Näytetään tekstit, joissa on tunniste muumioitunut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muumioitunut. Näytä kaikki tekstit

perjantai 27. tammikuuta 2017

Makaaberi mallinukke

Joulukuussa vuonna 1976 Kalifornian Long Beachissä kuvattiin silloista tv-sarjaa The Six Million Dollar Man, jaksoa nimeltä Carnival of Spies. Kuvauksia tehtiin paikallisessa Nu-Piken huvipuistossa mustalla huumorilla ja synkillä yksityiskohdilla kyllästetyssä "hupitalossa". Oleellinen osa kuvauksia olivat paikan lavasteet, jotka olivat toinen toistaan karmivampia. Kuvausten aikana yksi lavaste paljastui kuitenkin kaikkein kammottavimmaksi - hirttopuuhun ripustettu ihmisvahanukke.

Vahanukke, joka oli ollut sijoitettuna hirteensä jo vuosia, sai kuvauksissa osuman, jonka seurauksena sen käsi irtosi. Kuvausryhmän kauhistukseksi irronneen raajan sisältä kuulsi ihmisen luun näköinen sisus ja lihastiehyeitä. Poliisit kutsuttiin tarkastamaan tilanne, ja tutkinnan päätteeksi todettiin kyseessä todella olevan ihmisruumis. Hirttopuussaan roikkunut vahanukke olikin kaiken aikaa ollut aikoja sitten kuollut ja unohdettu, lihaa ja verta sykkinyt ihmiselämänjäänne.

Muumioituneen ihmisruumiin suusta löytyi penni vuodelta 1924 ja pääsylippu Los Angelesissa sijainneeseen rikosmuseoon. Näiden todisteiden varjolla poliisi pääsi ruumiin jäljille, ja vanhojen lehtiartikkelien perusteella he saivat epäilyksen, että kyseessä olisi vuosikymmeniä sitten menehtyneen pankki- ja junaryöstäjän, Elmer McCurdyn, ruumis. Epäilykset saivat vahvistuksen, kun muumioituneen ruumiin haavaumat täsmäsivät McCurdyn elämän aikana saatuihin vammoihin, mukaan lukien hänen kuolemansa aiheuttaneeseen ampumahaavaan.

Elmer McCurdy menetti henkensä virkavallan kanssa käydyssä tulitaistelussa vuonna 1911, ja kun kukaan ei "lunastanut" hänen ruumistaan, päätti hänet balsamoinut oklahomalainen hautausurakoitsija jättää ruumiin taidonnäytteenään näyteikkunaansa. McCurdyn ruumis olikin esillä näyteikkunassa viisi vuotta, jonka jälkeen hänen sukulaisinaan esintyneet miehet lunastivat ruumiin itselleen, väittäen haluavansa haudata sukulaismiehensä kunnollisesti. Tällaiset eivät kuitenkaan olleet heidän aikeensa, tuskinpa he olivat edes etäistä sukua muumiolle - McCurdy päätyi nimittäin näyte-esineeksi nimellä Oklahoma Outlaw. Vuosikymmenten ja satojen karnevaalien jälkeen muumion alkuperä alkoi unohtua, ja lopulta vuonna 1971 McCurdy myytiin mallinukkena vahamuseoon. (lähde: Elmer McCurdy - The Wandering Dead)

Elmer McCurdy haudattiin virallisesti vuonna 1977, kuuluisampana kuin koskaan eläessään. Jotta hänen ruumiinsa ei enää koskaan tulisi ketään vastaan, kaadettiin arkun päälle sementtiä. Nykyisten tietojen mukaan muumio lepääkin edelleen maanalaisessa kammiossaan.

Jotkut uskovat kuitenkin, että McCurdy on jo nostettu haudastaan, ja on vain ajan kysymys, kun hänen muumioituneet kasvonsa päätyvät taas uutisiin. Osa on jopa sitä mieltä, että ruumista ei kuitenkaan koskaan todella edes haudattu.

Sanotaan myös, että hänen riivattu, rikollinen sielunsa ei koskaan löytänyt lepoa...

