Tutustuin Slender Man -kauhuhahmoon, kun seurasin erään ystäväni pelaavan Parsec Productionin kehittämää peliä "Slender: The Eight Pages". Slender Man on pelissä kammottava pelaajan taustalla häälyvä uhka; hoikka, epätavallisen pitkä mustiin pukeutunut "mies", jolla ei ole kasvoja. Pelissä ideana on saada kerättyä pimeästä metsästä kahdeksan puuttuvaa sivua ennen kuin Slender saa pelaajan kiinni. (lähde: Wikipedia - Slender: The Eight Pages)
Kauhuntunne tulee pelissä siitä, kun Slender on koko ajan lähempänä ja ilmestyy odottamattomasti pelaajan selän taakse tai metsään puiden sekaan. Koko ajan liikkuessa jäytää niskassa kauhu, jonka synnyttää pelko Slenderin kohtaamisesta. Kauhuhahmoa ei voi katsoa pitkään, tai se saa pelaajan kiinni ja peli on menetetty. Yksinkertaisuudestaan huolimatta peli pitää pelaajaa hyisessä otteessaan, ja minulle riitti jo pelkästään sivusta katsominenkin kohottomaan sykettä.
Slender Man ei kuitenkaan ole vain pelihahmo, vaan se on alkanut tulla osaksi sitä kauhuhahmojen kavalkadia, jota voidaan nimetä jo urbaaniksi legendaksi. Moni väittää myös kohdanneensa Slender Manin ja internet on tulvillaan kuvia kohtaamisesta tämän yliluonnollisen olennon kanssa. Suurin osa kuvista on pystytty helposti todistamaan väärennöksiksi, mutta se ei tee niistä yhtään vähemmän pelottavia ajatuksen tasolla.
Usko Slender Manin todelliseen olemassaoloon on noussut parin viime vuoden sisällä lehtiotsikoihin, sillä se on nostanut ihmisissä esiin heidän kammottavimpia piirteitään. Toukokuussa 2014 kaksi teini-ikäistä tyttöä houkuttelivat ikätoverinsa metsään ja puukottivat tätä 19 kertaa tehdäkseen vaikutuksen Slender Maniin. Uhri pystyi raahautumaan läheiselle tielle, josta ohikulkija hälytti hänelle apua. Puukotetun henki oli hiuskarvan varassa fiktiivisen kauhuhahmon vuoksi, joka oli muuttunut kahden teinitytön mielessä todelliseksi olennoksi.
Slender Manin hahmon loi vuonna 2009 Eric Knudsen (tunnetaan myös nimellä Victor Surge) Something Awful -internetfoorumin photoshop-kisaan. Hahmo sai välittömästi suosiota ja alkoi niittää mainetta internetissä, pian siitä alkoi ilmestyä uusia valokuvia ja "näköhavaintoja", muutaman vuoden sisällä seurasivat pelit ja elokuvat.
Vaikka Slender Manin hahmo onkin täysin fiktiivinen (onneksi), ei se ole ensimmäinen tämän tyylinen kauhuhahmo, johon olen törmännyt. Jo ennen Slender Manin luontia kuulin nimittäin tarinan eräästä Etelä-Suomen kylästä, jossa uskottiin metsissä vaeltavan "kasvottoman miehen". Mies oli sairaalloisen laiha ja pitkä, pukeutui resuisiin vaatteisiin ja piinasi alueen asukkeja, mikäli he uskaltautuivat liian syvälle hänen metsäänsä. Kasvottomalla miehellä huhuttiin olevan pelkät kuopat silmien ja suun paikalla, ja hänet oli tuomittu vaeltamaan metsissä sokeana etsien uhria, jolta repiä itselleen uudet silmät ja suu. Kasvottoman miehen kerrottiin olevan lähellä, kun kuuli narinaa joka kuulostaa siltä kuin kaksi puuta hankaa toisiaan vasten. Tosiasiassa ääni syntyi eteenpäin raahustavan kauhuhahmon epätoivoisesta yrityksestä päästää umpinaisesta suukuopastaan ääniä.
Tarinat kasvottomasta miehestä ja törmääminen Slender Manin urbaaniin legendaan saivat minut hetkeksi pelkäämään pimeässä metsässä liikkumista. Toisinaan kuulin puiden hankausäänen pimeydessä, uskaltamatta vilkuilla sivuilleni ja lisäten vauhtia kohti maantien turvallisia katuvaloja.
Mikään ei ole niin kammottavaa kuin kulkea pimeydessä, taskulampun valon siristessä ja simahtaessa, ja kuulla raahustavia askeleita ja korisevaa ääntelyä takaansa... En uskaltaisi kääntää katsettani taaksepäin tarkastaakseni pitävätkö legendat paikkaansa.
tiistai 21. helmikuuta 2017
torstai 9. helmikuuta 2017
Kokoushuoneen kummitus
Aikaisemmassa blogitekstissäni Yliluonnollinen läsnäolo kerroin, kuinka outoja sattumia ja ilmiöitä on tapahtunut myös työpaikallani. Yksi suurta hämmennystä aiheuttava paikka siellä on eräs kokoushuone, jossa myös muut minun lisäkseni ovat saaneet selkäkarvansa pystyyn.
