Kerro, kerro kuvastin

Kuulen, ja kuuntelen, jatkuvasti mielelläni eri ihmisten kokemia paranormaaleja tapahtumia ja yliluonnollisia, selittämättömiä asioita. Jokin aika sitten korviini kantautui tarina, jonka haluan jakaa lukijoideni kanssa, koska siinä on jotain selkäpiitä pahemman kerran karmivaa.

Olen joskus itse leikitellyt ajatuksella, että peilin takana ei olekaan vaan seinät tai vaatekaapin pölyttyvät vaatteet, vaan peili onkin todella keino katsoa vastakkaiseen maailmaan. Joskus viihdytin itseäni ajatuksella, että saattaisin saada peilikuvani kiinni tekemästä asiat hieman eri tavalla kuin minä itse. Enkä todella koskaan uskonut kenenkään koskaan kokeneen mitään sen kaltaista. Sehän nyt vain kuulostaa täysin uskomattomalta.

Hanna (nimi muutettu) oli juuri muuttanut väliaikaiseen vuokra-asuntoon odotellessaan uuden kotinsa valmistumista. Hän oli ostanut upouuden kerrostalon asunto-osakkeen omakseen, mutta valmistumiseen menisi vielä reilu vuosi. Asuntoa vailla, hän tarttui kiireesti hieman epämääräiseen, yksityisen vuokranantajan tarjoukseen asunnosta vanhan puutalon yläkerrassa.

Talo oli joskus aikanaan ollut kolmen eri perheen asuntona, sen alakerrassa oli molemmissa päädyissä identtiset, toisilleen peilikuvalliset asunnot, ja yläkerrassa pienempi tila, jota rajoitti harjakaton ja kylmien varastohuoneiden rakenteet. Hannalla oli huoneistoonsa oma sisäänkäynti talon takapihalla, josta hän pääsi portaita pitkin asuntoonsa. Vaikka koko talo oli kuin muinaisjäänne, oli yläkerran asuntoon remontoitu eteis-, pesu- ja keittiötilat, joten Hanna koki hyvin voivansa viettää vain reilun vuoden tässä erikoisessa asumuksessa.

Hanna oli asunut talossa vasta parisen viikkoa, kun tapahtumat alkoivat. Asunto, ja koko talo, tuntuivat elävän omaa elämäänsä, kuten vanhoilla taloilla on usein tapana. Lattiat natisivat kuin joku kävelisi niillä alinomaa, tuntui siltä kuin tavarat vaihtaisivat paikkoja ja joskus Hannan ihon pinnalla tuntui selittämätöntä, kylmää ilmaa. Kaikki tämä oli täysin loogista. Vanhat talot pitävät ääntä, niissä vetää ja väliaikaisena asujana muuttolaatikoiden keskellä on helppoa hävittää taju siitä, missä mikäkin tavara aina on.

Eräänä iltana kuitenkin Hanna oli lähdössä illanviettoon ystäviensä kanssa ja teki viimeisen silmäyksen eteistilojen vaatekaapin peilioveen. Hän heitti nopeasti hymyn kasvoilleen, mutta se ei näyttänyt yltävän silmiin saakka. Hän kohautti harteitaan ja lähti. Palatessaan kotiin hän muisti asian jälleen, kun hänestä vaikutti siltä, että peilikuvan liikkeissä oli jotain outoa verrattuna hänen omiin liikkeisiinsä. Hän syytti asiasta paria viinilasillista, jotka oli ystäviensä kanssa juonut.

Muutamien viikkojen sisään hän huomasi peilikuvan "käyttäytyvän" hieman eri tavalla, ja hän alkoi syyttää liian vilkasta mielikuvitustaan. Tapahtumat kiihtyivät viikkojen sisällä, Hanna huomasi kerran illan hämärässä, että hymyn sijaan peilikuva näytti vain tuijottavan häntä. Eräänä yönä hän havahtui kauhuissaan nähdessään sängyn vieressä seisovan hahmon. Hän nousi pikaisesti ylös huudahtaen, ja ymmärsi, että sängyn viereisessä peilissä näkyi hahmo, joka näytti hänen omalta peilikuvaltaan. Hanna sai tarpeekseen, hän peitti kaikki asunnon peilit.

Peilien peittämisen jälkeen rauha laskeutui asuntoon joksikin aikaa, kunnes peilit alkoivat kolahdella öisin. Hanna ei uskaltanut kertoa tapahtumista kuin yhdelle luotettavalle ystävälleen, joka oli sitä mieltä, että asunnossa on hometta, aiheuttaen Hannan kokemat selittämättömät tapahtumat. Paikalle vuokranantajan luvalla tilatut homekoirat jättivät kuitenkin paikat merkitsemättä. Hanna oli varma, että asunnossa on jotain muuta. Joko jotain homekoirilta huomaamatta jäänyttä sienikasvustoa tai jotain yliluonnollista. Pahaa ja selittämätöntä. Hanna päätti muuttaa ja irtisanoi vuokransa, hän asui hetken ystävänsä nurkissa, kunnes sai uuden väliaikaisen vuokra-asunnon. Tapahtumat eivät jatkuneet enää uudessa asunnossa.

