanut - haluan uskoa ainakin siihen, ettei ole todella olemassa loppuja. On vain alkuja.







keskiviikko 29. syyskuuta 2021

Anna valosi loistaa

Olen hiljattain kiinnostunut tietämään enemmän eräästä vanhasta paranormaalin kyvyn muodosta. Tavat tulkita sitä ja kohdata sitä ovat muuttaneet muotoaan vuosisatojen vaihtuessa, mutta asiasta kerrotaan silti useissa lähteissä saman tyylisesti. Kyseessä on ihmisen valosäteily. Nykykielessä ilmiö tunnetaan parhaiten aurana.

Aura on ennenkaikkea parapsykologinen termi, jolla tarkoitetaan elollista olentoa ympäröivää energiakenttää. Kirjassa Maailman mysteerit - Selittämättömiä ihmeitä ja arvoituksellisia ilmiöitä (Genzmer & Hellenbrand, Gummerus, 2013) kerrotaan, että ihmisen valosäteilystä alettiin kerätä tietoa 1940-luvulla. Tällöin todettiin ilmiötä esiintyvän eniten kahden eri ihmisryhmän keskuudessa, ja nämä ryhmät olivat sairaat ja syvästi uskovaiset. Haavat saattoivat loistaa kirkkaina tai vainajat himmeinä, jopa ihmisruumiin nesteet saattoivat säteillä, ja tästä mainitaan olevan jopa lääketieteellistä todistusaineistoa. Kirjassa kerrotaan, että parapsykologiassa aura määritellään ihmisen henkisen tilan säteilyksi, jonka tietyt näkijät tai meediot pystyvät näkemään. Auraa voidaan käyttää myös terapiamuotona, sillä sen kerrotaan olevan tunteiden ja terveyden voimakenttä.

Kirjassa mainitaan myös monien parapsykologien olevan samaa mieltä siitä, että auran syntymiseen vaaditaan auran vapauttajien ja auran havaitsijoiden yhteistyötä. Eli jotkut omaavat kyvyn vapauttaa auransa loistamaan ja toiset osaavat havaita sen. Toisin sanoen vaikuttaa siltä, kuin tässäkin olisi pohjimmiltaan kyse kuudennesta aistista. Tietynlaisesta erityisherkkyydestä, mahtavasta ylimääräisestä kyvystä tai salaperäisestä, valjastamattomasta voimasta. Joka tapauksessa jostain, johon täytyy uskoa ja suhtautua avoimesti.

Eräässä Healthlinen artikkelissa käsitellään auraa, ja sainkin siitä mehukkaasti lisätietoa aiheeseen. Ensinnäkin siinä käsitellään auraa energiana, joka jokaisesta kumpuaa. Näin ollen myös esimerkiksi tilanteet, joissa tietty ihminen saa olosi tuntumaan hyvältä, joku toinen kiusalliselta ja kolmannen kanssa on rentoa alusta alkaen eivät johtuisikaan mistään muusta, kuin siitä että tunnistat heistä hehkuvan energian. Heidän auransa, vaikket sitä näkisikään. Artikkelissa mainitaan kuitenkin, että auran näkemistä voi harjoitella, ja hyvä lähtökohta on aloittaa harjoittamalla "ääreisnäöllään katsomista". Niin sanotusti sivusilmällä saattaa nähdä auran helpommin, ja se saattaa olla valoa tai värejä.

Minulla ei ole henkilökohtaista kokemusta auran näkemisestä. En ole koskaan itse nähnyt auraa, omaani tai kenenkään muun, enkä tunne henkilökohtaisesti ketään tämän kyvyn omaavaa. Toivon, että tämä blogiteksti tekee muutoksen tähän tilanteeseen. Ajatuksen tasolla tuntuu siltä, että auroja näkevä henkilö on todella sinut oman energiansa kanssa.

On todella kiehtovaa ajatella, että meistä jokaisesta säteilee ympärillemme jonkinlaista energiaa. Se selittäisi myös ne ihmiset, jotka tuntuvat valaisevan koko huoneen läsnäolollaan. Tai ne, joiden läsnäolo tuntuu imevän kaiken valon ja ilon tilasta. Jännittävällä tavalla tämä antaa myös mallia ajatukselle, jossa kuolemamme jälkeen sisällämme ollut energia vapautuu ulos kehoistamme. Mutta mitä sille sitten tapahtuu?

