Löysin taannoisella metsäkävelylläni jotain häiritsevää, joka sai selkäpiin karmimaan. En ole juuri viihtynyt metsissä ilman uskollista koiraystävääni, mutta toisinaan on pakko päästä suurten puiden, sammalten ja luonnon rauhoittavaan syleilyyn. Tällä kertaa happihyppely metsässä oli kuitenkin kaikkea muuta kuin rauhoittava.
Jo metsään mennessä minulla oli kummallinen tunne, joka sai minut pälyilemään olkani yli. Kuin joku seuraisi kulkuani. Ravistin tuntemukset harteiltani, sillä ajattelin sen johtuvan puhtaasti siitä, etten ole tottunut kulkemaan metsäpolkuja yksin. Koiran kanssa oloni ei koskaan ollut yhtä rauhaton. Jonkin matkaa kuljettuani metsän synkkä tunnelma ympärilläni tuntui tiivistyvän, ja päätin, että tämä irtiotto arjesta riittää tällä kertaa. Täydellisen rauhan saavuttamiseksi en ollut ottanut edes puhelinta mukaan, se olisi saattanut tuoda mieleeni jonkinasteista turvallisuudentunnetta.
Olin aikaisessa kääntyä ympäri, kun katseeni harhaili tumman kuusikon aluskasvillisuuteen. Näytti siltä, kuin sammalta olisi tallottu ja pengottu maassa. Kävelin tarkastelemaan näkyä lähempää. Maahan oli myllerretty hieman muodottoman näköinen pentagrammi, jonka keskellä maassa makasi irvokas, harmahtava kangasnukke. Näytti siltä, kuin nuken päässä olisi oikeita ihmisen hiuksia epämääräisinä tukkoina ja sen silminä toimivat kankaaseen ilmeisesti tussilla piirretyt pienet, ylösalaiset ristit. Näky oli lähes kuvottava, ja minua alkoi pelottaa. Paikassa oli tosiaan synkkä, voimakas tunnelma, tuntui siltä kuin luontokin ympärilläni olisi ollut täysin hiljaa. Mitä ikinä täällä olikin tehty, liittyi siihen vähintään joku todella häiriintynyt ihmisyksilö, pahemmassa tapauksessa jotain voimakkaampaa.
Lähdin hämärän laskeutuessa metsästä melko vauhdikkaasti ja jännityksen vallassa, jokainen ympäriltäni kuuluva kahahdus hermostuttaen minua. Päätin tulla pian uudelleen, jotta saisin kuvan paikasta. Kun seuraavan kerran pääsin paikan päälle, oli jäljellä vain takaisin paikoilleen potkittua sammalta ja karmaiseva tuntu siitä, että olin todistanut aikaisemmin jotain todella väärää. Mieleeni nousi välittömästi ajatus siitä, etten välttämättä ollutkaan metsässä yksin ensimmäisellä kerralla nuken nähdessäni. Ehkäpä tekijällä oli vielä hommat kesken, ja hän piileksi jossain lähellä kun kävin tapahtumapaikalla, tarkkaillen minua ja liikkeitäni. Ajatus siitä oli kammottava.
En ole koskaan pahemmin uskonut voodoo-nukkeihin, mutta näkemäni sai minut tutkimaan asiaa. Metsässä oli selvästi yritetty tehdä jonkinlaista voodoo-taikaa, vaikkakaan pentagrammi ei voodoo-uskomuksiin liitykään. Kaikki näkemäni viittasi mustaan magiaan, sillä pentagrammi viittaa vahvasti satanismiin, vaikkakin ironista kyllä, se tarkoitti alkujaan myös kristillisessä uskonnossa päinvastaista. Pentagrammi oli kristinuskossa alkujaan nimittäin viiden aistin ja terveyden symboli, jonka uskottiin keskiajalla suojaavan noidilta ja pahoilta hengiltä. Vasta myöhemmin se liitettiin vahvasti saatananpalvontaan.
