Mustion linnan kummitukset - Osa 2

Kerroin aikaisemmin Uudellamaalla sijaitsevasta Mustion linnasta ja sen historiaa pursuavien seinien sisällä vaeltavista levottomista sieluista. Satuin hiljattain törmäämään Iltalehden parin vuoden takaiseen artikkeliin, jossa esiteltiin myös Mustion linnan kummitukset, ja niihin liittyviä tarinoita. Erityisen kiinnostavan artikkelista teki seikka, joka antoi yhdellen Mustion linnan kummituksista nimen ja kasvot.

Toki tuo on puhdasta arvailua, mutta linnan levoton Valkoisena rouvana tunnettu kummitus voisi todella olla nainen, joka elämänsä aikana kärsi niin sanotuista "hulluuskohtauksista". Magnus Linder III:n aviopuolison Jeanette Hisingerin kerrottiin olleen mieleltään järkkynyt, ja hänet lukittiin aika ajoin toisessa kerroksessa sijaitsevaan huoneeseen, joka oli varta vasten näitä mielenjärkkymiskohtauksia silmällä pitäen tehty. Muuna aikana Jeanette oli puoliso ja perheenäiti, joka osallistui perheen arkielämään tavalliseen tapaan. Uskoisin, että hulluuskohtausten aikana linnan seinien sisäpuolella elämä muuttui pelottavaksi. Miten mahtoivat pariskunnan lapset reagoida äitiinsä noina aikoina, entä siihen, että tämä lukittiin pois tuoksi ajaksi? Huusiko Jeanette? Riehui, löi, repi seiniä kynsillään? Vai käyttäytyi muuten sekavasti, puhui outoja? Varmuudella tiedämme ainakin, että linnan komea julkisivu kätki sisälleen salaisuuksia ja pelkoa.

Kirjoitettuani ensimmäisen kerran Mustion linnan kummituksista sain myös tietooni erään lukijani kautta, että linnassa kummitteleva Harmaa rouva saattaisi olla ennen kuolemaansa palvelusväkeen kuulunut nainen. Kommentoija kertoi yhteyksistään Mustion linnaan, ja paljasti, että Harmaan rouvan kummitteluun liittyisi dramaattinen ja traaginen rakkaustarina palvelusväen keskuudessa. Se sopisi äärimmäisen hyvin siihen tietoon, että Harmaan rouvan läsnäoloon on liittynyt ketjujen kalketta, pesemisen ääniä ja laahustamista. Ketjujen kalke ehkä vain kuvainnollisesti voidaan yhdistää isäntäväkeensä kahlehdittuun piikaan, mutta pesemisen äänet ovat hyvin konkreettinen seikka. Tai entäpä, jos kahleet viittaavat juurikin traagiseen rakkauteen sidottuun sieluun? Sieluun, joka ei edes kuolemassa osannut päästää irti?

Mitä enemmän luen tai kuulen Mustion linnasta, sitä mielenkiintoisemmaksi se käy. En ole ainoa paranormaalista kiinnostunut, joka on nähnyt tämän arvokkaan vanhan rakennuksen potentiaalin, lukuisat yliluonnollisista tapahtumista kiinnostuneet löytävät tiensä jylhän rakennuksen luo yhä uudelleen. Myös Aavedata on käynyt paikan päällä (lisää heidän tutkimuksistaan: Aavedata).

Mustion linna seisoo komeana kummullaan. Kun sitä katsoo kaukaa, se näyttää mahtipontiselta kartanolta, joka sulkee sisälleen valtavan määrän historiaa ja erilaisia ihmiskohtaloita. Kuinka monet kenkäparit ovatkaan talon pääovelle kavunneet?

Linna näyttää rauhalliselta, hiljaiselta, aavemaiselta. Kuitenkin noiden keltaisten puuseinien takana on kätkettyjä salaisuuksia, traagisia elämäntarinoita ja ikuisesti rauhattomuuteen tuomittuja sieluja.

Jospa vain seinät pystyisivät puhumaan...