Joka tapauksessa, Elmer McCurdy vaelsi maan päällä elävänä 31 vuotta, kuolleena tuplasti kauemmin, ja hänen tarinansa on kirvoittanut monia urbaaneja legendoja ihmisruumiista mallinukkeina.

Kammottavaa, mutta totta.

lauantai 5. marraskuuta 2016

Urbaani legenda: Nukke, joka vanheni

Kauhunuket, riivatut nuket, kirotut nuket... Internet tarjoaa kauhunnälkäiselle aimo annoksia nukeista, jotka ovat piinanneet omistajiaan painajaisilla, pahaenteisillä äänillä, itsestään liikkuvilla tavaroilla ja jopa fyysisillä vaurioilla. Useiden tarinoiden yhteydessä annetaan ymmärtää, että edesmenneen omistajan levoton sielu olisikin jotenkin päätynyt aikaisemmin elottomaan nukkeen, aiheuttaen siten ongelmia eläville.

Japanissa kerrotaan jopa nukesta, jonka hiukset kasvavat ilman mitään tieteellistä selitystä. Okiku-nuken hiuksien on todettu kasvavan 1940-luvulta saakka, siitä lähtien kun nuken omistanut tyttölapsi kuoli espanjantautiin.

Kaikista karmaisevin nukkeen liittyvä inhimillinen piirre löytyi kylläkin erään perheen ullakolta, kun he kaivoivat esille lastensa lelut, jotka olivat säilöneet pahvilaatikoihin 11 vuotta aikaisemmin. Perheellä oli suunnitelmissa muuttaa, ja he kävivät myös ullakolle varastoimansa tavarat läpi. Eräästä lelulaatikosta löytyi kuivahtanut ja kuihtunut, ihmisen näköinen muumioitunut "ruumis", jonka vanhemmat tunnistivat tyttärensä nukeksi vain sen yllä olleen neuleen vuoksi. Nuken elottomat silmät näyttivät tuijottavan suoraan heihin, kuin jotain yhä kytisi nuken sisällä.

Vanhemmat järkyttyivät, että aikaisemmin pyöreäposkinen ja sileä ihoinen vauvanukke oli muuttunut niin radikaalisti, kuin se olisi vanhentunut yhdentoista ullakolla viettämänsä vuoden aikana. He olivat varmoja, että jokin paha voima oli päässyt käsiksi nukkeen, eivätkä he halunneet pitää sitä hetkeäkään kauempaa, peläten joutumista tekemisiin paranormaalin kanssa. Raihnainen nukke sai uuden kodin, josta se vaihtoi melko nopeasti vielä kolmannelle osapuolelle. Express UK -lehden mukaan nukesta maksettiin melkoinen summa, eikä sen nykyistä olinpaikkaa, tai ulkonäköä, ole yleisessä tiedossa.



Nuken vanhenemista on koitettu selittää tieteellisesti, esimerkiksi ullakon kylmällä ja kostealla ilmalla. Perheen mukaan tämä ei voinut aiheuttaa nukessa tapahtunutta muutosta, sillä se ei suinkaan ollut ainoa lelu tai nukke ullakolla. Minkälaisesta materiaalista tehty nukke voi kuivahtaa, rypistyä ja vanheta, kun se suljetaan yksin pahvilaatikkoon?

Tämä legenda on erittäin kiehtova ja kammottava samaan aikaan. Sen todenperäisyydestä en osaa sanoa mitään varmuudella, mutta leikitään näin pyhäinpäivän kunniaksi ajatuksella, että kuolleiden olisi mahdollista asettua elottomiin asioihin ja esineisiin, muuttaen niiden rakennetta.

Minulla itselläni ei ole kokemusta kuiskuttelevista kauhunukeista tai kikatuksesta alakerrassa kun tiedän olevani yksin kotona. Siitäkin huolimatta ei tulisi mieleenikään ostaa kirpputorilta käytettyä nukkea, jonka lasiset silmät tuijottavat ohikulkijoita ahnaasti hyllyltään.

Etenkin tänä iltana olisin äärimmäisen varovainen kaiken yliluonnollisen suhteen, onhan tänään se päivä, jolloin kuolleet kulkevat keskuudessamme.

Toivotaan, ettei niistä yksikään asetu hyllyillämme viattoman näköisenä istuviin nukkeihin...