Viime viikolla pari outoa tapahtumaa saivat jälleen kylmät väreet selkääni. Vaatehuoneemme, josta olen aikaisemmin maininnut (viimeisimmän kerran mm. blogitekstissäni Alaskan aaveita), liiketunnistimien valot pamahtivat päälle ollessani huoneen vieressä. Peiliovi huoneeseen oli auki, mutta olemme suunnanneet liiketunnistimen yhteen huoneen kaukaisempaan peränurkkaan, jotta valot eivät syttyisi aina astuessamme huoneeseen. Yleensä tunnistimen edessä joutuu vielä huitomaan kättä mikäli haluaa valoa huoneeseen, herkkä se laite ei missään nimessä ole.
Kun nuo valot viime viikolla jälleen kerran ilman selitystä räpsähtivät päälle, tarkastin automaattisesti lemmikkieni sijainnit, mutta niistä kumpikaan ei ollut lähimaillakaan. Ilmiö jaksaa kummastuttaa minua joka kerran, niinpä sain sanotuksi ääneen "Mitä...", kun valot sammuivat yhtä salamannopeasti ja yhtäkkisesti kuin olivat syttyneetkin. Nyt ne olivat päällä vain kymmenisen sekuntia, vaikka niiden aikaohjauksen mukaan niiden pitäisi olla sytyttyään päällä useita minuutteja.
Tunsin jännityksen nostavan päätään, olin jälleen kerran todistamassa selittämättömyyttä omassa kodissani. Koetin järkeillä kyseessä olevan virtapiikin lähinnä sen vuoksi, että sydämeni alkoi hakata hitusen lujempaa. Silloin samaisesta huoneesta kuului voimakas pamahdus, kuin joku olisi lyönyt seinää nyrkillään. Hätkähdin ja astuin vaistomaisesti taaksepäin. Koiramme jolkotti vierelleni ja tuijotti vaatehuoneen pimeyteen kallistaen päätään. Sekin oli sitä mieltä, että ääni oli kuulunut sieltä, kenties se vielä näki jotain mitä itse en pystynyt ihmisen vaistoillani näkemään. Keräsin hetken rohkeutta ja astuin sitten pimeään huoneeseen, heilutin kättäni liiketunnistimen alla ja se napsautti valot päälle huoneeseen. Kaikki oli niin kuin ennenkin, vaikka silti ei kuitenkaan. Peräännyin huoneesta ja valmistauduin menemään nukkumaan.
Myöhemmin kiinnitin huomiota kissaamme, joka makasi vuoteemme päällä katse kiertäen makuuhuoneemme katonrajoja. Ajattelin sen seuraavan jonkin yöperhosen lentoa, mutta sen tiivis tuijotus sai minut epäilemään. Menin kissan luokse, jonka katse siirtyi makuuhuoneen toisesta ylänurkasta toiseen. Mieleni pohjalle muistui tarina, jonka jaoin kanssanne blogitekstissäni Paranormaalia matkailua: Britannian kummitushotelleja, siihenkin liittyi inhottavalla tavalla katonrajan nurkkaukset. Käännyin katsomaan kattoa ja yritin hahmottaa siellä jotain, edes pienen pientä hyönteistä, mutta katto hohkasi valkoisena ja tyhjänä. Käänsin katseeni takaisin kissaani, joka tuijottikin nyt suoraan hieman selkäni taakse. Yhtäkkiä sen pupillit laajenivat. Käännähdin välittömästi katsomaan taakseni, mutta en nähnyt siellä mitään. Kissa luikahti pois sängyltä jonkin säikäyttämänä ja juoksi piiloon loppuillaksi.
Tuona yönä minun oli vaikea käydä nukkumaan, oudot tapahtumat olivat säikäyttäneet minut. Väsymys vei kuitenkin voiton ja antauduin sängynpohjalle. Juuri kun olin saamassa unen päästä kiinni kuulin, kuinka makuuhuoneen inhottava nariseva kahva päästi tutun valituksensa pimeyteen. Väsynyt mieleni otaksui sen olevan puolisoni.
Hetken päästä silmäni rävähtivät auki ja kurkistin olkani yli ovea, joka oli nyt raollaan eikä kiinni kuten olin sen laittanut, jotta lemmikit antaisivat minun nukkua rauhassa.
Puolisoni oli lähtenyt jo aikoja sitten yövuoroonsa, olin yksin kotona ja makuuhuoneen ovi oli juuri avautunut itsestään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jäikö asia askarruttamaan - ota yhteyttä ja kommentoi!