Paranormaalia matkailua: Kummitusnähtävyydet

Iltalehti uutisoi 17.9.2017 muutamasta suositusta turistikohteesta, joissa kertoman mukaan kummittelee. Kaikista kiehtovin tarina löytyy Pariisin Eiffel-tornin historiasta, mainitsinhan aikaisemmassa matkailuaiheisessa blogitekstissäni jo siitä, kuinka rakkaus ja intohimo ovat erityisen väkeviä voimia, ja kiinnittävät helposti kuolevan hengen vielä osittain elävien maailmaan. Tuon kertomuksen mukaan Eiffel-tornissa kummittelee nuori nainen, jonka miesystävä työnsi julmasti alas tornista varmaan kuolemaan tämän kieltäydyttyä miehen kosinnasta. Entiset rakastavaiset olivat sopineet tapaavansa tornissa suosikkipaikassaan, miehen tarkoituksena saada nainen suostumaan lopulliseen ja ikuiseen sitoutumiseen, naisen tarkoituksena jättää mies, ja jatkaa eteenpäin. Jotain lopullista todella tapahtui, ja tornissa vierailevien mukaan myöskin ikuista, sillä monet ovat raportoineet kuulevansa tuon traagisen tapahtuman toistuvan tornissa uudelleen ja uudelleen. He ovat kuulleet nuoren naisen kikatusta, sitten kiivastunutta keskustelua ja lopulta selkäpiitä kylmäävää kirkumista.

Olen kuullut ennenkin kummituksista, jotka jäävät toistamaan "omaa kuolemaansa". Nuo henget ovat kirottuja tuohon kohtalokkaaseen hetkeen, jokin tapahtuneessa sitoo ne siihen. Melko lähellä lapsuudenkotini seutuja sijaitsevalle junaradalle on moni ihminen päättänyt päivänsä vuosien saatossa. Seudulla kulkee tarina, jonka mukaan nuori poika astui junaraiteelle junan puskiessa armottomasti sitä pitkin, sillä pojan tyttöystävä jätti hänet. Kerrotaan, että poika hyppäsi erään pensaan takaa, mutta olisikin muuttanut mielensä ja koittanut loikata alta pois - liian myöhään. Tapahtumapaikalta löytyi kaksi valokuvaa, toisessa oli pojan vanhemmat, ja toisessa tyttöystävä, joskin tämän kuva oli repeytynyt, eikä sitä löydetty kokonaan. Samassa kohdassa noilla raiteilla on nähty usein seisovan hahmo, joka tuijottaa alaspäin käsissään olevaa pientä paperinpalaa, mahdollisesti valokuvaa. Hahmo on kadonnut kuin savuna ilmaan, kun sille on huudettu ja varoitettu lähestyvästä junasta.

Eiffel-torni saattaa olla henkien läsnäololtaan lähes Aokigaharan itsemurhametsän veroinen tapaus, sillä se on myös suosittu itsemurhapaikka. Tornin rakenteet ovat nähneet paljon tuskaa, ja vahvaa, pohjatonta epätoivoa. Nuo voimakkaat tunteet ovat väkisin jättäneet jälkensä.

Iltalehden kummittelevista turistikohteista mainitaan myös Moskovan Kreml, Hawaii Volcanoesin kansallispuisto Yhdysvalloissa, Rooman Colosseum, Kiinan muuri sekä Yhdysvalloissa sijaitseva Grand Canyon. Colosseum on paikka, jossa verenvuodatukselta ei ole vältytty, ja Kiinan muurin alle huhutaan haudatun muuria rakentaessa kuolleita. Paranormaalia matkailua ajatellen nämä eivät kuitenkaan ole hyviä kohteita, ellei jollain ilveellä pääsisi paikalle silloin, kun siellä ei ole tuhansittain muita turisteja. Enkä keksi siihen mitään laillista keinoa.

