"Se on pelottava hetki, se katsoo lävitseni vaikkei sillä ole silmiä. Jotenkin se näkee minut kuitenkin. Ja kun herään, joku läheisistäni on kuollut."
Eräs tuttavani halusi jakaa kammottavan salaisuuden elämästään. Hän ei ole halunnut aikaisemmin puhua asiasta, peläten puhua siitä ääneen. Se tekee asiasta liian todellista. Hän on halunnut sulkea asian mielestään, unohtaa sen. Mutta hiljattain se tapahtui taas. Unohdus ei ole ratkaisu.
"Uni on ensin ihan tavallinen. Ei mitään erityistä mainittavaa. Kuljen puistossa, kotona, kaupungilla... Viimeisimmässä unessani, jossa se olento ilmestyi, kävelin kylänraittia. Näin sen ensin takaapäin puiden lomasta. Sillä on aina yllään sellainen rähjääntynyt ja reikäinen, valkoinen kaapu, ja harmaa takkuinen tukka. Unessani pysähdyin katsomaan, ja tunsin painajaistunteen kohoavan. Tämä hetki tuntui kestävän ikuisuuden, kunnes yhtäkkiä sen pää pyörähti sen harteilla ympäri. Keho pysyi paikoillaan. Kuulin sellaista tukahdutettua kirkuntaa ja näin sen vanhan naisen rumat kasvot. Sillä ei ole silmiä, ei suuta, vaan kolme mustaa, ammottavaa aukkoa naamassaan.
Heräsin ihan hikisenä, enkä nukkunut enää, koska tuijotin vaan puhelinta ja odotin tietoa. Ja niinhän se tuli, kun aamu valkeni. Enoni oli saanut yllättäen aivoinfarktin, se oli vienyt hänet saman tien."
Aikaisemmin tuttavani kertoo nähneensä tuon vanhan naisen kaksi kertaa, molempien isoäitiensä kuolemaa ennen. Jos kyseessä olisi pelkkä vaisto, enneuni, ei uskoisi saman hahmon esiintyvän siinä yhä uudelleen. Tuttavani on nähnyt sen vain, kun kuolema on koskettanut hänen elämäänsä, mutta näkyä ei voi unohtaa - se on jotain liian karmivaa.
Selvitellessäni asiaa törmäsin vanhaan irlantilaiseen legendaan Banshee-nimisestä olennosta, jonka kohtaaminen ennustaa lähipiirissä tapahtuvaa kuolemaa, joskus jopa näkijän omaa menehtymistä. Bansheet näyttäytyvät naisen hahmossa, usein kauniina nuorena naisena tai vanhana rumana akkana. Banshee kirkuu, huutaa tai voivottelee ja valittelee kovaan, epämääräiseen sävyyn varoittaakseen lähestyvästä, tai jo tapahtuneesta, kuolemasta. Irlantilaisen legendan mukaan bansheen varoitus oli monesti ensimmäinen ilmoitus, jonka omaiset saivat, ennen kuin todelliset suru-uutiset tavoittivat heidät. Bansheet myös ilmestyivät varoittaakseen, mikäli henkilö oli menossa jonnekin, jossa kuolema koittaisi varmuudella.
Legendan bansheet eivät ole varsinaisia syypäitä kuolemiin, vaan ennemminkin tiedonantajia, kuolemasta varoittavia olentoja tai henkiä. Mutta tapa, jolla ne asiansa esittävät vaikuttaa karmivalta. Bansheet kuulostavat ja vaikuttavat minusta vain kansantarulta, kaukaiselta iltanuotion äärellä kerrottavalta sadulta. Tuttavani kertoman myötä joudun kuitenkin kyseenalaistamaan niistä syntyneen mielipiteeni, sillä hänen unimaailmassa kohtaamansa olento täyttää bansheen kriteerit. Ovatko bansheet todella kuoleman lähettiläitä, jotka ilmaantuvat vain tietyille ihmisille? Mahdoton sanoa, onko bansheen kohtaaminen kirous vai lahja. Tuttavani on hyväksynyt asian, muttei osaa itsekään vastata tuohon kysymykseen.
