Joulukuussa vuonna 1976 Kalifornian Long Beachissä kuvattiin silloista tv-sarjaa The Six Million Dollar Man, jaksoa nimeltä Carnival of Spies. Kuvauksia tehtiin paikallisessa Nu-Piken huvipuistossa mustalla huumorilla ja synkillä yksityiskohdilla kyllästetyssä "hupitalossa". Oleellinen osa kuvauksia olivat paikan lavasteet, jotka olivat toinen toistaan karmivampia. Kuvausten aikana yksi lavaste paljastui kuitenkin kaikkein kammottavimmaksi - hirttopuuhun ripustettu ihmisvahanukke.
Vahanukke, joka oli ollut sijoitettuna hirteensä jo vuosia, sai kuvauksissa osuman, jonka seurauksena sen käsi irtosi. Kuvausryhmän kauhistukseksi irronneen raajan sisältä kuulsi ihmisen luun näköinen sisus ja lihastiehyeitä. Poliisit kutsuttiin tarkastamaan tilanne, ja tutkinnan päätteeksi todettiin kyseessä todella olevan ihmisruumis. Hirttopuussaan roikkunut vahanukke olikin kaiken aikaa ollut aikoja sitten kuollut ja unohdettu, lihaa ja verta sykkinyt ihmiselämänjäänne.
Muumioituneen ihmisruumiin suusta löytyi penni vuodelta 1924 ja pääsylippu Los Angelesissa sijainneeseen rikosmuseoon. Näiden todisteiden varjolla poliisi pääsi ruumiin jäljille, ja vanhojen lehtiartikkelien perusteella he saivat epäilyksen, että kyseessä olisi vuosikymmeniä sitten menehtyneen pankki- ja junaryöstäjän, Elmer McCurdyn, ruumis. Epäilykset saivat vahvistuksen, kun muumioituneen ruumiin haavaumat täsmäsivät McCurdyn elämän aikana saatuihin vammoihin, mukaan lukien hänen kuolemansa aiheuttaneeseen ampumahaavaan.
Elmer McCurdy menetti henkensä virkavallan kanssa käydyssä tulitaistelussa vuonna 1911, ja kun kukaan ei "lunastanut" hänen ruumistaan, päätti hänet balsamoinut oklahomalainen hautausurakoitsija jättää ruumiin taidonnäytteenään näyteikkunaansa. McCurdyn ruumis olikin esillä näyteikkunassa viisi vuotta, jonka jälkeen hänen sukulaisinaan esintyneet miehet lunastivat ruumiin itselleen, väittäen haluavansa haudata sukulaismiehensä kunnollisesti. Tällaiset eivät kuitenkaan olleet heidän aikeensa, tuskinpa he olivat edes etäistä sukua muumiolle - McCurdy päätyi nimittäin näyte-esineeksi nimellä Oklahoma Outlaw. Vuosikymmenten ja satojen karnevaalien jälkeen muumion alkuperä alkoi unohtua, ja lopulta vuonna 1971 McCurdy myytiin mallinukkena vahamuseoon. (lähde: Elmer McCurdy - The Wandering Dead)
Elmer McCurdy haudattiin virallisesti vuonna 1977, kuuluisampana kuin koskaan eläessään. Jotta hänen ruumiinsa ei enää koskaan tulisi ketään vastaan, kaadettiin arkun päälle sementtiä. Nykyisten tietojen mukaan muumio lepääkin edelleen maanalaisessa kammiossaan.
Jotkut uskovat kuitenkin, että McCurdy on jo nostettu haudastaan, ja on vain ajan kysymys, kun hänen muumioituneet kasvonsa päätyvät taas uutisiin. Osa on jopa sitä mieltä, että ruumista ei kuitenkaan koskaan todella edes haudattu.
Sanotaan myös, että hänen riivattu, rikollinen sielunsa ei koskaan löytänyt lepoa...
Joka tapauksessa, Elmer McCurdy vaelsi maan päällä elävänä 31 vuotta, kuolleena tuplasti kauemmin, ja hänen tarinansa on kirvoittanut monia urbaaneja legendoja ihmisruumiista mallinukkeina.