Maanantaina olin viimeisiä työpaikallani, kokouskerros oli verhoutunut aavemaiseen hiljaisuuteen kun kävelin sen läpi. Pysähdyin hetkeksi lukemaan puhelimeeni saapunutta viestiä, kun korviini kantautui käytävää pitkin naputusta. Suljin puhelimen ja annoin silmieni tottua hämärään käytävään, kuulostelin tarkemmin naputusta ja paikansin sen tulevan kymmenisen metrin päässä olevasta avonaisesta ovesta - pahamaineisesta neuvotteluhuoneesta. Ääni kuulosti minusta siltä, kuin joku naksuttelisi mustekynän päätä huoneessa, mutta sen pimeys sai jännityksen iskemään tahtia sydämeeni. Miksi kukaan tekisi niin pimeässä?
Kävelin hiljaa huoneen oviaukolle, jossa varmistuin äänen tulevan kyseisestä kokoushuoneesta. Toivoin näkeväni jonkun istuvan huoneen pöydän ääressä kannettavan tietokoneen valossa hajamielisesti kynää napsutellen, mutta en nähnyt muuta kuin mustaa synkkyyttä. Naksunta kuului kuitenkin yhä selvemmin. Rohkaistuin ja astuin sisälle huoneeseen, napauttaen nopeasti valot päälle.
Kokoushuone oli tyhjä jokaista nurkkaansa myöten. Tuolit olivat kahdessa siistissä rivissä soikean muotoisen, valkoisen kokouspöydän ympärillä, jonka yläpuolella roikkuviin kattovalaisimiin syttyi värisevästi valo. Ääntä ei enää kuulunut mistään, mutta kauhukseni huomasin yhden kattovalaisimista heiluvan rauhassa edes takaisin pöydän yläpuolella. Ei voinut mitenkään olla mahdollista, että valojen sytyttäminen olisi aiheuttanut liikkeen, eikä kukaan ollut käynyt huoneessa vähään aikaan. Sydän pamppaillen ja näkemääni ihmetellen astelin lampun luo ja pysäytin sen. Katsoin hetken aikaa ympärilleni aistit terävöityneenä, melkein odottaen että jotain dramaattisempaa tapahtuisi. Huone tuntui kuitenkin rauhoittuvan ympärilläni, joten päätin lähteä kotiin. Ottaessani askeleen takaisin kohti huoneen ovea, astuin lattialla lojuneen mustekynän päälle.
Se oli viimeinen pisara, jännitys vei voiton ja kiirehdin ulos huoneesta sammuttaen valot mennessäni, enää taakse päin vilkaisematta. Sattumia oli yksinkertaisesti vain liikaa.
Tuo kyseinen kokoushuone on sellainen, missä monet valittavat yhtäkkisistä kylmistä ilmavirroista, vaikka huoneen ilmastointi on tarkastettu ja korjattu moneen kertaan. Huoneen valot välkkyvät (lue aikaisempi tekstini Kuollut astuu huoneeseen), vaikka niissäkään ei ole todettu mitään puutteita, eikä olosuhteiden huoneessa pitäisi olla millään tavalla erilaiset kuin muuallakaan talossa. Ikkunoiden sälekaihtimet ovat rävähtäneet alas yllättäen ja lähes samaan aikaan, huoneesta on kuulunut ääniä suljetun oven takaa, vaikka oven avattaessa huone on paljastunut tyhjäksi, ja tuolit ovat vaihtaneet paikkojaan selittämättömästi.
Kerran eräs kokoustaja väitti, että huoneessa oleva näyttö olisi reistaillut ja sammunut, ja sen kiiltävälle, mustalle pinnalle olisi ilmestynyt kädenjälki kuin tyhjästä. Hän väitti, että aikaisemmin näyttö olisi ollut tahraton. Tuo henkilö halusi vaihtaa huonetta, sillä hänen mielestään huoneessa oli jotain selittämätöntä "energiaa". Naureskelimme työkavereidemme kanssa tuolle henkilölle, vaikka jokainen meistä on kokenut jotain outoa kyseisessä kokoushuoneessa, eikä kenellekään meistä tulisi mieleenkään mennä tuohon huoneeseen nauramaan asialle.
Onko mahdollista, että yhdessä kokoushuoneistamme todella on jokin selittämätön voima, joka ei ole pystynyt jatkamaan matkaansa keskuudestamme? Vai ovatko kaikki tapahtumat vain yksittäisten sattumien summia? Jos näin, miksi muissa huoneissa ei tunnu tapahtuvan mitään?
Varmuudella voin sanoa vain sen, että jotain tuossa harmittoman, jopa tylsän, näköisessä kokoushuoneessa on vialla. Pitäisi vain löytää se langanpätkä, jonka avulla saan tämän mysteerivyyhdin purkaantumaan.
