Kaivonkatsoja

Olen koko bloggaushistoriani aikana jaksanut muistuttaa, että uskon maailmassa olevan enemmänkin, kuin mitä näemme. Alusta asti olen toitottanut kuudennesta aistista, jonka uskon löytyvän aivan jokaiselta. Toisilla vain umpeen muurattuna ja unohdettuna, mutta kun suhtautuu asioihin avoimesti, saa varmasti kokea selittämättömiä tapahtumia elämässään. Niitä on vain hankala jälkikäteen todistaa, niitä kun ei voi tilata paikalle oman mielen mukaan. Ja jos yrittäisi tehdä tällaisen "tilauksen" se voisi mennä karmealla tavalla pieleen.

Kävin hiljattain äärimmäisen mielenkiintoisen keskustelun kylälläni asustavan eläkeläismiehen kanssa. Hetken nimittäin jutusteltuamme, hän kertoi kyvystään katsoa kaivonpaikan, hän osaa oksalla etsiä vettä. Vaikka uskonkin yliluonnolliseen, minulla on kuitenkin aina ensimmäisenä tapana olla skeptinen, joten nytkin kuuntelin ensin hiljaa epävarmana siitä, olenko juuri kohdannut kuudennen aistinsa kanssa sujut olevan vanhemman herrasmiehen, vai kuuntelenko eläkeikäisenä höperöityneen iäkkäämmän puoleisen miehen juttuja. Ei mennyt kuin muutama minuutti, kun olin täysin vakuuttunut kyseisen miehen olevan paitsi täysin järjissään, mutta myös äärimmäisen terävä.

Hän kertoi huomanneensa kykynsä jo nuorena poikana, kun hänen setänsä opetti kaivonkatsomista hänelle ja sen jälkeen hänen satunnaisesti joidenkin tuttavien rakennustyömailla aina näyttäneen parhaan paikan kaivolle. Koskaan ei oltu kaivoa hänen osoittamaansa paikkaan turhaan kaivettu.

Miehen serkulla oli sama kyky, ja he olivatkin kerran yhdessä olleet erään rakentajan tontilla kaivonpaikkaa katsomassa. Rakentaja oli ollut kiinnostunut aiheesta ja eläkeläismies kehotti häntä kokeilemaan itse, ojentaen hänelle päästä haarautunutta oksaa. Rakentaja oli lähtenyt keskittyneenä kulkemaan tontilla, mutta ei ollut havainnut mitään muutosta. Eläkeläismies kertoi, että oikealle paikalle löytäessään, oksaa pitkin kulkee jonkinlaista energiaa, joka saa kepin värisemään. Näin ei kuitenkaan rakentajalla käynyt. Eläkeläismies ja hänen serkkunsa nappasivat molemmat rakentajan olkapäästä kiinni, ja kehottivat tätä kiertämään uudelleen. Yhtäkkiä keppi alkoi täristä ja rakentaja huudahti yllättyneenä. Hän kertoi tunteneensa jonkinlaisen virtauksen näiden kahden miehen ja kepin välillä, ja hänen ihonsa oli noussut välittömästi kananlihalle, vaikka oli helteinen kesäpäivä. Kokemus oli rakentajalle ainutlaatuinen ja uskomaton.

Kuuntelin haltioituneena eläkeläismiehen tarinaa. Kysyin, uskooko hän kyvyn olevan geeneissään, johon hän totesi uskovansa kyvyn olevan kenellä vain, kunhan mieli pysyy avoimena. Sen jälkeen hän vielä naurahtaen sanoi, että nykypäivänä ihmiset ovat vain vieraantuneet hengellisistä asioista.

Kirjassa Maailman mysteerit (Genzmer & Hellenbrand, Gummerus 2016) taikavarvuista kerrotaan seuraavalla tavalla: "Taikavarpu on v-kirjaimen muotoinen, kaksihaarainen puunoksa, usein pähkinäpuuta tai pajua, joskin nykyään materiaalina voi olla myös muovi tai metalli. Kaivonkatsoja pitää oksan kummastakin haarasta löyhästi kiinni niin että haarakohta osoittaa ruumiista poispäin, sillä juuri tämä pää liikkuu reagoidessaan maasäteilyyn". Kirjassa kerrotaan myös, että kaivonkatsojat omien sanojensa mukaan "kalibroivat" itsensä tehtävän mukaan, ja pystyvät näin ollen etsimään muutakin materiaalia. Jotkut heistä kykenevät jopa löytämään sairauspesäkkeitä, ja luonnonparantajina he ovatkin omiaan. Kirjassa mainitaan arvostelijoiden pitävän näitä ihmetekoja okkultismina, kuten kaikkea muutakin, mitä ei luonnontieteen avulla voida selittää.