Kenties kierrämme kehää ja synnymme uudelleen? Ehkä jäämme vanhan kotimme nurkkiin epämääräisenä energiana tai jopa pahantahtoisena räyhähenkenä? Rajalla käyvät palaavat kertomaan kokemuksistaan uskoen kuoleman jälkeiseen elämään paremmassa paikassa. Sellaisessa, jossa on aina hyvä olla.

Oli kyseessä kenen tahansa uskomus, tai totuus, on varmaa, että siihen tarvitaan jokaisen sisällä virtaavaa, voimakasta energiaa.

Henki, sielu, aura...

Ehkei mitään tekemistä toistensa kanssa tai mitään todellista yhtäläisyyttä.

Tai ehkä - sama asia eri kuoressa.




torstai 1. maaliskuuta 2018

Elämän jälkeen

Kuvituskuva; Auringonlasku Puruvedellä. Kuvaaja Bonin Volker von, Historian kuvakokoelma, Museovirasto - Musketti. Kuvan lähde finna.fi.


Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen?


Tuo ikiaikainen kysymys on kirvoittanut kiivaita keskusteluja, mielettömiä spekulaatioita, tieteen ja uskonnon kyseenalaistamista sekä rajakokemuksia. Sanotaan, että jokaiseen kysymykseen on olemassa vastaus, jos kaivaa tarpeeksi syvältä. Kuitenkaan tähän kysymykseen kukaan ei ole pystynyt vuosituhansien varrella vastaamaan varmuudella - eikä niin tule olemaan jatkossakaan. Ainoa varma seikka asiassa on se, että jokainen meistä on tuomittu saamaan tähän kysymykseen vastauksen ennemmin tai myöhemmin.


Yksi suosituimmista uskomuksista on jälleensyntyminen (myös sielunvaellus), reinkarnaatio. Vaikka se tuntuukin uskomattomalta, löytyy keskuudestamme yhä uudelleen ja uudelleen ihmisiä, jotka väittävät muistavansa "entisen elämänsä". Osa heistä paljastuu huijareiksi, mutta haluankin käsitellä hetken sellaista ihmisryhmää, jonka olisi vaikea suorittaa tämän asian suhteen pitkäjänteinen, kosolti taustatyötä vaativa huijaus - nimittäin lapset.


Törmäsin Youtubessa kahteen videopätkään, johon oli koottu jälleensyntymisen kannalta merkittäviä seikkoja ja ihmisiä. Ensimmäinen videossa, 6 Creepy Kids Who Remember Their Past Lives, kerrotaan kuuden lapsen tarina, joiden väitetään muistavan edellinen elämänsä. Toisessa videossa, 6 Creepy Stories that Prove Reincarnation, kerrotaan muutamasta ihmisestä, joilla on hämmästyttäviä yhtäläisyyksiä ja "muistoja" aikaisemmin eläneiden ihmisten kanssa. Mukaan tuohon joukkoon on päässyt myös nainen, joka tuntui tietävän jo lapsesta alkaen ihmeellisen paljon surullisen kuuluisasta holokaustin uhrista, Anne Frankista.


Ensimmäisessä videossa mainitaan, että lapset, jotka siihen kykenevät, alkavat puhua edellisestä elämästään suurinpiirtein 35 kuukauden iässä (noin kolmevuotiaina). Heidän tietonsa ja faktansa ovat hämmästyttävän yksityiskohtaisia ja laajoja. Videoita seuratessani, ja lisää asiasta googletellessani, huomasin, että näitä lapsia yhdistää lähes poikkeuksetta muutama asia. Ensinnäkin he usein sanovat, että heidän vanhempansa eivät ole heidän "oikeita vanhempiaan" eikä koti, jossa he asuvat ole heidän "oikea kotinsa". Kun asiaa on tutkittu ja selvitetty, ovat monet lapsista osanneet kuvailla aikaisempaa kotiaan, jotkut ovat jopa johdattaneet vanhempansa katsomaan taloa, joka on täysin vastannut lapsen kuvausta. Lisäksi moni lapsi on kertonut edesmenneen elämästä faktoja, joka eivät välttämättä ole olleet helposti löydettävää julkista tietoa. Eikä kukaan voi olettaa pienen lapsen hyppäävän tabletin äärelle googlettelemaan satunnaisen edesmenneen ihmisen elämää.