Parisen vuotta sitten hän törmäsi todisteeseen, joka antoi ymmärtää ruman naisen olleen läsnä hänen elämässään jo paljon ennen kuin hän muisti. Hän löysi tuolloin piirustuksen lapsuusajoiltaan, johon hän oli piirtänyt vanhan naishahmon, pelkät mustat aukot silminä ja suuna. Piirustuksen aikahaarukan perusteella se sattuu ajankohtaan, jolloin kuolema ensimmäistä kertaa osui hänen lähelleen, vieden hänen isoisänsä haudan kylmään syleilyyn.
Sattumaa? Enne?
Tai ehkä...
Banshee.
Eriskummallisia tosielämän paranormaaleja tapahtumia ja ilmiöitä, otteita elämästäni hämärän rajamailla. Paranormaali/kauhu blogi.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ennustus. Näytä kaikki tekstit

lauantai 24. helmikuuta 2018
Kuoleman lähettiläs
Tunnisteet:
banshee,
enne,
enneuni,
ennustus,
hahmo,
henki,
huuto,
kirous,
kuolema,
lahja,
legenda,
lähettiläs,
olento,
painajainen,
sattuma,
tositarina,
uni,
yliluonnollinen,
yliluonnollinen tarina,
yliluonnollinen uskomus
keskiviikko 20. joulukuuta 2017
Jouluruletti
Joulun aika on täynnä tunnetta, täynnä taikaa. Nykyajan kaupalliset jouluperinteet ovat kaikkea muuta kuin pelottavia, vaikka näin ei ole aina ollut (lue tekstini: Pakanallinen pukki). Vuosien saatossa niin perinteet kuin uskomuksetkin muuttuvat, ja ihmiset ovat menettäneet "taikauskoaan". Enää ei jätetä puuroa saunatontuille tai tehdä taikoja tallin takana, vaikka jotkin satuolennot säilyvätkin tiukasti joulun vietossamme.
Luin kirjasta Myytillisiä tarinoita (Simonsuuri & Tuomi, SKS, Hansaprint 2017, aikaisemmin mainittu blogissani mm. tekstissä Syntynyt kuolemaan) eräästä Nakkilassa tapahtuneesta, kammottavasta "enteestä", joka liittyi joulun ajan ennustamiseen. Tarinan mukaan kertojan mummu oli aikoinaan Huhtalan torpan emäntänä, ja päätti jouluaattoiltana mennä vanhan tavan mukaan ulos katsomaan ikkunan takaa joulupöydän ääreen istuutunutta perhettään. Perheen emäntä näki kaikki rakkaat perheenjäsenensä ikkunan takaa, mutta katsoessaan pientä tyttöään Kristiinaa, huomasi hän järkytyksekseen näkevänsä tytön lasin läpi ilman päätä. Hän ymmärsi, että Kristiinan päivät olisivat luetut, ja että tämä menehtyisi tulevana vuonna. Emäntä ei kertonut kenellekään näkemästään. Kun Kristiina seuraavana kesänä sairastui, sanoi perheen äiti heti, että pikku-Kristiina kuolisi. Hän kertoi tienneensä sen joulusta saakka. Niin kävikin, Kristiina menehtyi kesän aikana.
Kertojan mummu kehotti lapsiaan luopumaan tästä tavasta katsoa jouluaattoiltana ikkunan takaa perhettään, sillä hänelle se oli tuottanut vain tuskaa.
En ollut aikaisemmin kuullut kyseisestä perinteestä, mutta minun on pakko myöntää tuntevani suurta kiusausta mennä jouluaattoiltana ulos kurkistamaan ikkunasta. En kuitenkaan usko tekeväni sitä, rohkeuteni ei lopulta riitäkään. Ikkunan takana istuvat kuitenkin itselleni kaikkein tärkeimmät, ja vaikka en uskoisikaan kyseiseen "enteeseen", saisi se minut vähintään vainoharhaiseksi. Ja vuosi on pitkä, pitkä aika olla vainoharhainen.
Venäläinen ruletti ei ole minua varten, ei missään muodossa, millään panoksella. Vaikka tällainen ennustus voisi joskus toimiakin, ehkäpä luvata jotain hyvääkin, on tietämättömyys tulevaisuudesta siunaus.
