Se leikin kestäköön

Sanat mysteeri, selittämätön ilmiö ja dokumentti yhdistettynä yhdeksi tv-ohjelmaksi houkuttelee minua kuin sokeri ampiaista. Siispä katsoin hiljattain Netflixistä dokumenttisarjan Unsolved Mysteries. Siinä oli karmaisevia, mutta koukuttavia murhamysteereitä, Japanissa sattuneen tsunamin jälkeisiä paranormaaleja havaintoja ja eräässä jaksossa suorastaan uskomaton, useamman ihmisen samana päivänä kokema yhteys ulkoavaruudesta tulleen ilmiön kanssa.

Viime kesänä käsittelin aihetta blogitekstissäni tunnistamattomia lentäviä esineitä ja olen kertonut myös lähisukulaiseni kohdanneen tuntemattoman leijuvan esineen. Minusta suuri askel maapallon ulkopuolisen elämän olemassaolon puolesta oli ehdottomasti Pentagonin (Yhdysvaltain puolustusministeriön hallintorakennus) myöntämä tosiseikka, että ilmakehässämme on satunnaisesti lentänyt UFO:ja, eli tunnistamattomia lentäviä esineitä. Jos he eivät ole pystyneet varmuudella todistamaan esineitä joksikin maapallolta tuleviksi, miksi me muutkaan kieltäisimme ulkoavaruuden olentojen olemassaolon?

Kuten aikaisemmassa ufoihin liittyvässä tekstissäni totesin, että en ole ollut aikaisemmin järin kiinnostunut ulkoavaruuden selittämättömiin ilmiöihin, mutta katsottuani Unsolved Mysteries -sarjan ufojakson huomasin, että asenteeni on muuttunut. Aikaisemmin kuuluin helposti niihin, jotka katsoivat kiinnostuneina, mutta äärimmäisen skeptisenä esimerkiksi dokumentteja, joissa ihmiset väittävät tulleensa avaruusolentojen sieppaamiksi. Pohdin asiaa psykologisesta näkökulmasta. Ihmisen tausta, terveydentila, sosiaalinen asema, kaikki tämä heijastui mielestäni hänen kokemuksissaan, ja väritti sitä. Mutta miten tulkitsen sellaista dokumenttisarjaa, jossa useampi toisilleen tuntematon ihminen, on yhden tietyn päivän aikana kokenut samalla alueella ufo-havainnon, tai jopa hetkellisesti siepatuksi tulemisen? Voisiko kyseessä olla jonkinlainen hetkellinen joukkopsykoosi? Ei mielestäni.

Netflix-sarjassa kerrotaan USA:ssa Berkshiressä vuonna 1969 tapahtuneista ufohavainnoista, joita tuli useasta eri lähteestä. Jopa paikalliseen radioon sateli ilmoituksia oudoista valoilmiöistä ympäri aluetta. Vastaavan kaltaisia "ryhmäaltistumisia" ufohavainnoille on tapahtunut Usassa useamminkin ja Wikipedia onkin listannut maailman laajuisesti merkittävimmistä ufohavainnoista. Tässä listauksessa on mainittu myös Suomessa tapahtunut havainto. Enemmän yksittäisiä Suomessa tapahtuneita havaintoja löytyy Suomen ufotutkijoiden ufohavaintotietokannasta, jonne saa myös tehdä omista kokemuksistaan ilmoituksen.

Netflix-sarjan jakso herättikin minussa toisenlaista pohdintaa psykologian kannalta. Jaksossa ihmiset kertoivat kohdanneensa kokemuksiensa jälkeen paljon törkeyksiä, jopa tietynlaista kiusaamista. Eräs perhe oli kokenut tilanteen niin pahaksi, että heidän oli pitänyt muuttaa eri paikkakunnalle. Tunnistamattoman leijuvan valopallon kohdannut lähisukulaiseni paljasti myös aikanaan, että hän oli kertonut asiasta hyvälle ystävälleen, jonka oli ajatellut suorastaan innostuvan kuulemastaan - olihan tämä avoin ja kiinnostunut itsekin yliluonnollisista asioista. Kerrottuaan tapahtumista tälle, oli tämä kuitenkin mennyt vaikeaksi ja hiljaiseksi. Reaktio huokui sitä, ettei asiasta haluttu puhua enempää.