Viime vuonna Iltalehti uutisoi myös Suomessa olevista kummituskohteista, joista pari on jo blogiinikin asti löytäneet tiensä (lue: Mustion linnan kummitukset ja Kummituskämppä). Myös tarina Kaivopuiston vanhalle rautatielle kuolleista pojista tuo erään aikaisemman tekstini Suomiehestä mieleeni. Kaivopuiston kertomuksen mukaan lapsensa menettänyt äiti kävi talvisin piirtämässä kuolinpaikalle lumeen kaksi ristiä, kesäisin hiekalle. Kun äiti menehtyi, alkoi ristejä ilmestyä kolme.

Jos todella uskaltaisi, olisi hienoa päästä vierailemaan kohteissa, joissa kerrotaan kummittelevan. Joissa joku onnekas, tai epäonnekas (riippuu kummasta suunnasta asiaa katsoo), on päässyt todistamaan yliluonnollista tapahtumaa aivan nenänsä edessä. Kun jotain niin konkreettista kokisi, olisiko enää koskaan oma itsensä, vai jättäisikö tapahtuma ikuiset arvet?

Iltalehden artikkeli maailman kohteista alkaa videolla, jossa kerrotaan Helsingin Bulevardia-apteekin alkutaipaleista. Vuonna 1941 farmaseutti näki apteekin kellarikerroksessa valoa hohtavan henkiolennon, joka liiteli häntä kohti kuin apua anoen. Farmaseutti ryntäsi takaisin yläkertaan ja lukitsi itsensä turvaan, suostuen poistumaan vain kollegan läsnäollessa. Tuo farmaseutti olisi aivan varmasti sitä mieltä, että oli epäonnekas, ja tapahtuma vahingoitti hänen psyykettään loppulämän ajaksi. Kuitenkin suomalainen Haamujengi, eli Aavedatan Marko ja Jupe Keskitalo luultavasti riemastuisivat kokemastaan. Meitä on moneen junaan.

Minä taas...

No, saisin todella, todella hyvän tekstin.

Ja siitä päätellen, että muutama varjohahmo ja selittämättömät äänet ja liikkeet sekä kotonani että lapsuudenkodissani saavat minut kauhusta suunniltaan, saattaisi olla, että muutama lamppu jäisi yöksi päälle, jotta uskaltaisin edes hiukan nukkua.

En kuitenkaan voisi koskaan enää ummistaa silmiäni paranormaalilta, en nyt kun olen alkanut ymmärtää sen olemassaolosta.....

Paranormaalia matkailua: Britannian kummitushotelleja

Iltalehti tarjoili tälläkin viikolla antoisaa materiaalia ja oivaan ajankohtaan - osalla saattaa olla vielä lomapäiviä käyttämättä ja halua matkustaa, kohde vain puuttuu. Iltalehden listasta Britannian riivatut hotellit - uskaltaisitko yöpyä? voi poimia huoletta minkä tahansa ja luultavasti saa rahalleen vastinetta, mikäli kertomaan voi luottaa. Toki melko tavalla sitä rahaa pitää olla valmis käyttämäänkin, sillä osa kohteista näyttäisi olevan useamman tähden hotelleja.

Monien hotellien kummitustarinoiden taustalla on joko rakkaus tai intohimorikos. Tämä tuntuu mielenkiintoiselta aiheelta myös etenkin siksi, että sain tänään kommentin blogistekstiini Mustion linnan kummitukset, jonka mukaan linnassa kummittelevaan harmaaseen rouvaan liittyy jonkinlainen traaginen rakkaustarina palvelusväen keskuudessa. Kommentti sai mielikuvitukseni laukkaamaan, mutta mitään todellista aineistoa minulla ei vielä tapauksesta ole, minun täytyy kaivella vielä aihetta ja kääntää maata sen ympäriltä paljastaakseni todelliset luurangot. Joka tapauksessa rakkaus jos mikä on asia, joka jättää kuolevan levottomaksi ja hengen kiinni fyysiseen maailmaamme, ehkä ikuisesti epätoivoissaan rakastaan etsien ja kaivaten.

Vähemmän "romanttiset" kummitustarinat Iltalehden mainitsemiin hotelleihin liittyvät esimerkiksi Chillinghamin linnan hotelliin Englannissa, jossa on edelleen alkuperäinen kidutuskammio muokkaamattomana. Kuinka monta veripisaraa onkaan sen linnan lattioita kostuttanut... Jos vain seinät osaisivat puhua...

