Tarina Suomiehestä

Minä ja ystäväni (joka on tuttu monesta aikaisemmasta blogitekstistäni) kiertelimme lapsuudenkotiemme maisemia ystäväni koiran kanssa, tutkien jokaisen metsätilkun ja syrjäpolun. Löysimme ja kuulimme jatkuvasti uutta kotiseudustamme, mutta yksi tarina palasi mieleeni vahvasti viikko takaperin, kun palasin tarinan synnyinjuurille.

Kotikuntani on peltojen ja metsien ohella soista seutua, pikkuisia suoalueita löytyy sieltä täältä, aina kun kulkee vähemmän tunnetuilla metsäalueilla kannattaa varautua siihen, että jossain vaiheessa eteen tulee vihreä, märkä mätäs, jonka keskellä saattaa häämöttää upottava, tummanruskea suonsilmä. Opin varomaan suoalueita, sillä mättäät imevät jalan sisäänsä kuin juoksuhiekka, ja mitä enemmän pyristelee vastaan, sitä nopeammin suo nielee saaliinsa. Minua on aina varoiteltu suonsilmistä, jotka saattavat olla syviä ja mutapohjaisia, jos sinne tipahtaa voi olla ettei pääse enää koskaan ylös.

Eräältä suolta poistuessamme huusi läheisestä, vanhasta puutalosta meille vanhus. Kuulin hänen huutelevan ettei suolle saisi mennä, ja päätimme jatkaa matkaamme tienreunassa, antaen vanhan ukon huutojen jäädä omaan arvoonsa. Hän kuitenkin lähti tomerasti peräämme, ja pysähdyimme kohteliaasti odottamaan.

Saavuttaessaan meidät ukko sanoi, ettei tuolle suolle saisi koskaan mennä, ei ainakaan näin lähellä hämärän aikaa. Olimme vain kiertäneet suon reunaa ja meillä oli hyvät taskulamput, joten myötäilimme suon vaarallisuudesta, sanoimme ettemme mene sinne enää. Ukko katsoi meitä totisena, hänen vanha leukansa tärisi. Hän sanoi, että hän on nähnyt sillä suolla Suomiehen. Vilkaisimme ystäväni kanssa toisiamme, lähinnä ehkä sen vuoksi, että uskoimme törmänneemme uuteen paikalliseen mökkihöperöön. Mies jatkoi, että Suomies vei hänen koiransakin, oli kiskonut sen suonsilmään ja hukuttanut.

Vanhus kertoi, että Suomies oli paikallinen vanhapoika, jonka huhuttiin hukuttaneen veljensä samaan suohon. He olivat asuneet samassa talossa, mutta eräänä päivänä veli oli vain hävinnyt, jälkeä jättämättä. Kylällä huhuttiin, että oma veli hukutti hänet suohon, mutta tosiasiassa ei tiedetä päättikö hän vain vaihtaa maisemaa. Mies, jonka uskottiin surmatyö tehneen katosi myös eräänä päivänä, vain hänen saappaansa löytyi suonreunalta.

Kuulemma tapahtuneen jälkeen oli suon laidalle ilmestynyt puusta veistetty risti, ja kun se maatui, ilmestyi toinen sen tilalle. Näin jatkui. Satunnaisesti suolle ilmestyi risti, ja sen rappeutuessa, ilmestyi uusi jossain vaiheessa tilalle. Vanhus kertoi, että Suomiestä ei sovi häiritä tai hän kiskoo mukaansa suonsilmään. Hänet näkee tummana lähestyvänä hahmona silmäkulmasta ja kun haistaa mädäntyneen turpeen voimakkaana, on jo liian myöhäistä.

Vanhus kielsi vielä kerran meitä ja kääntyi takaisin kotipihaansa kohti. Me janosimme kauhua ja jännitystä, joten sydän pamppaillen saimme ajatuksen, että käymme vielä kerran suolla. Siirryimme hieman kauemmas vanhuksen talosta ja sukelsimme takaisin hämärtyvään metsään. Jännitys terävöitti aistini, ja luulin jatkuvasti näkeväni silmäkulmassani liikettä. Jokainen ympäriltä kuuluva rasahdus säikäytti meidät, kun yhtäkkiä ystäväni kiljaisi ja hypähti muutamia askeleita taaksepäin. Hän osoitti taskulampulla puusta veistettyä ristiä suon reunalla. Siinä vaiheessa saimme tarpeeksemme, juoksimme suolta pois niin kovaa kuin jalkamme kantoivat ja pysähdyimme vasta kun olimme päässeet takaisin hieman tutumpiin maisemiin. Olimme kauhuissamme ja laskeutuneen pimeän pelottamia.

Toipuessani järkytyksestä aloin pohtia asiaa, ja tulin siihen tulokseen, että tuo samainen vanha, höperö ukkeli oli luultavasti ristin veistänyt. Hän oli ehkä keksinyt myös koko tarinan saaden ihmiset jättämään hänet ja hänen suonsa rauhaan. Ehkäpä siellä oli poikkeuksellisen hyvä karpalosato, tai hän ei vain halunnut ketään pyörimään lähelle kotiaan.

