tiistai 30. kesäkuuta 2020

Tunnistamattomat lentävät esineet

Olen ensisijaisesti kiinnostunut paranormaaleista tapahtumista keskuudessamme ja henkimaailman jutuista, sillä - vaikka se saattaa kuulostaa uskomattomalta - minulla on niistä suoria kokemuksia. En tähän päivään saakka ole onnistunut luomaan kokemuksilleni minkäänlaista järkevää pohjaa, vaikka olen kyllä yrittänyt. Eräs yliluonnolliseen kenttään vahvasti kuuluva asiakokonaisuus, josta minulla ei kuitenkaan ole henkilökohtaista kokemusta, on UFO:t ja planeettamme Maan mahdolliseen ulkopuolisen elämään liittyvät seikat.

UFO:t (Unidentified flying object), alienit ja muiden kaukaisten planeettojen tai mahdollisten aurinkokuntien elämästä ei kukaan ole pystynyt antamaan minkäänlaisia vedenpitäviä todisteita, eli kyse on tässäkin pohjimmiltaan uskon asiasta. Kuitenkin, eräs merkittävä lähde on myöntänyt kohdanneensa ufoja, eli tunnistamattomissa olevia lentäviä esineitä. Koska niitä ei olla pystytty tunnistamaan, on mahdotonta tietää mistä ne ovat tulleet.

Pentagon nimittäin julkaisi USA:n ilmavoimien kuvaamaa materiaalia, jossa heidän mukaansa on tunnistamattomia lentäviä esineitä, eli ufoja. Ufojen olemassaolo on siis hyväksytty todelliseksi varsin merkittävältä taholta, mutta tämä ei silti tarkoita kyseessä olleen avaruusaluksien tai vieraiden planeettojen teknologiaa. Oli niin tai näin, on kyseessä kuitenkin melko merkittävä tunnustus. Tästä löydät myös Iltalehden uutisoinnin asiasta.

Eräs merkittävä askel ufojen olemassaolon myöntämisestä otettiin jo vuonna 2017, kun Pentagon myönsi ufojen tutkimusohjelman. Pentagon, eli Yhdysvaltain puolustusministeriö, on aikaisemmin salatun tutkimusohjelman asiakirjojen mukaan tutkinut ufoja. Asiakirjoissa perehdytään maapallon ilmakehässä nähtyihin oudosti kiihdyttäviin lentoaluksiin ja leijuviin objekteihin. Rahoitus projektiin - ainakin julkisesti - on lopetettu, mutta viranomaiset ovat kertoneet jatkavansa havainnointia muun työn ohella.


Mitä omiin ajatuksiini asiasta tulee, tuntuu minusta melkein enemmän mahdottomalta se, että olisimme tässä valtavassa, loputtomassa maailmankaikkeudessa täysin yksin. Suhtaudun äärimmäisellä mielenkiinnolla myös uutisointiin viljapeltokuvioista, ja minua houkuttelee leikkiä ajatuksella, että ne ovat avaruusolentojen karttamerkkejä. Valitettavasti vain hyvin usein, lähes aina, ne paljastetaan huijauksiksi.


Viljapeltokuviot tuovat mieleeni historiantunnin lapsuudestani. Kuulostaa varmaan erikoiselta aasinsillalta, mutta minulla on tähän hyvä selitys: Nazcan linjat.


Nazcan autiomaasta Perusta löytyneet, valtavat eläinhahmot ja geometriset muodot ovat askarruttaneet tutkijoita jo 1900-luvun alusta asti, vaikka arviolta ne on tehty autiomaahan jo noin kaksi tuhatta vuotta sitten. Kuviot on tehty tummia pintakiviä siirtelemällä, jolloin niiden alta on paljastunut vaaleampia kiviä. Kuviot eivät erotu kunnolla maan pinnalta käsin, vasta taivaan korkeuksista niiden hahmot saavat todellisen muotonsa. Vaikka minusta tuntuukin monessa asiassa siltä, että varhaisemmat ihmisheimot ovatkin olleet viisaampia, sillä he eivät ole menettäneet vielä yhteyttään luontoon ja kehon kuoren ulkopuoliseen elämään ja maailmaan, alkoi mielikuvitukseni jo noiden historian oppituntien aikana luoda teoriaa, että juuri nämä kuviot olisivat varhainen merkki vierailijoista ulkoavaruudesta.

