Syntynyt kuolemaan

Sukeltaminen muinaisiin yliluonnollisiin uskomuksiin ja tarinoihin on mielestäni aina yhtä kiinnostavaa. Jokaisella on jokin tarina kerrottavanaan, vaikka sen alkujuuret olisivat sukupolvien päässä. Ei ole pitkäkään aika siitä kun ihmiset uskoivat avoimesti yliluonnollisiin olentoihin, kuten noitiin ja maahisiin, keijuihin ja metsänhenkiin. Isovanhempamme olisivat varmasti voineet kertoa meille omista vanhemmistaan tai isovanhemmistaan, jotka jättivät puuroa saunatontulle, tekivät "taikoja" paremman sadon vuoksi tai kiipeilivät keskellä peltoa nököttävän valtavan, jättiläisen heittämän kiven päällä. Muinaiset uskomukset ovat kansanperinnettä, osa meidän jokaisen historiaa. Osa tarinoista on saanut väriä kylkiinsä ajan kolhuissa, osa on unohtunut täysin, mutta on myös niitä tarinoita, jotka voivat mitä todennäköisimmin olla yhtä totta kuin tänä päivänä sattuvat yliluonnolliset, selittämättömät tapahtumat.

Sain hiljattain käsiini erittäin mielenkiintoisen kirjan nimeltään Myytillisiä tarinoita (Simonsuuri & Tuomi, SKS, Hansaprint 2017). Kirjaan on koottu tarinoita ja uskomuksia ns. vanhalta kansalta ja ne on jaettu paikkakunnittain. Kirja sisältää niin kummitustarinoita kuin kuoleman kohtaamista, ja on kannesta kanteen mielenkiintoista luettavaa. Eräs tarina karmi yksinkertaisella tavalla, sillä se muistutti minua eräästä esi-isiemme ja -äitiemme järkyttävästä uskomuksesta.

Tarina on alkujaan Iisalmesta ja siinä kerrotaan erään talon palveluspiiasta, joka oli saanut "kuolemantaudin". Piika kärsi valtavista kivuista ja oli jo muuttunut täysin puhumattomaksi. Hän kynsi vuoteensa vieressä olevaa puuseinää juuri hetkeä ennen kuolemaansa. Kun elämä oli hiipunut hänestä pois, siivosivat muut hänen kuolinvuoteensa ja tarkastivat piian seinälle aiheuttaman vahingon. Piika, joka ei eläessään ollut lukenut tai kirjoittanut sanaakaan, oli kuolinhoureissaan raapinut kynsillään seinään tekstin: "Olen tehnyt lapsen ja tappanut sen".

Eriskummallisen tapauksesta tekee juuri se, että piika jonka ei tiedetty osaavan lukea tai kirjoittaa, tunnusti karmealla tavalla lapsenmurhan vetäessään viimeisen kerran henkeään. Miten hän onnistui siinä? Tuntuu epätodennäköiseltä, että hän olisi koko elämänsä salannut luku- ja kirjoitustaitonsa, miksi kukaan tekisi niin? Se on kuitenkin kaikista järkevin selitys, vaikkei tee piian tunnustamasta rikoksesta yhtään vähemmän kammottavaa. Entäpä jos hetken ajattelemme kuolemanhetken aikana tapahtuneen jotain selittämätöntä, jotain paranormaalia. Mikä sai piian tunnustamaan, ja miten hän onnistui siinä? Saiko hän kenties apua?

Muinainen uskomus, jonka tämä Iisalmesta kotoisin oleva tarina kuolinhetkestä kirvoitti mieleeni, on uskomus vaihdokkaista. Vaihdokkaat olivat lapsia, joiden uskottiin olevan pahan olennon vaihtamia lapsiolentoja oikean lapsen tilalle. Vaihdokkaan tunnisti siitä, että lapsi oli jollain tapaa hidasälyinen tai oudon näköinen. Suomessa uskottiin maahisten tai metsänhenkien vaihtavan "normaalin lapsen" vaihdokkaaksi, muualla Skandinaviassa näin tekivät myös peikot. Vaihto tapahtui yleensä vauvaiässä ennen lapsen ensimmäistä ikävuotta.

Vaihdokaslapsia saatettiin yrittää vaihtaa takaisin "omaan lapseen" jättämällä vauva metsään. Metsässä maahinen, metsänhenki tai peikko saattaisi vaihtaa vaihdokkaan takaisin yön aikana. Vaihdokaslapsia myös surmattiin ja heitä jopa työnnettiin kuumiin uuneihin, jotta he "paranisivat". Kaikkien toimenpiteiden seurauksena vaihdokkaat yleensä menehtyivät.

Minua kylmää syvemmältä kuin koskaan aikaisemmin ajatella sitä tietämättömyden synnyttämää julmuutta, jonka seurauksena useat vauvat menettivät henkensä yksin metsässä nälkään, janoon, kylmään tai petoeläinten hampaisiin. Puhumattakaan niistä pahaa aavistamattomista ihmisenaluista, jotka syntyivät vain kuolemaan kuumassa uunissa, tai tullakseen jollain toisella yhtä karmivalla tavalla surmatuksi. Sanani eivät riitä.

Iisalmen tarinan piika surmasi oman, vastasyntyneen vauvansa. Emme saa koskaan tietää miten hän sen teki, miten hän salasi raskautensa, kuinka hän synnytti lapsen, mutta voimme vain kuvitella vastasyntyneen hädän.

Jättikö piika pienen ihmisalun metsään, kuten ennen vaihdokaslapsia jätettiin? Hautasiko hän tämän elävältä vai tukehduttiko heti pienen synnyttyä?

Jokainen vaihtoehto tuntuu liian kammottavalta ajatella.

En usko kaikkia selittämättömyyksiä tai tarinoita hirviöistä ja kummituksista, mutta yksi asia on varma: maan päällä kävelee lukuisia ihmishirviöitä. Niin oli ennen ja niin on edelleen tänäkin päivänä.