sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Manattu Anneliese

Väitteitä demonisista riivauksista on esiintynyt kautta aikojen. Kerrotaan ihmisistä, jotka ovat muuttuneet täysin aikaisemmasta, vahingoittaneet itseään tai toisia ja vältelleet, suorastaan kavahtaneet, kaikkia merkkejä kristillisyydestä. Ehkä yksi kuuluisimmista tapauksista on saksalaisen Anneliese Michelin tapaus, johon löyhästi perustuen on tehty elokuva Emily Rosen riivaaja.

Anneliese syntyi 1952 läntisessä Saksassa syvästi katoliseen perheeseen. Kuusitoistavuotiaana Anneliese sai kohtauksen, joka tulkittiin ja diagnosoitiin epilepsiaksi. Hän siirtyi myöhemmin opiskelemaan yliopistoon, jossa kanssaopiskelijat kertoivat hänen olleen hieman syrjään vetäytyvä ja erittäin uskonnollinen tyttö.

Mielialan vaihtelut ja masentuneisuus epilepsian vuoksi riivasivat Annelieseä halki hänen nuoruutensa, ja hän joutui myös psykiatriseen hoitoon 60-luvun lopulla, kärsien kohtauksista sielläkin. Hän alkoi nähdä demonisia kasvoja ja hallusinaatioita rukoillessaan, ja väkivaltaiset äänet hänen päänsä sisällä kuiskailivat hänen olevan kirottu ja "mätänevän helvetissä". Eikä kauaakaan kun Anneliese alkoi vältellä kaikkia uskonnollisia objekteja.

Anneliesellä oli nuoruutensa aikana erinäisiä hoitojaksoja psykiatrisessa sairaalassa, jossa häntä koitettiin parantaa lääkityksillä ja diagnooseilla skitsofreniasta häiriintyneeseen käyttäytymiseen, hengellisiin harhakuvitelmiin. 1970-luvun alkuvuosina sekä Anneliese että hänen vanhempansa alkoivat lähestyä katolista kirkkoa peläten tytön olevan demonisen riivauksen vallassa. Ensimmäiset papit, joita perhe lähestyi kieltäytyivät kuitenkin ja kehottivat perhettä jatkamaan lääketieteen parissa. He kertoivat, että manaukseen tarvittaisiin piispan lupa.

Tytön tila paheni radikaalisti, hän alkoi käyttäytyä agressiiivisesti itseään ja muita kohtaan, joi omaa virtsaansa, söi hyönteisiä ja kieltäytyi juomasta pyhää vettä. Anneliese alkoi hiljalleen täyttää katolisen kirkon määrittelemät seikat demoniseen riivaukseen, joita kerrotaan olevan mm. inho uskonnollisiin esineisiin ja selittämättömät, yliluonnolliset voimat.

Manaamista on esiintynyt jokaisessa uskonnossa, mutta katolisen kristinuskon mukaisessa manauksessa demonin valtaama "ihmiskuori" on viaton pahuuteen ja painajaismaisiin tekoihin, jotka ovat ottaneet sen valtaansa. Riivattua kohtaan ei tehdä fyysistä väkivaltaa, mutta hänet on sidottava kiinni manauksen ajaksi. (lue: Wikipedia - Catholic exorcism)

Anneliesen manaus alkoi vuonna 1975, kun pappi Ernst Alt otti tapauksen ohjat käsiinsä. Hänen mukaansa tyttö ei näyttänyt epileptikolta, eikä milloinkaan hänen nähdensä saanut epileptisiä kohtauksia. Lopulta paikallinen piispa suostui Michelin manaukseen, mutta vaati asian pitämistä salassa. Manaus alkoi vuonna -75 ja päättyi kymmenen kuukauden kuluttua vuonna -76, kun Anneliese menehtyi manausvuoteelleen nukkuessaan.

Anneliese Michelin kuolinsyyksi todettiin aliravitsemus ja nestehukka, ja sekä hänen vanhempansa että manaukseen osallistuneet papit todettiin syyllisiksi kuolemantuottamukseen. Manauskuukausien loppuvaiheessa Anneliese oli kieltäytynyt syömästä ja juomasta, hän painoi 30 kiloa ja oli liikuntakyvytön murtuneiden polvien vuoksi. Lisäksi hänen kerrottiin kärsineen keuhkokuumeesta.

Riivaukset ja manaaminen ovat ristiriitainen asia, jopa minun kaltaiselleni henkilölle. Anneliesen tapaus voi aivan hyvin olla vain surullinen esimerkki siitä, kuinka psykiatrinen hoito on epäonnistunut totaalisesti ja mielenterveys on lopullisesti romahtanut. Anneliesen tausta mahdollistaa tämän vaikuttaneen demoniselta riivaukselta, sillä häntä oli pienestä pitäen kasvatettu tiukkiin katolisiin uskomuksiin ja sääntöihin, ja mielenterveytensä vuoksi hän on saattanut alitajuntaisesti alkaa ohjata agressiivisuutta uskonnollisiin objekteihin ja tapoihin, asioihin, joihin hänen vanhempansa ovat aina vahvasti uskoneet.

Lukuisat lääkkeet, hoito- ja masennusjaksot ovat olleet tuhon portit nuoren tytön herkälle mielelle, ja lopullinen niitti oli kymmenen kuukautta kestäneet manaukset, joita toimitettiin kahdesti, jopa kolmesti viikossa. Anneliese romahti ensin henkisesti, sitten fyysisesti.

On kuitenkin olemassa pieni, kammottava mahdollisuus siihen, että Anneliese on mahdollisesti ollut demonisen hengen riivaama, sillä vastaavanlaisia tapauksia on olemassa, jopa täysin uskonnosta vieraantuneiden ihmisten keskuudessa. Entä jos jotkut ihmiset ovatkin herkempiä päästämään pahansisuisen hengen sisälleen?

Järkevä selitys tapaukselle on mielenterveyden romahtaminen. Se on myös uskottava selitys. Kuolinsyy on täysin luonnollinen. Oli kyse mistä tahansa, niin voimme olla varmoja siitä, että Anneliese kärsi viimeisten vuosiensa aikana suunnattomasti sekä mielensä sisällä tapahtuvien asioiden, että maanpäällisten vuoksi, ja että hän kuoli aivan liian nuorena, vain 23-vuotiaana.

Kannattaa katsoa Googlen kuvahausta "Anneliese Michel". Kuvista näkyy järkyttävä muodonmuutos, jonka kaunis nuori tyttö kävi läpi elämänsä lopun lähestyessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jäikö asia askarruttamaan - ota yhteyttä ja kommentoi!