Joki oli hänelle tuttu. Hän oli peseytynyt ja uinut siinä sadat kerrat aikaisemminkin. Aurinko paistoi korkealla, päivä oli lämmin.
Saapuessaan rannalle, kylmyys kiertyi hänen ympärilleen ja sitoi hänet paikoilleen hetkeksi. Oli helle, mutta hänen ihonsa oli kananlihalla. Puistattava väristys vaelsi hänen selkärankaansa ylös niskaan saakka, ja sai hänet pudistamaan päätään ja ravistamaan käsiään.
Kuvittelen, hän ajatteli ja riisuutui laskeakseen jalkansa vilvoittavaan veteen.
Veden pinta väreili ja hän katsoi hetken sen rauhallisella pinnalla lenteleviä hyönteisiä. Ympäristö oli oudon hiljainen, edes linnut eivät laulaneet. Hänen mieleensä muistui tarina, jonka hänen ystävänsä oli hänelle kesäillan pimeydessä kuiskuttanut. Tarinan mukaan tuon joen syvimmässä pohjassa piili jokin olento, hirviö, jonka piti aika ajoin nousta pinnalle saalistaakseen uimarin sielun mukaansa syövereihin. Eräs hänen ystävistään oli kertonut nähneensä luurankomaiset kasvot pinnan alla, syvyyksissä.
Hän ravisti jälleen päätään ja työnsi kauhutarinan mielestään. Sitä se vain oli, tarina. Ja nyt hänen oli peseydyttävä. Hän oli uinut täällä satoja kertoja aikaisemminkin, mikään ei ollut muuttunut.
Veden syleily hänen ympärillään rauhoitti hänen levottoman mielensä. Tuttu ja turvallinen paikka. Hän ui hiukan pidemmälle kuin normaalisti, vain todistaakseen omalle mielelleen, että oli rohkeampi kuin todella olikaan. Uskalsi uhmata vaaraa.
Hän kellui pinnan päällä omissa maailmoissaan, eikä huomannut maailman ympärillään muuttuvan kuolettavan hiljaiseksi. Hyönteisten surinakin oli kaikonnut. Veden syvyyksissä, kaukana pinnan alla oli liikettä.
Yhtäkkiä hän tunsi jalassaan nykäisyn. Hän kirkaisi ja nosti päänsä pinnan yläpuolelle nähdäkseen ympärilleen. Vedenpinta oli edelleen rauhallinen, mutta jokin oli toisin. Rannalla hänet vallanneet kylmät väreet palasivat taas, voimakkaampina kuin koskaan aikaisemmin. Hän otti muutaman uimavedon rantaa kohti, ensin rauhallisemmin, sitten nopeammin, sovittaen vedot kiihtyvään sydämen sykkeeseensä.
Lähellä rantaa hän tunsi taas kovan, kylmän kosketuksen nilkkansa ympärillä. Hän avasi suun huutaakseen, mutta jokin nykäisi hänet pinnan alle ja suu täyttyi vedellä.
Veden pinta roiskui ja lainehti, kunnes tuli aivan hiljaista. Ja hitaasti, varovaisesti ilma täyttyi taas hyönteisten surinasta ja lintujen laulusta.
13-vuotiaan Doreen O'Sullivanin ruumis löydettiin Lockyer Creek -nimisen joen vesistä. Hän oli hukkunut.
Yllä oleva kuvaus on kuvitteellinen, mutta vuonna 1915 kyseiseen jokeen todella hukkui 13-vuotias tyttö Doreen O'Sullivan. Tyttö oli mennyt peseytymään joen pahamaineiselle paikalle, joka tunnetaan nimellä Murphy's Hole. Murphy's Hole on hieman yli kuusi metriä (20 jalkaa) syvä kohta joessa. Onnettomuus uutisoitiin paikallisessa lehdessä 22. marraskuuta vuonna 1915 (The Brisbane Courier, Trove - National Library of Australia). Doreenin ruumista ei löydetty etsinnöistä huolimatta tuntiin hukkumisen tapahduttua.
Hukkuminen olisi kamala tapa menehtyä. Ensin koittaa pidätellä henkeään, mutta aivojen vaatiessa happea olisi lopulta vedettävä henkeä. Sen sijaan että keuhkot täyttyisivät raikkaasta ilmasta, tulvisi niihin nestettä, täyttäen jokaisen sopukan ja ontelon, kunnes ei enää tuntisi mitään. Mutta pelkästään hukkuminen ei tarkoita paranormaalia toimintaa tai tapahtumaa, eivätkä edes villit spekulaatiot hukkumissyistä. Doreen O'Sullivanin hukkumisesta mielenkiintoisen tekee seikka, joka tapahtui sata vuotta hukkumisen jälkeen.
Kim Davison ja Jessie Lu olivat kolmen lapsen kanssa uimassa Murphy's Holella vuonna 2015 marraskuussa, tismalleen sata vuotta Doreenin hukkumisen jälkeen, ja valokuvaan, joka heistä otettiin ilmestyi neljäskin lapsi, häilymään pinnan tuntumaan (valokuva löytyy aikaisemman linkin takana olevasta Daily Mailin artikkelista). Kim kertoo myös, että hänen tyttärensä jalkaan tartuttiin vedessä ainakin kahdesti, ja tunnelma oli jollain tapaa erikoinen joen tuntumassa.
Onko Doreen O'Sullivan edelleen läsnä hukkumispaikallaan? Yrittääkö hän vetää itselleen lapsia leikkiseuraksi joen synkän pohjan ikuisuuteen? Entä miksi hän hukkui, mitä tapahtui tuona marraskuisena päivänä?