Viikko takaperin olin ajelemassa autolla samoilla seuduilla ja kurvatessani vanhuksen talon ohi muistelin hänen kertomaansa tarinaa Suomiehestä. Vanhuksen talon ikkunat oli laudattu umpeen, ja talo oli ränsistynyt, katto sammaloitunut. Mies oli kuulemani mukaan maannut mullissa jo kymmenisen vuotta. Pysäytin huvikseni auton ja astuin ulos samalle metsäkaistaleelle. Saavuttuani "pahamaineisen" suon laidalle huomasin sen laidalla edelleen seisovan ristin. Risti ei näyttänyt samalta kuin aikaisemmin, mutta voihan olla, että muistini teki temput. Joka tapauksessa se ei voinut olla yli kymmentä vuotta vanha, vaikka se näyttikin aikansa suolla seisseeltä. Joka tapauksessa se sai minut perääntymään ja ihoni kananlihalle.

Jotain tuossa suossa on pielessä. Joku veistää sinne ristin yhä uudelleen ja uudelleen. Vielä reilu kaksi viikkoa sitten olin sitä mieltä, että yksinäinen vanhus viihdytti tarinalla itseään, mutta nyt en ole enää niin varma.

Oli kyseessä sitten Suomies tai joku vanhan ukon sekopäisen perinteen jatkaja, en ole vielä valmis kohtaamaan todellisuutta. Kumpikin vaihtoehto kuulostaa liian karmivalta.

11.11. klo 11:11

Kuluneen puolen vuoden aikana olen lähes joka päivä törmännyt numeroihin 11 11. Numerot ovat hypähtäneet eteeni kalenterin päivämäärissä, digitaalisen kellon näytöllä tai moottoritiellä ohittamani rekan kyljessä. Jossain vaiheessa noista numeroista muodostui mielessäni 11. marraskuuta klo 11:11. Mitä silloin tapahtui?

Olen kuullut ihmisistä, jotka ovat alkaneet törmäillä tiettyihin numerosarjoihin ja kyseiset numerot ovat jollain tapaa kietoutuneet myöhemmin heidän elämäänsä, hyvässä tai pahassa. Joku on lotonnut toistuvilla numeroillaan, voittanut ja saanut tietää sairastavansa syöpää - jonka hoitoihin hänellä ei olisi ollut varaa ilman lottovoittoa. Joku on nähnyt tietyt numerot, jotka ovat myöhemmin paljastuneet hänen puolisonsa kuolinajaksi. Sattumaa vai paranormaalia, tarkoituksellista viestimistä?

Skeptikot selittävät ilmiötä sillä, että ihmisten kiinnittäessä huomionsa tiettyihin numeroihin, luulevat he näiden numeroiden olevan "viestejä" tai "merkkejä", vaikka he tosiasiassa näkisivät muitakin numeroita yhtä taajasti. He vain ovat sattuneet painamaan nuo numerot päähänsä. Kuulostaa järkevältä teorialta siihen asti kunnes numeroiden takaa paljastuukin jotain suurempaa, jokin uskomaton yhteensattuma. Paranormaalin teorian mukaan toistuvat numerot todella ovat merkkejä jostain suuremmasta, että jokin voima saa ihmisen katsomaan tiettyyn suuntaan, jotta hän varmasti huomaisi elämälleen merkittävät numerot. Oli kyseessä sitten jonkun edesmenneen rakkaan yritys varoittaa tai ohjeistaa, tai jotkin muut yliluonnolliset voimat.

Yksi paranormaaleista teorioista on astrologinen näkökanta asiaan, jonka mukaan universumi yrittää toistuvilla numeroilla viestittää jotain. Kun aiheeseen syventyy tarkemmin, löytyy teoria jopa "enkelinumeroista". Kyseisen teorian mukaan toistuvia numeroita ja niiden näkemistä ohjaavat enkelit. (Lue lisää: Luxonia - enkelinumerot tai Voice.fi - artikkeli enkelinumeroista)

Perjantaina 11. marraskuuta heräsin aamulla levottomana ja työpäivästä tuli melkoisen raskas. Aamulla vakaa aikomukseni oli kiinnittää huomiota mitä tapahtuisi kellonajan 11:11 ympärillä, mutta ajaessani kotiin huomasin, että olin unohtanut koko asian kiireessäni. Mitään erikoista ei mielestäni ollut tapahtunut. Jatkoin aiheeseen paneutumista ja luin selityksiä numerosarjalle 11 11.

Astrostyle-sivuston mukaan toistuvat numerot ovat kosmisia viestejä, ja näkemäni numerot tarkoittavat, että olen kulkemassa oikeaan suuntaan, olen oikealla polulla. Mainittiinpa siellä jopa, että olisin eräänlainen "valontuoja", jonka tarkoitus täällä on avartaa ihmisten tietoisuutta. Sinänsä hassu sattuma, näin paranormaalin blogin kirjoittajana.

