Elämän jälkeen

Kuvituskuva; Auringonlasku Puruvedellä. Kuvaaja Bonin Volker von, Historian kuvakokoelma, Museovirasto - Musketti. Kuvan lähde finna.fi.

Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen?

Tuo ikiaikainen kysymys on kirvoittanut kiivaita keskusteluja, mielettömiä spekulaatioita, tieteen ja uskonnon kyseenalaistamista sekä rajakokemuksia. Sanotaan, että jokaiseen kysymykseen on olemassa vastaus, jos kaivaa tarpeeksi syvältä. Kuitenkaan tähän kysymykseen kukaan ei ole pystynyt vuosituhansien varrella vastaamaan varmuudella - eikä niin tule olemaan jatkossakaan. Ainoa varma seikka asiassa on se, että jokainen meistä on tuomittu saamaan tähän kysymykseen vastauksen ennemmin tai myöhemmin.

Yksi suosituimmista uskomuksista on jälleensyntyminen (myös sielunvaellus), reinkarnaatio. Vaikka se tuntuukin uskomattomalta, löytyy keskuudestamme yhä uudelleen ja uudelleen ihmisiä, jotka väittävät muistavansa "entisen elämänsä". Osa heistä paljastuu huijareiksi, mutta haluankin käsitellä hetken sellaista ihmisryhmää, jonka olisi vaikea suorittaa tämän asian suhteen pitkäjänteinen, kosolti taustatyötä vaativa huijaus - nimittäin lapset.

Törmäsin Youtubessa kahteen videopätkään, johon oli koottu jälleensyntymisen kannalta merkittäviä seikkoja ja ihmisiä. Ensimmäinen videossa, 6 Creepy Kids Who Remember Their Past Lives, kerrotaan kuuden lapsen tarina, joiden väitetään muistavan edellinen elämänsä. Toisessa videossa, 6 Creepy Stories that Prove Reincarnation, kerrotaan muutamasta ihmisestä, joilla on hämmästyttäviä yhtäläisyyksiä ja "muistoja" aikaisemmin eläneiden ihmisten kanssa. Mukaan tuohon joukkoon on päässyt myös nainen, joka tuntui tietävän jo lapsesta alkaen ihmeellisen paljon surullisen kuuluisasta holokaustin uhrista, Anne Frankista.

Ensimmäisessä videossa mainitaan, että lapset, jotka siihen kykenevät, alkavat puhua edellisestä elämästään suurinpiirtein 35 kuukauden iässä (noin kolmevuotiaina). Heidän tietonsa ja faktansa ovat hämmästyttävän yksityiskohtaisia ja laajoja. Videoita seuratessani, ja lisää asiasta googletellessani, huomasin, että näitä lapsia yhdistää lähes poikkeuksetta muutama asia. Ensinnäkin he usein sanovat, että heidän vanhempansa eivät ole heidän "oikeita vanhempiaan" eikä koti, jossa he asuvat ole heidän "oikea kotinsa". Kun asiaa on tutkittu ja selvitetty, ovat monet lapsista osanneet kuvailla aikaisempaa kotiaan, jotkut ovat jopa johdattaneet vanhempansa katsomaan taloa, joka on täysin vastannut lapsen kuvausta. Lisäksi moni lapsi on kertonut edesmenneen elämästä faktoja, joka eivät välttämättä ole olleet helposti löydettävää julkista tietoa. Eikä kukaan voi olettaa pienen lapsen hyppäävän tabletin äärelle googlettelemaan satunnaisen edesmenneen ihmisen elämää.

Mikä voi aiheuttaa sen, että jotkut harvat lapsista pystyvät kertomaan yksityiskohtaisia tarinoita jonkun toisen elämästä, kun taas toiset saavat keskittyä olemaan pikkulapsia? Mikäli reinkarnaatio on ennemmin totta kuin tarua, mikä näissä lapsissa, tai heidän sieluissaan, on erilaista kuin muissa? Entäpä jos meillä kaikilla olisi kyky muistaa jo eletty elämä?