Kammottavaa, mutta totta.
perjantai 27. tammikuuta 2017
torstai 12. tammikuuta 2017
Tammikuun tapahtuma
Viime viikolla pari outoa tapahtumaa saivat jälleen kylmät väreet selkääni. Vaatehuoneemme, josta olen aikaisemmin maininnut (viimeisimmän kerran mm. blogitekstissäni Alaskan aaveita), liiketunnistimien valot pamahtivat päälle ollessani huoneen vieressä. Peiliovi huoneeseen oli auki, mutta olemme suunnanneet liiketunnistimen yhteen huoneen kaukaisempaan peränurkkaan, jotta valot eivät syttyisi aina astuessamme huoneeseen. Yleensä tunnistimen edessä joutuu vielä huitomaan kättä mikäli haluaa valoa huoneeseen, herkkä se laite ei missään nimessä ole.
Kun nuo valot viime viikolla jälleen kerran ilman selitystä räpsähtivät päälle, tarkastin automaattisesti lemmikkieni sijainnit, mutta niistä kumpikaan ei ollut lähimaillakaan. Ilmiö jaksaa kummastuttaa minua joka kerran, niinpä sain sanotuksi ääneen "Mitä...", kun valot sammuivat yhtä salamannopeasti ja yhtäkkisesti kuin olivat syttyneetkin. Nyt ne olivat päällä vain kymmenisen sekuntia, vaikka niiden aikaohjauksen mukaan niiden pitäisi olla sytyttyään päällä useita minuutteja.
Tunsin jännityksen nostavan päätään, olin jälleen kerran todistamassa selittämättömyyttä omassa kodissani. Koetin järkeillä kyseessä olevan virtapiikin lähinnä sen vuoksi, että sydämeni alkoi hakata hitusen lujempaa. Silloin samaisesta huoneesta kuului voimakas pamahdus, kuin joku olisi lyönyt seinää nyrkillään. Hätkähdin ja astuin vaistomaisesti taaksepäin. Koiramme jolkotti vierelleni ja tuijotti vaatehuoneen pimeyteen kallistaen päätään. Sekin oli sitä mieltä, että ääni oli kuulunut sieltä, kenties se vielä näki jotain mitä itse en pystynyt ihmisen vaistoillani näkemään. Keräsin hetken rohkeutta ja astuin sitten pimeään huoneeseen, heilutin kättäni liiketunnistimen alla ja se napsautti valot päälle huoneeseen. Kaikki oli niin kuin ennenkin, vaikka silti ei kuitenkaan. Peräännyin huoneesta ja valmistauduin menemään nukkumaan.
Myöhemmin kiinnitin huomiota kissaamme, joka makasi vuoteemme päällä katse kiertäen makuuhuoneemme katonrajoja. Ajattelin sen seuraavan jonkin yöperhosen lentoa, mutta sen tiivis tuijotus sai minut epäilemään. Menin kissan luokse, jonka katse siirtyi makuuhuoneen toisesta ylänurkasta toiseen. Mieleni pohjalle muistui tarina, jonka jaoin kanssanne blogitekstissäni Paranormaalia matkailua: Britannian kummitushotelleja, siihenkin liittyi inhottavalla tavalla katonrajan nurkkaukset. Käännyin katsomaan kattoa ja yritin hahmottaa siellä jotain, edes pienen pientä hyönteistä, mutta katto hohkasi valkoisena ja tyhjänä. Käänsin katseeni takaisin kissaani, joka tuijottikin nyt suoraan hieman selkäni taakse. Yhtäkkiä sen pupillit laajenivat. Käännähdin välittömästi katsomaan taakseni, mutta en nähnyt siellä mitään. Kissa luikahti pois sängyltä jonkin säikäyttämänä ja juoksi piiloon loppuillaksi.
Tuona yönä minun oli vaikea käydä nukkumaan, oudot tapahtumat olivat säikäyttäneet minut. Väsymys vei kuitenkin voiton ja antauduin sängynpohjalle. Juuri kun olin saamassa unen päästä kiinni kuulin, kuinka makuuhuoneen inhottava nariseva kahva päästi tutun valituksensa pimeyteen. Väsynyt mieleni otaksui sen olevan puolisoni.
