Vaikka olen itsekin kokenut yhtä ja toista järjen ulottumattomissa olevaa asiaa, suhtaudun aina kuulemaani ensin siltä kannalta, että haluan löytää sille rationaalisen selityksen. Jos sellaista ei ole, pääsen todellisen nautinnon pariin, eli spekuloimaan selittämätöntä ilmiötä ja sen taustoja.
Sain hiljattain katsottua Netflixin alkuperäissarjan Haunted - Outoja kokemuksia ensimmäisen kauden. Se oli äärimmäisen hyvin tehty ja kiehtovaa katsottavaa. Kuten kaikki tämän tyyliset dokumenttisarjat, ei tämänkään tapahtumia pysty kukaan todella todistaa oikeiksi, ja joidenkin jaksojen suhteen kysymyksiä heräsi enemmän kuin tarpeeksi. En kuitenkaan väitä, etteikö jokin tapahtumista olisi täysin totta, vaikka osa onkin varmasti voimakkaasti dramatisoitua.
SPOILER ALERT!
Jos et ole vielä katsonut kyseisen sarjan ensimmäistä kautta ja haluat katsoa sen tietämättä mitä tuleman pitää, älä lue pidemmälle vielä. Seuraava teksti sisältää joitakin juonipaljastuksia.
Ensimmäinen kausi sisälsi kuusi jaksoa, joista ensimmäisessä keski-ikäinen mies Jason Hawkins kertoo elämänsä painajaisesta, hirttäytyneestä valkopukuisesta naisesta, joka on kummitellut hänelle halki hänen elämänsä. Toisessa jaksossa kaksi sisarusta kertovat murhanhimoisesta isästään, joka piti koko perhettä kauhun otteessaan, murhaten tarkasti valittuja ihmisiä vuosien saatossa. Kolmannessa jaksossa Erin McGarry kertoi lapsuudesta asti häntä piinanneesta demonisesta olennosta, neljännessä jaksossa Harvey Althaus jakoi kokemuksensa kolmesta lapsikummituksesta, joiden kohtaamisen myötä hän oppi omaavansa yliluonnollisia kykyjä ja viidennen jakson nainen Lindsey Higgins on kertomansa mukaan joutunut alieneiden sieppaamaksi. Viimeisessä jaksossa nuori nainen kertoi hautakivestä, joka päätyi hänelle ja sen mukana tulleesta omistushaluisesta hengestä, Clarencesta.
Se, mihin kiinnitin välittömästi ja eniten huomiota jokaisessa jaksossa oli, kuinka kunkin kertojan kokemukset alkoivat jo lapsuudesta saakka. Yksikään ei ollut kohdannut "piinaajaansa" vasta aikuisiällä. Tähän voi paranormaalisesta näkökulmasta kommentoida, että lapset ovat herkempiä yliluonnolliselle toiminnalle. On puhutta kautta aikojen, kuinka lapsen mieli on vielä täysin avoin uskomaan asioita, jotka eivät ole täysin järjellä selitettävissä, siksi myös lapset ovat helpommin silminnäkijöitä paranormaaleissa ilmiöissä. Heidän "kuudes aistinsa" on vielä täysin avoin vastaanottamaan tietoa, jota aikuismieli ei halua uskoa todeksi. Kuitenkin on totta myös se, että lapsien mielikuvitus on vilkkaampaa ja nuoret mielet käsittelevät helposti pelottavia ja kipeitä asioita mielikuvituksensa kautta.
Tämänkin kauden jokaisessa jaksossa lapsuudessa alkavia yliluonnollisia tapahtumia siivitti jollain tapaa traumatisoiva lapsuus, vähävaraisuus, ongelmat omien vanhempien kanssa ja paranormaalien tapahtumien sijoittuminen yöaikaan. Vaikka itse tiedän, miten inhottavaa on, jos joku väittää jonkin tapahtuneen olleen unta tietäessäni 100% olleeni hereillä, joudun suhtautumaan tämän ohjelman tapauksiin inhoamallani tavalla. Ajattelin usein katsoessani tätä sarjan ensimmäistä kautta, että niin rankka lapsuus kuin kertojalla onkin ollut, en yhtään epäilisi, että unet ja mielikuvitus alkaisivat luomaan omia mörköjään.
Suoraan sanoen uskon, että jotkin jaksoista ovat mielikuvituksen tuotetta tai räikeää ylidramatisointia. Etenkin kauden toinen jakso, jossa siskokset kertoivat sarjamurhaajaisästään. Uskon, että heidän isänsä on ollut aivan hirveä ihmisolento, mutta voisiko olla mahdollista, että lasten on ollut helpompi värittää mielessään sadistisen väkivallan tapahtuneen perheen ulkopuolisille henkilöille? Tämä jakso herätti muissakin epäuskoisia tunteita, ja lukemassani Mashablen artikkelissa puidaan tähän liittyviä kysymyksiä hyvin. Jos New Yorkin osavaltion yläosissa olisi todella ollut vuosia kestänyt sarjamurhaajakultti, eikö joku olisi huomannut ihmisiä katoavan? Vaikka siskokset kertoivatkin isänsä valinneen yksinäisen oloisina kulkeneita "katukoiria". Jaksossa kerrottiin myös, että lopulta perheen äiti olisi tukehduttanut miehensä, ja sadistinen talo siirtyi tappajaisän veljenpojalle. Veljenpoika, kertoman mukaan, löysi tappajaisän muistokokoelman, esineitä jokaiselta uhrilta, ja tuhosi sen.