Mieltäni polttava kysymys onkin...
Uskallatko sinä tehdä sen?
***** ***** ***** ***** ***** ***** ***** ***** ***** *****
Kiitos kuluneesta vuodesta kaikille lukijoilleni! Sukelletaan jälleen selittämättömyyksiin ensi vuonna.
Hyvää joulunaikaa ja onnea vuodelle 2018!
Ystävällisin terveisin,
HR

ikkuna,
joulu,
jouluaattoilta,
jouluperinne,
kammottava,
kuolema,
pelottava,
perinne,
totta vai tarua,
vainoharhainen,
venäläinen ruletti
lauantai 17. syyskuuta 2016
Menneisyydestä tulevaisuuteen
Prekognitio, eli selvänäkö, ennustaminen ja näyt tulevaisuudesta, on yksi parapsykologian haara. Se on kykyä nähdä ja ennustaa tulevaisuuteen sijoittuvia tapahtumia, joista ei välttämättä ole vielä ennustamishetkellä minkäänlaisia merkkejä. Ennustajia ja selvänäkijöitä on elänyt kautta aikojen, joillakin heistä oli todellisia kykyjä, jotkut taas huijasivat helppouskoisia ja elättivät siten itsensä ja perheensä.
Prekognitio on mielenkiintoinen osa parapsykologiaa, eikä sen todellinen luonne ole lähelläkään lehdistä luettavia horoskooppeja tai ennustajien maksullisia puhelinlinjoja. Historiassa on eräs selvänäkijä, joka ennusti John F. Kennedyn salamurhan vuonna 1963, World Trade Centerin -iskut 11.9.2001, Irakin sodan vuonna 2003, uskontojen väliset konfliktit sekä ilmastonmuutoksen. Hän oli Michel de Nostredame, Nostradamuksena tunnettu näkijä, ja hän eli vuosina 1503-1566. (lähde: Genzmer & Hellenbrand, Mysteria; selittämättömiä ihmeitä ja arvoituksellisia ilmiöitä, Parragon Books Ltd 2007)
Nostradamus kirjoitti ennustuksena runomaiseen muotoon, ja käytti kirjoituksissaan useaa eri kieltä. Tämä on tietenkin osaltaan mahdollistanut tulkinnanvaraisuuden, epämääräisiä ennustuksia on helppo sovittaa lähes mihin tahansa tapahtumaan. Kuitenkin, Nostradamuksen kirjoittamasta kirjasta löytyi jo 1500-luvulla seuraavien vuosisatojen kuohuttavia tapahtumia, tulkinnoissa olivat mm. ennustukset ensimmäisestä ja toisesta maailmansodasta, ja niistä on löydetty jopa ennustus kolmannesta maailmansodasta.
Internet on tulvillaan tietoa Nostradamuksesta, hänen ennustuksistaan ja niiden tulkinnoista. Business Insider on listannut Nostradamuksen ennustuksista 14 kuuluisinta, listaan ne tähän ja liitän osaan ennustukset englanninkielisinä:
1. Kuningas Henry II:sen kuolema. Henry II haavoittui turnajaisissa ja kuoli joitakin päiviä myöhemmin saamiinsa kuolettaviin vammoihin.
"The young lion will overcome the older one,
On the field of combat in a single battle;
He will pierce his eyes through a golden cage,
Two wounds made one, then he dies a cruel death."
2. Lontoon suuri palo. Vuonna 1666 Lontoon keskustassa riehunut tulipalo aiheutti vakavia yhteiskunnallisia ja taloudellisia ongelmia.
"The blood of the just will be demanded of London
Burnt by fire in the year '66
The ancient Lady will fall from her high place
And many of the same sect will be killed."
3. Ranskan vallankumous vuonna 1789.
4. Napoleon Bonaparte. Napoleonin aikana 1769-1821 Euroopassa ja Ranskanssa kuohui.
5. Louis Pasteur (1822-1895) oli ranskalainen kemisti, joka osoitti bakteerien ja rokotusten tärkeyden sairaanhoidossa.
"The lost thing is discovered, hidden for many centuries.
