Pakanallinen pukki

Iloisena, punaposkisena ja nauravaisena taloon astuva, punaisiin pukeutunut joulupukki on nykyään hyvin eri kaltainen hahmo kuin aikoinaan. Satoja vuosia sitten suomalaiseen "pakanalliseen" joulunajan perinteeseen kuului vuohipukiksi pukeutuva mies, joka kierteli koteja pelotellen lapsia ja juoden sekä syöden tarjottuja antimia. Hänellä oli sarvet päässään, tuohinaamari ja nurinpäin käännetty turkki. Vuohipukkia pidettiin hedelmällisyyden symbolina. (Lähde: Wikipedia - Joulupukki)

Myöhemmin Suomessa kiertelivät myös nuuttipukkeina tai kekripukkeina tunnetut nuoret, jotka kiertelivät nuutinpäivänä 13. tammikuuta taljoihin pukeutuneina kerjäämässä joulun tähteitä kyläläisiltä.

Joulunaikaan ja talveen liittyy muitakin uskomuksia ja perinteitä. Lintuja ruokittiin talonpoikaisaikoina, jotta ne jättäisivät keväällä ja kesällä viljan rauhaan. Vielä sitäkin aikaisemmin uskottiin pikkulintujen olevan kuolleiden henkiä, jotka olivat liittyneet mukaan talven juhlaan elävien kanssa. Tästä syystä niillekin tuli tarjota ruokaa talvipakkasilla.

Vanha kansa jätti kynttilöitä palamaan navettaan yön yli, jotta ne suojaisivat, siunaisivat ja antaisivat turvaa ihmisille ja eläimille - joulun aikaan kun uskottiin henkien olevan läsnä. Joulupuuroa piti tarjota pihatontulle kiitokseksi siitä, että se piti pihapiiristä huolta ja joulukinkku oli perinteinen hedelmällisyyden ja sadonkorjuun Freyr-jumalan uhriruoka. (Lähde: Thuleian tupa - Jouluperinteet).

Vaikka kodeissa kiertelevä vuohipukki olikin lapsille pelottava kokemus, symboloi hedelmällisyyttä ja tarjosi varmasti hupia talon aikuisväelle, liittyy "pukkeihin" ihmiskunnan historiassa jotain kammottavampaa. "Vanhan testamentin aikoihin" nykyisen Israelin alueella palvottiin foinikialaista jumalaa, Moolokia. Moolokilla oli oinaan pää ja ihmisen ruumis, ja sen palvontamenoihin kuului ihmisuhrit, jopa lapsia uhrattiin Moolokin nimissä tulella. Palvontapaikan nimi oli Gehennom, ja se on toiminut helvetin esikuvana. Ei siis ihmekään, että Moolok on myöhemmin yhdistetty paholaiseen, ja se on nykyään monessa yhteydessä mainittu demoniseksi olennoksi. (Wikipedia - Moolok)

Kun siis tänään avaamme ovemme vieraille ja hyväntahtoisille joulupukeille, saamme olla kiitollisia, että vuoheksi pukeutuminen ei enää kuulu tapoihimme. Emmehän halua päästää ovesta sisälle samalla jotain ei-toivottua vierasta...

Hyvää joulunaikaa!

Ja hänet poltettakoon roviolla

Jokainen meistä tietää noitaoikeudenkäynneistä, joissa viattomia ihmisiä vastaan lietsottiin vihaa ja raivoa. Länsi- ja Keski-Euroopassa oikeudenkäyntiin jouduttuaan päätyi syytetty lähes poikkeuksetta hengestään - hänet joko tuomittiin noidaksi ja poltettiin roviolla, tai hänelle tehtiin testi, joka todisti hänen olevan joko syyllinen tai syytön. Yksi kuuluisimmista noitaoikeudenkäyntien metodeista oli heittää syytetty syvään jokeen tai järveen painot jaloissaan. Jos hän nousi pinnalle, oli hän syyllinen ja tuli hänet teloittaa. Mikäli syytetty jäi pohjaan ja hukkui, hänet julistettiin syyttömäksi ja hän ansaitsi tulla haudatuksi pyhälle maalle. Roviolla polttamisen ajatus oli samanlainen - uskottiin vain noitien selviytyvän tulesta ehjänä. Nykyihmisen korvaan tällainen metodi kuulostaa epäreilulta ja brutaalilta, mutta tosiasiassa näistä ajoista ei ole kulunut kuin syvä hengenveto ihmiskunnan historiassa, viime vuosisata on hyvä todiste muutamasta verisestä ja raa'asta vainosta menneisyydessämme.

