Löysin taannoisella metsäkävelylläni jotain häiritsevää, joka sai selkäpiin karmimaan. En ole juuri viihtynyt metsissä ilman uskollista koiraystävääni, mutta toisinaan on pakko päästä suurten puiden, sammalten ja luonnon rauhoittavaan syleilyyn. Tällä kertaa happihyppely metsässä oli kuitenkin kaikkea muuta kuin rauhoittava.
Jo metsään mennessä minulla oli kummallinen tunne, joka sai minut pälyilemään olkani yli. Kuin joku seuraisi kulkuani. Ravistin tuntemukset harteiltani, sillä ajattelin sen johtuvan puhtaasti siitä, etten ole tottunut kulkemaan metsäpolkuja yksin. Koiran kanssa oloni ei koskaan ollut yhtä rauhaton. Jonkin matkaa kuljettuani metsän synkkä tunnelma ympärilläni tuntui tiivistyvän, ja päätin, että tämä irtiotto arjesta riittää tällä kertaa. Täydellisen rauhan saavuttamiseksi en ollut ottanut edes puhelinta mukaan, se olisi saattanut tuoda mieleeni jonkinasteista turvallisuudentunnetta.
Olin aikaisessa kääntyä ympäri, kun katseeni harhaili tumman kuusikon aluskasvillisuuteen. Näytti siltä, kuin sammalta olisi tallottu ja pengottu maassa. Kävelin tarkastelemaan näkyä lähempää. Maahan oli myllerretty hieman muodottoman näköinen pentagrammi, jonka keskellä maassa makasi irvokas, harmahtava kangasnukke. Näytti siltä, kuin nuken päässä olisi oikeita ihmisen hiuksia epämääräisinä tukkoina ja sen silminä toimivat kankaaseen ilmeisesti tussilla piirretyt pienet, ylösalaiset ristit. Näky oli lähes kuvottava, ja minua alkoi pelottaa. Paikassa oli tosiaan synkkä, voimakas tunnelma, tuntui siltä kuin luontokin ympärilläni olisi ollut täysin hiljaa. Mitä ikinä täällä olikin tehty, liittyi siihen vähintään joku todella häiriintynyt ihmisyksilö, pahemmassa tapauksessa jotain voimakkaampaa.
Lähdin hämärän laskeutuessa metsästä melko vauhdikkaasti ja jännityksen vallassa, jokainen ympäriltäni kuuluva kahahdus hermostuttaen minua. Päätin tulla pian uudelleen, jotta saisin kuvan paikasta. Kun seuraavan kerran pääsin paikan päälle, oli jäljellä vain takaisin paikoilleen potkittua sammalta ja karmaiseva tuntu siitä, että olin todistanut aikaisemmin jotain todella väärää. Mieleeni nousi välittömästi ajatus siitä, etten välttämättä ollutkaan metsässä yksin ensimmäisellä kerralla nuken nähdessäni. Ehkäpä tekijällä oli vielä hommat kesken, ja hän piileksi jossain lähellä kun kävin tapahtumapaikalla, tarkkaillen minua ja liikkeitäni. Ajatus siitä oli kammottava.
En ole koskaan pahemmin uskonut voodoo-nukkeihin, mutta näkemäni sai minut tutkimaan asiaa. Metsässä oli selvästi yritetty tehdä jonkinlaista voodoo-taikaa, vaikkakaan pentagrammi ei voodoo-uskomuksiin liitykään. Kaikki näkemäni viittasi mustaan magiaan, sillä pentagrammi viittaa vahvasti satanismiin, vaikkakin ironista kyllä, se tarkoitti alkujaan myös kristillisessä uskonnossa päinvastaista. Pentagrammi oli kristinuskossa alkujaan nimittäin viiden aistin ja terveyden symboli, jonka uskottiin keskiajalla suojaavan noidilta ja pahoilta hengiltä. Vasta myöhemmin se liitettiin vahvasti saatananpalvontaan.