Kaikista houkuttelevin kohde listalla on mielestäni ehdottomasti Coombe Abbey -hotelli, joka on rakennettu 1100-luvulla ja toiminut aikanaan luostarina. Iltalehden mukaan paikka on niin pelottava, että vieraat ovat lähteneet sieltä pakoon keskellä yötä. Onhan se kyllä totta, että ovia paiskova kummitus vaikuttaa melko agressiiviselta, joten turvallisinta saattaa olla poistua paikalta ennen kuin henkiolento onnistuu vaikka tipauttamaan kattokruunun niskaan. Aivan eri kaliiperia kuin omassa kodissani selittämättömästi ja itsekseen rauhallisesti avautuvat ovet.

Matkustaessani Skotlannissa kuulin, että eräs aivan Edinburghin keskustassa oleva hotelli on muokattu vanhaan majataloon, jonka yhdessä huoneessa väitettiin kummittelevan. Kukaan ei uskaltanut yöpyä huoneessa, joten se jätettiin tyhjäksi jopa silloinkin, kun majatalo oli täyteen varattu. Eräs skeptinen nuori mies innostui yöpymään kuuluisassa huoneessa, kun kuuli siivoojan joutuneen mielisairaalaan käytyään kyseisessä huoneessa. Siivooja oli löydetty huoneen nurkasta tuijottamasta katonrajaa, inisten ja keinuttaen itseään puolelta toiselle.

Nuori skeptikko halusi yöpyä huoneessa, johon majatalon isäntä suostui vastahakoisesti vaatien miehen ottavan kellon mukaansa, jotta mies voisi soittaa sitä jos jotain tapahtuisi. Isäntä valvoisi ja kuuntelisi, ryntäisi heti apuun mikäli kuulisi kellon soivan. Nuorukainen otti ylpeänä kellon matkaansa, tokaisten ettei sitä tarvita, kummituksia ei ole olemassa.

Aamuyön tunteina isäntä kuuli kellon soivan. Hän lähti välittömästi kohti kirottua huonetta kellon alkaessa helistä yhä kovempaa ja kovempaa. Kun hän pääsi ovelle lakkasi kello soimasta, mutta hän ei saanut ovea auki, se tuntui turvonneen kiinni karmeihinsa. Miespuolinen majatalon työntekijä tuli isännän avuksi ja yhdessä he saivat oven antamaan periksi. Huoneessa heitä odotti karmaiseva näky: nuorukainen istui huoneen laidalla selkä seinää vasten silmät huoneen katonrajaan tyhjänä toljottaen, kauhu jähmettyneenä liikkumattomille kasvoilleen. Isäntä riensi nuorukaisen luo, ja totesi tämän olevan kylmä kuin kivi. Hän ei ymmärtänyt miten kello oli soinut, vaikka nuorukainen oli selvästi ollut kuollut jo useamman tunnin.

Miespuolinen työntekijä käveli toiselle laidalle huonetta ja nosti ruumiista päinvastaisesta nurkasta kellon. Nurkka oli sama, missä siivooja oli seonnut, kummankin uhrin katse oli ollut jähmettyneenä saman nurkan katonrajaan. Isäntä ja työntekijä lähtivät huoneesta, ja poliisin tehtyä siellä tutkintansa naulasivat he huoneen umpeen.

Skotti, joka minulle kertoi tämän tarinan paljasti myös, että nykyisestä hotellista kuuluu joskus selittämätöntä kellon kilahtelua aamuyön pimeimpinä tunteina.

Vaikka minulla ei juuri nyt ole tiedossa viiden tähden kummitushotellivisiittiä, voitte olla varmoja, että kuuntelen hieman tarkemmin unisovellukseni nauhoituksia. Entä jos mukanani tuli epämiellyttäviä matkamuistoja, ja nauhoituksista alkaakin kuulua vaimeaa kellon helinää...