Vaikka usko noitien ja magian olemassaoloon on ollut läsnä ihmiskunnan historian alkuhavinoista, syntyi vasta 1400-luvulla noitateoria, jonka mukaan noidat liittoutuivat paholaisen kanssa. Tavallista, kouluttamatonta ja sivistymätöntä kansaa pelotti erilaisuus ja oppineiden tekstit noidista ja heidän liitostaan itse paholaisen kanssa saivat kansan varuilleen. He raportoivat herkästi kylässään tai naapurissaan tapahtuvasta oudosta toiminnasta, toisinaan jopa pelkästään kateuden ajamina. Yleisesti noitavainoja selitetään kahdella eri linjauksella: hallinnon, politiikan ja oikeuslaitoksen kehittymisellä sekä taloudellisilla ja sosiaalisilla ristiriidoilla. Noitavainojen aikaan kuolleiden ihmisten määrää on mahdoton arvioida, mutta valehtelematta voidaan puhua kymmenistä tuhansista. Rankimmat noitavainot sijoittuivat Saksaan ja muualle Keski-Eurooppaan, mutta myös Ison-Britannian alueella ja Länsi-Euroopassa moni pääsi täysin syyttä hengestään. Pohjois-Amerikassa kuuluisin alue on Massachusettsin Salem ja Salemin noitaoikeudenkäynnit.

Suomessa noitavainot esiintyivät hieman hillitymmin, ja moni syytetty myös vapautettiin syytteistä. Kuolemantuomioita julistettiin yleensä vain niille, joiden tekojen, "noituuden", seurauksena oli tapahtunut kuolema. Suomessa suurin osa noituudesta syytetyistä oli miehiä, kun taas muualla Euroopassa miesten lukumäärä syytetyistä oli noin neljäsosan paikkeilla. (Lähde: Wikipedia - Noitavainot)

Ihminen, jonka hallusta löydettiin grimoire-teos, tuomittiin lähes poikkeuksetta kuolemantuomioon. Grimoiret sisälsivät maagisten rituaalien ohjeita ja yliluonnollisten olentojen, esimerkiksi demonien, hirviöiden tai enkelien, kuvauksia. Niissä oli rituaalimagian mukaisia, kaavamaisia ja vakiintuneita toimituksia, loitsuja ja ohjeita. Moni grimoire on säilynyt meidän päiviimme saakka, luultavasti siksi, että ne katsottiin noitaoikeudenkäyntien todistusaineistoksi ja jätettiin oikeudenkäyntien jälkeen luostarikirjastoihin. (lähde: Mysteria - selittämättömiä ihmeitä ja arvoituksellisia ilmiöitä, Genzmer & Hellenbrand, Parragon Books Ltd 2007)

Magia on myös jaettu kautta aikojen mustaan ja valkoiseen, jossa valkoisella magialla tarkoitetaan ihmisen hyväksi tehtyä taikuutta, parantamista ja toipumista, kun taas mustaa magiaa on käytetty ihmisen tuhoamiseen. Kaikenlainen magia aiheutti kammoa ihmiskunnassa noitavainojen aikaan, mutta musta magia oli sitä, jonka koettiin olevan yhteydessä itse piruun.

Aikaisemmassa blogitekstissäni Verivalkama kerroin "noitakokemuksesta", jonka tuttavani on kokenut. Tapahtumat muistuttivat kammottavasti, ja selittämättömästi, elokuvan the Blair Witch Project tapahtumia. Kyseinen metsä saa vieläkin selkääni kylmät väreet ja kauhuntunne sen läheisyydessä on välttämätön. Telttaretkeni sinne saa vielä toistaiseksi odotella.