Pasteur will be celebrated almost as a God-like figure.
This is when the moon completes her great cycle,
But by other rumors he shall be dishonored."
6. Adolf Hitler (1889-1945). Nostradamuksella katsotaan olevan ainakin kaksi ennustusta Hitleristä, joista toinen ennustaa hänen tuhonsa.
"Beasts ferocious with hunger will cross the rivers,
The greater part of the battlefield will be against Hister.
Into a cage of iron will the great one be drawn,
When the child of Germany observes nothing."
7. Charles De Gaulle (1890-1970) oli ranskalainen kenraali ja poliitikko, myöhemmin Ranskan presidentti. Ennustuksessa mainitaan "eräs sukunimeltään De Gaulle".
8. Atomipommi/Ydinase. Ensimmäiset atomipommit räjäytettiin vuonna 1945 Japanissa, Hiroshimassa ja Nagasakissa.
9. John F. Kennedyn murha vuonna 1963 ja hänen veljensä Robert F. Kennedyn murha vuonna 1968.
"The great man will be struck down in the day by a thunderbolt,
An evil deed foretold by the bearer of a petition.
According to the prediction, another falls at night time.
Conflict at Reims, London and a pestilence in Tuscany."
10. Challenger-avaruussukkulan räjähdys vuonna 1986. Challenger räjähti vain muutamia kymmeniä sekunteja nousunsa jälkeen, tuhoten samalla kappaleiksi sen kyydissä olleet astronautit. Heidän perheensä ja ystävänsä olivat alhaalla katsomossa joutuen todistamaan rakkaidensa kuoleman taivaalla.
"From the human flock nine will be sent away,
Separated from judgment and counsel:
Their fate will be sealed on departure
Kappa, Thita, Lambda the banished dead err."
11. Prinsessa Dianan kuolema vuonna 1997.
12. John F. Kennedy Juniorin kuolema vuonna 1999.
13. World Trade Centerin iskut 11.9.2001
14. Suuri tulevaisuuden maanjäristys (jota ei vielä artikkelin kirjoittamisvuonna ollut tapahtunut). Ilmeisesti kyseessä tulee olemaan tuhansia ihmishenkiä vaativa järistys. Tänä vuonna Italiassa sattuneessa järistyksessä lähes 300 ihmistä sai surmansa, eli se ei välttämättä täytä vielä kriteerejä. Insider ehdottaakin Kalifornian olevan mahdollinen paikka sen epävakaan sijainnin vuoksi. Tulkitkaa itse alla oleva ennustus...
"The sloping park, great calamity,
Through the Lands of the West and Lombardy
The fire in the ship, plague and captivity;
Mercury in Sagittarius, Saturn fading."
On erikoista, että 1500-luvulla elänyt henkilö pystyi antamaan tulevaisuuden ihmisten nimiä ja kertoa heille sattuvista tapahtumista, ja että heille todella kävi niin kuin ennustettiin. Entäpä Lontoon palo, jonka ennustuksessa osattiin mainita oikean kaupungin lisäksi oikea vuosilukukin? Monilla ennustuksilla on kyllä mahdollisuus sopia useampaankin tapahtumaan, jälkikäteen on helppo puntaroida palat loksahtelemaan oikeisiin paikkoihin.
Onko prekognitiota todella olemassa, vai ohjaileeko näitäkin yhteensopivuuksia sattuma? Sattuma on melko kiireinen, mikäli sysäämme kaikki selittämättömät ilmiöt ja asiat sen harteille.
En ole itse koskaan käynyt ennustajalla, ja uskon sillä alalla liikkuvan paljon huijareita. Se ei kuitenkaan poissulje sitä, etteikö joillain ihmisillä todella olisi kykyä katsoa ajan sitoman hetken yli. Aikahan on ihmisen luoma käsite, en yhtään epäile, että joku jossain pystyy hieman venyttämään sen rakenteita.
Olisin valmis kokeilemaan avoimin mielin.
Mitä Nostradamukseen tulee, hän oli joko todellinen parapsykologinen nero, edelläkävijä, tai sitten seinähullu, joka näki aivan liian vilkkaita unia.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)