Nazcan linjojen kömpelöt kuviot voisivat hyvin olla varhaisia avaruusolentojen piirroksia, eikö? Ja niiden käytössä ollut teknologia voisi olla kehittynyt vuosisatojen mukana, laitteiksi, jotka lentävät taivaalla niin epämääräisen nopeasti, että edes Yhdysvaltojen laivaston ilmavoimat eivät pysty tunnistamaan niitä miksikään. Ja entä jos kaukaisten planeettojen asukkailla on käytössään vielä tätäkin ihmeellisempiä työkaluja "meidän tutkimiseksemme"? Ehkä lähisukulaiseni kohtasikin jotain sellaista kävelyllään. Hänelle ei ole käynyt vastaavaa tuon yhden kerran jälkeen.

Entä kaikki kertomukset ihmisistä, jotka väittävät joutuneensa avaruusolentojen sieppaamiksi? Viimeisin, jonka kuulin, oli katsomassani Netflix-sarjassa Outoja kokemuksia. Sen kaltaiset ihmiset ja kokemukset on niin helppo heivata "humpuukia"-koppaan, että on melkein vaikea pysähtyä todella kuuntelemaan, mitä ilmiön taustalla oikeasti on.

Suomen ufotutkijoiden sivuilla on merkintöjä ja havaintoja selittämättömistä ilmiöistä taivaallamme, ja sellaisia näyttää tapahtuvan säännöllisesti myös täällä meidän pohjoisessa maan kolkassamme. Mutta mitä nämä ilmiöt ovat?

Kun Pentagonkin on myöntänyt ufojen todellisuuden, jää enää jäljelle pari kysymystä: mitä ne ovat ja mistä ne ovat tulleet?

Jos näihin saisi vastauksen, voisi joko poissulkea mahdolliset avaruusolentojen sekaantumiset meidän ihmiskuntamme elämään tai hyväksyä se mahdollisuus, ettemme ole yksin.

I always feel like somebody's watching me...




sunnuntai 31. toukokuuta 2020

Sekavia sattumuksia vai selittämätön seuralainen?

Vapun tienoilla oli kotonani jälleen selittämättömien sattumien sarja, jonka hyytävyystekijät nousivat uusiin sfääreihin erään naapurimme kommentin myötä.

Kaikki alkoi yläkerrassa sijaitsevan olohuoneemme vanhasta kotiteatteri/dvd -soitin yhdistelmästämme, joka on iästään huolimatta toiminut täysin moitteettomasti. Jostain syystä vapun tienoilla siinä ilmeni jonkin aikaa outoja "vikoja". Se toimi itsestään ja itsepäisesti, käynnistyi, vaihtoi "kanavaa" sekä availi ja sulki dvd-luukkua. Täysin selitettävissä järjellä, olihan kyseessä aikansa palvellut, sähköverkkoon kytketty laite.


Olohuoneessamme on kaksi ikkunaa, joiden ylle ripustin tänä vappuna serpentiiniä ja ilmapalloja. Kotona on tullut vietettyä huomattavasti enemmän aikaa tänä keväänä (kirottu korona), joten intouduin jopa vappukoristelusta. Vapun jälkeisenä viikonloppuna kuitenkin, kesken valoisan ja rauhallisen lauantai iltapäivän, alkoi kotiteatterin dvd-luukku nykiä edes takaisin laitteessa, työntyen hetkellisesti kokonaan, tai vaan hieman, ulos laitteesta ja takaisin. Tuijotin näkyä mykistyneenä. Laite ei ollut edes päällä, mutta virtajohto oli kyllä kytkettynä. Hetken päästä täysin yllättäen, laitteen rauhoituttua, yksi ikkunan ylle ripustetuista ilmapalloista posahti rikki saaden minut miltei pomppaamaan säikähdyksestä ilmaan.