Kun olin lapsi, asui kylässämme mies, joka olisi varmasti joutunut syytetyksi noituudesta mikäli hän olisi elänyt muutama sata vuotta aikaisemmin. Hänellä oli perhettä, joka suhtautui häneen pelokkaasti ja arasti. Perheen mukaan miehellä oli tapana aina kesäisin hävitä metsään pariksi kuukaudeksi ilman että kertoi perheelleen minne meni ja kuinka pitkään oli poissa. Mies palasi takaisin vähäpuheisena, likaisena ja kuihtuneena, pelottaen perheenjäsenensä lopulta siihen pisteeseen, että eräänä päivänä he jättivät hänet kokonaan. Hän käyttäytyi suurimman osan vuodesta normaalisti, mutta jossain vaiheessa jokin hänessä vain "nyrjähti", ja hän sekosi täysin. Tuolloin hän hiiviskeli pitkin kyliä öisin, säikäyttäen kyläläisiä olemuksellaan ja lopulta kadoten metsään. Lisäksi miehellä oli mukanaan mustakantinen kirjanen, kuin oma grimoire, jonka kanteen hän kirjoitti tikkukirjaimilla niiden ihmisten nimet, jotka hän kirosi. Perheeni nimiä ei päätynyt mustaan kirjaan, sillä tämä omituinen mies kunnioitti isoisääni ja tämä kunnioitus säästi vanhempani miehen "kiroukselta". En koskaan kysynyt isoisältäni mitä sellaista hän oli tehnyt, että oli ansainnut tuon erikoisen, pelottavan miehen kunnioituksen, ja nyt se on liian myöhäistä.

En tiedä missä mies on tänä päivänä, hän muutti pois mustan kirjansa kanssa jo ennen kuin aloitin ala-asteen. Tarinat hänestä elävät silti kotikylässäni, vaikka niistä ei mielellään puhutakaan.

Moni menneen sukupolven edustaja olisi varmasti osannut kertoa miehestä paljon enemmän, mutta kuinka pitkälle uskaltaa penkoa ennen kuin on liian myöhäistä kääntyä takaisin?

Alaskan aaveita

Sain tänään aloitettua sarjan, jonka ensimmäisen jakson olin nauhoittanut Frii-kanavalta jo 12.10. Kyseiseltä kanavalta tuli syksyn aikana useita paranormaaliin liittyvää sarjaa, joista ensimmäisestä katsomastani (Näkymätön vuokralainen) en vaikuttunut. Sen sijaan Alaskan aaveet -sarja sai minut katsomaan jakson alusta loppuun mielenkiinnolla. Sarjassa todelliset ihmiset, jotka ovat kokeneet paranormaaleja tapahtumia, kertovat kokemuksistaan, ja tilanteet on lavastettu uudelleen näyttelijöiden kanssa. Siitä saa aitouden tuntua.

Ensimmäisessä jaksossa kerrottiin Alaskan Salchaan sijoittuva tarina, joka saa alkunsa kun Lita Cristallo muuttaa vuonna 2003 tyttärensä Bonnien kanssa syrjäiseen omakotitaloon. He alkavat remontoida taloa innolla, tehden siitä omannäköistään. Pitkien talvien ja vähäisen valon vuoksi remontointi kestää kaiken kaikkiaan kuusi vuotta, jona aikana Bonnie synnyttää pojan.

Remonttien jälkeen talvena 2009 jokin talossa on kuitenkin muuttunut, ja ensimmäisenä paranormaaleja tapahtumia kokee perheen poika, River. Hän näkee Litan makuuhuoneessa miehen, tämän ollessa itse läsnä samassa huoneessa. Lita säikähtää, mutta uskoo, että kyseessä on pojan ylivilkkaan mielikuvituksen tuotos. Muutamaa iltaa myöhemmin River näkee kuitenkin jälleen miehen, kun tämän kasvot ilmestyvät hämärään oviaukkoon pojan ollessa kylpemässä. Poika huutaa kauhusta ja molemmat naiset, sekä pojan äiti että isoäiti ryntäävät hätiin. Seuraavana aamuna Bonnie on valmistautumassa töihin, kun hän näkee kylpyhuoneessa miehen hahmon. Hän säntää kauhuissaan ulos talosta.

Talven aikana perhe ei joudu enää paranormaalien kokemusten uhriksi, mutta Bonnie ei saa ajatuksiaan irti tapahtuneesta. Hän pyytää paikalle ystävänsä, joka osaa spiritismiä, ja he kokeilevat yhdessä kutsua talossa olevaa henkeä Ouija-laudalla. Talo pysyy hiljaisena, eikä laudan osoitin liikahdakaan.

Muutaman päivän päästä Bonnien valmistautuessa töihin kylpyhuoneessa, valtaa hänet outo ahdistus. Häntä alkaa yskittää ja silmät vettyvät. Kun hän kohottaa katseensa huomaa hän, että hänen silmäkulmastaan tipahtelee veripisaroita.