Vielä erikoisemmaksi hukkuneen Doreenin tarinan tekee se, että neljän vuoden kuluttua marraskuussa 1919 myös Sydneyssä hukkuu Doreen O'Sullivan -niminen tyttö. Tyttö oli the Sydney Morning Heraldin mukaan hukkuessaan myös 12/13 -vuotias. Sydneyssä hukkuneen Doreenin ruumis löydettiin vasta seuraavana aamuna naaraamalla.
Teorioita on. Erään lähteen mukaan kyseessä on sarjamurhaaja, toisen mukaan jotain yliluonnollista, kolmas uskoo tähtiin kirjoitettuihin virheisiin ja neljäs huonoon tuuriin. Jotain Lockyer Creekissä kuitenkin on, ja voisi hyvin olla, että siellä virkistäytyminen jäisi viimeiseksi. Se yksi kesäinen päivä Verivalkaman lähettyvillä olevassa järvessä säikäytti minut pahanpäiväisesti veden alle nykivien kuolleiden suhteen. Puhumattakaan kaikista niistä salaisuuksista, joita veden hiljaisen pinnan alla makaa, odottaen oikeaa hetkeä, odottaen jonkun onnettoman sielun liittyvän seuraansa...
Kesä on juuri alkamaisillaan. Uskallatko sinä pulahtaa veteen, johon tiedät jonkun hukkuneen?
Se kosketus jalassasi ei välttämättä ollut järven pohjan kasvillisuutta.
Älä anna sen viedä sinua.
Eriskummallisia tosielämän paranormaaleja tapahtumia ja ilmiöitä, otteita elämästäni hämärän rajamailla. Paranormaali/kauhu blogi.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ilmestys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ilmestys. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 9. toukokuuta 2018
Hukkunut Doreen
Tunnisteet:
Doreen O'Sullivan,
henki,
henkiolento,
hukkunut,
ilmestys,
joki,
kuolema,
kuollut,
olento,
paranormaali,
ruumis,
salaisuus,
sielu,
tyttö,
uinti,
valokuva,
vesi,
yliluonnollinen
maanantai 27. kesäkuuta 2016
Olio vedessä
Herkullisiin aiheisiin on tartuttava kun niitä sattuu eteen, lähdekritiikkiä sen suuremmin suorittamatta. Iltalehti uutisoi sunnuntaina 26.6. kahdesta ruotsalaisesta tytöstä, joiden uintireissun valokuvaaminen oli synnyttänyt hämminkiä sekä tytöissä että ruotsalaisessa Aftonbladet-lehdessä. (katso alkuperäiset artikkelit sekä juttuun liittyvä valokuva: Iltalehti ja Aftonbladet)
14-vuotias Isabelle oli ollut ystäviensä kanssa uimareissulla Tukholman lähellä, ja napsannut valokuvan tovereistaan. Myöhemmin kotonaan hän oli katsonut kuvaa tarkemmin, ja järkyttynyt nähdessään vedessä lähellä ystäviään oudonnäköiset kasvot. Isabelle lähetti kuvan Aftonbladetille saadakseen selityksen oudolle ilmestykselle, mutta toistaiseksi on saanut vain arvailuja. Vedenpinnan alla häämöttävän olion on epäilty olevan labradorinnoutaja, alien tai auringon aiheuttama, selittämättömän heijastus.
Niin moni asia saattaa synnyttää epämääräisiä, pelottavia ilmestyksiä valokuviin, mutta Isabellen ottamassa kuvassa veden alla "kelluvat" kasvot muistuttavat Hollywoodin maalaamia mielikuvia alieneista. Minulle nousi tämän kuvan myötä välittömästi muistikuva vuosia sitten viettämästäni kesäpäivästä ystäväni kanssa. Olimme uimassa kymmenisen kilometrin päässä kotoamme, mutapohjaisessa järvessä, kun ystäväni kirkaisi yhtäkkiä ja lähti uimaan kohti rantaa. Itsekin veden tummia syvyyksiä hieman jännittäen otin välittömästi muutaman ripeän uimaliikkeen päästäkseni rantaan. Ystäväni sanoi, että oli tuntenut jo veteen mennessään oudon kosketuksen ihollaan, ajatellut sen olevan järvikasvi tai vaikka kala. Mutta hetki sitten jokin oli ottanut hänen nilkastaan kiinni, nykäisten häntä pinnan alle.
Katsoin ystävääni ja auringon heijastamaa metsämaisemaa järven pinnalla. Vedenpinta oli petollisen rauhallinen, pikimusta, oli mahdoton nähdä mitä pohjassa lojui. Emme uskaltaneet enää mennä takaisin veteen, ja syrjäiselle järvelle olen myöhemmin palannut vain uittaakseni koiraani. Vaikea sanoa mikä ystäväni nilkkaan tarttui, saattoihan se olla vain vesikasvi, vaikka harvemmin ne kietoutuvat itsestään kiinni jalkaan sen ollessa paikoillaan pohjassa kiinni.
Järvi sijaitsee melko lähellä Verivalkaman korpimetsiä (lue: Verivalkama), joten en lähde uintimielessä koettelemaan onneani sinne ihan heti uudelleen. En saa mielestäni tarinaa pojasta, joka kertoman mukaan hukkui järveen kalastusreissullaan. Entä jos hän on edelleen järven pohjassa, odottaen, vaanien?
Ruotsalaistyttöjen kuvassa voi olla mitä tahansa, kunnes toisin todistetaan. Vaikka kyseiseen järveen hukkuneen, katkeran pojan sielu, joka haluaa itselleen seuraa järvenpohjan ikuiseen ajattomuuteen.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)