Voodoo-nukeista kerrotaan kirjassa Maailman mysteerit, selittämättömiä ihmeitä ja arvoituksellisia ilmiöitä (Genzmer & Hellenbrand, Gummerus 2016), että ne ovat yleensä kankaasta, vahasta tai savesta tehtyjä nukkeja. Rituaalit kohdistuvat tiettyyn henkilöön tarkoituksena vahingoittaa häntä tai vähintäänkin asettaa hänet rituaalin suorittajan valtaan. Tällainen yhteys nuken ja uhrin välille voi syntyä, kun nukkeen liitetään uhrin hiuksia, kynsiä tai elimistön eritteitä. Kirjassa kerrotaan, että nukkea jollain tapaa vahingoittaessa, ilmenee sama vaikutus myös uhrin vastaavassa ruumiinosassa ja jos nukke kokonaan hävitetään, sen edustaman henkilön uskotaan olevan tuomittu kuolemaan.
Huolimatta voodoo-nuken saamasta pahasta maineesta ja rinnastettavuudesta mustaan magiaan, on voodoo-uskonto kuitenkin alunperin viaton uskonto, jonka ulkopuoliset ovat leimanneet pahamaineiseksi. Kirjassa Maailman mysteerit kerrotaan, että voodoon lähtökohdat ovat Länsi-Afrikassa, josta se levisi orjuuden mukana muille mantereille. Voodoossa käytetyt luut, pääkallot ja tanssirituaalit saivat sivustakatsojat uskomaan kyseessä olevan mustan magian tai vainajien palvonnan. Myös eläinuhrien käyttö saattoi järkyttää, vaikka lähinnä kyseessä oli eläimen teurastaminen syömiskäyttöön julkisessa seremoniassa, joka oli omistettu voodoo-jumalille.
Wikipediassa voodoo-nukeista kerrotaan, että niitä voidaan käyttää sekä hyvään että pahaan ja nukkeen täytyy alkuun yhdistää oikea henkilö kirjoittamalla tämän nimi siihen, tai liittämällä hänen valokuvansa nukkeen. Tämän jälkeen nukkeen liitetään jotain henkilön omaa, kuten esimerkiksi hiuskiehkura tai vaatekappale.
Ehkäpä metsässä todistamani näky olikin siis jonkinlainen suojelusloitsun kaltainen yritys tiettyä henkilöä kohtaan. Jos otetaan pentagrammin alkuperäinen tarkoitus ja se, että nukke oli asetettu kuvion sisälle, voisi kuvitella sen liittyvän jotenkin tämän henkilön suojaamiseen. En millään muista varmuudella, oliko nukkeen tuikittu jotain vahingoittavan näköistä. Haluaisin todella uskoa kyseessä olleen jonkin hyvän tarkoituksen. Mutta...
Jokin nuken järkyttävässä ulkomuodossa kuitenkin saa minut vahvasti toiselle kannalle. Nukke ei näyttänyt siltä, että sitä tehdessä olisi ajateltu rakasta henkilöä, jota halutaan suojella. Se oli niin irvokkaan näköinen, että sellainen voi syntyä vain äärimmäisestä vihasta ja pohjattomasta raivosta. Ja ehkä juuri se oli kaikkein pelottavinta nuken näkemisessä.
Oli tässä sitten todella sotkeuduttu johonkin mustaan magiaan tai ei, on järkyttävää ajatella, että kuka tahansa ohikulkijoistani on häilynyt niin häiriintyneen vihan vallassa, että on nähnyt kaiken tuon vaivan. Emme pysty näkemään kanssaihmistemme mieliin ja sielujen syvimpiin kolkkiin, ja voi olla että se on hyvä asia. Joissakin meissä piilee sisällä pahuutta, jonka mustuus nielisi elävältä.
Vanhassa intiaanien tarinassa kerrotaan, että sisällämme taistelevat kaksi sutta. Toinen on paha: täynnä vihaa, kateutta, surua, katumusta, ahneutta, ylimielisyyttä, itsesääliä, syyllisyyttä, paheksuntaa, valheita ja egoa. Toinen on hyvä: täynnä iloa, rauhaa, rakkautta, toivoa, tyyneyttä, nöyryyttä, kiltteyttä, hyväntahtoisuutta, empatiaa, anteliaisuutta, totuutta ja myötätuntoa.
