Murhaniemi

Bodominjärveä Murhaniemeltä

Kukapa meistä ei olisi koskaan kuullut Bodominjärven ratkaisemattomasta murhamysteeristä? Vuonna 1960 5. kesäkuuta kolme nuorta surmattiin raa'asti Bodominjärven niemellä, heidän nukkuessaan teltassa. Teltan narut katkaistiin ja hyökkääjä iski uhrejaan ensin todennäköisesti kivellä telttakankaan läpi. Kaikilla uhreilla, myös eloonjääneellä Nils Gustafssonilla, oli päänseudullaan tylpän esineen aiheuttamia iskuvammoja, mutta vain kahta oltiin puukotettu, Seppo Boismania ja Maili Björklundia. Puukotuksista huolimatta näillä kahdella todettiin kuitenkin sama kuolinsyy kuin seurueen kolmannella kuolonuhrilla, Anja Mäellä. Syyksi todettiin kallonmurtuman aiheuttama aivoruhje.

Bodominjärven surmat aiheuttivat laajan tutkinnan ja spekulaatioiden vyöryn, jonka saatteeksi yksi murhaajaepäilty hirttäytyi vankeudessa. Rikos on tänäkin päivänä ratkaisematta, mutta siitä löytyy värikäs skaala tietoa internetin syövereistä, puhumattakaan lukuisista dokumenteista, joissa tuon kohtalokkaan yön tapahtumiin pureudutaan yhä uudelleen ja uudelleen, uuden oivaltamisen toivossa. Minä en käsittele tai arvaile rikoksen taustoja nyt enempää, vaikka minulla, kuten kaikilla tapauksesta kiinnostuneilla, oma teoriani yön tapahtumista onkin. Tällä kertaa haluan jakaa kanssanne erään telttailijan omakohtaisen, yliluonnollisen kokemuksen kuuluisasta Murhaniemestä. Tämä henkilö halusi jakaa tarinansa kanssani, ja sain luvan julkaista sen blogissani.

Janne (nimi muutettu) kertoi, että Bodominjärven surmat olivat kiinnostaneet häntä aina, osittain sen vuoksi, että hän on kotoisin läheltä tapahtumapaikkaa, osittain tapauksen päälle lyödyn mysteerin leiman vuoksi. Vuonna 2010 syksyllä hän halusi kahden ystävänsä kanssa kokea Bodominjärven Murhaniemen tunnelman ja kaverukset yöpyivät samassa paikassa, jossa 50 vuotta sitten oli kolme nuorta kokenut karmean päätöksen elämälleen. He eivät halunneet yöpyä paikalla tismalleen tapahtumayönä, sillä olivat epäilleet tuon ajankohdan houkuttelevan paikalle useammankin jännitystä telttaretkiinsä kaipaavan (jossa he muuten olivat oikeassa: 50 vuotta Bodominjärven surmista; Murhapaikasta tuli kaatopaikka). Illan pimetessä kaverukset sytyttivät nuotion ja grillasivat makkaraa, joivat muutaman oluen ja keskustelivat kohtalokkaan yön käänteistä. Puolenyön aikoihin he sukelsivat telttaan nukkumaan.

Yöllä Janne säpsähti hereille, ymmärtämättä täysin syytä sille. Hän nousi istumaan makuupussissaan ja kuulosteli maailmaa teltan ympärillä. Hän oli jostain syystä täysin hereillä ja päätti käydä teltan ulkopuolella haukkaamassa raitista ilmaa ja laskemassa illalla juodut oluet ja vedet kuusen juurelle. Syksyisen kylmä ilma iski vastaan heti teltan ulkopuolella ja Janne toimitti asiansa pikaisesti päästäkseen takaisin makuupussin lämpöön. Teltalle päästyään hänet kuitenkin pysäytti outo, uikuttava ääni niemenkärjestä. Hän jähmettyi niille sijoilleen ja koetti tähystää pimeydessä kohti järvenselkää ja niemennokkaa. Silloin hän näki niemenkärjessä seisovan hahmon. Hän oli vähällä huudahtaa säikähdyksestä, mutta tarkennettuaan katseensa huomasi hän hahmon olevan selin itseensä, järvelle tuijottaen. Janne hiipi hieman lähemmäksi hahmoa ja erotti, että nuori nainen seisoi paikoillaan keho hieman vavahdellen, kuin hän itkisi voimakkaasti. Janne kysyi kovaan ääneen onko naisella kaikki hyvin, mutta tämä ei reagoinut hänen ääneensä.