Kuten tapanani usein, reagoin tähänkin hieman huvittuneena toivuttuani säikähdyksestä. Seisoin hetken hievahtamatta keskellä olohuonettamme, kuin odottaen jotain muutakin tapahtuvan, mutta ympärilleni oli laskeutunut rauhallinen hiljaisuus.


Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä heräsin kesken syvän unen, jälleen kerran metalliseen kolahdukseen portaikostamme. Tunsin sykkeeni nousevan ja jännityksen muljauttavan sydänalaani, mutta rauhoitin itseni päättämällä äänen olleen vain unessani. Yritin saada uudelleen unenpäästä kiinni, kun kuulin voimakkaan poksahduksen. Tajusin välittömästi, että toinenkin yläkerran ilmapalloista oli rikkoutunut itsekseen, häiritsevän pian metallisen kolahduksen jälkeen. Aivan kuin niillä olisi ollut jotain tekemistä keskenään. Vilkaistessani kelloa kruunasi kaiken näytöllä vilkkuvat numerot, jotka näyttivät yön taittuneen kohti pahamaineista paholaisen tuntia. Sydän sykkien käperryin tiukemmin peittoon, lohtunani, että puolisoni oli myös kotona.


Seuraavana aamuna pihalla käydessäni, ohitti tuttavallinen naapurimme pihamme. Kätkien haukotuksen tervehdin häntä, ja hän kysyi puolihuolettomasti kärsinkö minäkin unettomuudesta. Hieman huvittuneena kysyin miksi hän niin epäili, näkyikö silmieni alla montakin tummaa rengasta. Hän naurahti ja totesi, että oli viime yön unettomina tunteina haukannut kotinsa ulkopuolella happea ja erottanut hahmon yläkertamme ikkunassa, hän ei ollut kehdannut tuijottaa oliko kyseessä minä vai puolisoni. Ystävällinen hymyni jähmettyi varmasti samalla sekunnilla kasvoilleni hymyn hyytyessä silmistäni.


Oliko kyseessä insomniasta kärsivän naapurini sekava harhanäky, vai liittyykö hahmo jotenkin ääniin ja tapahtumiin, joita kodissani satunnaisesti on?

Olin liian jännittynyt alkaakseni kysellä tarkemmin kellonaikaa, mutta jäin väkisin pohtimaan yöllistä ja edellisen päivän tapahtumia. Ovatko nämä kaikki jälleen kerran sekavaa sattumusten sarjaa vai onko paranormaali toiminta näyttänyt jälleen kerran hampaansa?

Tuon viikonlopun jälkeen, vaikka olen odottanut, ei ole tapahtunut mitään. Edes kotiteatterin järjestelmä ei ole temppuillut.

Mitä tuolloin tapahtui? Vappuviikonlopun virtapiikkejä, ilmapalloja puhkovia jännitteitä ja unettoman hallusinaatio?

Jotenkin kaikista suurimpana kysymyksessä mielessäni poukkoilee kuitenkin: kuka, tai mikä, seisoi keskellä yötä olohuoneemme ikkunan äärellä?

Jos saan sopivan tilaisuuden, uskallanko ottaa selvää?




torstai 30. huhtikuuta 2020

Paranormaalin todistajia vai vaurioituneen mielen vankeja?

Pääsin viimein huhtikuussa erään sarjan kimppuun, jonka paneutumiseen olen odottanut sopivaa hetkeä. Kuten jaksan jatkuvasti kertoa, yliluonnolliset kertomukset kiehtovat minua äärimmäisen paljon, ja saankin ilokseni lukea niitä jatkuvasti myös lukijoilta sähköpostitse - älkää suotta epäröikö jatkossakaan kertomuksienne jakamista!

Vaikka olen itsekin kokenut yhtä ja toista järjen ulottumattomissa olevaa asiaa, suhtaudun aina kuulemaani ensin siltä kannalta, että haluan löytää sille rationaalisen selityksen. Jos sellaista ei ole, pääsen todellisen nautinnon pariin, eli spekuloimaan selittämätöntä ilmiötä ja sen taustoja.


