Mustion linnan kummitukset

Uudellamaalla Raaseporissa sijaitsee yksi Suomen arvokkaimmista kartanoista, Mustion linna. Linna rakennettiin 1700-luvun lopulla, ja se on ollut suurimman osan historiastaan saman Linder-suvun hallussa. Matkasin paikan päälle ja otin osaa opastettuun kierrokseen tuossa kiehtovassa, nykyisin museona toimivassa, kartanolinnassa, lähinnä päästäkseni lähemmäs kummituksia, joita siellä kerrotaan olevan. Niihin tutustuin ensimmäisenä Eero Ojalan Suuri suomalainen kummituskirja -teoksen kautta (Minerva kustannus Oy, Juva 2016).

Olin "opiskellut" kirjasta jo etukäteen kummitukset, joita linnan vanhoilla parketeilla väitetään kulkevan. Tämä asia vahvistettiin kierroksella oppaan kertomana. Mustion linnassa on nähty ja kuultu kaiken kaikkiaan neljä eri kummitusta, joista kahdelle on osattu antaa identiteetti, kun toiset kaksi ovat yhtä mysteerisiä kuin kartanon käytöstä pois oleva kolmas kerros (johon palaan vielä hetken päästä).

Kartanolinnassa on ylellinen kuninkaan huone, joka on ollut, kartanon ollessa asuinkäytössä, vain korkea-arvoisten vieraiden majoitusta varten. Tällaisia huoneessa majoittuneita mahtimiehiä olivat mm. Venäjän kaksi tsaaria, Aleksanteri ensimmäinen ja toinen, sekä yhtenäisen Ruotsi-Suomen kuningas Kustaa III. Kustaa III yöpyi silloin hyvin tuoreessa ja edelleen keskeneräisessä kartanossa hieman levottomin mielin, sillä oli tyytymätön niihin upseereihinsa, jotka arvostelivat kuningasta laittoman hyökkäyssodan aloittamisesta Venäjää vastaan. Juuri tämän levottomuuden vuoksi kartanossa epäillään, että kyseessä on nimenomaan Kustaan haamu, jonka askelmat kuninkaan huoneen suljettujen ovien takaa kuuluvat. Opas kertoi, että askeleet, joita huoneesta on kuultu, vaikka siellä ei tiedettävästi ole ollut ketään, ovat laahaavia, uupuneen olennon vaivalloista etenemistä. Sopisi kuninkaan silloiseen mielentilaan enemmän kuin hyvin.

Vasemmalla kuva kuninkaan huoneesta, oikealla kartanon toisen kerroksen käytävää.

Hjalmar Linderin muotokuva Mustion linnassa.

Toinen identiteetin omaavista kummituksista on Hjalmar Linder, joka oli kartanolinnan isäntänä 1900-luvun alussa. Hän oli aikakautenaan Suomen rikkain mies, jonka kohtaloksi koitui yleisönosastokirjoitus ja mielipide 1918 sisällissodan jälkeisen ajan punavankien kohtelusta. Hjalmar Linder kritisoi kahtia jakautuneen Suomen vankien olosuhteita ja sitä, että heidän olisi parempi olla töissä pelloilla ja tehtailla, siellä mistä olivat tulleetkin, kuin kuolla vankiloissa. "Valkoisessa" sota-ajan jälkeisessä mielialassa Hjalmar tuomittiin maanpetturiksi ja hän sai jopa tappouhkauksia. Ulkoiset paineet olivat liikaa, Hjalmar myi omaisuutensa, mutta käytti siitä saadut varat matkustellessa vain muutaman vuoden sisällä ja päätyi lopulta päättämään omat päivänsä Ranskassa, viiltäen valtimonsa auki hotellihuoneessaan. Herra Linder on nähty istuskelemassa Mustion linnan ensimmäisen kerroksen huoneessa kuolemansa jälkeisten vuosikymmenten aikana.

Valkoinen rouva?

Kartanolinnan vierailuni aikainen omistaja, yli 80-vuotias Magnus Linder vietti kartanossa lapsuutensa. Ojalan kirjan mukaan Magnus näki lapsena kartanon toisessa kerroksessa vaeltavan Valkoisen rouvan, joka kantoi käsissään hopeakynttelikköjä. Museo-opas vahvisti Valkoisen rouvan läsnäolon kartanossa sanoen, että Magnus itse kertoi aaveesta kartanon työntekijöille, vakuuttuneena näkemästään. Museon toisessa kerroksessa olikin yksi huone, jossa emme ryhmän kanssa käyneet. Huoneen ovet olivat raollaan, ja niiden välistä näkyi huoneen ikkunan edessä istuva mannekiini-nukke. Se istui omassa valtakunnassaan kaikessa hiljaisuudessaan ja rauhassaan, tuijottaen kohti viereistä seinää ajattoman tyynin kasvoin. Jollakin tavoin tuo huone oli samaan aikaan sekä kammottava, että äärimmäisen kiehtova. En silti muistanut kysyä sen käyttötarkoitusta, tai syytä miksi siellä ei vierailtu.

Linderin suvun vaakuna, Mustion linnan tunnusmerkki.

Kartanon kolmas kerros ei ole koskaan täysin valmistunut. Ojalan kirja kertoo syyksi sen, että tarinan mukaan linnaa rakennettaessa eräs romaninainen olisi pyytänyt talosta suojaa, ja kun se häneltä kiellettiin, kirosi hän talon kolmannen kerroksen. Hän uhkasi, että mikäli kolmas kerros koskaan rakennetaan valmiiksi ja otetaan käyttöön, iskee rakennukseen tulipalo tai se sortuu maan tasalle. Varmistin myös legendan kirouksesta olevan totta museo-oppaalta. Vaikka kolmas kerros ei ole käytössä, kuuluu sieltä silti outoja ääniä ja liikettä eri paikoista. Ojalan kirjassa sanotaan, että talossa yksin paikalla olleet työntekijät ovat kuulleet sieltä lukitun oven takaa, mm. laahustamista, ketjujen kolinaa ja pesemisen ääniä, vaikka kukaan ei siellä keskeneräisyyden vuoksi käy, eikä siellä myöskään ole vesipistettä tai minkäänlaisia ketjuja. Kolmannen kerroksen kummitusta sanotaankin Harmaaksi rouvaksi, ja aina hänen näyttäytymisensä jälkeen tapahtuu linnassa kummallisia, selittämättömiä asioita.

Linnan käytävää ja yksityiskohtaisia sisustuselementtejä.

Vanhoissa kartanoissa on uskomaton tunnelma, siellä voi melkein haistaa ja maistaa elämän, joka käytävillä on vaeltanut, askeleet, jotka ovat vanhoilla puisilla lattioilla kaikuneet. Reilu 200 vuotta vanha Mustion linna huokuu tarinoita, joista osa saa ihon kananlihalle ja mielikuvituksen laukkaamaan. En kuitenkaan hetkeäkään epäile, etteikö useampien eri tahojen todistamat yliluonnolliset ilmestykset kartanolinnan historiaa pursuavissa huoneissa olisi todellisia - päin vastoin. Linnan miljöö varmasti tarjoaa paranormaaleja portteja, joista levottomien henkien ei tarvitse kuin astua kevyesti yli.

Kolmannen kerroksen kirous ja ainakin neljä eri kummitusta. Siinä on mielestäni jo riittävästi yhden kartanon harteille, ja tarpeeksi houkutusta olemaan paranormaalin matkailun kohde.

Puutarhasta löytyi makaaberejä yllätyksiä, pääkallomuodostelma puun kyljessä ja päätön patsas.