Olen kuullut ennenkin kummituksista, jotka jäävät toistamaan "omaa kuolemaansa". Nuo henget ovat kirottuja tuohon kohtalokkaaseen hetkeen, jokin tapahtuneessa sitoo ne siihen. Melko lähellä lapsuudenkotini seutuja sijaitsevalle junaradalle on moni ihminen päättänyt päivänsä vuosien saatossa. Seudulla kulkee tarina, jonka mukaan nuori poika astui junaraiteelle junan puskiessa armottomasti sitä pitkin, sillä pojan tyttöystävä jätti hänet. Kerrotaan, että poika hyppäsi erään pensaan takaa, mutta olisikin muuttanut mielensä ja koittanut loikata alta pois - liian myöhään. Tapahtumapaikalta löytyi kaksi valokuvaa, toisessa oli pojan vanhemmat, ja toisessa tyttöystävä, joskin tämän kuva oli repeytynyt, eikä sitä löydetty kokonaan. Samassa kohdassa noilla raiteilla on nähty usein seisovan hahmo, joka tuijottaa alaspäin käsissään olevaa pientä paperinpalaa, mahdollisesti valokuvaa. Hahmo on kadonnut kuin savuna ilmaan, kun sille on huudettu ja varoitettu lähestyvästä junasta.
Eiffel-torni saattaa olla henkien läsnäololtaan lähes Aokigaharan itsemurhametsän veroinen tapaus, sillä se on myös suosittu itsemurhapaikka. Tornin rakenteet ovat nähneet paljon tuskaa, ja vahvaa, pohjatonta epätoivoa. Nuo voimakkaat tunteet ovat väkisin jättäneet jälkensä.
Iltalehden kummittelevista turistikohteista mainitaan myös Moskovan Kreml, Hawaii Volcanoesin kansallispuisto Yhdysvalloissa, Rooman Colosseum, Kiinan muuri sekä Yhdysvalloissa sijaitseva Grand Canyon. Colosseum on paikka, jossa verenvuodatukselta ei ole vältytty, ja Kiinan muurin alle huhutaan haudatun muuria rakentaessa kuolleita. Paranormaalia matkailua ajatellen nämä eivät kuitenkaan ole hyviä kohteita, ellei jollain ilveellä pääsisi paikalle silloin, kun siellä ei ole tuhansittain muita turisteja. Enkä keksi siihen mitään laillista keinoa.
Viime vuonna Iltalehti uutisoi myös Suomessa olevista kummituskohteista, joista pari on jo blogiinikin asti löytäneet tiensä (lue: Mustion linnan kummitukset ja Kummituskämppä). Myös tarina Kaivopuiston vanhalle rautatielle kuolleista pojista tuo erään aikaisemman tekstini Suomiehestä mieleeni. Kaivopuiston kertomuksen mukaan lapsensa menettänyt äiti kävi talvisin piirtämässä kuolinpaikalle lumeen kaksi ristiä, kesäisin hiekalle. Kun äiti menehtyi, alkoi ristejä ilmestyä kolme.
Jos todella uskaltaisi, olisi hienoa päästä vierailemaan kohteissa, joissa kerrotaan kummittelevan. Joissa joku onnekas, tai epäonnekas (riippuu kummasta suunnasta asiaa katsoo), on päässyt todistamaan yliluonnollista tapahtumaa aivan nenänsä edessä. Kun jotain niin konkreettista kokisi, olisiko enää koskaan oma itsensä, vai jättäisikö tapahtuma ikuiset arvet?
Iltalehden artikkeli maailman kohteista alkaa videolla, jossa kerrotaan Helsingin Bulevardia-apteekin alkutaipaleista. Vuonna 1941 farmaseutti näki apteekin kellarikerroksessa valoa hohtavan henkiolennon, joka liiteli häntä kohti kuin apua anoen. Farmaseutti ryntäsi takaisin yläkertaan ja lukitsi itsensä turvaan, suostuen poistumaan vain kollegan läsnäollessa. Tuo farmaseutti olisi aivan varmasti sitä mieltä, että oli epäonnekas, ja tapahtuma vahingoitti hänen psyykettään loppulämän ajaksi. Kuitenkin suomalainen Haamujengi, eli Aavedatan Marko ja Jupe Keskitalo luultavasti riemastuisivat kokemastaan. Meitä on moneen junaan.
Minä taas...
No, saisin todella, todella hyvän tekstin.
Ja siitä päätellen, että muutama varjohahmo ja selittämättömät äänet ja liikkeet sekä kotonani että lapsuudenkodissani saavat minut kauhusta suunniltaan, saattaisi olla, että muutama lamppu jäisi yöksi päälle, jotta uskaltaisin edes hiukan nukkua.
En kuitenkaan voisi koskaan enää ummistaa silmiäni paranormaalilta, en nyt kun olen alkanut ymmärtää sen olemassaolosta.....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jäikö asia askarruttamaan - ota yhteyttä ja kommentoi!