Entä kumpi näistä susista sisällämme lopulta voittaa taiston?
Se, jota me ruokimme.
Eriskummallisia tosielämän paranormaaleja tapahtumia ja ilmiöitä, otteita elämästäni hämärän rajamailla. Paranormaali/kauhu blogi.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rituaalimagia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rituaalimagia. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 29. syyskuuta 2019
Magiaa metsässä
Tunnisteet:
häiriintynyt,
irvokas,
magia,
metsä,
musta magia,
näky,
pentagrammi,
raivo,
rituaalimagia,
satanismi,
valkoinen magia,
viha,
voodoo,
voodoo-nukke
lauantai 17. joulukuuta 2016
Ja hänet poltettakoon roviolla
Jokainen meistä tietää noitaoikeudenkäynneistä, joissa viattomia ihmisiä vastaan lietsottiin vihaa ja raivoa. Länsi- ja Keski-Euroopassa oikeudenkäyntiin jouduttuaan päätyi syytetty lähes poikkeuksetta hengestään - hänet joko tuomittiin noidaksi ja poltettiin roviolla, tai hänelle tehtiin testi, joka todisti hänen olevan joko syyllinen tai syytön. Yksi kuuluisimmista noitaoikeudenkäyntien metodeista oli heittää syytetty syvään jokeen tai järveen painot jaloissaan. Jos hän nousi pinnalle, oli hän syyllinen ja tuli hänet teloittaa. Mikäli syytetty jäi pohjaan ja hukkui, hänet julistettiin syyttömäksi ja hän ansaitsi tulla haudatuksi pyhälle maalle. Roviolla polttamisen ajatus oli samanlainen - uskottiin vain noitien selviytyvän tulesta ehjänä. Nykyihmisen korvaan tällainen metodi kuulostaa epäreilulta ja brutaalilta, mutta tosiasiassa näistä ajoista ei ole kulunut kuin syvä hengenveto ihmiskunnan historiassa, viime vuosisata on hyvä todiste muutamasta verisestä ja raa'asta vainosta menneisyydessämme.
Vaikka usko noitien ja magian olemassaoloon on ollut läsnä ihmiskunnan historian alkuhavinoista, syntyi vasta 1400-luvulla noitateoria, jonka mukaan noidat liittoutuivat paholaisen kanssa. Tavallista, kouluttamatonta ja sivistymätöntä kansaa pelotti erilaisuus ja oppineiden tekstit noidista ja heidän liitostaan itse paholaisen kanssa saivat kansan varuilleen. He raportoivat herkästi kylässään tai naapurissaan tapahtuvasta oudosta toiminnasta, toisinaan jopa pelkästään kateuden ajamina. Yleisesti noitavainoja selitetään kahdella eri linjauksella: hallinnon, politiikan ja oikeuslaitoksen kehittymisellä sekä taloudellisilla ja sosiaalisilla ristiriidoilla. Noitavainojen aikaan kuolleiden ihmisten määrää on mahdoton arvioida, mutta valehtelematta voidaan puhua kymmenistä tuhansista. Rankimmat noitavainot sijoittuivat Saksaan ja muualle Keski-Eurooppaan, mutta myös Ison-Britannian alueella ja Länsi-Euroopassa moni pääsi täysin syyttä hengestään. Pohjois-Amerikassa kuuluisin alue on Massachusettsin Salem ja Salemin noitaoikeudenkäynnit.