Litan ensimmäiset paranormaalit kokemukset talossa ovat lähinnä tunnetasolla, kunnes hän eräänä päivänä saapuessaan kotiin löytää seinästään kolmisenkymmentä syvää naarmua. Hän katsoo makuuhuoneensa viilleltyä seinää kauhuissaan, ja alkaa kuulla epäinhimillistä murinaa, joka ei myöskään muistuta mitään hänen tietämäänsä eläintä. Hän lähtee kotoaan ja uskaltaa palata vasta neljän viikon päästä uudelleen paikan päälle.

Vuonna 2012 Lita alkaa heräillä säännöllisesti joka yö kello kolmelta (huom. lue Paholaisen tunti), ja hänen tyttärensä ja tyttärenpoikansa vaistoavat hänen energiansa muuttuneen. Hän on kiukkuinen, lyhytpinnainen, vaikka aikaisemmin hän oli nauravainen ja "täynnä elämää". Bonnie ei kestä enää taloa ja sen vallannutta riivaavaa voimaa, vaan hän muuttaa poikansa kanssa pois. Lita tuntee olevansa talon vankina, kuin hän ei pystyisi muuttamaan vaikka haluaisi. Hän pyytää ystäväänsä käymään ja kertoo tapahtumista tälle. Ystävä päättää mennä valokuvaamaan Litan makuuhuoneen, josta tapahtumat tuntuvat alkaneen. Sängyn alta otetussa valokuvassa näkyvät kasvot, jotka Litan sanojen mukaan ovat demoniset.

Lopulta vuonna 2013 paikalle saapuu paranormaalin historian tutkijat, Melanie Hodgman ja hänen tiiminsä. Talosta löytyy elektromagneettista säteilyä, joka viittaa paranormaaliin toimintaan, ja henkeen saadaan yhteys taskulampun ja sanelinlaitteiden avulla. Kyseessä tuntuu todella olevan miehen henki, mutta tutkijat eivät saa tarkemmin kiinni talon menneisyydestä. Paikalla myöhemmin vieraileva meedio on sitä mieltä, että talossa riivaa paikallisen sarjamurhaajan henki, ja että yksi tämän uhreista olisi itse asiassa haudattuna juuri tämän talon alla. Historia tukee väitettä siten, että alueella todella liikkui sarjamurhaaja vuosikymmeniä aikaisemmin, tappaen yli viisi naista ja tyttöä lähiseudulta, joista yhden ruumista ei koskaan löydetty.

Paranormaalit tutkijat palaavat puhdistamaan Litan taloa riivaajasta, kun ovat ensin kertoneet talon sijaitsevan erittäin lähellä Ley-linjaa, joiden lähellä on tiedettävästi aktiivisempaa paranormaalia toimintaa. Sarjamurhaajan henki saadaan ulos talosta, mutta aivan puhdistusrituaalin loppuvaiheilla Litan makuuhuoneen lattiaan ilmestyy miehen muotoinen öljyläikkä kuin tyhjästä. Riivaaja on häädetty, mutta Lita muuttaa silti pois talosta marraskuussa 2013, pelosta että se palaa vielä takaisin.

Mikäli tarina on täysin totta, saa se pelkäämään demonisten voimien asettumista kotiin. Omassa kodissani oli syksymmällä rauhallista, selittämättömyyksiä ei juuri tapahtunut, kunnes eräänä viikonloppuna minun ollessa muualla lemmikkiemme kanssa, raportoi puolisoni minulle erikoisesta seikasta joka hänen yksin ollessaan oli tapahtunut. Hän oli ollut kylpyhuoneessa suihkussa, ovi raollaan ja havahtunut siihen kuinka muutoin pimeään taloon oli yhtäkkiä syttynyt valo. Kyseessä oli jälleen liiketunnistimella toimiva valaisin vaatehuoneessamme kylpyhuoneen lähellä. Puolisoni oli epäillyt jonkun pyyhkeen tippuneen hyllyltä, mutta huoneessa mikään ei ollut muuttunut. Minäkin olen kokenut useasti kuinka kyseiseen huoneeseen syttyy selittämättömästi valot, ja kuinka sen liukuovi on auki aina uudelleen ja uudelleen, vaikka se olisi visusti suljettu.