Kirjoitin aikaisemmin déjà vusta, jota pidetään yhtenä todisteena jälleensyntymisestä. Lähes jokainen on kokenut elämänsä aikana tuon "entiselämyksen" tunteen. Jokin paikka on niin tuttu, että alkaa lähes pyörryttää, sillä on mahdotonta, että olisi ollut siellä aikaisemmin. Myös unet aiheuttavat näitä tuntemuksia. Näkee unta paikasta, jota ei varmuudella ole koskaan valveillaoloaikanaan nähnyt. Silti tuntuu siltä kuin olisi saapunut kotiin. Tuollaisen unen jälkeen herää sekavana. Kuin olisi nähnyt jotain rakasta pitkän ajan jälkeen, ja uuteen aamuun herääminen karkottaa sen jälleen pois kuin utuisen pilven.

Uskomukset jälleensyntymisestä ovat vuosituhansia vanhoja, ja edelleen läsnä monessa eri uskonnossa. Niin hindulaisuudessa kuin buddhalaisuudessa uskotaan sielunvaellukseen, jossa nykyinen elämä pohjautuu toimintaan edellisessä elämässä. Hyvät teot vievät eteenpäin. Buddhalaisuudessa jälleensyntymästä voi päästä eteenpäin nirvanaan, joka on täydellisen sielunrauhan tila. Läntisten uskontojen opetuksessa sielu elää ikuisesti, mutta kuoleman jälkeen eletyn elämän teot määrittelevät "loppusijoituspaikan", joka voi olla joko paratiisi, kiirastuli tai kadotus. (Lähde: Maailman mysteerit, Genzmer & Hellenbrand, Gummerus 2013)

En valitettavasti tunne henkilökohtaisesti ketään, joka olisi lapsesta asti osannut kuvailla entistä elämäänsä. Olisi todella mielenkiintoista päästä keskustelemaan tällaisen ihmisen kanssa. Toistaiseksi nämä ovat minulle vain kaukaisia tarinoita, joita on mahdoton todistaa faktaksi tai fiktioksi.

Se mitä, tapahtuu kuoleman jälkeen, jääköön odottamaan. Meillä on elämä elettävänämme sitä ennen.

Manattu Anneliese

Väitteitä demonisista riivauksista on esiintynyt kautta aikojen. Kerrotaan ihmisistä, jotka ovat muuttuneet täysin aikaisemmasta, vahingoittaneet itseään tai toisia ja vältelleet, suorastaan kavahtaneet, kaikkia merkkejä kristillisyydestä. Ehkä yksi kuuluisimmista tapauksista on saksalaisen Anneliese Michelin tapaus, johon löyhästi perustuen on tehty elokuva Emily Rosen riivaaja.

Anneliese syntyi 1952 läntisessä Saksassa syvästi katoliseen perheeseen. Kuusitoistavuotiaana Anneliese sai kohtauksen, joka tulkittiin ja diagnosoitiin epilepsiaksi. Hän siirtyi myöhemmin opiskelemaan yliopistoon, jossa kanssaopiskelijat kertoivat hänen olleen hieman syrjään vetäytyvä ja erittäin uskonnollinen tyttö.

Mielialan vaihtelut ja masentuneisuus epilepsian vuoksi riivasivat Annelieseä halki hänen nuoruutensa, ja hän joutui myös psykiatriseen hoitoon 60-luvun lopulla, kärsien kohtauksista sielläkin. Hän alkoi nähdä demonisia kasvoja ja hallusinaatioita rukoillessaan, ja väkivaltaiset äänet hänen päänsä sisällä kuiskailivat hänen olevan kirottu ja "mätänevän helvetissä". Eikä kauaakaan kun Anneliese alkoi vältellä kaikkia uskonnollisia objekteja.

Anneliesellä oli nuoruutensa aikana erinäisiä hoitojaksoja psykiatrisessa sairaalassa, jossa häntä koitettiin parantaa lääkityksillä ja diagnooseilla skitsofreniasta häiriintyneeseen käyttäytymiseen, hengellisiin harhakuvitelmiin. 1970-luvun alkuvuosina sekä Anneliese että hänen vanhempansa alkoivat lähestyä katolista kirkkoa peläten tytön olevan demonisen riivauksen vallassa. Ensimmäiset papit, joita perhe lähestyi kieltäytyivät kuitenkin ja kehottivat perhettä jatkamaan lääketieteen parissa. He kertoivat, että manaukseen tarvittaisiin piispan lupa.