Suomessa noitavainot esiintyivät hieman hillitymmin, ja moni syytetty myös vapautettiin syytteistä. Kuolemantuomioita julistettiin yleensä vain niille, joiden tekojen, "noituuden", seurauksena oli tapahtunut kuolema. Suomessa suurin osa noituudesta syytetyistä oli miehiä, kun taas muualla Euroopassa miesten lukumäärä syytetyistä oli noin neljäsosan paikkeilla. (Lähde: Wikipedia - Noitavainot)
Ihminen, jonka hallusta löydettiin grimoire-teos, tuomittiin lähes poikkeuksetta kuolemantuomioon. Grimoiret sisälsivät maagisten rituaalien ohjeita ja yliluonnollisten olentojen, esimerkiksi demonien, hirviöiden tai enkelien, kuvauksia. Niissä oli rituaalimagian mukaisia, kaavamaisia ja vakiintuneita toimituksia, loitsuja ja ohjeita. Moni grimoire on säilynyt meidän päiviimme saakka, luultavasti siksi, että ne katsottiin noitaoikeudenkäyntien todistusaineistoksi ja jätettiin oikeudenkäyntien jälkeen luostarikirjastoihin. (lähde: Mysteria - selittämättömiä ihmeitä ja arvoituksellisia ilmiöitä, Genzmer & Hellenbrand, Parragon Books Ltd 2007)
Magia on myös jaettu kautta aikojen mustaan ja valkoiseen, jossa valkoisella magialla tarkoitetaan ihmisen hyväksi tehtyä taikuutta, parantamista ja toipumista, kun taas mustaa magiaa on käytetty ihmisen tuhoamiseen. Kaikenlainen magia aiheutti kammoa ihmiskunnassa noitavainojen aikaan, mutta musta magia oli sitä, jonka koettiin olevan yhteydessä itse piruun.
Aikaisemmassa blogitekstissäni Verivalkama kerroin "noitakokemuksesta", jonka tuttavani on kokenut. Tapahtumat muistuttivat kammottavasti, ja selittämättömästi, elokuvan the Blair Witch Project tapahtumia. Kyseinen metsä saa vieläkin selkääni kylmät väreet ja kauhuntunne sen läheisyydessä on välttämätön. Telttaretkeni sinne saa vielä toistaiseksi odotella.
Kun olin lapsi, asui kylässämme mies, joka olisi varmasti joutunut syytetyksi noituudesta mikäli hän olisi elänyt muutama sata vuotta aikaisemmin. Hänellä oli perhettä, joka suhtautui häneen pelokkaasti ja arasti. Perheen mukaan miehellä oli tapana aina kesäisin hävitä metsään pariksi kuukaudeksi ilman että kertoi perheelleen minne meni ja kuinka pitkään oli poissa. Mies palasi takaisin vähäpuheisena, likaisena ja kuihtuneena, pelottaen perheenjäsenensä lopulta siihen pisteeseen, että eräänä päivänä he jättivät hänet kokonaan. Hän käyttäytyi suurimman osan vuodesta normaalisti, mutta jossain vaiheessa jokin hänessä vain "nyrjähti", ja hän sekosi täysin. Tuolloin hän hiiviskeli pitkin kyliä öisin, säikäyttäen kyläläisiä olemuksellaan ja lopulta kadoten metsään. Lisäksi miehellä oli mukanaan mustakantinen kirjanen, kuin oma grimoire, jonka kanteen hän kirjoitti tikkukirjaimilla niiden ihmisten nimet, jotka hän kirosi. Perheeni nimiä ei päätynyt mustaan kirjaan, sillä tämä omituinen mies kunnioitti isoisääni ja tämä kunnioitus säästi vanhempani miehen "kiroukselta". En koskaan kysynyt isoisältäni mitä sellaista hän oli tehnyt, että oli ansainnut tuon erikoisen, pelottavan miehen kunnioituksen, ja nyt se on liian myöhäistä.
En tiedä missä mies on tänä päivänä, hän muutti pois mustan kirjansa kanssa jo ennen kuin aloitin ala-asteen. Tarinat hänestä elävät silti kotikylässäni, vaikka niistä ei mielellään puhutakaan.
Moni menneen sukupolven edustaja olisi varmasti osannut kertoa miehestä paljon enemmän, mutta kuinka pitkälle uskaltaa penkoa ennen kuin on liian myöhäistä kääntyä takaisin?

grimoire,
kirous,
kuolemantuomio,
magia,
musta kirja,
musta magia,
noita,
noitaoikeudenkäynnit,
noitavainot,
pelottava,
rituaalimagia,
valkoinen magia
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)