Sain hiljattain katsottua Netflixin alkuperäissarjan Haunted - Outoja kokemuksia ensimmäisen kauden. Se oli äärimmäisen hyvin tehty ja kiehtovaa katsottavaa. Kuten kaikki tämän tyyliset dokumenttisarjat, ei tämänkään tapahtumia pysty kukaan todella todistaa oikeiksi, ja joidenkin jaksojen suhteen kysymyksiä heräsi enemmän kuin tarpeeksi. En kuitenkaan väitä, etteikö jokin tapahtumista olisi täysin totta, vaikka osa onkin varmasti voimakkaasti dramatisoitua.






SPOILER ALERT!


Jos et ole vielä katsonut kyseisen sarjan ensimmäistä kautta ja haluat katsoa sen tietämättä mitä tuleman pitää, älä lue pidemmälle vielä. Seuraava teksti sisältää joitakin juonipaljastuksia.

Ensimmäinen kausi sisälsi kuusi jaksoa, joista ensimmäisessä keski-ikäinen mies Jason Hawkins kertoo elämänsä painajaisesta, hirttäytyneestä valkopukuisesta naisesta, joka on kummitellut hänelle halki hänen elämänsä. Toisessa jaksossa kaksi sisarusta kertovat murhanhimoisesta isästään, joka piti koko perhettä kauhun otteessaan, murhaten tarkasti valittuja ihmisiä vuosien saatossa. Kolmannessa jaksossa Erin McGarry kertoi lapsuudesta asti häntä piinanneesta demonisesta olennosta, neljännessä jaksossa Harvey Althaus jakoi kokemuksensa kolmesta lapsikummituksesta, joiden kohtaamisen myötä hän oppi omaavansa yliluonnollisia kykyjä ja viidennen jakson nainen Lindsey Higgins on kertomansa mukaan joutunut alieneiden sieppaamaksi. Viimeisessä jaksossa nuori nainen kertoi hautakivestä, joka päätyi hänelle ja sen mukana tulleesta omistushaluisesta hengestä, Clarencesta.


Se, mihin kiinnitin välittömästi ja eniten huomiota jokaisessa jaksossa oli, kuinka kunkin kertojan kokemukset alkoivat jo lapsuudesta saakka. Yksikään ei ollut kohdannut "piinaajaansa" vasta aikuisiällä. Tähän voi paranormaalisesta näkökulmasta kommentoida, että lapset ovat herkempiä yliluonnolliselle toiminnalle. On puhutta kautta aikojen, kuinka lapsen mieli on vielä täysin avoin uskomaan asioita, jotka eivät ole täysin järjellä selitettävissä, siksi myös lapset ovat helpommin silminnäkijöitä paranormaaleissa ilmiöissä. Heidän "kuudes aistinsa" on vielä täysin avoin vastaanottamaan tietoa, jota aikuismieli ei halua uskoa todeksi. Kuitenkin on totta myös se, että lapsien mielikuvitus on vilkkaampaa ja nuoret mielet käsittelevät helposti pelottavia ja kipeitä asioita mielikuvituksensa kautta.


Tämänkin kauden jokaisessa jaksossa lapsuudessa alkavia yliluonnollisia tapahtumia siivitti jollain tapaa traumatisoiva lapsuus, vähävaraisuus, ongelmat omien vanhempien kanssa ja paranormaalien tapahtumien sijoittuminen yöaikaan. Vaikka itse tiedän, miten inhottavaa on, jos joku väittää jonkin tapahtuneen olleen unta tietäessäni 100% olleeni hereillä, joudun suhtautumaan tämän ohjelman tapauksiin inhoamallani tavalla. Ajattelin usein katsoessani tätä sarjan ensimmäistä kautta, että niin rankka lapsuus kuin kertojalla onkin ollut, en yhtään epäilisi, että unet ja mielikuvitus alkaisivat luomaan omia mörköjään.