Hetken päästä silmäni rävähtivät auki ja kurkistin olkani yli ovea, joka oli nyt raollaan eikä kiinni kuten olin sen laittanut, jotta lemmikit antaisivat minun nukkua rauhassa.
Puolisoni oli lähtenyt jo aikoja sitten yövuoroonsa, olin yksin kotona ja makuuhuoneen ovi oli juuri avautunut itsestään.
Kun nuo valot viime viikolla jälleen kerran ilman selitystä räpsähtivät päälle, tarkastin automaattisesti lemmikkieni sijainnit, mutta niistä kumpikaan ei ollut lähimaillakaan. Ilmiö jaksaa kummastuttaa minua joka kerran, niinpä sain sanotuksi ääneen "Mitä...", kun valot sammuivat yhtä salamannopeasti ja yhtäkkisesti kuin olivat syttyneetkin. Nyt ne olivat päällä vain kymmenisen sekuntia, vaikka niiden aikaohjauksen mukaan niiden pitäisi olla sytyttyään päällä useita minuutteja.
Tunsin jännityksen nostavan päätään, olin jälleen kerran todistamassa selittämättömyyttä omassa kodissani. Koetin järkeillä kyseessä olevan virtapiikin lähinnä sen vuoksi, että sydämeni alkoi hakata hitusen lujempaa. Silloin samaisesta huoneesta kuului voimakas pamahdus, kuin joku olisi lyönyt seinää nyrkillään. Hätkähdin ja astuin vaistomaisesti taaksepäin. Koiramme jolkotti vierelleni ja tuijotti vaatehuoneen pimeyteen kallistaen päätään. Sekin oli sitä mieltä, että ääni oli kuulunut sieltä, kenties se vielä näki jotain mitä itse en pystynyt ihmisen vaistoillani näkemään. Keräsin hetken rohkeutta ja astuin sitten pimeään huoneeseen, heilutin kättäni liiketunnistimen alla ja se napsautti valot päälle huoneeseen. Kaikki oli niin kuin ennenkin, vaikka silti ei kuitenkaan. Peräännyin huoneesta ja valmistauduin menemään nukkumaan.
Myöhemmin kiinnitin huomiota kissaamme, joka makasi vuoteemme päällä katse kiertäen makuuhuoneemme katonrajoja. Ajattelin sen seuraavan jonkin yöperhosen lentoa, mutta sen tiivis tuijotus sai minut epäilemään. Menin kissan luokse, jonka katse siirtyi makuuhuoneen toisesta ylänurkasta toiseen. Mieleni pohjalle muistui tarina, jonka jaoin kanssanne blogitekstissäni Paranormaalia matkailua: Britannian kummitushotelleja, siihenkin liittyi inhottavalla tavalla katonrajan nurkkaukset. Käännyin katsomaan kattoa ja yritin hahmottaa siellä jotain, edes pienen pientä hyönteistä, mutta katto hohkasi valkoisena ja tyhjänä. Käänsin katseeni takaisin kissaani, joka tuijottikin nyt suoraan hieman selkäni taakse. Yhtäkkiä sen pupillit laajenivat. Käännähdin välittömästi katsomaan taakseni, mutta en nähnyt siellä mitään. Kissa luikahti pois sängyltä jonkin säikäyttämänä ja juoksi piiloon loppuillaksi.
Tuona yönä minun oli vaikea käydä nukkumaan, oudot tapahtumat olivat säikäyttäneet minut. Väsymys vei kuitenkin voiton ja antauduin sängynpohjalle. Juuri kun olin saamassa unen päästä kiinni kuulin, kuinka makuuhuoneen inhottava nariseva kahva päästi tutun valituksensa pimeyteen. Väsynyt mieleni otaksui sen olevan puolisoni.
Hetken päästä silmäni rävähtivät auki ja kurkistin olkani yli ovea, joka oli nyt raollaan eikä kiinni kuten olin sen laittanut, jotta lemmikit antaisivat minun nukkua rauhassa.
Puolisoni oli lähtenyt jo aikoja sitten yövuoroonsa, olin yksin kotona ja makuuhuoneen ovi oli juuri avautunut itsestään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)