Selinda Hart kertoo kirjassaan muutosta uuteen kotiinsa (vanha talo), jossa alkoi ilmetä selittämättömiä tapahtumia. Hän kertoo myös lastensa todistaneen niitä niinä vuosina, jotka he kyseisessä talossa asuivat. Luku nimeltä Red Balloon (punainen ilmapallo) herätti ne muistot minussa, joita olin pitänyt lähinnä vain eriskummallisina sattumina.
Kyseisessä luvussa Hart kertoo, kuinka lastenkutsujen jälkeen helium-täytteinen ilmapallo seuraili lapsia ja he jopa maanittelivat sitä tulemaan luokseen, sen uskomatonta kyllä totellessa pyyntöä. Hart kertoo ilmapallon päässeen jopa ilmastointilaitteen aiheuttaman kevyen ilmavirtauksen vastavirtaan, eikä hän ollut uskoa näkemäänsä. Tapahtumat kulminoituivat siten, että ilmapallo herätti hänen tyttärensä Karenin poukkoillessaan vauhdikkaasti tämän yläpuolella ja myöhemmin, kun tytär oli mennyt takaisin lasten kerrossänkyyn, oli hän nähnyt pojan nukkumassa veljensä sängyssä. Vaikka veli olikin ollut äidin sängyssä.
Sain viedä töistäni (jossa on ilmennyt myös selittämättömiä, yliluonnollisia tapahtumia, lue mm. Yliluonnollinen läsnäolo ja Kokoushuoneen kummitus) kotiin erään työpäivän päätteeksi foliopalloja, jotka olivat jääneet ylimääräisiksi tapahtuman jälkeen. Oli ystävänpäivä, joten pallot olivat suurehkoja, pinkkejä ja tummanpunaisia sydämiä. Niitä oli viitisen kappaletta, ja vitsiksi kirjoitin niihin nimet, jotta voisimme ystäviemme kanssa lyödä vetoa mikä palloista pysyy katossa kauimmin. Nimet olivat vanhanaikaisia, eivätkä millään tavalla linkitettävissä elämäni ihmisiin. En muista niitä edes enää, lukuunottamatta palloa nimeltä Hilda.
On lähes humoristista todeta, että Hilda-pallo ei käyttäytynyt lajityyppiinsä nähden tyypillisesti, vaan sillä oli tapana seurata minua yläkerrassa. Toiset pallot pysyivät lähempänä toisiaan yhdessä ryppäässä, täysin riippuen sisällä kulkevista ilmavirtauksista, mutta Hilda oli aina erillään muista. Siitä kuului raahautuva ääni, kun se kahisteli tulla yllättäen taakseni, ja se säikäyttikin minut monesti. Etenkin sitten kun sen ilma alkoi käydä vähiin, ja se leijaili puolivälissä huonetta rapistellen yhtäkkiä korvani takana.
Oudoin sattuma tämän, myös punaisen, ilmapallon kanssa oli, kun se olikin eräänä päivänä minua vastassa alakerrassa tullessani lenkiltä koirani kanssa. Se leijaili uhkaavan hiljaisena minua kohti tullessani sisälle, naurahdin ääneen. Melkoisen huvittava sattuma.
Kuitenkin, kun Hilda onnistui samana iltana jotenkin leijumaan eteeni, kun katsoin yläkerrassa televisiota, säikähdin oikeasti, olihan kotonani tapahtunut vuosien saatossa vaikka mitä paranormaaleja selittämättömyyksiä. Puolisoni vannoi, ettei ollut koskenut "kisapalloihin", joista suurin osa lojui jo tyhjän surullisena olohuoneemme lattialla yläkerrassa.
Hildassa riitti virtaa kaikista pidemmälle, mutta kukaan ei ollut veikannut sitä voittajaksi. Olihan se osoittautunut heikoimmaksi lenkiksi liitelemällä ympäriinsä, kun muut olivat pysyneet napakasti katossa.
Hartin kertoma sai minutkin pohtimaan, entä jos Hilda ei ollutkaan aivan tavallinen ilmapallo, vaan jokin voima liikutteli sitä? Jokin henkiolento, eikä sittenkään kotini ilmastointi?
Elämässä tapahtuu erikoisia sattumia. Kuten aivan hetki sitten lattiallemme vierailtamme jäänyt valkoinen ilmapallo poksahti itsekseen kirjoittaessani tätä. Keskellä lattiaa, ilman minkäänlaista liikettä.
Erikoinen sattuma tämäkin.
Tai ehkä Hildan tarina ei olekaan vielä kokonaan kerrottu...