Suoraan sanoen uskon, että jotkin jaksoista ovat mielikuvituksen tuotetta tai räikeää ylidramatisointia. Etenkin kauden toinen jakso, jossa siskokset kertoivat sarjamurhaajaisästään. Uskon, että heidän isänsä on ollut aivan hirveä ihmisolento, mutta voisiko olla mahdollista, että lasten on ollut helpompi värittää mielessään sadistisen väkivallan tapahtuneen perheen ulkopuolisille henkilöille? Tämä jakso herätti muissakin epäuskoisia tunteita, ja lukemassani Mashablen artikkelissa puidaan tähän liittyviä kysymyksiä hyvin. Jos New Yorkin osavaltion yläosissa olisi todella ollut vuosia kestänyt sarjamurhaajakultti, eikö joku olisi huomannut ihmisiä katoavan? Vaikka siskokset kertoivatkin isänsä valinneen yksinäisen oloisina kulkeneita "katukoiria". Jaksossa kerrottiin myös, että lopulta perheen äiti olisi tukehduttanut miehensä, ja sadistinen talo siirtyi tappajaisän veljenpojalle. Veljenpoika, kertoman mukaan, löysi tappajaisän muistokokoelman, esineitä jokaiselta uhrilta, ja tuhosi sen.


Miksi? Miksi kukaan tuhoaisi murhan todisteita, varsinkin kun murhaaja oli jo kuollut? Hän myös kertoi tietävänsä paikkoja, minne mahdollisesti ruumiita olisi haudattu. Eikö tällöin kannattaisi ottaa yhteys viranomaisiin? Jos tällainen murhaaja olisi oikeasti ollut, ymmärtäisin, että pienet lapset eivät olisi uskaltaneet tehdä asialle mitään, mutta miksei kukaan olisi ottanut yhteyttä viranomaisiin aikuisiällä? En näe tällaista mahdollisena. Mashablen artikkelissa kerrotaan, että Netflixin puolesta olisi tehty tuotantotiimin mukaan rikosilmoitus, mutta artikkelin kirjoittajat eivät löytäneet tällaista ilmoitusta viranomaisilta selvitystensä jälkeen. Joko, koska se on avoin tapaus, josta ei haluta enempää julkisuutta, tai yksinkertaisesti sen vuoksi, ettei se ole totta. En epäile hetkeäkään, etteikö siinä talossa olisi todella voinut tapahtua kamalia asioita, mutta arvaukseni on, että ne tapahtuivat vain perhepiirissä eikä niin kohtalokkaissa mittakaavoissa. Enkä epäile, etteivätkö siskokset itse voisi muistaa tapahtumien menneen kertomallaan tavalla, ihmismieli on oikukas ja monimutkainen kokonaisuus.


Sarjan ensimmäisessä jaksossa myös epäilykseni heräsi. Vaikka tässä jaksossa mies, Jason Hawkins, sentään kertoi koko nimensä, oli hänen tarinassaan useampia kysymysmerkkejä. Hän kertoi valkopukuisesta komeroon hirttäytyneestä naisesta, joka vainosi häntä halki lapsuuden siinä kodissa, jossa hänen perheensä asui useamman vuoden. Kun hän lapsena kertoi tapauksista vanhemmilleen, hänen isänsä suuttui niin paljon, että jopa löi poikaansa. Epävakaa, ongelmallinen ja vähävarainen perhe tässäkin. Kun he olivat muuttamassa pois myöhemmin, kuuli Jason kuinka isännöitsijä ihmetteli heidän pystyneen asumaan siellä niinkin kauan, sillä vain vähän ennen heidän muuttoaan oli asunnossa tapahtunut järkyttävä tragedia. Nainen oli surmannut lapsensa kylpyhuoneessa ja hirttäytynyt vaatekomeroon. Jason järkyttyi kuulemastaan, koska kukaan ei ollut kertonut hänelle mitään.