Lähestyessään naista varovaisesti Janne kuuli naisen todella itkevän, nyyhkytys tuntui kuuluvan joka puolelta hänen ympäriltään, mutta hän ajatteli sen johtuvan syksyisen yön seisovasta ilmasta. Janne kysyi vielä naiselta oliko tämä kunnossa, muttei saanut vastausta. Hän kääntyi katsomaan telttaa kohti jännittyneenä, kuin varmistaakseen sen olevan vielä paikoillaan, ystäviensä olevan vielä kunnossa, mutta kun hän kääntyi kohtaamaan niemenkärjessä itkevän hahmon uudelleen, ei missään enää näkynyt ketään. Janne kompuroi taaksepäin ja pyörähti nopeasti ympäri. Niemi oli kapea, nainen ei millään olisi voinut kulkea hänen ohitseen yhtäkkiä, huomaamatta. Pelko iski Janneen ja hän syöksyi takaisin telttaan, herättäen ystävänsä, jotka luulivat Jannen koettavan vain pelotella heitä. Ystävät nauroivat Jannen "hyvälle yritykselle" ja jatkoivat uniaan.

Janne pujottautui takaisin makuupussiinsa käyden läpi kokemaansa. Hän oli edelleen liian kauhuissaan nukkuakseen, ja pohti tapoja, joilla vakuuttaa kaverit yön oudosta sattumasta aamulla. Alkuun hän kuunteli teltan ympäristöä ja sydämensä kovaa sykettä, mutta jossain vaiheessa uni vei uudelleen voiton.

Aamuyöllä Janne heräsi, kun toinen hänen ystävistään tönäisi häntä kevyesti ja kuiskasi peloissaan:

"Kuuletko tuon?"

Janne kuulosteli ja tajusin kauhuissaan, että teltan läheltä kuului risujen rasahduksia, kuin joku kävelisi telttaa ympäri. Askeleet lähenivät ja hetken kuluttua kaverukset kohtasivat toistensa kalpeat kasvot ja kauhusta laajenneet pupillit, he lukivat toistensa kasvoilta, että joku oli todella tullut seisomaan heidän telttansa viereen. Sekunnit venyivät ja tuntuivat tunneilta, Janne ei uskaltanut edes hengittää. Telttakankaalle tipahti jotain, ehkä vain pieni puusta pudonnut oksa, mutta se sai Jannen ystävän karjaisemaan. Seurueen kolmaskin jäsen heräsi hätkähtäen, ja kerättyään hetken rohkeutta kolmikko syöksyi ulos teltasta valmiina kohtaamaan ahdistelijansa - vain huomatakseen että niemi oli tyhjä, kaikkialla oli kuolemanhiljaista.

Kaverukset kiersivät niemen pariin otteeseen kivet ja oksat aseinaan, mutta he olivat ainoat paikalla. Teltan luokse palattuaan he huomasivat, että yksi teltan kannatinnaruista oli katkennut - tai katkaistu. Pelko kumppaninaan ystävät palasivat telttaansa yrittäen hermostuneesti nauraa tapahtumat pois, mutta kukaan heistä ei nukkunut enää silmällistäkään. Jannen ystävät eivät myöskään enää nauraneet, kun hän kertoi aikaisemmin yöllä tapahtuneen yliluonnollisen kokemuksensa. Aamulla vähäpuheiset ja väsyneet ystävät pakkasivat tarvikkeensa ja suuntasivat pois Murhaniemestä, aikomuksenaan olla koskaan palaamatta.

Olen itsekin käynyt katsastamassa Murhaniemen, tosin en uskaltaisi mennä sinne telttailemaan. Paikan historia nostaa ihon kananlihalle ja tunnelma niemessä on jotenkin sähköinen, jännittävä. Paikka on kaunis ja näkymä Bodominjärvelle upea, mutta sitä on mahdotonta ihailla muistamatta verta, joka niemen maaperään on vuodatettu.




Japanissa uskotaan Onryoihin, kostonhimoisiin henkiin, jotka saattavat olla sidottuja kuolinpaikkaansa. Ne ovat yleensä sellaisia yureita, henkiä, jotka ovat kuolleet jonkin voimakkaan tunteen saattelemana, esimerkiksi vihan, kateuden tai raivon, eivätkä pysty jatkamaan matkaansa eteenpäin. Onryot ovat usein sodan, luonnonkatastrofin, petoksen, murhan tai itsemurhan uhreja, jotka näyttäytyvät samanlaisena, kuin olivat kuolinhetkellään. Ne ovat kärsiviä ja kostonhimoisia, ja tahraavat kuolinpaikkansa kirouksella, joka voi tarttua kuolinpaikalla käyvään elävään kiinni ja vaikuttaa tämän elämään vielä vuosienkin päästä, jopa tuhoten sen.

Mitä tapahtui tuolla niemellä 5. kesäkuuta vuonna 1960? Onko sinne jäänyt kostonhimoinen henki odottamaan oikeaa hetkeä tai oikeaa henkilöä saapumaan paikalle, tuhotakseen tämän? Entä jos niemenkärjessä nyyhkyttävä nainen olikin runnottu ja verinen puukoniskuista, niin kuin onryo?

Varmaa on vain se, että tuona yönä kolme nuorta ihmistä saivat surmansa aivan liian varhain, ja ettei mikään maanpäällinen voima ole pystynyt syyllistä rankaisemaan.

Se ei poista sitä seikkaa, ettei murhaajalla ole/ollut silti omat demonit taisteltavanaan.