Parasomnia ja Parksin tapaus

Yksi iänkaikkisista suosikkiaiheistani on unet ja nukkuminen, sekä unien aikaiset paranormaalit ilmiöt. Parasomnia käsitteenä tarkoittaa kaikkia kliinisesti uni- ja valvetilaan liittyviä oireita unettomuudesta unissakävelyyn. Parasomniaan kuuluu siis myös kokemani kammottavat painajaiset, jotka unisieppari onnistui lopettamaan, ja unihalvaukseni sekä lapsuudenaikaiset unissakävelyni.

Unissakävelyn kerrotaan olevan suhteellisen tavallista 4-8 vuotiaille lapsille, sillä syvän unen määrä on heillä suurempi. On kuitenkin olemassa myös aikuisia ihmisiä, jotka vajoavat niin syvälle unen maailmaan, että pystyvät suorittamaan yksinkertaisia asioita kotonaan fyysisesti mielen olevan jossa kaukana, kuten esimerkiksi availla ovia ja ikkunoita, puhua sekavia tai jopa äärimmäisessä tapauksessa ajaa autoa. Unissakävelyn kerrotaan olevan vahvasti perinnöllistä, mutta esimerkiksi omassa tapauksessani en tunne muita perheen tai sukuni jäseniä, jotka olisivat kävelleet unissaan edes lapsena. Minulla on kuitenkin aina ollut vilkas "yöelämä" ja vahva kiinnostukseni unen maailmaan näkyy myös selkounissani.

Ehkä selkounien myötä minusta kuulostaa todella äärimmäiseltä, että joku ei pystyisi olla niin läsnä nukkuessaan, että keho voisi esimerkiksi lähteä ajamaan autolla ilman että mieli tietäisi siitä mitään. Se kuulostaa todella pelottavalta, miten kukaan voi menettää oman itsensä hallinnan niin totaalisesti? Jos pystyisi ajamaan unissaan autoa, voisiko käydä jotain pahempaakin? Eräs tällainen äärimmäinen ilmiö on Kenneth Parksin tapaus. Miehen, joka surmasi anoppinsa nukkuessaan.

Oli toukokuun 23 päivä vuonna 1987 Ontariossa, Kanadassa. Kenneth Parks, tai Unissakävelevä tappaja, nousee sängystään yöllä, kävelee autolleen ja ajaa määrätietoisesti yli kahdenkymmenen kilometrin matkan appivanhempiensa talolle. Siellä hän käytti hänelle annettua avainta mennäkseen sisään ja hakkasi anoppinsa metallisella rengasavaimella ja keittiöveitsellä kuoliaaksi. Hän yritti myös kuristaa appiukkonsa. Verisenä hän meni autolleen ja ajoi lähimmälle poliisiasemalle ja tunnusti surmanneensa jonkun.

Oikeudessa Parks vetosi syyntakeettomuuteensa ja oikeudenkäynnin aikana nähtiinkin todistajia, jotka todistivat Parksin tehneen rikoksensa unissakävellessään. Lääkärin mukaan Parks oli kärsinyt ensisijaisesti uniongelmista, eikä niinkään mistään sairaudesta, psykiatrisesta kuin neurologisestakaan. Viisi todistajaksi kutsuttua neurologia olivat samaa mieltä. Syyttäjän piti väitettä unissakävelyn aikana suoritetusta rikoksesta naurettavana, mutta valamiehistö oli vakuuttunut. Valamiehistö julisti oikeudenkäynnin päätteeksi Kenneth Parksin syyttömäksi.

Unispesialistit totesivat, että Parksilla oli poikkeavia aivoaaltoja hänen nukkuessa ja unissakävely historia. Taloudellinen ahdinko aiheutti hänelle voimakasta stressiä ja ahdistuneisuutta, joka edesauttoi unissakävelyilmiötä. Spesialistien mukaan tapahtumaketju, joka aiheutti Parksin voimakkaan ahdistuksen, ei olisi todennäköinen uudelleen, eli vastaavaa ei luultavasti enää tapahtuisi. Oikeudenkäynnissä tällä oli kuitenkin merkittävä voima, sillä tapauksen jälkeen hyväksyttiin mahdollisuus unissakävellessä tapahtuvista rikoksista. Vaikka Parks todettiinkin syyttömäksi, oli tapahtunut liikaa hänen avioliitolleen ja se hajosi jonkin ajan kuluttua. Parks kävi terapiassa unissakävelynsä vuoksi.