Tässä arvaan hänen todella uskoneen, ettei hän tiennyt tapauksesta etukäteen, mutta todellisuudessa hän ehkä kuuli joskus esimerkiksi vanhempiensa keskustelleen asiasta illalla. Hän oli kokenut traumatisoivan tapahtuman ennen muuttoa tähän asuntoon, kun oli nähnyt mielenhäiriössä riehuneen miehen pyrkivän sisään ravintolaan, jossa oli ollut perheensä kanssa. Mies oli surmannut juuri jonkun, ja hänen kirveensä oli verinen. Ravintolan asiakkaat ja työntekijät olivat työntyneet ovea vasten, jotta mies ei päässyt sisälle ja Jason näki noin viiden vuoden ikäisenä, kuinka poliisit ampuivat tämän hullun jalkakäytävälle. Se, ja perheen epävakaus, olivat varmasti omiaan tekemään yölliset kepposet Jasonin mielikuvituksessa.


Jason Hawkins kertoi nähneensä valkopukuista naista myös murha-asunnosta pois muuton jälkeen. Mielestäni oli todella epäuskottavaa, että hän kertoi olleensa vuosikausia näkemättä naista, kunnes se oli ilmestynyt hänen sänkynsä viereen yöllä "vain pari päivää sitten". Mietin välittömästi, että sattuipa sopivasti, juuri kun hän on ollut aikeissa filmata oman jaksonsa, on tämä kummitus ilmestynyt uudelleen. Mielestäni sillä ei ollut muuta tarkoitusta, kuin luoda jaksolle dramaattisempi loppu.


Kolmannessa ja kuudennessa jaksossa yliluonnollisille tapahtumille tulee muitakin todistajia, joten niitä on vaikeampi selittää lapsuusajan traumoilla. Selkäpiitäni pitkin kulkee kylmäävät väreet, kun ajattelen kolmatta jaksoa, jossa Erin McGarry oli kylpemässä kaikessa rauhassa kotonaan. Hänen äitinsä, joka ei aikaisemmin ollut uskonut Erinin kertomuksia yliluonnollisista tapahtumista saapui huoneeseen. Molemmat todistivat, kuinka kylpyhuoneen kahva alkoi rämpyttää itsekseen, ja Erinin äiti lähti huoneesta ulos selvittääkseen tapahtunutta. Kun hän oli tulossa takaisin, näki hän käytävällä tumman, uhkaavan hahmon, eikä enää koskaan kyseenalaistanut tyttärensä tarinaa.


Kuudennessa jaksossa kertoja kokee mielestäni unihalvauksen, jota ei jaksossa sellaiseksi luokitella. Unihalvauksen puhtaasta tieteellisyydestä en itsekään ole täysin varma, sillä itse sen kokeneena en siltikään pysty uskomaan täysin tieteellistä näkökantaa. Kuitenkin yöaikaan tapahtuvat näköhavainnot voivat monesti olla pimeyden ja unensekaisen hallusinoinnin seurausta, kun tutut varjot muuttavat hämärässä muotoaan. Näin ei kuitenkaan aina ole, vaan joskus huoneessa todella on epämieluisa vierailija, onhan yöllä myös paholaisen tunti, demonien aikaa.

Viidennessä jaksossa käydään läpi myös ufot ja alienit, ja yölliset kaappaukset koekaniinikäyttöön. Kertojalla, Lindsey Higginsillä, tapaukset alkavat myös lapsuudesta. Kirkas valo kaappaa hänet yöaikaan makuuhuoneestaan ja kun aamu koittaa, hän herää omasta sängystään epävarmana siitä oliko tapahtunut unta. Muistitakautumat kirkkaasta huoneesta, terävistä neuloista ja kirurgisista toimenpiteistä vakuuttavat hänet kuitenkin uskomaan tapahtumien olevan totta. Muutkin kirjoittajat ovat huomanneet tarinan, ja jopa sen, että mahdollisista Ufo-havainnoista uutisoitiin tuohon aikaan paikallisessa Shreveport Times -lehdessä.


