Mustion linnan kummitukset - Osa 2

Kerroin aikaisemmin Uudellamaalla sijaitsevasta Mustion linnasta ja sen historiaa pursuavien seinien sisällä vaeltavista levottomista sieluista. Satuin hiljattain törmäämään Iltalehden parin vuoden takaiseen artikkeliin, jossa esiteltiin myös Mustion linnan kummitukset, ja niihin liittyviä tarinoita. Erityisen kiinnostavan artikkelista teki seikka, joka antoi yhdellen Mustion linnan kummituksista nimen ja kasvot.

Toki tuo on puhdasta arvailua, mutta linnan levoton Valkoisena rouvana tunnettu kummitus voisi todella olla nainen, joka elämänsä aikana kärsi niin sanotuista "hulluuskohtauksista". Magnus Linder III:n aviopuolison Jeanette Hisingerin kerrottiin olleen mieleltään järkkynyt, ja hänet lukittiin aika ajoin toisessa kerroksessa sijaitsevaan huoneeseen, joka oli varta vasten näitä mielenjärkkymiskohtauksia silmällä pitäen tehty. Muuna aikana Jeanette oli puoliso ja perheenäiti, joka osallistui perheen arkielämään tavalliseen tapaan. Uskoisin, että hulluuskohtausten aikana linnan seinien sisäpuolella elämä muuttui pelottavaksi. Miten mahtoivat pariskunnan lapset reagoida äitiinsä noina aikoina, entä siihen, että tämä lukittiin pois tuoksi ajaksi? Huusiko Jeanette? Riehui, löi, repi seiniä kynsillään? Vai käyttäytyi muuten sekavasti, puhui outoja? Varmuudella tiedämme ainakin, että linnan komea julkisivu kätki sisälleen salaisuuksia ja pelkoa.

Kirjoitettuani ensimmäisen kerran Mustion linnan kummituksista sain myös tietooni erään lukijani kautta, että linnassa kummitteleva Harmaa rouva saattaisi olla ennen kuolemaansa palvelusväkeen kuulunut nainen. Kommentoija kertoi yhteyksistään Mustion linnaan, ja paljasti, että Harmaan rouvan kummitteluun liittyisi dramaattinen ja traaginen rakkaustarina palvelusväen keskuudessa. Se sopisi äärimmäisen hyvin siihen tietoon, että Harmaan rouvan läsnäoloon on liittynyt ketjujen kalketta, pesemisen ääniä ja laahustamista. Ketjujen kalke ehkä vain kuvainnollisesti voidaan yhdistää isäntäväkeensä kahlehdittuun piikaan, mutta pesemisen äänet ovat hyvin konkreettinen seikka. Tai entäpä, jos kahleet viittaavat juurikin traagiseen rakkauteen sidottuun sieluun? Sieluun, joka ei edes kuolemassa osannut päästää irti?

Mitä enemmän luen tai kuulen Mustion linnasta, sitä mielenkiintoisemmaksi se käy. En ole ainoa paranormaalista kiinnostunut, joka on nähnyt tämän arvokkaan vanhan rakennuksen potentiaalin, lukuisat yliluonnollisista tapahtumista kiinnostuneet löytävät tiensä jylhän rakennuksen luo yhä uudelleen. Myös Aavedata on käynyt paikan päällä (lisää heidän tutkimuksistaan: Aavedata).

Mustion linna seisoo komeana kummullaan. Kun sitä katsoo kaukaa, se näyttää mahtipontiselta kartanolta, joka sulkee sisälleen valtavan määrän historiaa ja erilaisia ihmiskohtaloita. Kuinka monet kenkäparit ovatkaan talon pääovelle kavunneet?

Linna näyttää rauhalliselta, hiljaiselta, aavemaiselta. Kuitenkin noiden keltaisten puuseinien takana on kätkettyjä salaisuuksia, traagisia elämäntarinoita ja ikuisesti rauhattomuuteen tuomittuja sieluja.

Jospa vain seinät pystyisivät puhumaan...