Hanna alkoi uskoa, että asunnon ilmassa tosiaan oli jotain, joka aiheutti hänelle harhoja ja hallusinaatioita. Hän tyyntyi ja sai mielessään kuohuvan pelon aisoihin muutettuaan pois. Hän kiitti onneaan, ettei terveydelle haitalliset hajutekijät olleet ehtineet ilmeisesti tehdä pysyvämpää vahinkoa hänen kehossaan ja mielessään.

Jonkin ajan kuluttua muutosta uuteen väliaikaiseen asuntoonsa hänen siskonpoikansa kuitenkin tuli yökyläilemään hänen luonaan, kuten oli ollut tapana aina välillä jo useamman vuoden ajan. Illalla nukkumaan mennessään yhdeksänvuotias poika totesi Hannalle, että on hyvä kun hän ei enää asunut siinä vanhassa talossa. Hanna naurahti ja tiedusteli mikä sai pojan sanomaan niin. Poika vastasi tätinsä peilikuvan katsoneen häntä aina ilkeästi, ja tuijottaneen häntä kerran peilistä kun hän oli ollut nukkumassa.

Hannan sydän hyppäsi kurkkuun, mutta hän ei näyttänyt sitä pojalle. Hän oli varma, ettei koskaan ollut maininnut pojalle peilistä, eikä siskolleenkaan, sillä vaikka he olivatkin ystäviä, hän tietää että sisko olisi pitänyt häntä välittömästi kajahtaneena. Vain Hannan hyvä ystävä tiesi, eikä tämä ollut kertonut kenellekään.

Mitä asunnossa todella tapahtui? Mikä aiheutti Hannan kokemat paranormaalit ilmiöt? Vastausta ei ole, ja tapahtumat ovat edelleen mysteeri. Ainakin siihen saakka, kunnes asunnon seuraava vuokralainen kertoo oman kantansa.

Jos uskaltaa...

Kerro, kerro kuvastin, piileekö takanasi muitakin?

Siiven kahahdus

Tähän maagiseen aikaan vuodesta, taikuutta ja iloisia ihmeitä sisältävään joulunaikaan, ei voi olla puuttumatta lurauttamatta pientä blogipätkää siivekkäistä ystävistämme. Niistä, jotka jouluna koristavat montakin taloa erilaisissa muodoissa ja niistä, joiden väitetään vierailleen yön aikana, jos sängyn laidalta löytyy valkoinen höyhen.

Olen aina satunnaisesti törmännyt tarinoihin, joissa kerrotaan epätoivoisista ihmisistä, jotka suunnittelevat epätoivoisia tekoja, ja juuri kriittisellä hetkellä heidän elämäänsä astuu heille täysin tuntematon ihminen, joka onnistuu sanoillaan estämään heidän aikeensa. Kukapa ei olisi kuullut urbaania legendaa henkilöstä, joka on juuri hyppäämässä korkealta sillalta hyisevän veden kuolettavaan syleilyyn, kun hänen taaksensa ilmestyy "pelastava enkeli". Hyppääjälle täysin tuntematon henkilö osaakin yhtäkkiä valita juuri oikeat sanat ja tietää juuri oikeat asiat, joilla hän estää hyppääjän aikeet. Hyppääjä astuu alas sillankaiteelta kiittääkseen pelastajaansa, mutta tämä onkin kadonnut kuin tuhkana tuuleen.

Kirjassa Maailman mysteerit - Selittämättömiä ihmeitä ja arvoituksellisia ilmiöitä (Genzmer & Hellenbrand, Gummerus Kustannus Oy 2013) kerrotaan väitettyjä kohtaamisia enkelten kanssa tapahtuneen kaikkialla maailmassa, eri kulttuureissa ja uskonnoissa. Usein ihmiset ovat jonkinlaisessa vaarassa sairauden tai välittömästi uhkaavan kuoleman vuoksi, ja enkelin kohtaaminen johtaa usein tällaisen vaaran poistumiseen. Kirjassa mainitaan autoilijat, jotka ovat ihmeen kaupalla viime hetkellä muuttaneet reittiään tai hidastaneet matkaansa juuri sen verran, että ovat välttyneet onnettomuudelta, jossa todennäköisesti olisivat menehtyneet. Muutoksen matkasuunnitelmassa on aiheuttanut radiouutinen, pientareella huitova ihminen (joka sittemmin katoaa) tai jopa viereen autossa yhtäkkiä ilmestynyt henkilö. On niitä, jotka ovat sairasvuoteellaan kohdanneet voimaannuttavan enkelinäyn tai niitä, jotka heräävät painajaisunesta nähden enkelin huoneessaan, ja myöhemmin paljastuu, että painajainen olikin enneuni, ja sen muistamalla pystyi henkilö vaikuttaa tapahtumien kulkuun. Kirjassa mainitaan myös lapsi, joka kertoi yöllä nähneensä kodissaan kaksi enkeliä, jotka nostivat jotain ja lensivät pois. Samana yönä menehtyi tuon lapsen sisarus.