Jäin kuitenkin tässä jaksossa pohtimaan sitä, että Lindseyn tapahtumat alkoivat, kun hänen äitinsä sairasti syöpää ja kaikki tiesivät tämän kuolevan. Lapsen mieli voisi hyvin käsitellä tätä asiaa näkemällä vastaavanlaisia unia, varsinkin kun sairaalat ja niiden kirkkaat valot, toimenpidehuoneet ja työvälineet olivat varmasti osuneet myös Lindseyn silmiin. Lindseyn tarinassa kuitenkin hämmentävää tekee se, että hän kertoo joutuneensa kaapatuksi myös opiskeluaikanaan, ollessaan täysin hereillä opiskellessaan iltamyöhään. Hän taisteli vastaan kirkkaan valon vetovoimaa, ja aamulla herätessään sängystään, oli huone kuin pommin jäljiltä. Ainoa asia, mikä mielestäni selittäisi vastaavanlaisen kokemuksen, olisi huumausaineiden käyttö. Ehkä jotain sellaista, mikä auttaisi jaksamaan opiskelua yöhön asti? Tätä emme saa koskaan tietää.


Lindseyn jaksossa vierailee myös Ufo-asiantuntija, joka vaikuttaa ulkoiselta olemukseltaan rauhalliselta ja viisaalta. Hän toteaa Lindseylle, että mikäli hänen kokemansa oli vain unta, on hän kuullut monen ihmisen nähneen tismalleen samaa unta. Arvoituksellista, ja samalla kammottavaa.


Yliluonnolliset kertomukset ovat mielestäni kaikkein kiinnostavimpia tarinoita, joita kohdalleni voi sattua. Omat kokemukseni ovat pelottavia, jonkun harvan kerran ovat olleet jopa uhkaavia, mutta ne ovat olleet täyttä totta. Keskuudessamme on nyt, ja tulee aina olemaan, voimia, joita emme pysty todistamaan olemassa oleviksi, muttemme myöskään olemattomiksi. Tässä on kyse ennen kaikkea uskosta, ja siitä, ettei ummista silmiään tai vain kohauta olkiaan tapahtumille. Kuudes aisti kannattaa pitää auki, sillä maailma ja elämä ovat vain puolikkaita ilman sitä.


Usko omiin kokemuksiisi. Siihen, mitä näet, kuulet ja tunnet. Älä anna kenenkään väittää niiden olevan unta, jos olet varma etteivät ne ole. Mutta pidä yllä tietynlaista kriittistä silmää yliluonnollisille tarinoille, sillä loppujen lopuksi niistä monelle löytyy myös täysin järkevä selitys.

Joka tapauksessa suosittelen katsomaan tämän Netflix-sarjan ja päättämään itse mihin näistä tarinoista haluat uskoa. Minäkin aion varmasti katsoa vielä toisen kauden, koska olivat nämä sitten totta tai tarua, ovat ne ainakin kiistatta hyvää viihdettä kauhun nälkäiselle katsojalle.




lauantai 28. maaliskuuta 2020

Kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää

Vaikka sitä tulee nyt joka tuutista, en saata kirjoittaa uutta tekstiä ohittamatta täysin riesaa, jonka ihmiskunta on saanut osakseen. Jokainen meistä tietää mitä tarkoitan, mutten aio nimeämällä sitä tässä tekstissä antaa sille yhtään enempää valtaa, kuin se on jo saanut. Se on vienyt meiltä jokaiselta jotakin, lähinnä vain vapauden elää normaalisti, mutta toisia se on koskettanut syvemmin - ja tulee vielä koskettamaan, yhä useampaa.

Tämä blogiteksti ei tule paasaamaan piinaajastamme, mutten myöskään nyt kerro teille uutta paranormaalia tarinaa. Tarkoitukseni on nyt jakaa kanssanne tarina siitä, että kaikella on jollain kieroutuneella tapaa tarkoituksensa, merkityksensä, vaikkemme sitä aina ymmärtäisikään meneillään olevassa hetkessä. Kuulin itse tämän tarinan jo nuorena, ja se on jotenkin lohduttanut minua, kun on ollut kaikkein synkintä. Siksi haluan jakaa sen kanssanne tänään, sen sadunomaisuudesta huolimatta. Tuokoon se edes jollekin teistä lohtua, niin työni on tehty.