Paranormaalia matkailua: Kummitusnähtävyydet

Iltalehti uutisoi 17.9.2017 muutamasta suositusta turistikohteesta, joissa kertoman mukaan kummittelee. Kaikista kiehtovin tarina löytyy Pariisin Eiffel-tornin historiasta, mainitsinhan aikaisemmassa matkailuaiheisessa blogitekstissäni jo siitä, kuinka rakkaus ja intohimo ovat erityisen väkeviä voimia, ja kiinnittävät helposti kuolevan hengen vielä osittain elävien maailmaan. Tuon kertomuksen mukaan Eiffel-tornissa kummittelee nuori nainen, jonka miesystävä työnsi julmasti alas tornista varmaan kuolemaan tämän kieltäydyttyä miehen kosinnasta. Entiset rakastavaiset olivat sopineet tapaavansa tornissa suosikkipaikassaan, miehen tarkoituksena saada nainen suostumaan lopulliseen ja ikuiseen sitoutumiseen, naisen tarkoituksena jättää mies, ja jatkaa eteenpäin. Jotain lopullista todella tapahtui, ja tornissa vierailevien mukaan myöskin ikuista, sillä monet ovat raportoineet kuulevansa tuon traagisen tapahtuman toistuvan tornissa uudelleen ja uudelleen. He ovat kuulleet nuoren naisen kikatusta, sitten kiivastunutta keskustelua ja lopulta selkäpiitä kylmäävää kirkumista.

Olen kuullut ennenkin kummituksista, jotka jäävät toistamaan "omaa kuolemaansa". Nuo henget ovat kirottuja tuohon kohtalokkaaseen hetkeen, jokin tapahtuneessa sitoo ne siihen. Melko lähellä lapsuudenkotini seutuja sijaitsevalle junaradalle on moni ihminen päättänyt päivänsä vuosien saatossa. Seudulla kulkee tarina, jonka mukaan nuori poika astui junaraiteelle junan puskiessa armottomasti sitä pitkin, sillä pojan tyttöystävä jätti hänet. Kerrotaan, että poika hyppäsi erään pensaan takaa, mutta olisikin muuttanut mielensä ja koittanut loikata alta pois - liian myöhään. Tapahtumapaikalta löytyi kaksi valokuvaa, toisessa oli pojan vanhemmat, ja toisessa tyttöystävä, joskin tämän kuva oli repeytynyt, eikä sitä löydetty kokonaan. Samassa kohdassa noilla raiteilla on nähty usein seisovan hahmo, joka tuijottaa alaspäin käsissään olevaa pientä paperinpalaa, mahdollisesti valokuvaa. Hahmo on kadonnut kuin savuna ilmaan, kun sille on huudettu ja varoitettu lähestyvästä junasta.

Eiffel-torni saattaa olla henkien läsnäololtaan lähes Aokigaharan itsemurhametsän veroinen tapaus, sillä se on myös suosittu itsemurhapaikka. Tornin rakenteet ovat nähneet paljon tuskaa, ja vahvaa, pohjatonta epätoivoa. Nuo voimakkaat tunteet ovat väkisin jättäneet jälkensä.

Iltalehden kummittelevista turistikohteista mainitaan myös Moskovan Kreml, Hawaii Volcanoesin kansallispuisto Yhdysvalloissa, Rooman Colosseum, Kiinan muuri sekä Yhdysvalloissa sijaitseva Grand Canyon. Colosseum on paikka, jossa verenvuodatukselta ei ole vältytty, ja Kiinan muurin alle huhutaan haudatun muuria rakentaessa kuolleita. Paranormaalia matkailua ajatellen nämä eivät kuitenkaan ole hyviä kohteita, ellei jollain ilveellä pääsisi paikalle silloin, kun siellä ei ole tuhansittain muita turisteja. Enkä keksi siihen mitään laillista keinoa.

Viime vuonna Iltalehti uutisoi myös Suomessa olevista kummituskohteista, joista pari on jo blogiinikin asti löytäneet tiensä (lue: Mustion linnan kummitukset ja Kummituskämppä). Myös tarina Kaivopuiston vanhalle rautatielle kuolleista pojista tuo erään aikaisemman tekstini Suomiehestä mieleeni. Kaivopuiston kertomuksen mukaan lapsensa menettänyt äiti kävi talvisin piirtämässä kuolinpaikalle lumeen kaksi ristiä, kesäisin hiekalle. Kun äiti menehtyi, alkoi ristejä ilmestyä kolme.

Jos todella uskaltaisi, olisi hienoa päästä vierailemaan kohteissa, joissa kerrotaan kummittelevan. Joissa joku onnekas, tai epäonnekas (riippuu kummasta suunnasta asiaa katsoo), on päässyt todistamaan yliluonnollista tapahtumaa aivan nenänsä edessä. Kun jotain niin konkreettista kokisi, olisiko enää koskaan oma itsensä, vai jättäisikö tapahtuma ikuiset arvet?

