Iltalehden uutisoima tarina apteekki Bulevardiasta kiinnitti huomioni, ja lähdin paikan päälle. Linkin takaa paljastuu video, jossa Vanessa Kairulahti Helsingin kaupunginmuseosta kertoo apteekissa tapahtuneen paranormaalin ilmiön taustoja. Tapahtuma sijoittuu apteekin alkuajoille 1940-luvulle, kun apteekin farmaseutti lähti iltasella hakemaan alakerran kellaritiloista täydennystä lääkehyllyihin. Hän oli huomannut kellarissa kajastavan valon, ja oli luullut jonkun toisen työntekijän jättäneen valot päälle. Valo oli kuitenkin kertoman mukaan tullut henkiolennosta, jolla näkyi vaan pää, hartiat ja värisevä viitta. Henkiolento oli lähtenyt lähestymään farmaseuttia, joka oli lähtenyt pakoon vauhdikkaasti. Kummitus oli vaikuttanut apua anovalta. Farmaseutti säikähti kokemastaan niin, että lukittautui apteekin päivystyshuoneeseen, ja vaati kollegoiden tukea uskaltautuakseen ulos. Samainen farmaseutti ei enää kohdannut kummitusta, mutta etenkin apteekin alkuaikoina yksittäisiä paranormaaleja tapahtumia kävi myös muulle apteekin henkilökunnalle.
Vieraillessani paikan päällä odotin, että minua edeltänyt asiakas saisi asiansa hoidettua, ja henkilökunnan jäsen ehtisi ehkä hetken keskustella kanssani. Kun hän lähestyi minua, kerroin suoraan hänelle syyn vierailuuni ja mielenkiintoni apteekin paranormaalia historiaa kohtaan. Näin, että nainen ensin hieman häkeltyi, ja toinen apteekin työntekijä kauempaa kiinnitti myös huomionsa minuun. Hän ei osallistunut keskusteluun, mutta jäi kuuntelemaan. Kanssani keskustellut nainen kertoi, että on kuullut jotain kummitustarinasta, mutta ei tiedä siitä sen enempää. Hän sanoi, että on huomannut Helsingin kaupungissa järjestettävien kummituskävelyseurueiden pysähtyvän apteekin kohdalla, muttei itse ole kokenut, tai ainakaan tiedostanut kohdanneensa paranormaaleja tapahtumia. Hän kertoi myös, että alkuperäinen kellarivarasto ei ole enää samalla tavalla käytössä, vaan tiloissa on vuosien varrella tehty muutoksia. Minulle jäi tunne, että kanssani keskutellut nainen oli aiheesta kiinnostunut, mutta suhtautui siihen ehkä hieman arkaillen, ehkäpä siksi, ettei halua ajatella yliluonnollisten tapahtumien mahdollisuutta omalla työpaikallaan. Kauempana kuunnellut nainen näytti pälyileivän epävarmempana, kuin ei osaisi lukea olenko täysissä järjissäni. En saanut naisista irti mitään enempää, joten kiitin heitä kohteliaasti, nappasin voidepurkin hyllyltä ja siirryin kassalle.
Kassalla minua palveli nuori miesharjoittelija, joka kuulosti innostuneelta kuulemastaan. Hän ei myöskään ollut tutustunut harjoittelupaikkansa yliluonnolliseen puoleen, joten kertoi hieman naurahdellen, että onkin ihmetellyt kun on nähnyt joskus tavaroiden lennähtelevän itsestään hyllyiltä. Hän puhui hieman hiljempaa, kuin ei välittäisi kahden vanhemman työntekijän kuulevan.
Vierailuni jälkeen en pohtinut Bulevardian mahdollista kummitusta, vaan eniten suhtautumista yliluonnollisuuteen. Miksi se tuntuu olevan joillekin niin vaikeaa? Jopa minä itse kirjoitan blogiani nimimerkin takaa, mutten pelkää silti keskustella asioista kasvotusten. Johtuuko kielteinen suhtautuminen aiheeseen ensisijaisesti pelosta tuntematonta kohtaan vai vahvasta järkiperäisyydestä, joka tuomitsee toisinajattelijat välittömästi höyrähtäneiksi?
Kierrellessäni ja kohdatessani kummittelevia paikkoja, näen kaikenlaista suhtautumista. Bulevardiasta olisi saanut varmasti enemmän irti, jos paikalla olisi ollut erilainen henkilökunta. On helppo työskennellä asian suhteen, jos paikalla sattuu olemaan samanlainen henkilökunnan jäsen, kuin esimerkiksi Cafe Bar Hoffissa käydessäni kyselemässä Wetterhoffin kummituskaapista, mutta myös tällaisesta vierailusta saa ajatuksia ja ennen kaikkea uuden kokemuksen irti.
Aion piipahtaa Apteekki Bulevardiassa vielä toistekin ja katsoa ketä on paikalla sillä kertaa, jos sattuisi olemaan sellainen henkilö, kenellä olisi joku kummitustarina nykypäivän Bulevardiasta kerrottavanaan. Sitä odotellessa täytyy tyytyä sotavuosien jälkeisiin kokemuksiin, ja muihin urbaaneihin legendoihin, joita aiheesta kerrotaan.
Mikäli kellarikerroksessa aikanaan todella oli apua anova aave, löysikö se pelastuksensa? Vai odottaako se vain uinuvassa tilassa juuri oikeaa henkilöä, kenelle näyttäytyä.
Ehkä tämä kertomus ei olekaan vielä päättynyt...