Voodoo-nukeista kerrotaan kirjassa Maailman mysteerit, selittämättömiä ihmeitä ja arvoituksellisia ilmiöitä (Genzmer & Hellenbrand, Gummerus 2016), että ne ovat yleensä kankaasta, vahasta tai savesta tehtyjä nukkeja. Rituaalit kohdistuvat tiettyyn henkilöön tarkoituksena vahingoittaa häntä tai vähintäänkin asettaa hänet rituaalin suorittajan valtaan. Tällainen yhteys nuken ja uhrin välille voi syntyä, kun nukkeen liitetään uhrin hiuksia, kynsiä tai elimistön eritteitä. Kirjassa kerrotaan, että nukkea jollain tapaa vahingoittaessa, ilmenee sama vaikutus myös uhrin vastaavassa ruumiinosassa ja jos nukke kokonaan hävitetään, sen edustaman henkilön uskotaan olevan tuomittu kuolemaan.
Huolimatta voodoo-nuken saamasta pahasta maineesta ja rinnastettavuudesta mustaan magiaan, on voodoo-uskonto kuitenkin alunperin viaton uskonto, jonka ulkopuoliset ovat leimanneet pahamaineiseksi. Kirjassa Maailman mysteerit kerrotaan, että voodoon lähtökohdat ovat Länsi-Afrikassa, josta se levisi orjuuden mukana muille mantereille. Voodoossa käytetyt luut, pääkallot ja tanssirituaalit saivat sivustakatsojat uskomaan kyseessä olevan mustan magian tai vainajien palvonnan. Myös eläinuhrien käyttö saattoi järkyttää, vaikka lähinnä kyseessä oli eläimen teurastaminen syömiskäyttöön julkisessa seremoniassa, joka oli omistettu voodoo-jumalille.
Wikipediassa voodoo-nukeista kerrotaan, että niitä voidaan käyttää sekä hyvään että pahaan ja nukkeen täytyy alkuun yhdistää oikea henkilö kirjoittamalla tämän nimi siihen, tai liittämällä hänen valokuvansa nukkeen. Tämän jälkeen nukkeen liitetään jotain henkilön omaa, kuten esimerkiksi hiuskiehkura tai vaatekappale.
Ehkäpä metsässä todistamani näky olikin siis jonkinlainen suojelusloitsun kaltainen yritys tiettyä henkilöä kohtaan. Jos otetaan pentagrammin alkuperäinen tarkoitus ja se, että nukke oli asetettu kuvion sisälle, voisi kuvitella sen liittyvän jotenkin tämän henkilön suojaamiseen. En millään muista varmuudella, oliko nukkeen tuikittu jotain vahingoittavan näköistä. Haluaisin todella uskoa kyseessä olleen jonkin hyvän tarkoituksen. Mutta...
Jokin nuken järkyttävässä ulkomuodossa kuitenkin saa minut vahvasti toiselle kannalle. Nukke ei näyttänyt siltä, että sitä tehdessä olisi ajateltu rakasta henkilöä, jota halutaan suojella. Se oli niin irvokkaan näköinen, että sellainen voi syntyä vain äärimmäisestä vihasta ja pohjattomasta raivosta. Ja ehkä juuri se oli kaikkein pelottavinta nuken näkemisessä.
Oli tässä sitten todella sotkeuduttu johonkin mustaan magiaan tai ei, on järkyttävää ajatella, että kuka tahansa ohikulkijoistani on häilynyt niin häiriintyneen vihan vallassa, että on nähnyt kaiken tuon vaivan. Emme pysty näkemään kanssaihmistemme mieliin ja sielujen syvimpiin kolkkiin, ja voi olla että se on hyvä asia. Joissakin meissä piilee sisällä pahuutta, jonka mustuus nielisi elävältä.
Vanhassa intiaanien tarinassa kerrotaan, että sisällämme taistelevat kaksi sutta. Toinen on paha: täynnä vihaa, kateutta, surua, katumusta, ahneutta, ylimielisyyttä, itsesääliä, syyllisyyttä, paheksuntaa, valheita ja egoa. Toinen on hyvä: täynnä iloa, rauhaa, rakkautta, toivoa, tyyneyttä, nöyryyttä, kiltteyttä, hyväntahtoisuutta, empatiaa, anteliaisuutta, totuutta ja myötätuntoa.
Entä kumpi näistä susista sisällämme lopulta voittaa taiston?
Se, jota me ruokimme.