Mikä voi aiheuttaa sen, että jotkut harvat lapsista pystyvät kertomaan yksityiskohtaisia tarinoita jonkun toisen elämästä, kun taas toiset saavat keskittyä olemaan pikkulapsia? Mikäli reinkarnaatio on ennemmin totta kuin tarua, mikä näissä lapsissa, tai heidän sieluissaan, on erilaista kuin muissa? Entäpä jos meillä kaikilla olisi kyky muistaa jo eletty elämä?


Kirjoitin aikaisemmin déjà vusta, jota pidetään yhtenä todisteena jälleensyntymisestä. Lähes jokainen on kokenut elämänsä aikana tuon "entiselämyksen" tunteen. Jokin paikka on niin tuttu, että alkaa lähes pyörryttää, sillä on mahdotonta, että olisi ollut siellä aikaisemmin. Myös unet aiheuttavat näitä tuntemuksia. Näkee unta paikasta, jota ei varmuudella ole koskaan valveillaoloaikanaan nähnyt. Silti tuntuu siltä kuin olisi saapunut kotiin. Tuollaisen unen jälkeen herää sekavana. Kuin olisi nähnyt jotain rakasta pitkän ajan jälkeen, ja uuteen aamuun herääminen karkottaa sen jälleen pois kuin utuisen pilven.


Uskomukset jälleensyntymisestä ovat vuosituhansia vanhoja, ja edelleen läsnä monessa eri uskonnossa. Niin hindulaisuudessa kuin buddhalaisuudessa uskotaan sielunvaellukseen, jossa nykyinen elämä pohjautuu toimintaan edellisessä elämässä. Hyvät teot vievät eteenpäin. Buddhalaisuudessa jälleensyntymästä voi päästä eteenpäin nirvanaan, joka on täydellisen sielunrauhan tila. Läntisten uskontojen opetuksessa sielu elää ikuisesti, mutta kuoleman jälkeen eletyn elämän teot määrittelevät "loppusijoituspaikan", joka voi olla joko paratiisi, kiirastuli tai kadotus. (Lähde: Maailman mysteerit, Genzmer & Hellenbrand, Gummerus 2013)


En valitettavasti tunne henkilökohtaisesti ketään, joka olisi lapsesta asti osannut kuvailla entistä elämäänsä. Olisi todella mielenkiintoista päästä keskustelemaan tällaisen ihmisen kanssa. Toistaiseksi nämä ovat minulle vain kaukaisia tarinoita, joita on mahdoton todistaa faktaksi tai fiktioksi.


Se mitä, tapahtuu kuoleman jälkeen, jääköön odottamaan. Meillä on elämä elettävänämme sitä ennen.

lauantai 18. kesäkuuta 2016

Olen ollut täällä ennenkin

Mikään muu ei tee hetkestä samaan aikaan sekä epätodellista ja unenomaista että kouriintuntuvan todellista. Olet hereillä, kävellyt tietoisesti johonkin paikkaan, jossa järkesi sanoo ettet ole koskaan aikaisemmin käynytkään. Silti aistisi huutavat sinulle joka suunnasta, vakuuttaen, että et näe, haista ja tunne tätä paikkaa ensimmäistä kertaa. Kaikki tähän liittyvä on sinulle tuttua, olet ollut täällä aikaisemmin. Mutta tiedät ettet ole. Aistisi ja järkesi sekoittavat mielesi, ja hetken sisimpääsi kouraisee unenomainen tunne, kuin ailahdus jostain kauan sitten kokemastasi. Kun déjà vun vaikutus hiipuu, jättää se jälkeensä oudon kuulumattomuuden tunteen, selittämättömän olotilan, jonka vaikutus ympäröi sinua vielä hetken kuin sankka sumu. Ajan myötä kokemasi mielentila painuu unohduksiin, kunnes taas jokin paikka, ihminen tai kokemus herättelee "entiselämyksen"-tunteen sinussa.

Olen kokenut déjà vun erittäin vahvana muutaman kerran elämässäni, ja se muistuttaa joka kerran valveunta, epätodellista kellumista aika-avaruudessa. Ilmiönä déjà vu on kiehtova, äärimmäisen mielenkiintoinen, mutta myös toisinaan ahdistava. Kun tunne tulee, irtaudun hetkeksi todellisuudesta yrittäessäni epätoivoisesti saada ajatukseni kasaan, mistä tunnen tämän paikan? Olen hereillä, mutta uneksin.