Ilmeisesti on suorastaan tabu puhua ihmisjärjen selittämättömissä olevista kokemuksista. Jos erehtyy tekemään niin, saa helposti hullun leiman. Berkshiressä monet kokivat jotain. Jopa niin merkittävää, että ottivat yhteyttä paikalliseen radioasemaan tai lainvalvojalle. Kuitenkin, kun muutama perhe astui todella esiin ja kertoi omista, järkyttävistä kokemuksistaan, siitä mitä olivat nähneet ja tunteneet, yhteiskunta käänsi heille selkänsä. Onko se ensimmäisenä biologinen vai psykologinen piirre hyljeksiä niitä, jotka ovat erilaisia?

Entä minkä vuoksi tietyntyyppisillä ihmisillä tulee suorastaan vihainen olo, jos joku heidän lähimmäisensä kertoo jotain selittämätöntä tapahtuneen? Onko kyse pelosta, joka kätkeytyy vihan alle? En tarkoita niinkään sellaista pelkoa, jota yliluonnollisen kohtaaminen aiheuttaa, vaan tällaisessa tapauksessa ehkä pelkoa siitä, että tämä selittämätöntä kohdannut lähimmäinen saattaisi olla jollain tapaa sairas kertoessaan kohdanneensa yliluonnollista, joko mieleltään tai fyysisesti, ja tämä pelko kätkeytyisi vihan verhoon. Joillakin voi toki olla kyse myös pelosta tuntematonta kohtaan.

Ihmisluonto on kehittynyt vuosisatojen varrella koko ajan rationaalisempaan ja tieteellisempään suuntaan. Voiko tässä kehityksessä piillä selitys negatiivisille reaktioille, kun on kyse "uskon asioista". Varhaisemmille ihmisille taikausko ja yliluonnolliset asiat olivat arkisia totuuksia, missä vaiheessa niistä keskusteleminen muuttui oudoksuttavaksi? Jopa tieteen täytyy myöntää, että järjellä selittämättömiä tapahtumia tapahtuu kaiken aikaa, ja niin kauan kun kukaan ei voi todistaa "niitä vastaan", ei edes tiedepiireissä voida muuta kuin spekuloida.

Itse en ole vieläkään kokenut mitään, mikä viittaisi maapallon ulkopuoliseen elämään aavassa avaruudessa, mutta Netflix-dokumentin lausahdus jäi kummittelemaan mieleeni:

Kun tähystää taivaalle tarpeeksi elämänsä aikana, tulee varmasti näkemään jotain merkkejä maapallon ulkopuolisesta elämästä.

Totta vai tarua?

Kehotan ottamaan itse selvää. Mutta muistakaa:

Joka leikkiin ryhtyy...

Tunnistamattomat lentävät esineet

Olen ensisijaisesti kiinnostunut paranormaaleista tapahtumista keskuudessamme ja henkimaailman jutuista, sillä - vaikka se saattaa kuulostaa uskomattomalta - minulla on niistä suoria kokemuksia. En tähän päivään saakka ole onnistunut luomaan kokemuksilleni minkäänlaista järkevää pohjaa, vaikka olen kyllä yrittänyt. Eräs yliluonnolliseen kenttään vahvasti kuuluva asiakokonaisuus, josta minulla ei kuitenkaan ole henkilökohtaista kokemusta, on UFO:t ja planeettamme Maan mahdolliseen ulkopuolisen elämään liittyvät seikat.

UFO:t (Unidentified flying object), alienit ja muiden kaukaisten planeettojen tai mahdollisten aurinkokuntien elämästä ei kukaan ole pystynyt antamaan minkäänlaisia vedenpitäviä todisteita, eli kyse on tässäkin pohjimmiltaan uskon asiasta. Kuitenkin, eräs merkittävä lähde on myöntänyt kohdanneensa ufoja, eli tunnistamattomissa olevia lentäviä esineitä. Koska niitä ei olla pystytty tunnistamaan, on mahdotonta tietää mistä ne ovat tulleet.

Pentagon nimittäin julkaisi USA:n ilmavoimien kuvaamaa materiaalia, jossa heidän mukaansa on tunnistamattomia lentäviä esineitä, eli ufoja. Ufojen olemassaolo on siis hyväksytty todelliseksi varsin merkittävältä taholta, mutta tämä ei silti tarkoita kyseessä olleen avaruusaluksien tai vieraiden planeettojen teknologiaa. Oli niin tai näin, on kyseessä kuitenkin melko merkittävä tunnustus. Tästä löydät myös Iltalehden uutisoinnin asiasta.