Iltalehden artikkeli maailman kohteista alkaa videolla, jossa kerrotaan Helsingin Bulevardia-apteekin alkutaipaleista. Vuonna 1941 farmaseutti näki apteekin kellarikerroksessa valoa hohtavan henkiolennon, joka liiteli häntä kohti kuin apua anoen. Farmaseutti ryntäsi takaisin yläkertaan ja lukitsi itsensä turvaan, suostuen poistumaan vain kollegan läsnäollessa. Tuo farmaseutti olisi aivan varmasti sitä mieltä, että oli epäonnekas, ja tapahtuma vahingoitti hänen psyykettään loppulämän ajaksi. Kuitenkin suomalainen Haamujengi, eli Aavedatan Marko ja Jupe Keskitalo luultavasti riemastuisivat kokemastaan. Meitä on moneen junaan.

Minä taas...

No, saisin todella, todella hyvän tekstin.

Ja siitä päätellen, että muutama varjohahmo ja selittämättömät äänet ja liikkeet sekä kotonani että lapsuudenkodissani saavat minut kauhusta suunniltaan, saattaisi olla, että muutama lamppu jäisi yöksi päälle, jotta uskaltaisin edes hiukan nukkua.

En kuitenkaan voisi koskaan enää ummistaa silmiäni paranormaalilta, en nyt kun olen alkanut ymmärtää sen olemassaolosta.....

Mustion linnan kummitukset

Uudellamaalla Raaseporissa sijaitsee yksi Suomen arvokkaimmista kartanoista, Mustion linna. Linna rakennettiin 1700-luvun lopulla, ja se on ollut suurimman osan historiastaan saman Linder-suvun hallussa. Matkasin paikan päälle ja otin osaa opastettuun kierrokseen tuossa kiehtovassa, nykyisin museona toimivassa, kartanolinnassa, lähinnä päästäkseni lähemmäs kummituksia, joita siellä kerrotaan olevan. Niihin tutustuin ensimmäisenä Eero Ojalan Suuri suomalainen kummituskirja -teoksen kautta (Minerva kustannus Oy, Juva 2016).

Olin "opiskellut" kirjasta jo etukäteen kummitukset, joita linnan vanhoilla parketeilla väitetään kulkevan. Tämä asia vahvistettiin kierroksella oppaan kertomana. Mustion linnassa on nähty ja kuultu kaiken kaikkiaan neljä eri kummitusta, joista kahdelle on osattu antaa identiteetti, kun toiset kaksi ovat yhtä mysteerisiä kuin kartanon käytöstä pois oleva kolmas kerros (johon palaan vielä hetken päästä).

Kartanolinnassa on ylellinen kuninkaan huone, joka on ollut, kartanon ollessa asuinkäytössä, vain korkea-arvoisten vieraiden majoitusta varten. Tällaisia huoneessa majoittuneita mahtimiehiä olivat mm. Venäjän kaksi tsaaria, Aleksanteri ensimmäinen ja toinen, sekä yhtenäisen Ruotsi-Suomen kuningas Kustaa III. Kustaa III yöpyi silloin hyvin tuoreessa ja edelleen keskeneräisessä kartanossa hieman levottomin mielin, sillä oli tyytymätön niihin upseereihinsa, jotka arvostelivat kuningasta laittoman hyökkäyssodan aloittamisesta Venäjää vastaan. Juuri tämän levottomuuden vuoksi kartanossa epäillään, että kyseessä on nimenomaan Kustaan haamu, jonka askelmat kuninkaan huoneen suljettujen ovien takaa kuuluvat. Opas kertoi, että askeleet, joita huoneesta on kuultu, vaikka siellä ei tiedettävästi ole ollut ketään, ovat laahaavia, uupuneen olennon vaivalloista etenemistä. Sopisi kuninkaan silloiseen mielentilaan enemmän kuin hyvin.

Vasemmalla kuva kuninkaan huoneesta, oikealla kartanon toisen kerroksen käytävää.

Hjalmar Linderin muotokuva Mustion linnassa.