Déjà vulle on annettu aikojen saatossa kymmeniä erilaisia selityksiä, toiset tieteellisempiä kuin toiset. Paranormaaleista selityksistä suosituin ja uskotuin on viittaus déjà vun ja edellisten elämien välillä, sitä pidetään todisteena reinkarnaatiosta, jälleensyntymisestä. Että nykyisessä elämässä kokemamme déjà vut ovatkin todella merkkejä jostain edellisessä elämässämme koetusta asiasta, tilanteesta tai tapahtumasta. Ilmiötä selitetään myös perimällä, että vanhempiemme, isovanhempiemme ja heidän vanhempiensa vahvimmat muistot jättäisivät mieleemme jälkiä, jotka ponnahtavat laukaisevan tekijän läsnäollessa pinnalle. Kuin kuolleet rakkaamme todella eläisivät vielä meissä itsessämme, jossain syvällä mielemme varjoisissa uumenissa. Myös yhteys uniin, ennustamiseen ja astraaliprojektioon (eli kehostapoistumiskokemuksen aikana tapahtuva liikkuminen) mainitaan monessa eri lähteessä.

Tieteellinen puolikin käsittelee déjà vuta muistojen kautta, mutta ne muistot ovat omiamme, ehkä jopa kokonaan unohdettuja. Muistot saattavat olla jossain tiedostamattoman muistimme perukoilla, ja jonkin muistuttaessa meitä kokemastamme, pyrkivät muistot pinnalle. Emme kuitenkaan pysty liittämään niitä alkuperäiseen yhteyteensä, joka aiheuttaa sekavan tunteen sisällämme. Déjà vuta selitetään myös siten, että aivomme prosessoivat koko ajan näkemäämme ja kokemaamme tiedostamattamme, jolloin entiselämyksen-tunteen aiheuttaakin sadat eri muistojen palaset, jotka kokoavat eteemme tutun tilkkutäkin - kuin kaikista parhaimman valeasun. Wikipediassa havaintopsykologi Jukka Häkkinen selittää tuttuuden tunteen johtuvan siitä, että kaksi tiedonkäsittelyvirtaa kulkevat perille eri ajassa, "missä"-tieto vasta myöhemmin "mikä"-tiedon kanssa (lähde: Wikipedia - Déjà vu).

Déjà vun vastakohta, jamais vu, tarkoittaa tuttua tapahtumaa tai tilannetta, joka kokijan tiedetään tuntevan, mutta hän kokee tilanteen täysin uutena. Tämä kokemattomuuden tunne yhdistetäänkin usein muistinmenetys-potilaisiin, afasiaan (eli aivojen vaurion tai toimintahäiriön aiheuttamaan kielelliseen häiriöön) ja epileptikoihin.

Minä näen paljon unia, ja omalla kohdallani voisi hyvinkin toimia selitys déjà vun ja unien yhteydestä, että uneksin paikoista ja asioista, ja hereillä ollessani mieleni yhdistää todellisuuden ja unen maailmat. Mutta olen kokenut déjà vun myös unissani. Palaan toisinaan samoihin paikkoihin nukahtaessani, ja ne tuntuvat joka kerran tutummilta, vaikka tiedän etten valveillaollessani ole koskaan nähnytkään niitä. Jos déjà vun kokeminen hereillä ollessa tuntuu jo siltä kuin näkisi unta, voitte kuvitella kuinka pyörälle mieleni menee, kun matkaan unissani samaan aikaan sekä äärimmäisen tuttuihin että täysin, kiistattoman tuntemattomiin paikkoihin.

Mielestäni järkevin selitys déjà vulle on muistojen tilkkutäkki, mutta sekään ei ole aukoton. Nimittäin mikäli aivomme prosessoisivat jatkuvasti vanhoja muistojamme ja yhdistelisivät niitä uusiin, miksi emme koe déjà vuta aina ja jatkuvasti? Puhumattakaan siitä, että on olemassa ihmisiä, jotka eivät ole koskaan kokeneet tätä entiselämyksen-tunnetta, miksi heidän aivonsa toimisivat eri tavalla?

Kysymyksiini ei luultavasti ole olemassa oikeaa vastausta, vedenpitävää selitystä, kuten ei déjà vullekaan, ei todella. Ja se, jos mikä, tekee siitä niin äärimmäisen kiehtovaa.

Lue lisää:

Yle.fi - Déjà vu
Wikipedia.org - Déjà vu
paranormal-encyclopedia.com