Eräs merkittävä askel ufojen olemassaolon myöntämisestä otettiin jo vuonna 2017, kun Pentagon myönsi ufojen tutkimusohjelman. Pentagon, eli Yhdysvaltain puolustusministeriö, on aikaisemmin salatun tutkimusohjelman asiakirjojen mukaan tutkinut ufoja. Asiakirjoissa perehdytään maapallon ilmakehässä nähtyihin oudosti kiihdyttäviin lentoaluksiin ja leijuviin objekteihin. Rahoitus projektiin - ainakin julkisesti - on lopetettu, mutta viranomaiset ovat kertoneet jatkavansa havainnointia muun työn ohella.

Mitä omiin ajatuksiini asiasta tulee, tuntuu minusta melkein enemmän mahdottomalta se, että olisimme tässä valtavassa, loputtomassa maailmankaikkeudessa täysin yksin. Suhtaudun äärimmäisellä mielenkiinnolla myös uutisointiin viljapeltokuvioista, ja minua houkuttelee leikkiä ajatuksella, että ne ovat avaruusolentojen karttamerkkejä. Valitettavasti vain hyvin usein, lähes aina, ne paljastetaan huijauksiksi.

Viljapeltokuviot tuovat mieleeni historiantunnin lapsuudestani. Kuulostaa varmaan erikoiselta aasinsillalta, mutta minulla on tähän hyvä selitys: Nazcan linjat.

Nazcan autiomaasta Perusta löytyneet, valtavat eläinhahmot ja geometriset muodot ovat askarruttaneet tutkijoita jo 1900-luvun alusta asti, vaikka arviolta ne on tehty autiomaahan jo noin kaksi tuhatta vuotta sitten. Kuviot on tehty tummia pintakiviä siirtelemällä, jolloin niiden alta on paljastunut vaaleampia kiviä. Kuviot eivät erotu kunnolla maan pinnalta käsin, vasta taivaan korkeuksista niiden hahmot saavat todellisen muotonsa. Vaikka minusta tuntuukin monessa asiassa siltä, että varhaisemmat ihmisheimot ovatkin olleet viisaampia, sillä he eivät ole menettäneet vielä yhteyttään luontoon ja kehon kuoren ulkopuoliseen elämään ja maailmaan, alkoi mielikuvitukseni jo noiden historian oppituntien aikana luoda teoriaa, että juuri nämä kuviot olisivat varhainen merkki vierailijoista ulkoavaruudesta.

Nazcan linjojen kömpelöt kuviot voisivat hyvin olla varhaisia avaruusolentojen piirroksia, eikö? Ja niiden käytössä ollut teknologia voisi olla kehittynyt vuosisatojen mukana, laitteiksi, jotka lentävät taivaalla niin epämääräisen nopeasti, että edes Yhdysvaltojen laivaston ilmavoimat eivät pysty tunnistamaan niitä miksikään. Ja entä jos kaukaisten planeettojen asukkailla on käytössään vielä tätäkin ihmeellisempiä työkaluja "meidän tutkimiseksemme"? Ehkä lähisukulaiseni kohtasikin jotain sellaista kävelyllään. Hänelle ei ole käynyt vastaavaa tuon yhden kerran jälkeen.

Entä kaikki kertomukset ihmisistä, jotka väittävät joutuneensa avaruusolentojen sieppaamiksi? Viimeisin, jonka kuulin, oli katsomassani Netflix-sarjassa Outoja kokemuksia. Sen kaltaiset ihmiset ja kokemukset on niin helppo heivata "humpuukia"-koppaan, että on melkein vaikea pysähtyä todella kuuntelemaan, mitä ilmiön taustalla oikeasti on.

Suomen ufotutkijoiden sivuilla on merkintöjä ja havaintoja selittämättömistä ilmiöistä taivaallamme, ja sellaisia näyttää tapahtuvan säännöllisesti myös täällä meidän pohjoisessa maan kolkassamme. Mutta mitä nämä ilmiöt ovat?

Kun Pentagonkin on myöntänyt ufojen todellisuuden, jää enää jäljelle pari kysymystä: mitä ne ovat ja mistä ne ovat tulleet?

Jos näihin saisi vastauksen, voisi joko poissulkea mahdolliset avaruusolentojen sekaantumiset meidän ihmiskuntamme elämään tai hyväksyä se mahdollisuus, ettemme ole yksin.

I always feel like somebody's watching me...