Miksi? Miksi kukaan tuhoaisi murhan todisteita, varsinkin kun murhaaja oli jo kuollut? Hän myös kertoi tietävänsä paikkoja, minne mahdollisesti ruumiita olisi haudattu. Eikö tällöin kannattaisi ottaa yhteys viranomaisiin? Jos tällainen murhaaja olisi oikeasti ollut, ymmärtäisin, että pienet lapset eivät olisi uskaltaneet tehdä asialle mitään, mutta miksei kukaan olisi ottanut yhteyttä viranomaisiin aikuisiällä? En näe tällaista mahdollisena. Mashablen artikkelissa kerrotaan, että Netflixin puolesta olisi tehty tuotantotiimin mukaan rikosilmoitus, mutta artikkelin kirjoittajat eivät löytäneet tällaista ilmoitusta viranomaisilta selvitystensä jälkeen. Joko, koska se on avoin tapaus, josta ei haluta enempää julkisuutta, tai yksinkertaisesti sen vuoksi, ettei se ole totta. En epäile hetkeäkään, etteikö siinä talossa olisi todella voinut tapahtua kamalia asioita, mutta arvaukseni on, että ne tapahtuivat vain perhepiirissä eikä niin kohtalokkaissa mittakaavoissa. Enkä epäile, etteivätkö siskokset itse voisi muistaa tapahtumien menneen kertomallaan tavalla, ihmismieli on oikukas ja monimutkainen kokonaisuus.
Sarjan ensimmäisessä jaksossa myös epäilykseni heräsi. Vaikka tässä jaksossa mies, Jason Hawkins, sentään kertoi koko nimensä, oli hänen tarinassaan useampia kysymysmerkkejä. Hän kertoi valkopukuisesta komeroon hirttäytyneestä naisesta, joka vainosi häntä halki lapsuuden siinä kodissa, jossa hänen perheensä asui useamman vuoden. Kun hän lapsena kertoi tapauksista vanhemmilleen, hänen isänsä suuttui niin paljon, että jopa löi poikaansa. Epävakaa, ongelmallinen ja vähävarainen perhe tässäkin. Kun he olivat muuttamassa pois myöhemmin, kuuli Jason kuinka isännöitsijä ihmetteli heidän pystyneen asumaan siellä niinkin kauan, sillä vain vähän ennen heidän muuttoaan oli asunnossa tapahtunut järkyttävä tragedia. Nainen oli surmannut lapsensa kylpyhuoneessa ja hirttäytynyt vaatekomeroon. Jason järkyttyi kuulemastaan, koska kukaan ei ollut kertonut hänelle mitään.
Tässä arvaan hänen todella uskoneen, ettei hän tiennyt tapauksesta etukäteen, mutta todellisuudessa hän ehkä kuuli joskus esimerkiksi vanhempiensa keskustelleen asiasta illalla. Hän oli kokenut traumatisoivan tapahtuman ennen muuttoa tähän asuntoon, kun oli nähnyt mielenhäiriössä riehuneen miehen pyrkivän sisään ravintolaan, jossa oli ollut perheensä kanssa. Mies oli surmannut juuri jonkun, ja hänen kirveensä oli verinen. Ravintolan asiakkaat ja työntekijät olivat työntyneet ovea vasten, jotta mies ei päässyt sisälle ja Jason näki noin viiden vuoden ikäisenä, kuinka poliisit ampuivat tämän hullun jalkakäytävälle. Se, ja perheen epävakaus, olivat varmasti omiaan tekemään yölliset kepposet Jasonin mielikuvituksessa.
Jason Hawkins kertoi nähneensä valkopukuista naista myös murha-asunnosta pois muuton jälkeen. Mielestäni oli todella epäuskottavaa, että hän kertoi olleensa vuosikausia näkemättä naista, kunnes se oli ilmestynyt hänen sänkynsä viereen yöllä "vain pari päivää sitten". Mietin välittömästi, että sattuipa sopivasti, juuri kun hän on ollut aikeissa filmata oman jaksonsa, on tämä kummitus ilmestynyt uudelleen. Mielestäni sillä ei ollut muuta tarkoitusta, kuin luoda jaksolle dramaattisempi loppu.