Enkeli-ilmiöitä järjellä selitettäessä tukeudutaan aivojen tutkimattomuuteen. Sveitsiläinen psykiatri Carl Gustav Jung (1875-1961) perusteli enkelten näkemisen pohjautuvan piilotajunnan energiavoimiin ja niiden vaikuttavan sieluun ja mieleen vakauttavasti. Maailman mysteerit -kirjassa mainitaan luonnontieteellisen tutkimuksen kompastuskiveksi tulkita enkeli-ilmestykset hallusinaatioiksi, sillä kirjan mukaan henkilön ollessa vakavassa vaarassa, ei voi olla kyse hallusinaatioista.

En ymmärtänyt miksei enkeli-ilmiöitä voisi selittää hallusinaatioilla, joten googletin tarkennusta tälle termille. Terveyskirjaston (Duodecim) mukaan hallusinaatiot tapahtuvat ilman ulkoista ärsykettä, eli näin ollen vaarantunne ja uhkaava tilanne eivät voisi laukaista hallusinaatioita. Enkeleiden kerrotaan ilmestyvän esimerkiksi pelon ja kauhun hetkellä, joten voisi olla mahdollista sanoa, etteivät nämä ilmiöt voi johtua hallusinaatioista. Jos haluaa selittää enkeli-ilmiön jollain aistiharhalla, täytyy tukeutua illuusioon, jossa aistiharha muodostuu todellisen ulkoisen ärsykkeen virheellisestä havainnoinnista tai tulkinnasta. Tällaisia ovat esimerkiksi optiset harhat ja kangastukset, sekä muut aistielämyksen vääristymät. Mutta eikö tässä tapauksessa pitäisi olla jotain aistittavaa, jotta sen voisi aistia väärin? Hahmot tienposkessa ovat mahdollisia, mutta puhuva ja liikkuva ihmisen hahmo, joka osaa sanoa juuri oikeat sanat? Se tuskin voi olla illuusiotakaan.

Jos haluaa lähteä rationaaliselle linjalle, on vahvin argumentti mielestäni ali- tai piilotajunnan puolella. Mielemme tiedostamaton osa, se johon emme halutessamme pääse käsiksi, mutta joka viestittää olemassaolostaan mitä ihmeellisimmillä tavoilla. Aivomme ovat vielä tänäkin päivänä mystinen kokonaisuus, mutta voisiko todella olla mahdollista, että osaamme viestiä sieltä itsellemme selkeästi ja kuuluvasti muullakin tapaa kuin unien kautta? Kuin arvailemalla öisten näkyjemme piilomerkityksiä?

Mysteerikirjassa painotetaan, että enkelihavaintojen ollessa mahdotonta todella todistaa olevan yliluonnollisia tapahtumia tai luonnontieteellisesti selostettavissa, on kysymys enkelten olemassaolosta todella vain uskonasia. En ole tietääkseni kohdannut sellaista, mutta olen taas jonkin aikaa törmäillyt numeroihin 11 11, joita jopa "enkelinumeroiksi" väitetään. On eri asia lukea internetistä tai kuulla monen eri ihmisen kautta tarina siitä, kuinka joku kohtasi enkelin, kuin itse kokea se tai kuulla suoraan henkilöltä, jolle niin on käynyt. Olen hieman skeptinen, mutta avoinna uskomaan. On minullekin sattunut asioita, jotka ovat saaneet jonkun toteamaan, että minulla oli pakko olla "suojelusenkelini siipi välissä suojaamassa minua".

Kaikki enkelit eivät kuitenkaan kautta historian ole olleet oikean ja hyvän sanansaattajia, eikä enkeleitä käsittelevä blogiteksti olisi mitään, ellen vielä muistuttaisi ikivanhasta uskomuksesta. Kuuluisin ja pelätyin heistä kaikista on ensimmäinen arkkienkeli Lucifer, "valonkantaja". Arkkienkelit, eli "ensimmäiset sanansaattajat" olivat lähimpänä Jumalaa, mutta Luciferista tuli ylpeä ja vallanhimoinen. Legendan mukaan hän yritti kapinaa taivaallisessa valtakunnassa ja ns. Taivaallisen sodan jälkeen hänet karkotettiin valtakunnasta. Hänestä tuli langennut enkeli, piru, paholainen, ja hänen seuraajistaan demoneita. Eikä mikään tuskan määrä vielä tänäkään päivänä riitä hänelle...

Mitä ikinä kukin haluaa enkeleistä uskoa, on enkeli-ilmiö todella mielenkiintoinen, selittämätön tapahtuma. Onko kyse mielen tempusta vai paranormaalista ilmiöstä?

En osaa ottaa siihen kantaa.

Mutta yksi asia on varma. Maailma ei tunnu niin kylmältä paikalta, kun uskoo jonkun suojelevan selän takana. Olen avoin, ja taipuvainen uskomaan, se lämmittää sydäntä.

Mutta että höyhenet sängyn laidalla aamulla? Newsflash: Untuvapeitossasi tai -tyynyssäsi on reikä, paikkaa se.

Varjeltua joulua ja uutta vuotta arvon lukijat!