Kaksi enkeliä oli lähetetty kulkemaan maan päälle seuraamaan ihmisiä ja heidän elämäänsä pariksi päiväksi. He olivat vasta lapsia, nuoret enkelisiskokset. Koko päivän vaellettuaan he saapuivat pienen maatilan pihalle, uupuneina ja nälkäisinä, tavallisen ihmisen elämän vaivat riesanaan. He koputtivat oveen ja pyysivät ruokaa tyhjiin vatsoihinsa ja paikan nukkua yhdeksi yöksi. Perheen äiti laski siskokset sisään ja toivotti heidät lämpimästi tervetulleiksi. Siskokset saivat istua perheen vanhempien ja neljän lapsen kanssa samaan illallispöytään, ja vanhemmat antoivat siskosten nukkua omassa sängyssään, nukkuen itse lattialla sen yön. Aamulla perheen herätessä, huomasivat maatilalliset surukseen, että heidän ainoa lehmänsä oli menehtynyt. Köyhälle, suurelle perheelle se oli kova kolaus, ja tekisi elämästä vaikeaa joksikin aikaa.

Enkelisiskokset kiittivät maatilallisia vuolaasti ja lähtivät jatkamaan matkaa. Silloin nuorempi siskoksista kysyi vanhemmalta:

- Kerro sisareni, miksi annoit tuon kiltin perheen lehmän kuolla yön aikana?

Vanhempi sisar vastasi:

- Rakas pikkusisko, tulet vielä oppimaan, ettei kaikki ole aina sitä miltä näyttää.

Turhautuneena siskonsa vastaukseen, jatkoi pikkusisko matkaansa vaitonaisena.

Toisen päivän päätteeksi siskokset saapuivat suuren talon pihalle. He koputtivat toiveikkaina oveen, mutta kesti kauan, ennen kuin kukaan tuli avaamaan. Talon palvelija välitti siskosten pyynnön ruoasta ja yösijasta talon laiskalle emännälle, joka saapui lopulta katsomaan siskoksia nenänvarttaan pitkin. Kiristellen hampaitaan hän lupasi, että siskokset voisivat yhden yön nukkua talon kellarissa ja saisivat ruoaksi perheeltä jääviä ruoantähteitä, mikäli sellaisia olisi.

Yöllä pikkusisko heräsi viluun. Kylmä ilmavirta ujelsi hänen ihollaan ja se tuntui viilettävän talon yläkertaan portaita pitkin. Pikkusiskoa ei säälittänyt, vaikka näiden ihmisten talo vuosikin ja heitä paleltaisi, olivathan he tuntuneet paljon välinpitämättömämmiltä kuin edellinen lämminhenkinen perhe. Pikkusisko kurtisti kulmiaan, kun ilmavirta yhtäkkiä väheni ja loppui kokonaan. Hän katsoi ympärilleen, ja näki siskonsa viimeistelevän seinässä olevan valtavan reiän paikkaamista. Pikkusisko ponnahti pystyyn ja kysyi kiukkuisena:

- Kerro sisareni, miksi paikkaat tämän perheen vuotavan seinän, ettei heille tule vilu yöllä ja annoit kiltin perheen lehmän kuolla?

Vanhempi sisar vastasi tyynesti:

- Rakas pikkusisko, tulet vielä oppimaan, ettei kaikki ole aina sitä miltä näyttää.

Seuraavana aamuna enkelisiskot kiittivät isäntäväkeään vatsat kurnien ja jatkoivat matkaa. Illansuussa heidän oli aika palata takaisin omaan kotiinsa. Pikkusisko oli edelleen kiukkuinen sisarelleen, mutta ennen kuin hän ehti kysyä mitään, alkoi hänen sisarensa puhua:

- Toissayönä kiltin isäntäperheen luona maatilalla vieraili itse Kuolema. Se oli tullut noutamaan perheen äitiä. Anelin sitä säästämään perheen äidin, mutta se tarvitsi jonkin hengen mukaansa. Niinpä ohjasin sen perheen lehmän luo.

Töykeän isäntäperheen seinän väliin oli piilotettu kultaa kauan sitten, siispä peitin reiän, jotta he eivät löytäisi sitä. He olisivat käyttäneet sen vain omaan yltäkylläisyyteensä.

Rakas pikkusisko, kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää.