Askeleet rajan takaa

Ulkona oli kylmää, pimeää ja koleaa. Syksyinen sade ropisi aavemaisena rumpuna lapsuudenkotini kattoa vasten, kun heräsin eräänä syyskuisena yönä tukalaan oloon. Olin potkinut peiton pois päältäni, mutta silti minulla oli kuuma. Huoneessa ei mitenkään voinut olla tavallista lämpimämpää, kuitenkin minusta tuntui kuin uisin trooppisessa ilmassa. Nousin istumaan sängyn laidalle puolisoni jatkaessa tyytyväisenä uniaan. Pyyhin hikeä otsaltani ja nousin ylös kävelemään yön hiljentämään käytävään, janoisena ja tuskastuneena.

Keittiössä join kylmää vettä ahnaasti, ja kuuntelin samalla seinäkellon rauhoittavaa naksutusta. Huoneen ilma oli ihanan raikasta ja viileää, tunsin kehoni lämpötilan laskevan. Sateen vaimentunut, tasainen ropina ja keittiön seinäkellon naksutus rentouttivat mieltäni. Kävelin vesilasin kanssa oleskeluhuoneeseen ja istuin sohvalle katsomaan ulkona vallitsevaa pimeyttä. Päätin käydä hetkeksi pitkälleni sohvalle, mieleni ei tehnyt takaisin hikisten, kuumien lakanoiden väliin. Oleskeluhuoneen kellokin viittasi ajan etenevän rauhallisesti. Suljin silmäni ja kuulostelin pimeyttä. Vähäisetkin unenrippeet karisivat mielestäni ja tunsin itseni kylmän veden virkistämäksi.

Hetken päästä kuulin hiljaisia askeleita talon toisesta päästä. En ollut kuullut yhdenkään makuuhuoneen oven avautuvan, joten olin hiukan ihmeissäni. Jonkun oli pakko tulla ulos makuuhuonestaan minun ollessani keittiössä. Ajattelin, että on parempi, jos makaan vaan hiljaa paikoillani sohvalla, ettei kukaan yöllinen vessassa vierailija säikähtäisi hahmoani oleskeluhuoneessa. Askeleet kuuluivat hetken ja lakkasivat, sitten taas kuuluivat ja lakkasivat, tällä kertaa vain hieman lähempää.

Yhtäkkiä kuulin jonkun kävelevän oleskeluhuoneeseen ja pysähtyvän sohvan päätyyn, aivan pääni yläpuolelle. Askeleet olivat kuulostaneet oudoilta, raskailta ja raahustavilta.

"Älä säikähdä, minä tässä", sanoin, sillä ajattelin että ehkä puolisoni oli noussut etsimään minua. Pakkohan sen oli olla niin, vaikka askeleet eivät olleet kuulostaneet millään lailla tutuilta. Tulija ei kuitenkaan vastannut.

Avasin silmäni ja kiepahdin ympäri.

Huone oli tyhjä.

Seinäkellon heilurin humina ja naksutus, sekä katon ropina olivat ainoat jäljelle jääneet äänet. Samassa tunsin ihoani kihelmöivän ja sykkeeni kiihtyvän. Jälleen kerran jokin oli lähestynyt minua lapsuudenkodissani.

Nousin ylös, sillä minua ei enää huvittanut lainkaan jäädä oleskeluhuoneen sohvalle odottamaan uutta kohtaamista. Nappasin vesilasin mukaani, mutta matkallani keittiöön minut pysäytti uusi ääni. Se kuului keittiön läheisyydessä olevasta kylpyhuoneesta. Erotin sateen hiljaisen ropinan takaa sen selkeästi ja voimakkaana. Kävelin kylpyhuoneeseen ja sytytin valot, suihkun hana valutti vettä norona lattialle. Kohina oli sen verran kova, ettei mitenkään ollut mahdollista sen olleen päällä hetki sitten keittiössä käydessäni. Sammutin hanan, ja katsoin hetken ympärilleni. Huoneessa ei ollut mitään muuta kummallista, mutta lattia ei ollut niin märkä että hana olisi ehtinyt valua jo koko yön.

Askeleet alkoivat täältä suunnalta. Kuka liikkui talossa keskellä pimeintä yötä? Miksi hana? Entä askeleet luokseni sohvalle? Mikäli talossa olisi yöpynyt lapsia, selittäisin ilmiöt heidän jekkuinaan ja saisin mielenrauhan. Mutta paikalla oli lisäkseni vain aikuisia, jotka todennäköisesti nukkuivat täysin tietämättöminä tapahtumista. Kissani ja koirani olivat unessa makuuhuoneessa. Ja viimeksi kun tarkistin, niillä molemmilla oli perinteiset tassut, eikä kykyä rahnustaa eteenpäin kahden jalan varassa.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun kuulen nuo samat askeleet lapsuudenkodissani tai kun jotain selittämätöntä tapahtuu (lue viimeisimmistä tapahtumista esimerkiksi Valo kesäyössä tai Hahmo peilissä). Tuntuu, että selittämättömyydet tulevat joka kerran lähemmäksi. Mikäli kyse todella on paranormaalista voimasta, tuntuu siltä, että joku/jokin yrittäisi kurkottaa puoleeni rajan takaa. Tunnen olevani rohkeampi, valmiimpi. Mutta en sentään vielä niin valmis.

Ehkä kyseessä ei ole mitään aggressiivista.

Ehkä.

Mutta tunkeilevammaksi se jokin tulee päivä päivältä...