Tuntematon leijuva esine

Vähän väliä kuulee tarinoita taivaalla näkyneistä oudoista valoilmiöistä ja tunnistamattomista aluksista sekä viljapeltokuvioista tai valopalloista. Näille ufohavainnoille on Suomessakin oma nettisivu, jonne omat kokemuksensa voi ilmiantaa ja kuvailla. Suomen Ufotutkijat ry:n sivuilla kaikista tuoreimmat havainnot ovat tällä hetkellä tämän vuoden juhannukselta, ja ne jatkuvat kauas menneisyyteen, sekä tietenkin tulevaisuuteen. Mistä näissä voi olla kyse? Ennen kaikkea minkälaiset ihmiset havaintoja tekevät?

Youtube on pullollaan videomateriaalia väitetyistä kohtaamisista ufojen ja alieneiden kanssa. Näistä videoista suuri osa on todistettavissa väärennöksiksi, samoin myös viljapeltokuvioista, joita etenkin USA:ssa ilmestyy laajoille maissipelloille helposti vaikka vain yhden yön aikana. Myös monet valopallot taivaalla ovat myöhemmin paljastuneet satelliiteiksi tai paikallisiksi valoilmiöiksi. Paljon on toki edelleen tänä päivänäkin selitystä vailla olevia ilmiöitä. Joista yksi ihmeellinen tapahtuma kävi hyvin läheiselle, luotettavalle sukulaiselleni hänen ollessaan kävelylenkillä.

Hän oli aikaisemmin ohittanut lenkillään hämäläisellä kylätiellä ojanreunalla leikkiviä poikia, niinpä ainoa järkevä selitys tapahtuneelle olisi ollut muutama keski-ikäisen naisen kustannuksella leikittelevä pojankoltiainen. Tie oli kuitenkin tyhjä kaikesta muusta elollisesta hänen palatessaan samaa reittiä takaisin tuntia myöhemmin. Kaikessa rauhallisessa hiljaisuudessaan hänen oikealta puoleltaan leijui yhtäkkiä esille kirkas, punainen, suurinpiirtein tennispallon kokoinen valopallo. Ilmiö lipui hänen ohitseen kuin yrittäen olla huomaamaton, mutta hän huomasi sen. Paljastuttuaan valopallo suhahti salamannopeasti kauemmas noin kahden metrin korkeudella tienpinnasta.

Hän katsoi suoraan kirkasta valoa, joka oli pysähtyneenä muutaman metrin päähän hänestä. Sitten valopallo katosi, kaikki tapahtui niin nopeasti ettei tapahtuman todistaja ollut loppujen lopuksi enää varma oliko valo kadonnut paikallaan vai singahtanut ääntä nopeammin ylöspäin. Hän katsoi tyhjentynyttä tietä häkeltyneenä ja ihmeissään, vilkuillen ympärilleen nähdäkseen tai kuullakseen jostain tienreunalla aikaisemmin leikkineiden poikien kiherryksen. Pakkohan tapahtuneelle oli olla jokin järkevä selitys? Syvä hiljaisuus oli kuitenkin laskeutunut maalaistielle, verhoten tapahtumien ympärille sankan mysteerin verhon.

Tämä tapahtui lopputalvesta vuonna 2015, mutta pohdimme silti edelleen mikä saattoi olla kyseessä. Vaihtoehtoja löytyy niin normaalilta kuin paranormaaliltakin puolelta. Valopallon nähnyt sanoi sen muistuttaneen pientä, loistavaa aurinkoa, punainen valo näytti tulevan säikeinä pallon keskeltä saaden sen pinnan näyttämään pimeydessä jopa hieman pehmeältä, karvaiselta.

Mitä tulee aikaisempaan kysymykseeni ihmisistä, jotka näitä havaintoja tekevät on vastaus siihen: aivan minkälaiset tahansa. Esimerkkitapaukseni ihminen on älykäs, terve, mutta avoin uusille kokemuksille, eikä hän myöntäisi nähneensä jotain tämänkaltaista kenellekään muulle kuin ihmisille, joihin hän luottaa. Hän tietää mitä näki, ja tietää myös, että se oli jotain ainutlaatuista - oli se sitten mitä tahansa.

Valo- tai näköharha, hallusinaatio, huipputeknologiaa vieraasta maailmasta tai jotain muuta selittämätöntä... Mitä tahansa haluammekaan uskoa, on se varmaa, että kukaan ei tällä planeetalla pysty täysin todistamaan meidän olevan yksin maailmankaikkeudessa.

                                      Traileri M. Night Shyamalanin elokuvasta Signs (2002)