Tytön tila paheni radikaalisti, hän alkoi käyttäytyä agressiiivisesti itseään ja muita kohtaan, joi omaa virtsaansa, söi hyönteisiä ja kieltäytyi juomasta pyhää vettä. Anneliese alkoi hiljalleen täyttää katolisen kirkon määrittelemät seikat demoniseen riivaukseen, joita kerrotaan olevan mm. inho uskonnollisiin esineisiin ja selittämättömät, yliluonnolliset voimat.

Manaamista on esiintynyt jokaisessa uskonnossa, mutta katolisen kristinuskon mukaisessa manauksessa demonin valtaama "ihmiskuori" on viaton pahuuteen ja painajaismaisiin tekoihin, jotka ovat ottaneet sen valtaansa. Riivattua kohtaan ei tehdä fyysistä väkivaltaa, mutta hänet on sidottava kiinni manauksen ajaksi. (lue: Wikipedia - Catholic exorcism)

Anneliesen manaus alkoi vuonna 1975, kun pappi Ernst Alt otti tapauksen ohjat käsiinsä. Hänen mukaansa tyttö ei näyttänyt epileptikolta, eikä milloinkaan hänen nähdensä saanut epileptisiä kohtauksia. Lopulta paikallinen piispa suostui Michelin manaukseen, mutta vaati asian pitämistä salassa. Manaus alkoi vuonna -75 ja päättyi kymmenen kuukauden kuluttua vuonna -76, kun Anneliese menehtyi manausvuoteelleen nukkuessaan.

Anneliese Michelin kuolinsyyksi todettiin aliravitsemus ja nestehukka, ja sekä hänen vanhempansa että manaukseen osallistuneet papit todettiin syyllisiksi kuolemantuottamukseen. Manauskuukausien loppuvaiheessa Anneliese oli kieltäytynyt syömästä ja juomasta, hän painoi 30 kiloa ja oli liikuntakyvytön murtuneiden polvien vuoksi. Lisäksi hänen kerrottiin kärsineen keuhkokuumeesta.

Riivaukset ja manaaminen ovat ristiriitainen asia, jopa minun kaltaiselleni henkilölle. Anneliesen tapaus voi aivan hyvin olla vain surullinen esimerkki siitä, kuinka psykiatrinen hoito on epäonnistunut totaalisesti ja mielenterveys on lopullisesti romahtanut. Anneliesen tausta mahdollistaa tämän vaikuttaneen demoniselta riivaukselta, sillä häntä oli pienestä pitäen kasvatettu tiukkiin katolisiin uskomuksiin ja sääntöihin, ja mielenterveytensä vuoksi hän on saattanut alitajuntaisesti alkaa ohjata agressiivisuutta uskonnollisiin objekteihin ja tapoihin, asioihin, joihin hänen vanhempansa ovat aina vahvasti uskoneet.

Lukuisat lääkkeet, hoito- ja masennusjaksot ovat olleet tuhon portit nuoren tytön herkälle mielelle, ja lopullinen niitti oli kymmenen kuukautta kestäneet manaukset, joita toimitettiin kahdesti, jopa kolmesti viikossa. Anneliese romahti ensin henkisesti, sitten fyysisesti.

On kuitenkin olemassa pieni, kammottava mahdollisuus siihen, että Anneliese on mahdollisesti ollut demonisen hengen riivaama, sillä vastaavanlaisia tapauksia on olemassa, jopa täysin uskonnosta vieraantuneiden ihmisten keskuudessa. Entä jos jotkut ihmiset ovatkin herkempiä päästämään pahansisuisen hengen sisälleen?

Järkevä selitys tapaukselle on mielenterveyden romahtaminen. Se on myös uskottava selitys. Kuolinsyy on täysin luonnollinen. Oli kyse mistä tahansa, niin voimme olla varmoja siitä, että Anneliese kärsi viimeisten vuosiensa aikana suunnattomasti sekä mielensä sisällä tapahtuvien asioiden, että maanpäällisten vuoksi, ja että hän kuoli aivan liian nuorena, vain 23-vuotiaana.

Kannattaa katsoa Googlen kuvahausta "Anneliese Michel". Kuvista näkyy järkyttävä muodonmuutos, jonka kaunis nuori tyttö kävi läpi elämänsä lopun lähestyessä.

(Lue lisää: Wikipedia - Anneliese Michel)