Toinen identiteetin omaavista kummituksista on Hjalmar Linder, joka oli kartanolinnan isäntänä 1900-luvun alussa. Hän oli aikakautenaan Suomen rikkain mies, jonka kohtaloksi koitui yleisönosastokirjoitus ja mielipide 1918 sisällissodan jälkeisen ajan punavankien kohtelusta. Hjalmar Linder kritisoi kahtia jakautuneen Suomen vankien olosuhteita ja sitä, että heidän olisi parempi olla töissä pelloilla ja tehtailla, siellä mistä olivat tulleetkin, kuin kuolla vankiloissa. "Valkoisessa" sota-ajan jälkeisessä mielialassa Hjalmar tuomittiin maanpetturiksi ja hän sai jopa tappouhkauksia. Ulkoiset paineet olivat liikaa, Hjalmar myi omaisuutensa, mutta käytti siitä saadut varat matkustellessa vain muutaman vuoden sisällä ja päätyi lopulta päättämään omat päivänsä Ranskassa, viiltäen valtimonsa auki hotellihuoneessaan. Herra Linder on nähty istuskelemassa Mustion linnan ensimmäisen kerroksen huoneessa kuolemansa jälkeisten vuosikymmenten aikana.

Valkoinen rouva?

Kartanolinnan vierailuni aikainen omistaja, yli 80-vuotias Magnus Linder vietti kartanossa lapsuutensa. Ojalan kirjan mukaan Magnus näki lapsena kartanon toisessa kerroksessa vaeltavan Valkoisen rouvan, joka kantoi käsissään hopeakynttelikköjä. Museo-opas vahvisti Valkoisen rouvan läsnäolon kartanossa sanoen, että Magnus itse kertoi aaveesta kartanon työntekijöille, vakuuttuneena näkemästään. Museon toisessa kerroksessa olikin yksi huone, jossa emme ryhmän kanssa käyneet. Huoneen ovet olivat raollaan, ja niiden välistä näkyi huoneen ikkunan edessä istuva mannekiini-nukke. Se istui omassa valtakunnassaan kaikessa hiljaisuudessaan ja rauhassaan, tuijottaen kohti viereistä seinää ajattoman tyynin kasvoin. Jollakin tavoin tuo huone oli samaan aikaan sekä kammottava, että äärimmäisen kiehtova. En silti muistanut kysyä sen käyttötarkoitusta, tai syytä miksi siellä ei vierailtu.

Linderin suvun vaakuna, Mustion linnan tunnusmerkki.

Kartanon kolmas kerros ei ole koskaan täysin valmistunut. Ojalan kirja kertoo syyksi sen, että tarinan mukaan linnaa rakennettaessa eräs romaninainen olisi pyytänyt talosta suojaa, ja kun se häneltä kiellettiin, kirosi hän talon kolmannen kerroksen. Hän uhkasi, että mikäli kolmas kerros koskaan rakennetaan valmiiksi ja otetaan käyttöön, iskee rakennukseen tulipalo tai se sortuu maan tasalle. Varmistin myös legendan kirouksesta olevan totta museo-oppaalta. Vaikka kolmas kerros ei ole käytössä, kuuluu sieltä silti outoja ääniä ja liikettä eri paikoista. Ojalan kirjassa sanotaan, että talossa yksin paikalla olleet työntekijät ovat kuulleet sieltä lukitun oven takaa, mm. laahustamista, ketjujen kolinaa ja pesemisen ääniä, vaikka kukaan ei siellä keskeneräisyyden vuoksi käy, eikä siellä myöskään ole vesipistettä tai minkäänlaisia ketjuja. Kolmannen kerroksen kummitusta sanotaankin Harmaaksi rouvaksi, ja aina hänen näyttäytymisensä jälkeen tapahtuu linnassa kummallisia, selittämättömiä asioita.

Linnan käytävää ja yksityiskohtaisia sisustuselementtejä.

Vanhoissa kartanoissa on uskomaton tunnelma, siellä voi melkein haistaa ja maistaa elämän, joka käytävillä on vaeltanut, askeleet, jotka ovat vanhoilla puisilla lattioilla kaikuneet. Reilu 200 vuotta vanha Mustion linna huokuu tarinoita, joista osa saa ihon kananlihalle ja mielikuvituksen laukkaamaan. En kuitenkaan hetkeäkään epäile, etteikö useampien eri tahojen todistamat yliluonnolliset ilmestykset kartanolinnan historiaa pursuavissa huoneissa olisi todellisia - päin vastoin. Linnan miljöö varmasti tarjoaa paranormaaleja portteja, joista levottomien henkien ei tarvitse kuin astua kevyesti yli.

Kolmannen kerroksen kirous ja ainakin neljä eri kummitusta. Siinä on mielestäni jo riittävästi yhden kartanon harteille, ja tarpeeksi houkutusta olemaan paranormaalin matkailun kohde.

Puutarhasta löytyi makaaberejä yllätyksiä, pääkallomuodostelma puun kyljessä ja päätön patsas.