Kolmannessa ja kuudennessa jaksossa yliluonnollisille tapahtumille tulee muitakin todistajia, joten niitä on vaikeampi selittää lapsuusajan traumoilla. Selkäpiitäni pitkin kulkee kylmäävät väreet, kun ajattelen kolmatta jaksoa, jossa Erin McGarry oli kylpemässä kaikessa rauhassa kotonaan. Hänen äitinsä, joka ei aikaisemmin ollut uskonut Erinin kertomuksia yliluonnollisista tapahtumista saapui huoneeseen. Molemmat todistivat, kuinka kylpyhuoneen kahva alkoi rämpyttää itsekseen, ja Erinin äiti lähti huoneesta ulos selvittääkseen tapahtunutta. Kun hän oli tulossa takaisin, näki hän käytävällä tumman, uhkaavan hahmon, eikä enää koskaan kyseenalaistanut tyttärensä tarinaa.
Kuudennessa jaksossa kertoja kokee mielestäni unihalvauksen, jota ei jaksossa sellaiseksi luokitella. Unihalvauksen puhtaasta tieteellisyydestä en itsekään ole täysin varma, sillä itse sen kokeneena en siltikään pysty uskomaan täysin tieteellistä näkökantaa. Kuitenkin yöaikaan tapahtuvat näköhavainnot voivat monesti olla pimeyden ja unensekaisen hallusinoinnin seurausta, kun tutut varjot muuttavat hämärässä muotoaan. Näin ei kuitenkaan aina ole, vaan joskus huoneessa todella on epämieluisa vierailija, onhan yöllä myös paholaisen tunti, demonien aikaa.
Viidennessä jaksossa käydään läpi myös ufot ja alienit, ja yölliset kaappaukset koekaniinikäyttöön. Kertojalla, Lindsey Higginsillä, tapaukset alkavat myös lapsuudesta. Kirkas valo kaappaa hänet yöaikaan makuuhuoneestaan ja kun aamu koittaa, hän herää omasta sängystään epävarmana siitä oliko tapahtunut unta. Muistitakautumat kirkkaasta huoneesta, terävistä neuloista ja kirurgisista toimenpiteistä vakuuttavat hänet kuitenkin uskomaan tapahtumien olevan totta. Muutkin kirjoittajat ovat huomanneet tarinan, ja jopa sen, että mahdollisista Ufo-havainnoista uutisoitiin tuohon aikaan paikallisessa Shreveport Times -lehdessä.
Jäin kuitenkin tässä jaksossa pohtimaan sitä, että Lindseyn tapahtumat alkoivat, kun hänen äitinsä sairasti syöpää ja kaikki tiesivät tämän kuolevan. Lapsen mieli voisi hyvin käsitellä tätä asiaa näkemällä vastaavanlaisia unia, varsinkin kun sairaalat ja niiden kirkkaat valot, toimenpidehuoneet ja työvälineet olivat varmasti osuneet myös Lindseyn silmiin. Lindseyn tarinassa kuitenkin hämmentävää tekee se, että hän kertoo joutuneensa kaapatuksi myös opiskeluaikanaan, ollessaan täysin hereillä opiskellessaan iltamyöhään. Hän taisteli vastaan kirkkaan valon vetovoimaa, ja aamulla herätessään sängystään, oli huone kuin pommin jäljiltä. Ainoa asia, mikä mielestäni selittäisi vastaavanlaisen kokemuksen, olisi huumausaineiden käyttö. Ehkä jotain sellaista, mikä auttaisi jaksamaan opiskelua yöhön asti? Tätä emme saa koskaan tietää.
Lindseyn jaksossa vierailee myös Ufo-asiantuntija, joka vaikuttaa ulkoiselta olemukseltaan rauhalliselta ja viisaalta. Hän toteaa Lindseylle, että mikäli hänen kokemansa oli vain unta, on hän kuullut monen ihmisen nähneen tismalleen samaa unta. Arvoituksellista, ja samalla kammottavaa.
Yliluonnolliset kertomukset ovat mielestäni kaikkein kiinnostavimpia tarinoita, joita kohdalleni voi sattua. Omat kokemukseni ovat pelottavia, jonkun harvan kerran ovat olleet jopa uhkaavia, mutta ne ovat olleet täyttä totta. Keskuudessamme on nyt, ja tulee aina olemaan, voimia, joita emme pysty todistamaan olemassa oleviksi, muttemme myöskään olemattomiksi. Tässä on kyse ennen kaikkea uskosta, ja siitä, ettei ummista silmiään tai vain kohauta olkiaan tapahtumille. Kuudes aisti kannattaa pitää auki, sillä maailma ja elämä ovat vain puolikkaita ilman sitä.
Usko omiin kokemuksiisi. Siihen, mitä näet, kuulet ja tunnet. Älä anna kenenkään väittää niiden olevan unta, jos olet varma etteivät ne ole. Mutta pidä yllä tietynlaista kriittistä silmää yliluonnollisille tarinoille, sillä loppujen lopuksi niistä monelle löytyy myös täysin järkevä selitys.
Joka tapauksessa suosittelen katsomaan tämän Netflix-sarjan ja päättämään itse mihin näistä tarinoista haluat uskoa. Minäkin aion varmasti katsoa vielä toisen kauden, koska olivat nämä sitten totta tai tarua, ovat ne ainakin kiistatta hyvää viihdettä kauhun nälkäiselle katsojalle.