Tuon tapahtuman jälkeen muutama selittämätön asia tapahtui myös minulle. Olin yläkerrassamme, puolisoni töissä. Katsoin kaikessa rauhassa televisiota, kun alakerrasta kuului kova pamaus ja rymähdys. Koiramme nousi ylös ja meni portaiden yläpäähän, epävarmana alkaisiko se haukkua. Se katsoi minua, ja päätin lähteä alakertaan katsomaan mitä tuhoja kissamme on saanut siellä aikaiseksi. Kuulosti siltä kuin se olisi tiputtanut jotain korkealta. Nousin ylös sohvalta ja olin juuri astumassa kissaa kiroten ylimmälle rapulle, kun satuin kohottamaan katseeni ja näin kissan nukkuvan yläkerrassa suosikkinojatuolissaan. Jähmetyin niille sijoilleni, sillä järkeni yritti edelleen vakuuttaa kyseessä olleen kissan aiheuttama meteli, vaikka se nukkui viattomana sikeää unta tuolillaan. Menin alas ja koiramme lähti mukaani. Sytytin alakertaan valot, mutta en nähnyt missään mitään poikkeavaa. Kuulin portaiden yläkertaan narahtavan, ja kovaa hakkaavan sydämeni sykkeen yli vakuuttelin kyseessä olevan vain portaan palautuminen paikalleen.

Näiden tapahtumien jälkeen olen jälleen lähes säännöllisesti kuullut selittämättömiä ääniä aina sopivasti eri kerroksesta kuin missä olen kullakin hetkellä. Joskus käyn tarkastamassa asian, toisinaan vakuutan kyseessä olevan kissan ja kieltäydyn tarkistamasta pitääkö se paikkaansa, ja joinakin kertoina lopetan tekemiseni hetkeksi, kuuntelen jatkuvatko äänet ja palaan tekemiseni pariin yrittäen olla välittämättä välikohtauksesta.

Puolisolleni ei juuri tapahdu paranormaaleja asioita kotonamme, joten minusta oli erikoista, että valot syttyivät hänen ollessaan yksin kotona. Pohdin tämän jälkeen jälleen Ouija-lautaa, mutta tänään katsomani jakso Alaskan aaveita vakuutti minut siitä, ettei se ole järkevää. Paranormaalitutkija Melanie Hodgman nimittäin kehotti sarjassa ihmisiä olemaan käyttämättä Ouija-lautoja, sillä he eivät tiedä minkälaisten voimien kanssa he ovat tekemisissä. Hän sanoi, että he saattavat vahingossa avata oven ja päästä jotain äärimmäisen vaarallista sisälle.

Toinen asia, joka jäi kutkuttamaan mieltäni tämän päiväisestä jaksosta oli Ley-linjat. En ollut koskaan aikaisemmin kuullutkaan niistä, mutta nyt tuntuu etten saa niitä enää päästäni. Googletin sanan ja löysin myös suomenkielistä tietoa siitä, että Ley-linjat ovat suoria linjoja maastossa erilaisten muinaisjäännösten välissä. Tämä aihe vaatii ehdottomasti lisää tutkimista, minua kiinnostaa eritoten onko tällaisia linjoja lähellä kotiani tai lapsuudenkotiani, jossa on pitkin vuosia tapahtunut paranormaaleja ilmiöitä.

Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä mieleeni painui kolmas keskeinen asia katsomastani jaksosta. Siinä taloa riivaava henki oli mahdollisesti äärimmäisen paha, demoninen, sarjamurhaaja. Kotonani sattuvat tapahtumat eivät ole antaneet minulle samanlaisia tuntemuksia, lukuun ottamatta kokemaani unihalvausta. Tämä antaa minulle toivoa siitä, että mitä tahansa kotonani tapahtuu, kyseessä ei ehkä ole mitään pahantahtoista.

Toisaalta, en tunne lainkaan taloni historiaa.

Mistä voisin siis tietää, löytyykö jostain lattioideni alta luurankoja? Tai vaikka jokin muinaisjäänne, ja asunkin keskellä aktiivista Ley-linjaa?

Tällä hetkellä en usko kumpaankaan, mutta kunhan ilta tästä vielä vähän pimenee ja yö on hiljentynyt ympärilleni, voitte olla varmoja että havahdun tänä yönä hereille joka ainoaan napsahdukseen.