World Science Festivalin julkaisemassa asiantuntija Youtube-videossa käsitellään Parksin tapausta, ja siinä kerrotaan unissakävelyä tukeviksi seikoiksi Parksin unissakävelytaustan, josta oli näyttöä myös hänen sukulaisillaan. Lisäksi hän ei ollut pystynyt nukkua ennen rikosta pariin vuorokauteen, hänellä oli fyysistä ja henkistä stressiä. Rikosta edeltävänä päivänä hän oli juuri järjestänyt appivanhempiensa luona grillausjuhlat, joten hän oli mielessään ja todellisuudessa ajanut reittiä juuri aikaisemmin. Mitään motiivia appivanhempien tappamiselle ei ollut, ja spesialistit eivät osaa arvioida syytä miksi Parks äityi väkivaltaiseksi unissakävellessään. Suhde appivanhempiin oli hyvä ja Parksin anoppi kutsui jopa vävyään nimellä "lempeä jättiläinen".

Unissakävely on kautta aikojen tulkittu pelottavaksi ilmiöksi, ja aikaisemmin unissakävelijöitä saatettiin luulla vaikkapa kummituksiksi tai demonien riivaamiksi. Myös on ajateltu häiriintyneiden sielujen nostavan kantajansa yöllä sängystä. Unissakävely on ennen kaikkea tieteellinen ilmiö, mutta onko siinä kuitenkin jotain sellaista, mitä ei järjellä pysty selittämään?

Kuten esimerkiksi Kenneth Parksin tapauksessa. Miten on mahdollista, että kaikista näistä taustatekijöistä huolimatta Parks suoriutui unissaan niin kovin järjestelmällisesti, kuin suorittaakseen tehtävän, joka hänelle oli annettu? Miten on mahdollista, että toiset unissakävelevät mutisevat epäselvästi, virtsaavat makuuhuoneen nurkkaan ja käpertyvät lattialle nukkumaan, kun taas toiset, väitetysti, ajavat useita kilometrejä joutumatta onnettomuuteen tai aiheuttamatta sellaista?

Unissakävelyä tuntuu olevan monenlaista, jokainen unissakävely yhtä erilainen kuin ihminen itse. Mutta miten on mahdollista, että toiset pystyvät toimimaan kylmäverisen systemaattisesti ja toiset käyttäytyvät kuin järjeltään vajavaiset? Onko kyse "poikkeavista aivoaalloista nukkuessa" kuten Parksin tapauksessa, vai onko jollain yliluonnollisella asialla näppinsä pelissä. Varmaan on ainakin se, ettei unihäiriöitä kutsuta parasomniaksi aivan syyttä. Parasomnia-sanan alkuperä kun on para, joka tarkoittaa ennen kaikkea poikkeavaa, epänormaalia, normaalien sääntöjen vastaista tai sen yläpuolella olevaa ilmiötä, käsitettä tai asiaa ja somnia tulee latinan sanasta somnus, joka tarkoittaa nukkumista.

Yritin selvittää omaa sukuhistoriaani unikävelyssä, mutta sain selville toistaiseksi vain, että kaikilla sukupolvilla ainakin äitini puolella on esiintynyt unissapuhumista, ja jopa kauhukohtauksia. Tämä vaatinee lisätutkimuksia. Mitä tulee Parksin tapaukseen, en ole varma voiko näin ihan todella tapahtua pelkästään aivoissa tapahtuvan parasomnia-ilmiön vuoksi. Ja miten on mahdollista, siis todella mahdollista, että ei ole uskottu näin tapahtuvan uudelleen? MIksei samankaltaista stressiketjua, tai pahempaakin, voisi tulla uudestaan ja Parks tappaisi taas? Niin ei kuitenkaan käynyt, onneksi.

Omakohtaisista kokemuksista en tiedä muuta kuin asiat, jotka minulle on kerrottu. Unissapuhuja ja -kävelijä on kuin toinen ihminen - kaikki mitä hän tekee tai sanoo eivät tallennu hereillä olevan minän muistoihin. On kuin ihminen muuttuisi hengittäväksi, eläväksi koneeksi, jolla on tehtävä. Toisilla se tehtävä on makuuhuoneen nurkkaan virtsaaminen, toisilla jotain paljon kuolettavampaa.

Äärimmäisen mielenkiintoinen ilmiö, jossa tieteelläkin on vielä paljon työtä tehtävänään. Yhtä voimme kaikki olla kuitenkin siitä, että ihmismieli on pelottavan tutkimaton paikka.