Numeroiden 11 11 ympärille kietoutuu suurempiakin maagisia kuvioita, sillä jotkut ihmiset tekevät toivomuksen aina nuo numerot nähdessään. Jo muinaiset Maya-intiaanit asettivat painoarvoa kyseiselle numerosarjalle, sillä he ennustivat maailman sellaisenaan loppuvan 21.12.2012 klo 11:11 ja uuden maailman syntyvän tuona hetkenä. Jonkinlaista magiikkaa nuo numerot siis sisältävät, vaikka muutoin niillä ei olisikaan sen suurempaa merkitystä.

Sattumaa, viestejä tuonpuoleisesta vai enteitä tulevaan?

Rehellisesti sanottuna en tiedä itsekään mitä uskon. Ainoa asia jonka voin sanoa varmaksi on se, että perjantai-illan jälkeen en ole törmännyt enää kyseisiin numeroihin, vaikka ne aikaisemmin hyppivät jollain tapaa silmilleni lähes päivittäin.

Urbaani legenda: Nukke, joka vanheni

Kauhunuket, riivatut nuket, kirotut nuket... Internet tarjoaa kauhunnälkäiselle aimo annoksia nukeista, jotka ovat piinanneet omistajiaan painajaisilla, pahaenteisillä äänillä, itsestään liikkuvilla tavaroilla ja jopa fyysisillä vaurioilla. Useiden tarinoiden yhteydessä annetaan ymmärtää, että edesmenneen omistajan levoton sielu olisikin jotenkin päätynyt aikaisemmin elottomaan nukkeen, aiheuttaen siten ongelmia eläville.

Japanissa kerrotaan jopa nukesta, jonka hiukset kasvavat ilman mitään tieteellistä selitystä. Okiku-nuken hiuksien on todettu kasvavan 1940-luvulta saakka, siitä lähtien kun nuken omistanut tyttölapsi kuoli espanjantautiin.

Kaikista karmaisevin nukkeen liittyvä inhimillinen piirre löytyi kylläkin erään perheen ullakolta, kun he kaivoivat esille lastensa lelut, jotka olivat säilöneet pahvilaatikoihin 11 vuotta aikaisemmin. Perheellä oli suunnitelmissa muuttaa, ja he kävivät myös ullakolle varastoimansa tavarat läpi. Eräästä lelulaatikosta löytyi kuivahtanut ja kuihtunut, ihmisen näköinen muumioitunut "ruumis", jonka vanhemmat tunnistivat tyttärensä nukeksi vain sen yllä olleen neuleen vuoksi. Nuken elottomat silmät näyttivät tuijottavan suoraan heihin, kuin jotain yhä kytisi nuken sisällä.

Vanhemmat järkyttyivät, että aikaisemmin pyöreäposkinen ja sileä ihoinen vauvanukke oli muuttunut niin radikaalisti, kuin se olisi vanhentunut yhdentoista ullakolla viettämänsä vuoden aikana. He olivat varmoja, että jokin paha voima oli päässyt käsiksi nukkeen, eivätkä he halunneet pitää sitä hetkeäkään kauempaa, peläten joutumista tekemisiin paranormaalin kanssa. Raihnainen nukke sai uuden kodin, josta se vaihtoi melko nopeasti vielä kolmannelle osapuolelle. Express UK -lehden mukaan nukesta maksettiin melkoinen summa, eikä sen nykyistä olinpaikkaa, tai ulkonäköä, ole yleisessä tiedossa.

Nuken vanhenemista on koitettu selittää tieteellisesti, esimerkiksi ullakon kylmällä ja kostealla ilmalla. Perheen mukaan tämä ei voinut aiheuttaa nukessa tapahtunutta muutosta, sillä se ei suinkaan ollut ainoa lelu tai nukke ullakolla. Minkälaisesta materiaalista tehty nukke voi kuivahtaa, rypistyä ja vanheta, kun se suljetaan yksin pahvilaatikkoon?

Tämä legenda on erittäin kiehtova ja kammottava samaan aikaan. Sen todenperäisyydestä en osaa sanoa mitään varmuudella, mutta leikitään näin pyhäinpäivän kunniaksi ajatuksella, että kuolleiden olisi mahdollista asettua elottomiin asioihin ja esineisiin, muuttaen niiden rakennetta.

Minulla itselläni ei ole kokemusta kuiskuttelevista kauhunukeista tai kikatuksesta alakerrassa kun tiedän olevani yksin kotona. Siitäkin huolimatta ei tulisi mieleenikään ostaa kirpputorilta käytettyä nukkea, jonka lasiset silmät tuijottavat ohikulkijoita ahnaasti hyllyltään.

Etenkin tänä iltana olisin äärimmäisen varovainen kaiken yliluonnollisen suhteen, onhan tänään se päivä, jolloin kuolleet kulkevat keskuudessamme.

Toivotaan, ettei niistä yksikään asetu hyllyillämme viattoman näköisenä istuviin nukkeihin...