Toisaalta, jotkut asiat olisi vain parempi jättää selvittämättä...
Maanantaina olin viimeisiä työpaikallani, kokouskerros oli verhoutunut aavemaiseen hiljaisuuteen kun kävelin sen läpi. Pysähdyin hetkeksi lukemaan puhelimeeni saapunutta viestiä, kun korviini kantautui käytävää pitkin naputusta. Suljin puhelimen ja annoin silmieni tottua hämärään käytävään, kuulostelin tarkemmin naputusta ja paikansin sen tulevan kymmenisen metrin päässä olevasta avonaisesta ovesta - pahamaineisesta neuvotteluhuoneesta. Ääni kuulosti minusta siltä, kuin joku naksuttelisi mustekynän päätä huoneessa, mutta sen pimeys sai jännityksen iskemään tahtia sydämeeni. Miksi kukaan tekisi niin pimeässä?
Kävelin hiljaa huoneen oviaukolle, jossa varmistuin äänen tulevan kyseisestä kokoushuoneesta. Toivoin näkeväni jonkun istuvan huoneen pöydän ääressä kannettavan tietokoneen valossa hajamielisesti kynää napsutellen, mutta en nähnyt muuta kuin mustaa synkkyyttä. Naksunta kuului kuitenkin yhä selvemmin. Rohkaistuin ja astuin sisälle huoneeseen, napauttaen nopeasti valot päälle.
Kokoushuone oli tyhjä jokaista nurkkaansa myöten. Tuolit olivat kahdessa siistissä rivissä soikean muotoisen, valkoisen kokouspöydän ympärillä, jonka yläpuolella roikkuviin kattovalaisimiin syttyi värisevästi valo. Ääntä ei enää kuulunut mistään, mutta kauhukseni huomasin yhden kattovalaisimista heiluvan rauhassa edes takaisin pöydän yläpuolella. Ei voinut mitenkään olla mahdollista, että valojen sytyttäminen olisi aiheuttanut liikkeen, eikä kukaan ollut käynyt huoneessa vähään aikaan. Sydän pamppaillen ja näkemääni ihmetellen astelin lampun luo ja pysäytin sen. Katsoin hetken aikaa ympärilleni aistit terävöityneenä, melkein odottaen että jotain dramaattisempaa tapahtuisi. Huone tuntui kuitenkin rauhoittuvan ympärilläni, joten päätin lähteä kotiin. Ottaessani askeleen takaisin kohti huoneen ovea, astuin lattialla lojuneen mustekynän päälle.
Se oli viimeinen pisara, jännitys vei voiton ja kiirehdin ulos huoneesta sammuttaen valot mennessäni, enää taakse päin vilkaisematta. Sattumia oli yksinkertaisesti vain liikaa.
Tuo kyseinen kokoushuone on sellainen, missä monet valittavat yhtäkkisistä kylmistä ilmavirroista, vaikka huoneen ilmastointi on tarkastettu ja korjattu moneen kertaan. Huoneen valot välkkyvät (lue aikaisempi tekstini Kuollut astuu huoneeseen), vaikka niissäkään ei ole todettu mitään puutteita, eikä olosuhteiden huoneessa pitäisi olla millään tavalla erilaiset kuin muuallakaan talossa. Ikkunoiden sälekaihtimet ovat rävähtäneet alas yllättäen ja lähes samaan aikaan, huoneesta on kuulunut ääniä suljetun oven takaa, vaikka oven avattaessa huone on paljastunut tyhjäksi, ja tuolit ovat vaihtaneet paikkojaan selittämättömästi.
Kerran eräs kokoustaja väitti, että huoneessa oleva näyttö olisi reistaillut ja sammunut, ja sen kiiltävälle, mustalle pinnalle olisi ilmestynyt kädenjälki kuin tyhjästä. Hän väitti, että aikaisemmin näyttö olisi ollut tahraton. Tuo henkilö halusi vaihtaa huonetta, sillä hänen mielestään huoneessa oli jotain selittämätöntä "energiaa". Naureskelimme työkavereidemme kanssa tuolle henkilölle, vaikka jokainen meistä on kokenut jotain outoa kyseisessä kokoushuoneessa, eikä kenellekään meistä tulisi mieleenkään mennä tuohon huoneeseen nauramaan asialle.
Onko mahdollista, että yhdessä kokoushuoneistamme todella on jokin selittämätön voima, joka ei ole pystynyt jatkamaan matkaansa keskuudestamme? Vai ovatko kaikki tapahtumat vain yksittäisten sattumien summia? Jos näin, miksi muissa huoneissa ei tunnu tapahtuvan mitään?
Varmuudella voin sanoa vain sen, että jotain tuossa harmittoman, jopa tylsän, näköisessä kokoushuoneessa on vialla. Pitäisi vain löytää se langanpätkä, jonka avulla saan tämän mysteerivyyhdin purkaantumaan.
Toisaalta, jotkut asiat olisi vain parempi jättää selvittämättä...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)