Kirjan mukaan taikavarvun tarina juontaa satojen vuosien päähän ja nykyisessä muodossaan sitä on käytetty jo 1500-luvulta alkaen. Tallennettuja kertomuksia malmin etsinnästä taikavarvun avulla löytyy jo keskiajalta ja vielä 1800-luvulla sitä hyödynsivät laajalti jopa geologit ja fyysikot. Uskotaan, että on olemassa tietynlaisia "elektrometrisiä" voimakenttiä, jotka voivat aiheuttaa fyysisiä reaktioita. Ilmiön vastustajien mielestä varvun heilahtelu johtuu vain ja ainoastaan ideomotorisesta liikkeestä, eli pelkän mahdollisen liikkeen kuvittelu saisi aikaan liikettä pienessä mittakaavassa ja liike olisi lähtöisin piilotajunnasta. Tähän ilmiöön yliluonnollisen kieltäjät myös uskovat Ouija-laudan osoittimen liikkumisen johtuvan, ja totta puhuen se minunkin mielestäni joissakin tapauksissa johtuu siitä. Mutta joskus kyseessä on todellakin jokin selittämätön energia, joka ohjaa osoitinta. Uskon vahvasti, että jos todella sitä haluaa, Ouija-laudalla saa avattua portteja maailmojen välillä. Siksi en ole tähän leikkiin vielä uskaltanut ryhtyäkään.

En epäile, etteikö kaivonkatsojat todella pystyisi aistia maakerrosten läpi sopivan paikan kaivolle. He ovat sinut kykynsä kanssa ja pitävät mielensä avoinna. Vaikka se johtuisi piilotajunnan synnyttämästä liikkeestä, on ihmismieli tutkimaton. Piilotajunta voi hyvin olla myös yliluonnollisten kykyjen portaali. Kaikki asiat eivät ole järjellä selitettävissä. Mutta voisiko kuka tahansa oppia tämän taidon?

Kysyin eläkeläismieheltä onko hän opettanut kykynsä lapsilleen eteenpäin, johon hän taas naurahti ja sanoi ettei ole niin tehnyt. Tahdon siihen pitää tulla ihmiseltä itseltään. Pitää olla halua oppia ja kykyä uskoa. Ennen kaikkea täytyy olla avoin mieli. On näppärää selittää asioita "järjellä" ja tieteellisestä näkökulmasta, vaikka tämä vaihtoehto ei aina jokaista tapausta täydellisesti selittäisikään. Se on vain niin helppoa todeta, että tämä nyt vain menee näin. Vaikeaa on hyväksyä, että on olemassa asioita ja kykyjä, joihin oma ymmärrys ei riitäkään ja jotka ylittävät jopa tieteelliset käsitykset.

Skeptikoiden mukaan esimerkiksi tällaiset kaivonkatsojat tuottavat varvun liikkeen piilotajuisesti, mutta selitetäänkö hyvän kaivon paikan löytyminen tuurilla? Että jokaisella kaivonkatsomiskerralla kävisi vain niin uskomattoman hyvä mäihä, että joka kerran sattuisi löytymään sopiva paikka. Mielestäni tämä teoria ontuu vielä. Toki se pätee joihinkin, mutta jo silkasta kunnioituksesta eläkeläismiehen kanssa käytyä rehellistä keskustelua kohtaan, en voisi hetkeäkään epäillä hänen tarinaansa.

Maailmankaikkeus on pullollaan erilaisia selittämättömiä tapahtumia ja ilmiöitä, ja moni meistä on itsekin saanut kokea paranormaalin ilmiön. On myös olemassa asioita, joiden olemassaoloa ei mielestäni voi kiistää.

Kuudes aisti on yksi näistä asioista.

Juhannustaikaa

Ilta-Sanomien viihdearkusta osui silmiini mielenkiintoinen artikkeli juhannuksen ajan kummitustarinoista. Artikkelissa kerrotaan, että juhannusta on tyypillisesti pidetty Suomessa aikana, jolloin henget liikkuvat. Tänä keskikesän juhlana, jolloin pitkät päivät alkavat kääntyä kohti syksyn pimeneviä iltoja, on myös tehty kaikenlaisia taikoja. Myös kummitustarinoita on kerrottu ja kerrotaan, kun ihmiset kokoontuvat viettämään aikaa yhdessä mökkien hämärtyville pihoille, juhannuskokon hiipuvaan loisteeseen.

Kuten jo aikaisemmin kerroin blogitekstissäni Bloody Maryn legendasta, on etenkin nuorilla naisilla ollut tapana tehdä taikoja saadakseen etukäteen kurkkauksen tulevasta aviomiehestään. Myös Ilta-Sanomien artikkelin mukaan aina ei näitä nuoria naisia heijastuksesta takaisin katsonutkaan komea miekkonen, vaan toisinaan itse kuolema. Se tarkoitti, ettei kyseinen nuori nainen ehtisi naimisiin ennen kuin kuolema kävisi hänet korjaamassa pois elävien kirjoista.

Wikipediassa juhannustaioista kerrotaan, että ne ovat liittyneet ennen kaikkea lempeen, naimaonneen ja tulevaisuuteen. Sen mukaan juhannusta on pidetty ennen kaikkea hedelmällisyyden juhlana. Wikipedian sivuilla onkin melkoinen lista taikoja, joiden avulla voi päästä tekemään ennakkokatsauksen tulevaisuuden rakkaastaan.

Ilta-Sanomien artikkelin mukaan juhannuksena vaeltaisivat ennen kaikkea onnettoman rakkautensa vuoksi menehtyneiden neitojen henget. En aikaisemmin ollut kuullut tästä, enkä myöskään siitä, että Suomessa on uskottu juhannuksena henkien olevan liikkeellä. Uskoisin, että juhannuksen aikaisten henkien vaeltaminen on jäänyt lemmentaikojen varjoon, sillä kuulostaa jotenkin loogisemmalta, että tämä vehreä, yltäkylläinen kesäjuhla on juhlinut ennen kaikkea hedelmällisyyttä. Juhannuksesta on alkanut kausi, jolloin sadot alkavat kypsyä, taikoja on luultavasti tehty myös tuottamaan paremmat sadot syksyn korjuuseen. Syksyllä, ja etenkin pyhäinpäivän aikoihin, on uskottu kuolleiden nousevan häiritsemään eläviä, sillä luonnon kuihtuminen talvea varten on luonut suurta symboliikkaa myös tälle.

Artikkelissa kerrottiin kuitenkin äärimmäisen mielenkiintoinen kummitustarina näin juhannuksen ratoksi. Siinä torpan seinän takaa kuului askeleita ja koputuksia, vaikka siellä ei tiedettävästi ketään voinut olla. Seinän takaa paljastui salahuone, josta löytyi talon entisen isännän luuranko. Koputukset lakkasivat, kun luuranko saatiin siunatuksi haudan lepoon. Isäntä oli surmattu salahuoneeseen, kun hänelle oli tullut riitaa varakkaita matkaajia ryöstäneiden maantierosvojen, rikoskumppaneidensa, kanssa.

Mieleeni palasivat muistot lapsuudenkotini läheisestä kummitustalosta, jossa koputukset ulko-oveen saivat minut karttelemaan taloa joksikin ajaksi. Tuossa tekstissäni sanoin meneväni koputtamaan uudelleen ulko-oveen, mutta en ole saanut siihen tarpeeksi rohkeutta. Kummitustalo seisoi pitkään paikallaan omassa iättömässä ikuisuudessaan seisahtuneena, kunnes kerran kuljettuani sen ohi järkytyin - ikkunat oli lyöty säpäleiksi, ja sisällä olleita tavaroita oli heitelty pitkin takkuista pihamaata. Äitini kertoi, että jotkut nuoret olivat kuuleman mukaan riehuneet siellä. Rikkonaiset ikkunat ammottivat talon ja sen sisällä värjyvien salaisuuksien synkkään pimeyteen, kunnes niiden päälle lyötiin puiset levyt. Ovet lyötiin kiinni laudoilla.

Mitä niihin nuorukaisiin tulee, en tiedä heistä muuta kuin sen, että ainakin yksi päätyi narun jatkoksi. Ehkä syynä karu, ongelmallinen elämä, päihteitä, väkivaltainen lapsuus, uskon puute parempaan...

Tai...

Ehkäpä nuo nuoret eivät tienneet mihin sekaantuivat tuona yönä, kun tuhosivat talon, jonka emäntä ei halunnut tulla häirityksi.

Ja jokin seurasi heitä kotiin.